Eteenpäinpyrkimyksen tärkeys

21.1.2011 Primus Talli
Pirita - t. Mirja

No nyt! Se huono tunti nimittäin. Teemana jo meitä edeltävällä tunnilla oli siirtymiset, ja niin oli meilläkin. Mirja oli alusta asti jotenkin tosi jähmeän tuntuinen, enkä saanut sitä rennosti riittävän eteenpäinpyrkiväksi. Koska oli nähnyt, että siirtymisiä tehtäisiin uran sisäpuolella, koitin heti alussa ratsastaa pari metriä uran sivussa. Pysäyttelin sitä pari kertaa pelkästään puristamalla reisillä. Varsinaisessa itsenäisesti molempiin suuntiin tehdyssä veryttelyssä Mirja vaan venkoili, eikä tullut missään vaiheessa rehellisesti ohjan ja pohkeen väliin. Ravissa sujui vähän paremmin kuin käynnissä, mutta tahmealta tuntui silti. Koitin pyöriä mahdollisimman paljon ympyröillä ja volteilla, mutta tulos oli laiha.

Ajattelin, että siirtymiset varmaan saisivat hevosen hereille, mutta ei. Pienensimme hieman uraa koko maneesista, ja ratsastimme pitkillä sivuille metrin pari uran sisäpuolella. Hevosen piti olla suora, eikä se saanut liirata kohti uraa missään vaiheessa. Siirtyminen oli ravi-käynti-ravi, ja sai itse valita meneekö kevyessä ravissa vai harjoitusravissa. Koska Mirja ei ollut mitenkään erityisen hyvän tuntuinen, päätin keventää. Meillehän on aina sanottu, että jos hevonen jännittää, niin pitää keventää.

Siirtyminen piti tehdä keskellä pitkää sivua olevan tötsän kohdalla. Parilla ensimmäisellä kerralla Mirja meinasi hakeuta kohti uraa, mutta mielestäni sain sen lopulta aika hyvin suoraan. Se ei myöskään kävellyt ylimääräisiä askeleita, kun vain neljä piti mennä. Mutta vaikka muoto oli edelleen hukassa, komensi Pirita minut harjoitusraviin ja testaamaan, miten Mirja reagoi. Vaikka muoto ei tullutkaan kovin kummoiseksi, pystyi kyllä alas istumalla vaikuttamaan paremmin siirtymisiin, tietenkin.

Sitten vaihdoimme suuntaa vasemmasta oikeaan, ja siirryimme ravi-laukka-siirtymisiin. Laukka piti nostaa ensimmäisen tötsän kohdalta ja laukata toiselle, jossa siirtyminen takaisin raviin. Pirita katsoi pitkän sivun päässä, että hevonen pysyi suorana. Mirjan kanssa tämä oli tosi vaikeaa! Ja koska hevonen oli edelleen niin tahmea, niin maiskutin ihan vaistomaisesti. Enkä ollut ainut, sillä Pirita kiinnitti siihen huomiota. Maiskutus on kuulemma pari kertaa ihan sallittu apu, mutta sitten pitää jo vaihtaa tyyliä esim. raippaan. Mirja on raipalle tosi herkkä ja pukittaa helposti, joten kai minä alitajuisesti ajattelin maiskutuksen olevan kätevämpi. Piti oikein huulta purra, ettei olisi maiskuttanut, niin automaattisesti se tuli. Lopulta sain pari hyvää nostoa suoralla hevosella ja suoralla uralla, mutta laukka oli tosi kökköä.

Toiseen suuntaan laukkasimmekin sitten ympyrällä. Siinä meni paremmin, vaikka suunta olikin Mirjan vaikeampi, kun ei tarvinnut keskittyä muuhuin kuin laukkaan. Edelleenkään Mirja ei kyllä polkenut riittävästi, vaan jouduin koko ajan ratsastamaan sitä eteen.

Loppuravissa ratsastimme taas hitaassa ravissa pyöreälle kaulalle ja hevosten annettiin venyttää ihan kunnolla. Se sentään onnistui. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, mikäli vielä saan Mirjan kanssa jatkaa, muistan taas heti alkutunnista eteenpäinpyrkimyksen tärkeyden...