tiistai 18. lokakuuta 2016

Uusi tammatuttavuus

21.9.2016 - Anni - t. Bella

Sain ratsastaa Primuksen uusimmalla tulokkaalla, mustalla Bella-tammalla. En tiedä siitä mitään muuta kuin sen minkä itse näin ja koin. Ennen tätä tuntia olin nähnyt sen vain ohimennen helpohkolla koulutunnilla, joten oikein mitään ennakkokäsitystä ei ollut.

Bella on hyvin Ladyn näköinen mutta kaiken tavoin pyöreämpi, tällä hetkellä suorastaan lihava. On kyllä parissa viikossa jo saanut kiiltoa karvaan, mutta kunto ei vielä ole selvästikään ihan paras. Bellalla on iso käynti, ihana liitävä ravi, joka on yhtä tasaista selkään kuin islanninhevosten töltti. Oikeastaan ravi oli niin tasaista, että oli jo vähän vaikea keventää! Laukka taas oli vähän kulmikasta ja vaikein askellaji meille selvästi. Tosin tämä johtui osittain varmaan tehtävästä, jossa ei kunnolla ehtinyt ensin ratsastaa laukkaa isoksi ja pyöriväksi.

Rinnakkaisryhmä hyppäsi kentällä, joten me saimme maneesin. Alkuveryttelynä ratsastimme avotaivutuksia pitkillä sivuilla ravissa sekä suoria keskihalkaisijoita. Avotaivutukset olivat Bellalle laskenleikkiä, vaikka minulle ratsastajana ne ovat yleensä hyvinkin vaikeita liikkeitä.
Pääosin teimme kokoamisia ja siirtymisiä kaikissa askellajeissa. Etenkin kokoamisissa Bellaa alkoi vähän kiukuttaa käynti/laukka-siirtymisissä. Se reagoi selvästi tosi herkästi istuntaan, ja tamman saikin patoamaan varsin vaivattomasti, mutta sitten nostot oli aika räväköitä. Bella vaikutti kuitenkin läpi tunnin kovin järkevältä, joten pienet rykäisyt eivät haitanneet yhtään.

Bella liikkuu todella hyvin itse eteen, mutta korvaa etenkin ravissa väsymystään vauhdilla. Silloin se myös nojaa mielellään ohjaan ja rojahtaisi pitkälle eteen alas. Kun vaati ryhdikkäämpää muotoa, Bella alkoi lopputuntia kohti selvästi väsyä ja sanoa, että eikö tällanen pidempi muoto olisi parempi. Tällöin kuolain jumittuu suuhun ja vauhti kasvaa niin, ettei tehtävien tekemisestä tule mitään. Päivä päivältä kunto kuitenkin kohenee, ja uskon, että tästä tammasta tulee vielä monen suosikki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti