Kerran vielä!

30.5.2014 Kaupin Ratsastuskoulu

Karo - t. Hoonika

Vaikka aloitinkin ratsastuksen Ollintallilla Ylöjärvellä, pidän Kaupin Ratsastuskoulua kotitallinani. Se sijaitsi vain parin kilometrin päässä lapsuudenkodistani keskellä Kaupin urheilupuistoa, ja siellä kävin sekä ratsastamassa että hoitamassa yli kymmenen vuotta 80- ja 90-lukujen aikana. Tämän jälkeen Tampereen kaupunki muutti tallialueen jousiammuntaradaksi ja ratsastuskentän jalkapallokentäksi, ja Kaupin Ratsastuskoulu löysi uudet tilat Tavelan tilalta Kangasalta. Jatkoin ratsastamista Tavelassa aina siihen asti, kunnes muutimme pääkaupunkiseudulle viisi vuotta sitten.

Tämä kevät oli Kaupin Ratsastuskoulun viimeinen, sillä sen omistajat jäivät virallisesti eläkkeelle. Heidän työnsä jatkuu kuitenkin Simo Simulaattorin kanssa, ja heidän tyttärellään on jo oma talli Pälkäneellä, Sappeen Ratsutila. Erään aikakauden päättyessä halusin käydä vielä kerran ratsastamassa Tavelassa, joten lähdin aika ex-tempore tutun ratsastusystäväni kanssa ihan tavalliselle tunnille Kaupin Ratsastuskoulun viimeisenä päivänä.

Tervetuloa Tavelaan!

Kaupin Ratsastuskoulun talli

Maneesi

Sain ratsukseni torinhevostamma Hoonikan, joka ulkoisesti muistuttaa hyvin paljon Lulua. Olin ratsastanut Hoonikalla aiemminkin, mutta muistikuvani siinä olivat aika hataria. Oli jotenkin kovin outoa, kun selkään noustiin tallin pihalla ja käveltiin siinä odotellen opettajaa. Näinhän Kaupissa on aina tehty, mutta ilmeisesti olen jo hyvinkin tottunut Primuksen järjestelmälliseen toimintaan... Pihalta kävelimme lyhyen matkan tarhojen läpi aurinkoiselle kentälle.

Tallin remontoimattomalla vanhalla puolella näytti vielä ihan tutulta. Nikke taisi asua aikanaan tässä karsinassa.

Kenttä seuraavan tunnin aikana, etualalla Hoonika.

Tunnin teemana olivat voltit. Teimme niitä paljon käynnissä molempiin suuntiin. Suoraan uralla ei menty volttien välissä kuin muutama metri. Opettaja Karo (Karoliina Mönkkönen) sanoi, että yleensä, kun voltit tehdään yksi sinne ja toinen tänne, niiden vaikutus voi olla aika mitätön. Nyt sen sijaan hevosia jumpattiin jatkuvasti, ne saivat rauhassa lämmetä ja alkaa taipua. Sain ohjeeksi kääntää Hoonikaa erityisesti ulkoavuilla ja huolehtia siitä, ettei pelkkä kaula taivu liikaa. Ajatuksena oli, että voltille kääntyisi aina ensimmäisenä sisäetujalka. Näin Hoonika pehmenikin ja tuli oikein mukavaksi ratsastaa, eikä tammalla ollut puolieroakaan.

Ravissa aloitin ensin hieman liian reippaasti - kerrankin! Hoonikakin on suuresta koostaan huolimatta aika herkkä ja sopivan eteenpäinpyrkivä, joten ravivoltitkin onnistuivat hyvin. Karo varoitti, ettei Hoonikan turpa saa painua kohti ryhtäitä. Ohjaspituus oli kuitenkin hyvä, joten sain alkaa muistutella tammaa pienillä raipanhipaisuilla ottamaan takajalatkin mukaan liikkeeseen.

Laukkatyöskentely tehtiin aika pienillä ympyröillä siten, että kolme ratsukkoa meni aina samalla uralla. Hoonikan laukka jäi helposti nelitahtiseksi, joten sitä sai hieman kerätä ulkopohkeella rullaavammaksi. Tähän asti olin selvinnyt Karon tarkan ja klassiseen ratsastukseen koulutetun silmän alla istunnastani puhtain paperein, mutta laukassa sain ajatella ylävartaloani selvästi eteen. Näin pääsisin paremmin jalkojeni päälle ja saisin ratsastettua liikettä takaa eteen. Oikea asento tuntui tietenkin siltä, kuin olisi nököttänyt kunnon etukenossa, mutta yllättäen jalkojen käyttäminen olikin helpompaa... Tämä tuoli-istuntaa kohti valuminen onkin ollut nyt ongelma erityisesti Borasin kanssa, joten hyvä, että sitä tuli nyt ihan ajatuksella korjattua.

Laukka alkoi siis rullata ja oli lopulta kivan pyöreää kumpaankin suuntaan. Hoonika oli muutenkin ihan huippu. Se on näitä jokaisen ratsastuskoulun ihannehevosia, joilla voi mennä niin aloittelijat kuin kokeneetkin ratsastajat. Kaikki pitävät Hoonikasta, enkä yhtään ihmettele miksi. Se alkoi nöyrästi tehdä töitäkin, kun huomasi, että nyt ei ollakaan ihan alkeistunnilla. Tällä hevosella ratsastaisin mielelläni useamminkin, mutta sen tuleva kohtalo on vielä auki. Osa Kaupin hevosista myydään ja osa muuttaa Sappeeseen.

Romania-tamma, 30 v. Muistan vielä aivan hyvin, kun se nelivuotiaana tuli Kauppiin. Taivutuskokeissa jouduttiin käyttämään huulipuristinta, kun Rommi oli niin villi.

Tavelaa jää tietenkin kaipaamaan, aivan kuten aikanaan jäin alkuperäistä Kaupin Ratsastuskouluakin Tampereella. Mutta kuten ystäväni kanssa totesimme, loppupelissä ihmiset ja hevoset ovat merkittävämpiä. Kauppiin liittyy paljon ihania muistoja uusista ystävistä rakkaaseen hoitohevoseeni, ja nyt sain vielä yhden muiston lisää. Kiitos kaikista näistä vuosista, näkemiin!

Arkajalkojen estetunti

26.5.2014 Primus Talli

Maiju - r. Ekku

ESTE! Niin luki listassa, ja tokihan tätä oli jo odotettu, kauhun ja innostuksen sekaisin tuntein. Esteratsastajana olen arkajalka pahimmasta päästä, mutta lopulta hyppääminen on aina kivaa. Olen tainnut aiemminkin mainita, että Primuksen estetunneilla ollaan tultu aika kauaksi siitä, minkä vuoksi kieltäydyin hyppäämästä usean vuoden ajan: itsenäinen veryttely rataa rakantavaa opettajaa ja puomikasoja väistellen, lopulta kaahotusta radan alusta loppuun, jatkuvaa odottelua ja jännittämistä. Primuksella estetunnit rakennetaan palasista niin, että lopulta vaan huomaa ylittävänsä esteitä.

Tälläkin kerralla aloitimme käynnissä pysähdyksillä ja tarkistamalla ratsujemme kaasun ja jarrun. Minulla oli Ekku, jolla oli ratsastanut vain kahdesti pari vuotta aiemmin. Sanoivat etukäteen ruunaa hitaaksi, mutta se liikkui minulle juuri sopivasti eteen, sen sijaan jarrujen käytöstä jouduimme välillä hieman keskustelemaan.

Ravissa kevensimme vain hetken. Maiju neuvoi minua ratsastamaan hevosta suoraan ja muistamaan kääntäessä ulkoavut. Ekku on kiinni oikeassa ohjassa ja kovin tyhjä vasemmalta, joten sinne oli kova yritys saada tuntumaa. Ravissa haettiin taas sitä vähän enemmän pyllistävää asentoa, ja vaihdeltiin kevyen ravin ja kevyen istunnan välillä. Siinä ei pitänyt minkään muun muuttua kuin takapuolen paikan, kädet ja ylävartalo pysyivät samassa asennossa koko ajan.

Laukassa jatkettiin kevvyessä istunnassa pitkillä sivuilla kaasutellen ja päädyissä vähän lähempänä hevosta kooten. Maiju oli tyytyväinen siihen, miten saimme rohkeasti kaikki hevoset reippaasti eteenpäin. Siinä oli hyvä jatkaa itse tehtäviin.

