keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Bellan kunnonkohotusta

28.9.2016 - Anni - t. Bella

Sain jatkaa Bellalla, ja nyt saimme selvästi täysipainoisemman tunnin. En pistänyt kaikkia paukkuja alkutuntiin, vaan sanoin heti Annille, että kun Bella tuntuu väsähtävän, otan hetkeksi suosiolla pari kierrosta käyntiä pitkin ohjin. Bellan väsymisen huomaa siitä, että se tulee edestä vahvaksi ja rohjahtaa alas vasten ohjaa sekä lisää vauhtia. Siinä tilanteessa on mielestäni turha alkaa taistella vastaan, vaan antaa mielummin pieni levähdyshetki.

Annin kanssa aloitetaan lähes poikkeuksetta alkuveryttely käynnissä jo jollain tehtävällä, niin tänäänkin. Tulimme pitkillä sivuilla ensin pohkeenväistöä siten, että hevosen takaosa oli uran sisäpuolella. Puolessa välissä vaihdettiin avotaivutukseen. Bella teki nämä aika helposti, joskin vasen kierros tuntui oikeaa vaivattomammalta.

Oikeassa kierroksessa kokoonnuttiin keskiympyrälle, jossa tehtiin töitä sekä ravissa että käynnissä. Syksyn kantavana teemana on ollut ympyrän pienentäminen ja suurentaminen, näitä harjoittelimme tälläkin kertaa. Käynnissä ratsastettiin myös pienellä ympyrällä sulkutaivutusta. Laukka oli nyt selvästi parempaa kuin ensimmäisellä tunnillamme. Bellan laukka on aika isoa, joten hieman pidempi laukkatyöskentely auttoi löytämään oikeaa tempoa. Ehdin ratsastaa sen rohkeasti eteen ja koota siitä, jolloin laukka rullasi vaivattomasti.

Vaikka olin ottanut pari ylimääräistä käyntipätkää alkutunnin aikana, Bella väsähti laukkatyöskentelyssä vasempaan. Se tarrasi kuolaimesta kiinni ja alkoi juosta alta, joten pienen kivan pätkän jälkeen poistuin hyvässä järjestyksessä ympyrältä ja annoin tamman taas kävellä. Sen jälkeen lopputunnista pitkillä sivuilla tehdyt avotaivutukset ravissa onnistuivat taas hienosti.

Pidän kyllä tästä tammasta oikein kovasti! Bella on tosi taipuisa, kokoaa helposti ja kuuntelee istuntaa hienosti. Sillä on kolme hyvää askellajia. Kyselin Lotalta, että mikä se oikein on tammojaan, mutta eipä Lotakaan tiennyt. Sanoi odottavansa, että Kikka tulee Englannista ja kertoo. Bella on kuulemma keski-ikäinen ja menee sekä esteitä että koulua, siinä kaikki toistaiseksi. Bella on tehnyt helpompiakin tunteja, ja vaikuttaa kaikinpuolin kovin järkevältä. Sanoinkin Annille, että mielelläni ratsastan jatkossakin Bellalla, mikäli se vaan on jäämässä Primukselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti