28.1.2011 Primus Talli
Kikka - t. Mirja
Perjantai täynnä yllätyksiä, eikä ensin lainkaan mieluisia: meidän kanssa samaan aikaan oli toinenkin tunti! Pelästyttiin jo, että siihen on tulossa jokin vakiryhmä, mutta onneksi kyseessä olikin vaan Tuomarikylän ratsastuskoulun porukasta, joka oli varannut kolmen päivän tutustumiskurssin. Outi meidän tunnilta tunsi osan porukasta, ja he kertoivat, että Kikka tulee pitämään heidän tuntisa.
Ehdin taas hetken seurata edellistä tuntia, jossa teemana oli siirtymiset ympyrällä. Välillä ravattiin muutama askel ja käveltiin muuten, sitten toisinpäin, molempia kaksi kertaa ympyrän aikana. Pirita korosti taas hevosen raamin määrittelyä ja sitä, että ratsu kulkee ratsastajan määrittelemään tempoa ja tietä.
Ajattelin jo, että no hyvä, minulle edelleen merkityllä Mirjalla siirtymiset ympyrällä asetetulla ja taivutetulla hevosella ovat varmasti helpompia kuin suoralla uralla. Niinpä fiilis oli vähän kohonnut edellisen viikon epäonnistumisesta, kun tulimme maneesiin. Pirita opasti meidät takaosaan, mutta jäikin lopulta itse toisen ryhmän opettajaksi. Niinpä saimme taas nauttia Kikan opetuksesta.
Teema oli samantyylinen kuin viimeksi Kikan tunnilla. Ohjeita varten hän keräsi meidät ensin pääty-ympyrälle. Kikka puhuu varsin hiljaa ja rauhallisesti selittäessään tehtävää, joten sai tosiaan pinnistellä että kuuli. No, ensin piti kävellä pitkin ohjin niin, että hevosella säilyy sama reipas ja rento tahti kuin itsestään. Tässä vaiheessa tuli jo ensimmäinen äänenkorotus, kun osa porukasta löysäili eikä pitänyt ohjia kunnolla kädessä: "Koittakaa nyt selviytyä edes tästä!". No selviydyttiinhän me lopulta, ihan hyvin. Sitten otettiin ohjat, ja sama juttu. Saatiin tehdä ympyröitä ja voltteja, ja Kikka laski - kuten myös vapaassa käynnissä - vuorotellen jokaiselle yks-kaks-kolme-neljä, jotta tahti pysyi.
Sitten raviin. En ehtinyt keventää kuin varmaan kierroksen, kun Kikka pyysi hiljaisella äänellään kaikki käyntiin ja samantien seis. Kaikki eivät tätä kuulleet, joten taas ääni kohosi... Olimme säntäilleet kuulemma päämäärättömästi liian tiukoille urille heti alkutunnista, eikä meillä ollut suunnitelmaa siitä mitä tekisiimme. Näiden ohjeiden siivittämänä saimme luvan ravata uudestaan, ja nyt sujuikin paremmin.
Mirjan kanssa keskityin vain rentoon tasaiseen menoon. Sehän tammalla toimii, joten Mirja tuntui ihan mukavalta. Vasempaan kierrokseen kevennyksestä piti siirtyä pehmeästi käyntiin, mutta saimme komennon tehdä siirtymisen samantien uudestaan, kun osa vaan rysähti satulaan. Sitten siirryimme pääty-ympyröille, jossa ravasimme sekä keventäen että alas istuen, ja harjoittelimme taas istumista kevyesti alas satulaan. Mirjalla tämä on tosi tärkeää, koska se jännittyy välittömästi jos vähänkin mätkähtää. Kikka vaati kaikilta todella eteenpäinpyrkivän ravin. Hän selitti hyvin, että hevonen ei voi kulkea rennosti, jos ratsastaja ei ole rennosti. Kaikissa tapauksissa siis ei voi vaatia hevoselta enempää, koska ratsastaja ei pysty samaan. Hän ei eritellyt tarkemmin, mutta joiltain hän olisi halunnut vieläkin enemmän ravia, mutta näki, että ratsastajalle alkoi tulla vaikeuksia. En yhtään ihmettele, jos minä ja Mirja oltaisiin oltu yksi tällaisista ratsukoista, vaikka toisaalta Mirjan ravi sen mennessä oikein päin, on tosi hienoa ja lopulta kohtuullisen helppoa istua.
Ravista piti nostaa laukka, mutta sitä minä en vaan Mirjan kanssa osaa. Ihan käsittämättömän vaikeaa! Käynnistä nousee vasemallekin ongelmitta. Taas piti ängertää ihan tosissaan, että sain laukkaa rullaamaan, enkä täysin tyytyväinen ollut siihen vieläkään. Kikan mukaan se kuitenkin parani koko ajan, ja Mirja kyllä on hurjan kankea aluksi ja etenkin vasempaan.
Teimme taas käynnissä pohkeenväistöä temposta ja tahdista huolehtien uralla siten, että takaosa väisti sisään. Tämä meni kaikilla hyvin, Mirja teki molemmat suunnat helposti ja suht muodossakin vielä. Kikkakin oli tyytyväinen kaikkien ratsastamiseen.
Oikealle laukkasimme taas pääty-ympyröillä, ja suosiolla nostin laukan taas käynnistä. Laukka oli parempaa oikealle, mutta on muuhun tekemiseemme nähden kyllä onnettoman hankalaa.
Loppukäynnissäi Kikka antoi meille palautetta, että maltoin hyvin keskittyä Mirjan kanssa eteenpäinmenoon ja tahtiin, minkä seurauksena Mirjasta tuli kiva. Olimme jo kaarrossa, kun Kikka palasi kysymään, että olenko mennyt nyt paljon Mirjalla. Ilmeisesti se sitten on sen verran vaativa, että hän huomaa, jos joku on päässyt tamman kanssa edes vähän sinuiksi. Kuulin kanssatuntilaiseltani Letulta, että Mirja oli alunperin ollut nyt vaativan tasolla kouluratsastavan Edvin Stadighin ensimmäinen kilparatsu sen jälkeen, kun tamma oli ensin luonut uraa kenttäkisoissa. Se on kyllä hieno hevonen, ja varsin palkitseva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti