14.2.2016 - Kikka - r. Aku
Sain jatkaa Kikan opetuksessa ihanalla Akulla. Vähän jännitti, kun alla oli tunti ihan erilaisella Iirolla, mutta Akun kanssa sujui taas oikein kivasti. Teimme alkutunnista enemmän ohjatusti, lopputunnista enemmän itsenäisesti. Arvata saattaa, että mitä enemmän Kikka kommentoi, sitä paremmin sujui, kun taas itsenäisessä työssä oli enemmän haasteita.
Koitin hullun lailla muistaa edellisen tunnin opin siitä, että ei saa jäädä vetämään. Lopputuloksena oli upeita kulmia, joihin sain Akun hyvin asetettua ja taivutettua. Ruuna oli ehkä vähän matalassa muodossa, mutta se ei juossut eikä jäänyt painamaan kädelle. Tähän pitää kyllä olla tyytyväinen.
Ympyrätyöskentelyssä jouduttiin kaikki kolme ratsastajaa aika koville. Hevosemme olivat Kikan mielestä vähän alitempoisia ja vähän liian vähän eteenpäinpyrkiviä. Työskentely tuotti kuitenkin tulosta, sillä laukka vasempaan oli pitkästä aikaa ihan todella hyvää. Aku eteni ja oli tasaisella tuntumalla. Se ei ollut kevyt, mutta tasainen. Tähän Kikkakin puuttui ja sanoi, että häneltä on kysytty miten paljon hevosta voi olla kädellä. Kun hevonen on tyytyväinen, etenee, ei nojaa, voi tuntumaa olla enemmänkin. Kieltämättä Aku tuntui tässä todella hyvältä.
Sen sijaan avotaivutuksissa olikin sitten enemmän haasteita. Käynnissähän nämä sujuvat, mutta ravissa on todella paljon vaikeampaa. Tuska varmaan näkyi kasvoiltani, sillä Kikka kommentoi, että se tuntuu varmaan vaikealta mutta näyttää ihan hyvältä. Olemme siis tyytyväisiä avotaivutuksiinkin.
Lopun laukka oikeaan tehtiin sitten lähes täysin itsenäisesti. Aku oli avotaivutusten jälkeen aika vahva, joten ajattelin tehdä samoin kuin Maijun tunnilla taannoin: ravi-laukka-siirtymisiä. Osittain ne toimivat nytkin, sillä nostojen saattelemana tuli taas pätkiä unelmaravia. Valitettavasti itse laukka oikeaan ei vetänyt vertoja alun vasemmalle laukalle, vaan jäin taas liikaa jarruttelemaan. En edelleenkään ymmärrä, mihin alitajunnan syvimpään sopukkaan tämä arkailu on jumittanut, koska Aku on ollut monta tuntia jo aivan superkiltti. Sitä paitsi tiedän kyllä, että jos se vähän kiihdyttää, niin kyllä sen takaisin saa. Aku kun onneksi suuntaa tarmonsa aina vaan eteenpäin, ei ylös tai sivulle. Ja mitä enemmän se laukkaa ja joutuu töihin, niin sitä vähemmänhän sille yleensäkin jää aikaa miettiä kaiken maailman kolahduksia ja kolttosia. Tästä Kikankin kanssa hetki keskusteltiin koiramaailma-analogialla: koiratkaan eivät välttämättä tee vaikka osaisivat, jos ohjaaja ei ole täysillä mukana ja usko siihen, mitä tekee. Sama se on hevostenkin kanssa, ja tätä ajatusta koitan jatkossa tuoda ratsastukseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti