Arkailua

1.12.2014 Primus Talli
Maiju - t. Mimmi

No eipäs ollutkaan puomikoulua vielä tällä kerralla, vaan vasta seuraavalla. Syksyn ratsujeni värikoodauskin murtui viimein, sillä sain ratsastaa Mimmillä. Se on kaunis vaaleanruunikko tamma, joka on ollut tallilla vasta muutaman viikon. Se on ilmeisen osaava, mutta vaatii vielä vähän aikaa tottuakseen ratsastuskoulun menoon. Mimmin ratsastajalta ja muilta tuntilaisilta vaaditaan hieman ylimääräistä pelisilmää, sillä tamma hieman pelkää vastaantulevia ratsukoita, mikäli se itse ei kävele.

Ensimmäisen puoli tuntia olin aivan kuutamolla. Mimmi tuntui yhtä herkältä kuin Zillion, eli pienimmästäkin avusta tapahtui jotain. Arkailin käyttää jalkaa ja arkailin kunnon ohjastuntumaa, ja sitten kun otin ohjastuntuman, rullasi Mimmi liian lyhyeksi.

Mimmillä oli aivan v-a-l-t-a-v-a käynti, joten Maiju neuvoi ratsastamaan sen niin rauhalliseen tempoon, että tuntuu aivan liian hitaalta. Tällöin jokainen jalkaa ehtii nousta vuorollaan, eikä käynti mene passimaiseksi. Käyntivoltit onnistuivat ihan hyvin. Avotaivutuksessa oli hieman hakemista, sillä takajalat lipsahtivat ulkopohkeen puutteessa ja liian voimakkaan sisäpohkeen ajamina välillä väistöaskelille etenkin vasemmassa kierroksessa. Se tuntui muutoinkin tunnin aikana jonkin verran haastavammalta kuin oikea.

Ravi sujui jotenkuten, sillä teimme ihan perusratsastusta uralla ja ympyrällä sekä ympyrän pienennystä. Askel oli miellyttävän tuntuista istua alas. Laukkaa sen sijaan en osannut ratsastaa lainkaan. Mimmin laukkakaan ei ole sieltä pienimmäistä päästä, mutta en uskaltanut ratsastaa sitä riittävästi eteen. Lisäksi meillä oli suuria vaikeuksia pitää etäisyyksiä, joten Maijulla meinasi ihan oikeutetusti mennä hermot sinne tänne sinkoilevien ratsukoiden kanssa. Vaikka kuinka haluaisimme tehdä vaikeampia asioita, ei niihin voida koskaan edetä, jos emme osaa toteuttaa käytännössä sellaista, minkä jo osaamme - kuten nyt vaikka etäisyyksien pidon ympyrällä. Alkuveryttely oli siis varsinainen katastrofi, ja ehdin jo ihmetellä, että miten kaikki ovat niin kovin ihastuneita tähän tammaan.

Mutta tunnin jälkimmäisen puolikkaan päätteeksi en enää niin kovasti ihmetellytkään. Olin vaipua maneesin muruihin kun kuulin, että teemme käyntisiirtymisiä laukasta samoin kuin edellisellä tunnilla. Päädystä nostettiin laukka, ja pitkän sivun keskelle tehtiin kolme neljäsosaa kymmenen metrin laukkavoltista. Viimeinen neljännes ratsastettiin päin seinää, jota apuna käyttäen tehtiin siirtyminen käyntiin. Tavoitteena on pikku hiljaa pystyä tekemään siirtyminen laukasta käyntiin ihan minkälaisella uralla vaan.

Alkutunnin epäonnistuneen laukkatyöskentelyn jälkeen odotukset eivät siis olleet korkealla. Tehtävä oli kuitenkin sellainen, että oli pakko alkaa ratsastaa: ohjat käteen, jalka kiinni, laukka kokoon ja rullaamaan! Ensimmäisellä kerralla ratsastin liian uranmyötäisesti, joten käyntisiirtyminen tuli liikaa ravin kautta. Seuraavilla kerroilla koitin saada itseni syvemmälle satulaan ja ratsastaa tarkemman reitin. Johan onnistui.

Siirtymisten jälkeen tehtiin vielä kevyessä ravissa avotaivutuksia uralla oikealle. Helppoa kuin heinänteko. Mimmi oli tahdikas, rento, sopivan pituisella kaulalla. Kävi siis niin kuin minulle niin kovin usein uusien hevosten kanssa käy, että vähintään puolet tunnista menee tutustumiseen. Olen aina alkuun todella varovainen, enkä oikein uskalla tehdä mitään, jottei hevonen mene rikki. Sitten kun uskalla alkaa toimia, niin johan toimii hevonenkin. Toivottavasti pääsen vielä estejakson jälkeen uudestaan Mimmin selkään, jotta voisin koittaa ratsataa koko tunnin.