Ensimmäiseksi tulimme muutaman ravipuomin. Lähestyessä ravi sai olla reipasta ja eteenpäinpyrkivää, sitten puomisuoralla hieman pidätettiin ja lopulta puomeilla myödättiin selvästi. Kun tämä sujui keventäen, tultiin sama kevyessä istunnassa. Sitten Maiju nosti yhden puomin ristikoksi, ja meidän piti laskea montako askelta laukkaa (2) esteen jälkeen tulee seuraavalle puomille.

Tämän jälkeen vaihdettiin suuntaa ja tultiin laukassa molemmat pienet esteet. Maiju muisti, että meille oli sopinut viimeksi hyvin se harjoitus, jossa laskettiin kolme askelta ennen estettä. Näin siis teimme nytkin, joten hevoset saivat keskittyä hyppäämisen ratsastajien häiritsemättä. Kun vaihdettiin suuntaa, Maiju kysyi, että mitä muuta muuttuu. Kukaan ei keksinyt, mutta kaikki totesivat ensimmäisen kerran jälkeen Maijun kysymyksen aiheelliseksi: hyppäsimme nyt tallista poispäin, joten eteen sai ratsastaa hieman tavallista enemmän. Lopuksi jälkimmäisenä esteenä oli jo pieni okseri, jonka kaikki selvittivät vaivatta.

Ekku oli koko tunnin varsin pätevä. Maiju oli löytänyt minulle taas hyvän hevosen, juuri sopivasti eteenpäin ratsastettavan, tasaisen ja varman hyppääjän. Maiju sanoikin, että Ekku on kuin raiteilla kun sen kääntää esteelle, eikä kiellä koskaan. Ainoa haaste oli oikean laukan saaminen esteen jälkeen, sillä ruuna tuli alas helposti vasta- tai jopa ristilaukassa. Ensimmäinen kerta eri tehtävissä meni aina itse tehtävästä selviytymiseen, mutta toisella pystyin jo vähän ratsastamaankin: ulko-ohja käteen eli hevonen suoraksi ja jalat laukannostoapujen mukaisille paikoille, niin johan tuli laukkakin oikein.

Meillä oli tehtävissä reipas tahti, kukaan ei joutunut odottelemaan ja kaikki saivat monta toistoa. Tunti sujui niin nopeasti, että en meinannut uskoa kellon lähentevän jo tasaa, kun Maiju komensi meidät loppuraviin. Jälleen kerran siis etukäteisjännityksestä huolimatta oli estehyppelykin kivaa!

Tahtojen taistelu

19.5.2014 Primus Talli

Anni - r. Boras

Maiju lomaili ja tunnin piti nykyään lauantaisin opettava aiemminkin jo sijaistanut Anni. Minä mittelin voimiani tutun Borasin kanssa, joka oli sitä mieltä, että laukka olisi ollut hyvä ratkaisu kaikkiin ongelmiin...

Ensin tehtiin käynnissä avotaivutuksia pitkillä sivuilla, sitten pohkeenväistöjä takaosa uran sisäpuolella. Koitin kovasti ratsastaa Borasia jaloilla sinne kuuluisaan kujaan, napauttelin välillä reippaastikin pohkeella reaktion saamiseksi. Ruuna hannasi aika vahvasti vastaan, se oli etenkin vasempaan kierrokseen todella jäykän oloinen. Ei olisi millään viitsinyt jumpata kroppaansa. Samoja väistöjä tultiin myös ravissa. Vaati paljon töitä, jotta Borasin etujalat pysyivät uralla ja takajalat väistivät. Väistämättä hevonen jännittyi, vaikka suoralla uralla sain sen mielestäni jo paremmin pidempään muotoon.

Annin jumppatunti teki kyllä hyvää. Olimme paljon keskiympyrällä, jossa tehtiin avotaivutusta ja suoristuksia sekä siirtymisiä, erityisesti käynnin ja ravin välillä. Boras koitti tosiaan velmuilla tarjoamalla laukkaa aina, kun tehtävä kävi sille vähän vaikeammaksi. Vasempaan kierrokseen avotaivutukset tekivät erityisen hyvää, koska siten ruunan sai ensin suoristettua oikealle reitille sisään punkemisen sijaan. Niinpä se pikku hiljaa kuitenkin alkoi taipua ja antaa ihan rehellisesti periksi. Aluksi en yrittänytkään istua alas, mutta lopputunnista harjoitusravi alas istuen sujui niin ympyrällä kuin koko urallakin. Pääsimme jopa kaiken laukkatyöskentelyn jälkeen mielestäni varsin hienosti pituushalkaisijan harjoitusravissa ilman jännittymistä tai ajatustakaan laukasta!

Laukassahan Boras oli taas kaikkein helpoin. Takaosa heittää edelleen helposti ulos etenkin oikeassa kierroksessa ja vasemmassa se mielellään pienentäisi ympyrää. Tällä tunnilla tavoitteenani olivat myös hallitut laukannostot, ja tavoitteeni myös saavutin. Boras nostaa laukan oikeastaan vain antamalla hieman tilaa edestä, avuksi tarvitaan korkeintaan pieni lantioliike. Jalat tulee olla lähellä, jotta se ei loikkaa hallitsemattomasti eteen. Niitä ei kuitenkaan tarvitse juurikaan käyttää, peruslaukannostoavut ovat tälle hevoselle aivan ylimitoitetut. Pukkeja tai vauhdikkaita rykäisyjä ei nyt tullut lainkaan.

Anni sanoi useasti, että minun pitäisi saada koko hevonen enemmän mukaani. Tiedän jo, että alkuaikoijen Borasiin verrattuna nyky-Boras sietää ja vaatii paljon enemmän jalkaa, mutta se oli nyt jotenkin erityisen vaikeaa. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten paljon edistystä tunnin aikana tapahtui ensin hevosen suoruudessa, sitten taipumisessa ja rentoutumisessa. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että pystyn nykyään ratsastamaan ainakin Borasia jo koko tunnin, vaikka alku olisikin epätavallisen hankalaa tai matkalla tulisi vastaan ongelmia. Tämä tunti osoitti, että se kannattaa, luovuttaminen ei.

Istu, hengitä, rennot jalat

19.5.2014 Primus Talli
Maiju - t. Minet

Pari viikkoa siinä vierähti, että kivet korvassa asettuivat ratsastuksen kestävään asentoon. Harmittaa suunnattomasti, kun menetin samalla mahdollisuuden ratsastaa lisää ihanalla Diamantella. Vaikea on kuitenkin ratsastaa, jos kenttä pyörii... Ei ratsussani kyllä nytkään varsinaisesti valittamista ollut, ja pääkin kesti hevosen selän kaltaisen kiikkerän paikan ihan hyvin.

Ratsastin siis Minetillä, kokeneella ja taitavalla koulutammalla. Se on kuin enkeli karsinassa, kiltti ja utelias, mutta sillä siunaaman hetkellä, kun kaviot koskettavat käytävää, alkaa armoton häsellys. Minet ei kuitenkaan missään vaiheessa ole lähdössä minnekään, ei säiky eikä mene edes mitenkään lujaa, höseltää vaan.

Teemana oli lähestyvien koulurataharjoitusten vuoksi A-merkin kuvioita. Aloitimmekin heti käynnissä pohkeenväistöillä keskihalkaisijalta kohti uraa, jota ennen kuitenkin suoristettiin kohti lyhyttä sivua. Maiju halusi Minetin lennähtävän pohkeesta sivulle ja väistävän selvääkin selvemmin. Pohjetta sai käyttää, Minet kuunteli sitä ihan rauhallisesti ja reagoi sopivasti. Hösöttäminen näkyi tasaisuuden puutteena, kun välillä takaosa meinasi mennä edelle molemmissa kierroksissa.

Kevyttä ravia menimme alussa aika vähän, koko uralla, ja oikeastaan vain suuntaa vaihdettaessa pituushalkaisijan kautta. Pohkeenväistö ravissa tultiin vain muutaman kerran, ongelmat samat kuin käynnissäkin. Maiju oli alussa neuvonut, että Minet on muutoin ihan ratsastettava korkealle koulutettu hevonen ilman sen kummempia kommervenkkejä, mutta laukka vasempaan voi olla vaikeaa. Huonomman puolen huomasi kyllä jo ravissa heti suunnanmuutoksen jälkeen, joka tehtiin rata pituussuuntaan leikkaa -tiellä. Minet piti vasempaan kierrokseen vain ratsastaa suoraksi, sen verran epätasaista ravi ensin oli.

Laukka oikeaan nousi ongelmitta, mutta siinä vaiheessa mottoni piti muuttaa muotoon istu, hengitä, rento jalka. Tai oikeastaan koko takapuoli. Omasta istunnasta piti olla ihan äärimmäisen tarkka, sen verran napakoita siirtymisiä laukasta käyntiin ja pysähdykseen tuli muutamia tehtyä... Kun sai istunnan rentoutettua, laukka oli kelvollista.

Sitten käytiin volttien kimppuun. Ensin pitkien sivujen keskelle käynnissä, sitten ravissa. Minet meinasi vähän liirata ulos lapa edellä, mihin auttoi oma katse ja selkeämmin kääntävät ulkoavut. Ravissa oli mielestäni ihan kiva istua, eikä tamma siinä ollut aivan yhtä herkkä istunnan muutoksille. Voltitkin onnistuivat ihan hyvin. Vaikka laukkavoltit tehtiin helpompaan eli oikeaan kierrokseen, tuli ensimmäisellä kerralla epäonnistuminen: ilmeisesti jännitin takapuoltani ja reisiäni sen verran kääntäessäni tammaa voltille, että se teki kauniin käyntisiirtymisen. Kun keskityin istuntaani paremmin, saatiin hyvät laukkavoltitkin aikaiseksi.

Laukka vasempaan oli sen sijaan ihan katastrofi. Vaikka Minet oli jo ehtinyt lämmetä muutoin, se oli kuin rautakanki laukassa. Ensimmäinen ajatus oli kääntää tamma ympyrälle ja ratsastaa sitä siinä paremmin avuille. Maiju kuitenkin komensi meidät suoralle uralle ja vain eteen suoralla hevosella. Mietin jo silloin, että kevyt istunta olisi voinut olla oikea valinta, ja jälkeenpäin kuulinkin, että sitä on tamman kanssa vasemmassa laukassa käytettykin. Alas istuen en saanut laukkaa rullaamaan vasempaan lainkaan, en uralla enkä isolla keskiympyrällä. Siinä piti ratsastaa puolet keskilaukkaa ja puolet kootumpaa, tosin me saimme vain koittaa mennä eteenpäin...

Ravissa laukan jälkeen Minet oli kuitenkin tasaisempi kuin kertaakaan tunnin aikana, ja vieläpä siihen vasempaan kierrokseen. Se tukeutui ensimmäistä kertaa kunnolla ohjaan, eikä jäänyt edestä tyhjäksi. Maijukin sanoi lopuksi, että siellä oli ollut jo ihan hyviä pätkiä. Olisi ollut kiva kokeilla toisenkin kerran, kun ensimmäinen kerta menee aina vähän arkailleessa. Minet kuitenkin tallin kevätkuulumisten mukaan palaa takaisin omistajalleen.

Viritetty timantti

21.4.2014 Primus Talli

Maiju - t. Diamante

Hymyilin kilpaa lämpimän kevätauringon kanssa, kun Maiju oli pitänyt lupauksensa ja sain jatkaa ihanalla Diamantella. Edellinen tunti jäi välistä pääsiäisen hiihtolomareissun vuoksi, joten nyt puhkuin innosta päästä taas ratsastamaan. Diamante oli muuttanut Rehulasta alatallin puolelle, jossa se tuttuun tapaansa seuraili tallin elämää hyväntuulisena ja uteliaana. Se tuntuu jaksavan seurustella loputtomasti, ja suorastaan nuolee naamaa tutkiessaan märällä turvallaan kaiken. Diamantesta oikein huokuu kiltteys.

Lämpötila oli lähennellyt päivällä kahtakymmentä, joten molemmat ryhmät ratsastivat jo ulkona, me tuttuun tapaan laitumen päässä. Diamante oli heti alkukäynnissä kovin reippaan oloinen. Kun otin ohjat, se kuitenkin lyheni voimakkaasti ja alkoi vähän kerätä painetta ja hidastella. Teimme erilaisia kiemurauria pitkillä sivuilla oman valintamme mukaan. Tarkoituksena oli suoristaa hevosia ratsastamalla niitä heti molemmilla pohkeilla ja asettaen molempiin suuntiin. Kiemura sai olla yksi isompi tai vaikka kaksi ihan pientä parin metrin loivaa kiemuraa.

Kun saimme siirtyä raviin, nosti Diamante samantien laukan. Siinä vaiheessa Maiju kertoi, että minulla onkin nyt viritetty ratsu alla: Kikka oli käynyt pääsiäisenä Suomessa ja ratsastanut Diamantella. Kaikesta päätellen olin ensimmäinen ratsastaja tamman selässä Kikan jälkeen, ja sen kyllä huomasi. Diamante oli kovin vireä ja pörhisteli milloin millekin, ylivoimaisesti eniten naapuriuralla tuntia pitäneen Hannan kovaääniselle. Maiju antoi taas ohjeeksi keksiä tammalle paljon tekemistä ja huolehtia siitä, että se liikkuu reippaasti eteenpäin. Tarvittaessa sain ottaa vähän vetoapua muista tunnin hevosista ja oikaista väliaidoilla.

Olen vähän ylpeä siitä, että sain selätettyä orastavan jännitykseni hyvinkin nopeasti ja aloin ratsastaa tavoitteeni mukaisesti: rohkeammin. Pikku hiljaa Diamante rentoutui ja korvat pysyivät kääntyneenä ratsastajaan. Teimme kiemurauria myös ravissa, ja minä lisäsin sopiviin väleihin avotaivutuksia, voltteja ja ympyröitä. 

Ennen laukkaa mentiin hetki harjoitusravia alas istuen keskiympyrällä. Diamante ravasi hyvin, mutta minä uhkasin taas valua siihen tuoli-istuntaan. Diamanten satula on todella kevyt ja siivetön, eikä juuri tarjoa tukea jalalle, joten jalkakin luisuu helposti liian eteen. Tämä takakeno on kuitenkin ehdottomasti isoin ongelmani isoliikkeisillä hevosilla, eikä siitä voi kyllä satulaa syyttää...

Laukka tehtiin suurella keskiympyrällä, ja siihen lähdin jo ihan luottavaisin mielin. Tosin nostin laukan hieman huolimattomasti, mikä kostautui myöhemmin tunnilla. Laukka oli kuitenkin rentoa ja tasaista. Maiju kyllä sanoi, että minun kannattaa olla hereillä, tarkkailla Diamantea ja tarjota sille edelleen koko ajan tekemistä. Huomasin nopeasti, että puolipidätteet - joissa kerrankin oli aina jalka mukana! - riittivät pitämään korvat joko rennosti lupsattamassa tai taaksepäin kuuntelemassa.

Välikäynnin jälkeenkin jatkoimme suoristusteemaa laukannoistoin. Maiju laittoin toisen pitkän sivun sisäpuolelle kaksi tötteröä merkiksi, ja niiden välistä piti nostaa myötälaukka. Laukan tuli olla valmiiksi aika lyhyttä ja koottua, koska sitä jatkettiin vain pitkän sivun loppuun, joss tötsän kohdalla siirryttiin raviin. Ravissa jatkettiin kulma ja lyhyt sivu, toisella pitkällä sivullakin sai vielä työstää hevosta ravissa.

Ajattelin tietenkin Diamanten ampuvan taivaan tuuliin nostosta, mutta kappas, se ei nostanut laukkaa lainkaan! Tamma tarjosi hienoa keskiravia. Vasta kolmannella kerralla aloin ymmärtää, että vaikka viimeksi käyntinostot olivat lisänneet painetta, juuri sitä nyt tarvitsisimme. Maijun ohjeesta kokosin siis käyntiä aika voimakkaasti, jolloin Diamante lyheni varmaan puoli metriä. Eihän se ollut varovaisen pitkästä muodosta yksinkertaisesti pystynyt nostamaan laukkaa! Näin siis onnistuimme, tosin kahdesti tuli ensin vastalaukka. Nostot olivat kuitenkin siistejä ja laukka koottua ja tasaista.

Lopuksi ravasimme vielä keskiympyrällä tehden kokoamisia aina Maijun kohdalla. Ravin piti selvästi lyhentyä, mutta tahdin ja aktiivisuuden säilyä läpi kokoamisen. Pitkä loppukäynti tehtiinkin tällä kerralla laitumien ympäri ihanassa kevätillassa.

Alun järkytyksestä toivuttuani selvisin ihan hyvin tunnista. Maijunkin mielestä sain Diamanten hyvin rentoutumaan, vaikka se oli niin virkeä alkutunnista. Tämä on itselleni kovin positiivinen huomio, sillä menen helposti mukaan jännittämään hevosen kanssa. Laukannostoihin en ole tyytyäinen, vaikka lopulta keksinkin mistä kiikasti. Alun löperyys ja liika varovaisuus kostautuivat heti. Diamanteen olen kuitenkin aivan kertakaikkisen ihastunut! Se on kokonaisuudessaan niin valloittava paketti, että en edes meinannut malttaa millään lähteä kotiin ja lakata seurustelemasta sen kanssa.

Timantti pelasti päivän!

7.4.2014 Primus Talli
Maiju - t. Diamante

Voi onni ja ihanuus, miten ratsastusharrastus voi joskus pelastaa päivän! Erittäin ikävä työpäivä pyyhkiytyi mielestä täydellisesti, kun luin hevoslistaa: Diamante! En ollut edes uskaltanut uneksia tästä Kikan nuoresta, kuvankauniista tammasta, joka on käynyt tunneilla hyvin harvoin ja valikoidusti. Kovasukuinen oldenburg Diamante oli reilu vuosi sitten Primus Tallin hevosesittelyssä, jossa se upeilla liikkeillään ja nöyrällä työskentelyllään aiheutti spontaaneja ihastuksen huokaisuja.

Diamante asuu rehulaan rakennetuissa upouusissa bokseissa, joissa se muiden hevosten tavoin näytti silminnähden nauttivan olostaan. Maiju oli jättänyt hevoslistan oheen ohjeen, että taluttaisin tamman ulkokautta alatallin vesiboksiin harjattavaksi. Diamanten kanssa olimme heti samalla aaltopituudella - liekö johtunut sokeria täynnä olevasta taskustani vai tamman todella kiltistä luonteesta.

Meidän ryhmämme vuoro oli ratsastaa ulkona. Ilma oli aika viileä, mutta vielä alkutunnista saimme nauttia päivänvalostakin. Se varmasti helpotti hevosten sopeutumista taas pimeisiin kenttäolosuhteisiin, vaikka nytkin erityisesti hämärällä tallinpihalla liikkuvat ihmiset aiheuttivat aina välillä korvien höristelyä.

Aloitimme käynnissä molempiin suuntiin reilulla puolikkaalla kentällä tehden asetuksia sisään, kokoamisia ja voltteja. Diamante vaikutti aika rennolta, mutta voi taivas niitä sen liikkeitä! Aivan mahtavan isot ja upeat - käyntikin tuntui jo siltä, kuin olisi istunut laukassa!

Kevyt ravi mentiin pääosin valtavalla pääty-ympyrällä. Laukka tehtiin kahdessa osassa niin, että Diamante ja ensimmäistä kertaa ulkona ollut uusi Minet-tamma menivät ensin, sitten loput. Toiset olivat aina pienellä käyntivoltilla ympyrän keskellä, jotta laukkaajille jäi kunnolla tilaa työstää hevosia.

Laukan ja välikäynnin jälkeen tehtiin taas puolikkaita takaosakäänöksiä uran sisäpuolella olevalla suorakulmaisella uralla molempiin suuntiin ennen kokonaisia käännöksiä uralla. Diamanten kanssa kävi ensin vähän samoin kuin Borasinkin: valmistelin huolella, mutta sitten kun piti kääntää, niin mitään ei tapahtunutkaan. Koitin muistaa pitää painon sisällä, ja kun viimein rohkenin kääntää sisäohjalla reilusti, kääntyi Diamante todella hienosti.

Käännösten jälkeen mentiin aika pitkä pätkä harjoitusravia ja tehtiin kaikkiin kulmiin voltit. Koon sai määritellä sen mukaan, miltä hevonen tuntui. Hämmästyksekseni pystyin istumaan Diamanten ravissa ihan kohtuullisen näköisesti, mutta ei se helppoa ollut. Maiju varoitti minua taas valumasta takakenoon, minkä seurauksena kädetkin väkisin jäävät liian taakse. Koitin korjata itseäni pystympään ja käsiä selvästi etukaaren eteen. Jalustimet olivat vaan vähän lyhyet, mutta se oli ehkä näin ensimmäisillä ulkokerroilla hevosten pörhistellessä vaan hyvä asia. Lyhyistä jalustimista seurasi kuitenkin se, että polvilla oli vähän liian helppo tarrautua satulaan.

Ihan lopuksi laukattiin vielä pääty-ympyrällä. Yritettiin ensin mennä kaikki yhtä aikaa, mutta Diamante meinasi pistää ranttaliksi. Sain sitten muiden lopetettua laukata yksin, ja se sujuikin ihan hyvin. Ongelmat olivat ihan ratsastajan aiheuttamia, koska jostain syystä nostin laukan käynnistä. Maiju selitti hyvin, miten nosto käynnistä lisää painetta laukkaan. Kun nostin reippaasta ravista, siirtyminenkin oli ikään kuin vain liukuminen laukkaan.

Maiju oli ajatellut Diamantesta minulle nyt huhtikuun ratsua, ja otan kyllä mielelläni haasteen vastaan. Se oli aivan mahtavan ihana ja kaunis ja kiltti. Iästään huolimatta se tuntui aika kypsältä ratsulta, ja oli ihanan herkkä kaikille avuille. Raippa roikkui mukana toimettomana koko tunnin. Maijun mukaan ensimmäinen kertamme sujui hyvin, kunhan vaan ratsastaja ei ala hevosen ehdotellessa katsella niitä samoja mörköjä, joita ei loppujen lopuksi edes ole... En siis yhtään ihmettele, että tämä tamma saa ratsastajat näkemään tähtiä ja sydämiä!

Vauhdikkaita takaosakäännöksiä

31.3.2014 Primus Talli
Maiju  - r. Boras

Liekö Sacen liukas satula saanut Maijun vaihtamaan ratsuani, ja palasin ihanan Borasin selkään. Se oli jo edellisellä tunnilla ja todella vauhdikkaalla päällä.

Alkuveryttely tehtiin koko maneesissa itsenäisesti niin, että Maiju määräsi suunnan ja askellajin ja toki kommentoi koko ajan. Meidän kohdallamme veryttely piti sisällään paljon voltteja ja rohkeampaa ratsastusta pidemmälle kaulalle. Erityisesti käynnissä koitin saada Borasia venyttämään sekä askeltaan että kaulaansa.
Laukat tein suosiolla vain ympyrällä, kun Boras oli jo ravisiirtymisissä valmiina laukkaan. Siten sainkin kyllä hyvät rauhalliset ja rennot laukat ja pääsin taas oikein nauttimaan.

Sulkutaivutukset jätettiin ainakin toistaiseksi, ja aloitettiinkin harjoitella takaosakäännöksiä. Niitä varten tultiin uran sisäpuolelle suorakulmaiselle uralle, jonka nurkissa oli tötteröt. Kaikissa nurkissa tehtiin sitten 90 asteen takaosakäännös. Lopulta mentiin koko uralla ja tehtiin kokonaiset käännökset. Sitten sama toiseen suuntaan.

Jos oli käynti vaikeaa Sacen kanssa, niin oli se Borasinkin. Sen saa kyllä jalalla aika hyvin kokoon, mutta asetus on aika haastavaa saada läpi. Boras koittaa kaikin tavoin vastustella kokoamista, kun olisi niin paljon helpompi vaan laukata... Ruuna kyllä taipuu jos jonkinlaiselle mutkalle, mutta myös kiemurtelee helposti. Maiju sanoi, että valmistelin käännökset huolella, mutta kun piti varsinaisesti kääntää, niin mitään ei tapahtunutkaan. Joudun taas palaamaan siihen teemaani: rohkeammin!

Positiivisena puolena mainittakoon, että sain aikaiseksi nyt parhaat harjoitusravit ikinä, kun välillä tehtiin ravia ympyrällä. Ihan lopuksi perus harjoitusravityöskentelyyn lisättiin myös kokoamisia aina keskihalkaisijan kohdalla. Ideana oli koota ravia ihan samalla tavalla ja ajatuksella kuin käyntiä ennen takaosakäännöksiä. Juuri ennen siirtymistä kevyeen raviin sai vähän jopa lisätä, jotta hevosten reaktiot myös näkyisivät, kun ratsastaja pyytää erilaisia tempoja.

Tunnilla puhuimme, miten kovin erilaisia hevoset ovat. Konsta, joka osaa kaikenmaailman kuviot, koittaa viimeiseen asti himmailla. Boras taas ei mitään muuta tekisikään kuin laukkaisi, mieluiten vielä esteiden yli ja lujaa. Maiju sanoi, että Borasin kaltaisille nopeille hevosille käynti on usein vaikeaa, saati sitten käynnin kokoaminen. Nämä tunnit Sacella ja Borasilla ovat taas jännällä tavalla osoittaneet, miten tässä harrastuksessa ei koskaan ole valmis; suurimmat ongelmat ovat olleet käynnin laadussa, vaikka äkkiä luulisi, että kyllähän nyt kaikki kävellä osaavat...