keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Sairaan hienosti!

20.4.2015 Primus Talli
Maiju - t. Mimmi

Ajattelin, että estejakson jälkeen Maiju sekoittaa hevospakan kokonaan, mutta minulla olikin tuttu Mimmi. Eikä siinä mitään, tämä tamma on oikea laaturatsu, vaikkakin sen mielestä vastaantulevat hevoset tai lantasaavi voivatkin olla välillä vähän pelottavia. Tämän tunnin ratsastimme ulkona kentällä, ja vaikka viereisellä uralla hypättiin ja vaikka yksi kauris jopa uskaltautui aitojen välistä laitumelta kentän puolelle, Mimmi käyttäytyi mallikelpoisesti. Niinpä sain keskityttyä itse tehtävään, joka oli heA:10:n pohkeenväistöt.

Veryttelyn aloitimme itsenäisellä veryttelyllä käynnissä ja ravissa. Koska Mimmin käynti on niin suurta ja helposti passimaista, aloitin tekemällä kulmiin voltit ja huolehtimalla riittävän hitaasta temposta. Tämä tarjosi sopivasti tekemistä Mimmille kuitenkin niin, että se ehti vielä asetella jalkansa maahan oikeassa järjestyksessä. Asetusta ja taivutustakaan ei varmaan koskaan käytä alkuveryttelyssä liikaa.

Raviin saimme heti tosi kivan rennon letkeän rytmin. Mimmi tuntui hurjan kivalta, eikä se juurikaan ollut kiinni oikeassa ohjassakaan. Suurella keskiympyrällä sain työskenneltyä helposti myös alas istuen ja ravin tempoa muutellen, kun etäisyyksien kanssa oli jälleen kerran vähän säätämistä. Myös laukka rullasi kevyesti, joten tästä oli hyvä lähteä väistöihin.

Maiju oli rajannut meille puomeilla kouluradan levyisen alueen. Ratsastimme ensin muutaman kerran vain pelkän diagonaalin. Sitten teimme pohkeenväistöä uralta keskihalkaisijalle siten, että käänsimme edelleen kuin diagonaalille. Kun hevonen oli suoraan diagonaalin suuntainen, väistätimme takaosaa sisään. Tällainen valmistelu auttaa oikean linjan löytämisessä ja hevosen saamisessa irti uralta. Matka uralta keskihalkaisijallekaan ei tunnu niin pitkältä, kun alkua helpotetaan näin. Mimmin kanssa tämä tapa oli jotenkin silmiäavaavan hyvä, ja saatiin kivoja väistöjä aikaiseksi sekä käynnissä että myöhemmin ravissa. Tuntui helpolta.

Oikeastaan koko tunti tuntui helpolta. Mimmi oli rennon oloinen, se selvästi viihtyy paremmin ulkona kuin ahtaassa maneesissa seinien sisäpuolella. Maijukin sanoi loppupalauteessaan, että Mimmi meni sairaan hienosti. Sairaan hienolta se tuntuikin! Olipa kiva paluu estejakson jälkeen kouluratsastuksen pariin, vaikka tuo valittu rata kulostaakin aika haastavalta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti