lauantai 23. lokakuuta 2010

Herkkis

22.10.2010 Primus Talli
Pirita - t. Ritva

Herkkis vaihtui toiseen herkkikseen, kun ratsu vaihtui jälleen. Tällä kerralla Pirita oli antanut minuille Ritvan, kohtuullisen kokoisen mutta siron ruunikon tamman. Jostain syystä Pirita luuli minun menneen sillä aikaisemminkin, mutta uusi tuttavuushan se oli. Ohjeeksi sain koitaa ratsastaa tammaa etenkin oikealle ohjalle, sillä se tulee helposti tyhjäksi ja kulkee mielellään kuolaimen alla. Ritvan kanssa olisi siis hyvä, jos kaulaa saisi pidemmälle ja hevosta vähän työntämään itseään tuntumaa vasten.

Meitä oli vain neljä, ja aloitimme lähes 15 minuutin itsenäisellä veryttelyllä. Minulle ja Ritvalle se oli tosi vaikeaa, kun ratsu oli uppo-outo enkä oikein tiennyt mikä olisi paras tapa ratsastaa sitä. Tein sitten lähinnä vaan ympyröitä ja voltteja ja koitin hakea tuntumaa suuhun, joka tosiaan välillä katosi kokonaan. Kaarevalla uralla Ritva oli ihan ok, mutta suoralla muoto meinasi hukkua ihan väkisin.

Aloitimme kolmen tunnin teeman eli sulkutaivutukset. Pitkän sivun alkuun tuli ensin käyntivoltti, jonka piti olla riittävän pieni ja jolla piti huolehtia riittävästä taivutuksesta. Suoraan voltilta jätettiin taivutus ja asetus päälle ja jatkettiin koko pitkä sivu käynnissä sulkutaivutusta siten, että hevosen otsa oli kohti lyhyttä sivua ja takajalat uran sisäpuolella. Sain Ritvaan hyvän kontaktin volteilla, kun raaskin taivuttaa sitä kunnolla ja myödätä hieman ulko-ohjasta. Tuntuma sai olla aika hento koko taivutuksen ajan ja tärkein apu eli sisäpohje hyvin mukana, jotta ongelmia ei tullut. Ritva teki taivutukset molempiin suuntiin aika kivasti. Omat käteni pysyivät kohtuullisesti mukana oikealla paikallaan. Oikeassa kierroksessa jouduin hieman miettimään omaa painoani, joka meinasi valahtaa vasemmalle. Yllättävä havainto oli tosiaan se, että ulkopohjetta ei tarvitse vielä kovin taakse, jos asetus ja sisäpohje ovat oikein.

Kokoavan taivutustehtävän jälkeen saatiin laukata vapaasti koko maneesissa. Hetken kuluttua Pirita otti jokaisen vuorollaan ensin pääty-ympyrälle, jota lähdettiin pienentämään ja samalla lyhentämään laukkaa. Lopulta laukattiin Piritan ympärilla tosi pienellä voltilla, josta taas suurennettiin ja pidennettiin askelta. Ritva teki tämän hyvin, ja mielestäni pystyin istumaan kyydissä aika rennosti. Jännä juttu muuten, että näiden istuntapainotteisten tuntien jälkeen olen alkanut istua vähän liiankin pystyssä, ja saan välillä kehotuksen istua syvemmälle satulaan. Aiemmin olen istunut vähän liiankin syvällä.

Ritva oli niin kevyt, että koko tunti tuntui aika kevyeltä. En saanut oikein mitään kummempia kommenttejakaan edes taivutuksista, joten kai ne sitten menivät ihan kohtuullisesti.

lauantai 16. lokakuuta 2010

"Istuntapaketti hyvin kasassa"

15.10.2010 Primus Talli
Pirita - r. Bena

Pitkästä aikaa omalla tunnilla, olipa kiva taas päästä perjantai-illan rauhalliseen tunnelmaan. Listasta kohtaltani löytyi jälleen uusi tuttavuus, Bena, jonka oikeaa nimeä en edes tiedä. Jostain syystä Ruuna puuttuu tallin hevosesittelysivultakin, vaikka tuli Foxyn kanssa yhtä aikaa. Karsinasta löytyi aika sipposen oloinen pitkäkaulainen ja luppakorvainen (kuin Hypatia!) ruunikko. Ensi töikseen se nappasi huulilla kiinni takkini vetoketjusta ja avasi sen! Muutenkin ruuna oli hoidettaessa ja kuntoonlaitettaessa hyvin seurallinen, hauska tapaus.

Selkäänpääsy oli pieni haaste. En saanut vyötä kovin kireälle, ja muutenkin nousen mielelläni jakkaran päältä - säästää ratsastajan lisäksi hevosta ja varusteita. Parkkeerasin siis Benan jakkaran viereen, ja kun siirryin jakkaralle, peruutti hevonen kaksi askelta. Hevonen uudestaan jakkaran viereen, minä jakkaralle, ja hevonen kaksi askelta taaksepäin. Tätä toistimme kohtuullisen monta kertaa kunnes lopulta luovutin ja revin vyön kireälle ja kinkesin maasta selkään - ei ongelmaa. Hassu ruuna.

Pirita tuttuun tyyliin kysyi heti, että olenko mennyt Benalla aiemmin. No enhän minä ollut, joten sain ohjeeksi ratsastaa erittäin kevyellä kädellä, koska Bena on kuulemma hyvin herkkä suustaan. Siellä oli kolmipalat, mutta Pirita oli suunnitellut vieläkin pehmeämpien kuoltainten hankintaa.

Keskityimme pelkästään istuntaan. Jokaiselle kaivettiin omasta istunnasta yksi asia, johon piti kiinnittää huomiota ja jota piti korjata koko tunnin ajan. Pirita tarkasteli istuntaamme alkuveryttelyssä ja pääty-ympyröillä sekä kevyessä ravissa että laukassa, ja itsekin piti tarkkailla omaa asentoaan maneesin lukuisista peileistä. Hämmästyksekseni sain oikeastaan vain kehuja istunnastani, mikä on kyllä pieni ihme. Ilmeisesti olen oppinut Primuksella jotain! Ajattelin etukäteen, että irtoavat reidet saattaisivat olla ongelmani, mutta yhdestä kehotuksesta osasin antaa jalkojen liukua satulaa pitkin kevennettäessä. Joten lopulta murheenkryynini oli se vanha ja tuttu: alas vajoavat kädet. Olen sentään oppinut pitämään nyrkit kiinni ja pystyssä, mutta vieläkin kädet valuvat liian alas. Benan kanssa myös ohja oli ajoittain liian pitkä, jolloin kädet olivat myös liian takana.
Istuntaa parantelimme pääosin kevyessä ravissa, josta aina välillä siirryimme pehmeästi alas harjoitusraviin ja koitimme pitää saman tunteen hevoseen. Tätä teimme sekä pääty-ympyröillä että kolmikaarisella kiemurauralla. Sitä menimme ensin kokonaan keventäen ja sitten keskimmäinen kaari alasi stuen. Lopulta nostettiin viimeisella kaarella laukka suoraan ravista. Tämän tarkoituksena oli saada soljuva nosto nimenomaan ravista eikä käynnin kautta, niin kuin monella hevosella on helpompaa. Ja edelleen piti pitää itsensä pystyssä satulassa, eikä saanut keikuttaa mihinkään suuntaan, vaan käyttää vaan kevyesti jalkoja.

Bena oli tunnin teemaan sekä hyvä että vähän huono ratsu. Hyvä sikäli, että se teki kaiken kuuliaisesti, sen kyydissä oli helppo istua, se liikkui sopivasti eteen ja sitä pystyi silti ratsastamaan. Huono sikäli, että minun käsikorjaukseni vaikuttavat luonnollisesti suoraan hevosen suuhun, mikä näin herkällä hevosella tarkoittaa heti jonkinlaista reaktiota. Kaaren harjoitusraviosuudessa aloin saada käsien asennostakin kiinni, ja kun maltoin istua taas syvälle satulaan, näytti istunta ihan hyvältä. Pirita sanoikin taas, että minä vaikutan hevoseen hyvin ja että "istuntapakettini on hyvin kasassa". Vau!

Ulkopuolisen silmin tunti olisi varmaan ollut äärettömän tylsä, mutta istuntatunneilla ruumiillisen väsymyksen lisäksi tulee henkistä, kun joutuu niin tosissaan keskittymään tekemisiinsä. Ensi tunnilla kuulemma sitten taas tehdään jotain kunnon koulukiemuroita, mutta Pirita oli ihan oikeassa sanoessaan, että istuntatunnilla tehtävät eivät voi olla kovin monimutkaisia. Saapa nähdä, jatkanko Benan kanssa vai jatkuuko ns. vakiratsun etsintä.

torstai 14. lokakuuta 2010

Ruunanrutaleen hammaskaluston kuva reidessä

13.10.2010 Primus Talli
Riikkis - r. Sepi

Toisenkin korvaustuntini piti olla Piritan tunnilla, mutta minut olikin merkitty Ellun listaan. Ellu taas on lomalla, joten tunnin piti lähinnä sunnuntaisin opettava nuori Riikka. Piritan tunnilla aidan toisella puolella ei ollut kuin viisi ratsukkoa, mutta en viitsinyt alkaa ehdotella ryhmän vaihtamista.

Ratsukseni olin saanut Sepin. Sepi on ollut perjantain tunnillamme Mikaelilla, ja on näyttänyt ihan jees-pollelta, vähän säpsyltä vaan. Totuus oli aivan toinen, ja tunnista tuli yksi Primus-urani heikoimmista.

Sepi oli edellisellä tunnilla, jossa mentiin sulkutaivutusta diagonaalilla käynnissä. Sepi venkoili ja vitkutteli ja oli kokonaisuudessan hyvin haluttoman oloinen. Pirita jossain vaiheessa sanoikin eräälle ratsastajalle, joka valitti kunnon loppumista, että odota vaan kun menet Sepillä, niin tunnin jälkeen tuntuu siltä kuin olisit juossut maratoonin. Hyppäsin siis taas rutistusmielellä ruunan selkään, ja alku tuntuikin ihan kivalta. Sain sen ravaamaan ihan kohtuullisesti ja laukatkin nousivat, vaikka sille ne kuulemma etenkin vasempaan - niin kuin liikkuminen yleensäkin - ovat vaikeita. Aluksi sain ohjeeksi antaa hevosen mennä hieman pidempänä, mutta jo laukassa sain alkaa koota ja naputella vähän raipalla takajalkoja mukaan töihin.

Itse tehtävästä tuli aikamoinen katastrofi, vaikkei se ollut kolmikaarista kiemurauraa kummempi. Ensin teimme kaikki kaaret ravissa siten, että suoristuksen yhteydessä tehtiin muutaman askeleen käyntisiirtyminen. Sitten jälkimmäinen siirtyminen jätettiin pois ja tehtiinkin laukannosto suoraan ravista. Sepi ei likkunut eteen ei sitten millään, potkin ja piiskasin, koitin hyvällä ja pahalla, mutta sain avut läpi vain hetkeksi. Sain sen vain vaivoin kääntymään puolikkaaseen maneesiin sovitetut kiemurat, käynnistä raviin siirtyminen meni joka kerta pitkäksi ja laukka vasempaan nousi vasta käynnistä. Toiseen suuntaan tehtiin sekä ensimmäinen että toinen kaarre laukassa, ja tämä sujui hieman paremmin, kun hidastava käyntipätkä jäi pois. Riikkis huomautteli koko ajan istunnastani, joka oli liian takana. Tällöin kuulemma reidet puristuvat kiinni ja jarrutan tahattomasti hevosen liikettä. Jännä juttu, sillä Pirita on nimenomaan käskenyt meidän istua takapuolen päällä ja ongelmanani ovat olleet irtoavat reidet! Ilmeisesti hassu asentoni liittyi Sepiin, joka kyllä teki heti nostot paremmin kun keskityin istumaan mielestäni etukenossa.

Loppuravi sujui hyvin, kun ei tarvinnut keskittyä muuhun kuin reippaaseen eteen-alas-ratsastukseen. Sain luvan jäähdytellä laukassakin, mutta en oikein mahtunut. Sepi inhoaa muita hevosia - liekö siksi, että on vielä Sukupostinkin mukaan ori - enkä uskaltanut mennä kovin lähelle, ruuna kun koitti hyökkiä jopa toiselle uralle vastaantulevien kimppuun.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin jo seitsemänvuotias ruuna tuntui aika raakileelta eikä oikein tuntikäyttöön sopivalta. Sanoin Riikkikselle tunnin jälkeen, että olisi pitänyt osata ottaa jämäkämpi ote heti alusta asti, niin ehkä sitten olisin saanut hevosen paremmin hereille. Riikkis totesi, että ei se useinkaan tehoa, vaan hevonen unohtaa kovistelut samantien.

Sepi on yksityinen ja miehen kouluttama ja ratsastama, joten ehkä se ei kunnioita tavallisia tuntiratsastajia eikä naisia varsinkaan. Tunnin nimittäin kruunasi Sepin tallikäyttäytyminen. Ensin en meinannut saada sitä käytävältä karsinaan, vaan ruuna seistä jökötti niin pitkään, että jouduin huomauttamaan raipalla. Yleensähän hevoset suorastaan juoksevat omaan karsinaansa... Kun olin riisunut varusteet, ajattelin harjata kevyesti hionneen satulavyönkohdan. Ja mitä tekee ruunanrutale: kääntyy salamannopeasti ja iskee hammaskalustonsa reiteeni! Näin kyllä mitä Sepi aikoo, mutta en vaan ehtinyt tehdä mitään. Huitaisu tuli hetken liian myöhässä, mutta sen jälkeen ruuna sitten olikin ihan kiltisti. Nyt oikeassa reidessäni on aika jännä sinipunertava kuviointi...

lauantai 2. lokakuuta 2010

SM-tason ratsun selässä

1.10.2010 Primus Talli
Pirita - r. Attila

Omalla tunnillani ohjelmassa oli esteitä, joten ratsastin jo edellisessä ryhmässä. Se on kahdeksan hengen ryhmä, mutta nytkään tuntilaisia ei ollut kuin kuusi, vaikka minä olin ylimääräinen. Olin henkisesti varautunut siihen, että Pirita on antanut minulle Muumin jatkeeksi keskiviikosta tai Hipsun, jolla olin mennyt kaksi edellistä omaa tuntiani. Olin jopa suunnitellut uuden taktiikan Hipsun varalle: älä vedä. Hämmästys olikin melkoinen, kun listassa lukikin Attila.

Attila on paitsi tuntiratsu niin myös Piritan vakikilparatsu. Parivaljakko on muutaman viime viikon aikana osallistunut sekä suomenhevosten että joukkueiden kouluratsastuksen SM-kisoihin. Täytyy myöntää, että pieni ylimääräinen tsemppi ja jännitys tuli kyllä päälle, kun tiesi pääsevänsä Piritan oppiin Piritan ratsulla!

Heti kun alettiin keräämään ohjia Pirita kertoi taas ensimmäiseksi, että millainen ratsu Attila on ja miten sitä pitäisi ratsastaa. Ruuna on paljon tyhjempi vasemmalta ja nojaa helposti oikeaan, joten mitä enemmän tuntumaa saa vasemmalle sen parempi. Kävelimme ensin hetken ja siirryimme sitten keventämään pääty-ympyröille. Sain ohjeeksi olla tarkkana etenkin vasempaan kierrokseen, jossa Attila helposti heittää takaosaa ulos. Tätä piti korjata siirtämällä oikea pohje taakse - hurjan taakse!

Kun tie oli kunnossa, sain alkaa muokkaamaan Attilan ravia. Tempo ja tahti olivat hyviä, mutta askelta piti saada letkeämmäksi ja etupolvia nousemaan. Tämä onnistui ahkerilla puolipidätteillä etenkin tyhjästä vasemmasta ohjasta ja voimakkailla jaloilla, raipallakin sai kevyesti koskettaa satulan taakse. Muutos oli ilmeinen ja tuntui takapuolessa! Laukkaa piti ratsastaa hieman samoin ja varoa, ettei se mene liian hitaaksi ja sitämyöten nelitahtiseksi.

Varsinainen tunnin tehtävä oli tehdä oikeaan käynnissä huolellinen kulma ja kääntyä radan poikki ja keskellä kahden tötsän välissä nostaa laukka. Noston jälkeen jatkettiin pitkän sivun loppuun, jonne tehtiin kymmenen metrin laukkavoltti, minkä jälkeen lyhyellä sivulla siirryttiin takaisin käyntiin. Piti siis muistaa suoristaa ja asettaa ja tehdä puolipidäte ja vaikka mitä... Mutta Attila teki nostot ihan superhyvin! Kerran se meinasi ennakoida, mutta oppi yhdestä muistutuksesta. Pienelle voltillekin se taipui helposti ja tuli siinä aina oikein kivaksi. Nostojen välillä ehti vähän ratsastaa itsenäisesti, jolloin tein pääosin harjoitusravia ympyrällä hakien tuntumaa sinne vasemmalle.

Nostojen jälkeen tultiin vielä pääty-ympyröille ravaamaan, ja Pirita työsti hetken Attilan ravia, joka oli nostojen myötä irtoamassa. Kun vaan maltoin istua riittävän syvällä satulassa ja tehdä niitä puolipidätteitä (näiden merkitystä on muuten aiemmilla ratsastuskouluillani korostettu aivan liian vähän!), niin ravista tuli oikein lennokasta.

Lopuksi tultiin kevyessä ravissa kolmikaarinen kiemuraura, ja siinä Pirita oli Attilaan oikein tyytyväinen. Ruunaa ei kuulemma ratsasteta eteen ja alas, koska siitä tulee muutoin liian etupainoinen. Niinpä sain loppuun asti pitää kiinni Piritankin käyttämistä kakkosstoppareista. Piritan mukaan Attila näytti hyvältä, ja hän kysyikin, että onko se yhtään kevyempi sieltä oikealta. Olihan se yhtään, mutta kyllä vielä jäi saavutettavaa seuraavaksikin kerraksi!

torstai 30. syyskuuta 2010

Kädessä tonni kaulaa

29.9.2010 Primus Talli
Pirita - r. Muumi

Koska missasin kaksi perjantain tuntiani, ostin tuntipörssistä yhden ylimääräisen tunnin Piritan kahdeksan hengen ryhmästä. Meitä oli lopulta seitsemän, ja minulle oli merkitty suurikokoinen rautias ruuna Muumi, jolla ratsastin viime talven ensimmäisellä Primus-tunnillani. Muistikuva Muumista oli ihan ok, eikä se nyt ennen tuntia herättänyt suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Tunnille meinasi tulla ihan järjetön kiire, kun joku vaihtoi vessassa vaatteita varmaan vartin ja lisäksi Muumin erikoinen martingaaliviritys oli ihan tuhannen solmussa. Onnistuin kuitenin saamaan sen lopulta paria kierrettä lukuunottamatta ihan oikein, eikä Pirita löytänyt varusteista moitittavaa. Jiihaa!

Tunti aloitettiin heti käynnissä avotaivutuksilla, joita piti tehdä jokaisella sivulla - siis myös lyhyillä sivuilla - jälkimmäinen puolikas. Muumilla sain ohjeeksi ottaa napakan ulko-ohjan ja sillä puolipidätteitä, jotta ruuna kulkisi pyöreällä kaulalla eikä kiihdyttelisi. Kiihdyttelyominaisuutta en muistanutkaan, mutta se tuli tunnin aikana harvinaisen selväksi. Muumi painoi aika rankasti kädelle etenkin vasemmassa kierroksessa, ja puolipidätteiden läpisaaminen oli työn ja tuskan takana. Välillä tuntui, että kädessä oli vaan tonni punertavaa pitkää kaulaa...

Ja kun se avotaivutus on vielä maailman vaikein liike, niin välillä hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään. Muistin kyllä, että talvella juuri Muumilla avotaivutukset olivat mennet hyvin, mutta ei nyt. Käynnissä vielä sujui, mutta harjoitusravissa tuli tuskan hiki. Siinä mentiin vasempaan (tietysti!) kierrokseen pitkillä sivuilla sulkua ja lyhyillä avoa, kiva pikku perustehtävä siis... Sain ensin hieman moitteita siitä, etten ratsastanut kulmaa kunnolla, ja avoissa poikitus oli aivan liian suuri eikä Muumi pysynyt enää edes ravissa. Kuten totuttua, suluissa ei taaskaan ollut mitään vaikeuksia ja ne sujuivat Piritankin mukaan oikein hienosti. Mikä ihme siinä on, että aivoni eivät vaan osaa käskyttää jalkoja ja käsiä oikean avotaivutuksen saamiseksi kuin vahingossa?

Laukat tehtiin isolla keskiympyrällä oikeaan, kun alkutunnista oli verytelty samoin vasempaan. Vasempaan Muumi asettui ensin liikaa, oikeaan taas liian vähän. Lopun laukat Muumi teki kuitenkin hyvin ja etenkin raviosuudesta sen jälkeen saatiin kehuja. Siinä ruuna tuntuikin ihan kivalta ja oli hetkittäin jopa irti sieltä oikealta. Saman tunteen saaminen koko tunnin ajaksi olisi kuitenkin vaatinut enemmän jalkoja, jotka aina välillä unohtuivat kokonaan ja päädyin ainoastaan kädet suorana vetämään vastaan - perisyntini.

Tällä kerralla en kuitenkaan saanut kommentteja nyrkeistäni tai käsien leviämisestä, edistystä on siis siinä mielessä tapahtunut. Mutta vastineeksi löytyi sitten ihan uusi mielenkiintoinen ominaisuus: vasempaan kierrokseen ratsastettaessa etenkin ympyrällä vedän vasemman kylkeni ihan lysyyn. Pari kertaa Piritan siitä huomauttaessa tajusin istuvani kummallisesti paino oikealla ja vasen kylki rullalla. Toivottavasti tämä ongelma johtui enemmänkin hevosesta kuin ratsastajasta...

lauantai 11. syyskuuta 2010

Pikajunan kyydissä

10.9.2010 Primus Talli
Pirita - t. Hipsu

Osasinkin jo vähän odottaa, että saan Hipsun myös toistamiseen. Jännä juttu: Hipsu on toistaiseksi se tallin ainoa hevonen, jolla en erityisesti välittäisi mennä. Se on yksinkertaisesti vaan niin vaikea eikä yhtään minun tyyppiseni. Koitin kuitenkin taas kaivaa esiin sellaista hillitöntä taistelumieltä. Hipsu taisi vaistota tämän tai sitten muisti minut edelliseltä viikolta, koska käyttäytyi karsinassa kutakuinkin siivosti alusta alkaen.

Aloitimme veryttelyn ulkona, mutta siirryimme alkuravien jälkeen sisään, koska itikoita oli niin tolkuttomasti. Maneesiin meno olikin pieni näytös, kun hevoset teutaroivat asfaltilla eikä kukaan suostunut menemään sisälle ensimmäisenä. Pirita sanoikin, että hevoset ovat jostain syystä olleet ihan ylipirteitä koko viikon, ja moni vielä sisälläkin tuijotteli ja kiihdytteli etenkin ovipäädyssä.

Ehdin kuitenkin todeta jo ulkona sen, että Piritan ja Ellun ohjeet Hipsulle erosivat hieman toisistaan. Ellunhan kanssa piti pitää tosi tiukka tuntuma ja myödätä millintarkasti. Pirita taas lähestyi asiaa perinteisemmin ja muistutti, että mitä enemmän vetää sitä lujempaa tamma suomenhevosille tyypilliseen tapaan menee. Ohjia piti siis pidentää ja myötäämisen piti olla selvempää. Ratsastinkin alkuun varmaan vähän liian hyökkäävästi, eikä hommasta meinannut tulla yhtään mitään.

Hipsu oli hankalampi kuin edellisellä viikolla, eikä tunnin teemakaan suositunut: laukkatyöskentelyä ja vielä vaikeampaan eli vasempaan kierrokseen. Lähdimme pitkän sivun alusta tekemään ikään kuin koko rata leikkaa, mutta keskellä maneesia olevien tötsien välistä käänsimmekin suoraan kohti lyhyttä sivua. Näin tuli tehtyä loiva vastalaukkakaarre, jota ennen piti asetus olla vasemalle ja hevonen täysin suora. Hipsu teki tämän lopulta muutoin hyvin, mutta muodosta tai löysistä ohjista ei ollut tietoakaan. Tamma painoi kuin pikajuna, ei välttämättä kovin lujaa mutta tasaisesti eteenpäin painaen. Laukan jälkeen oli kovin vaikea löytää tasapainoista ja -tahtista ravia.

Jostain syystä puolet tuntilaisista ei meinannut millään tajuta ratsastettavaa rataa, joten toiseen suuntaan mentiin vain ympyrällä. Siinä Hipsu olikin sitten taas varisin mukava etenkin ravissa, jossain sain Piritalta jo ohjeeksi säädellä askeleen pituuttakin. Oikeaan muotoon pääsemisestä helpotti varmasti se, kun Pirita korjasi istuntaani selvemmin syvälle satulaan, koska olin varmaan jännityksissäni könöttämässä hieman liian edessä.

Tunnin päätyttyä Pirita kertoi minun taas työstäneen hevosta hyvin ja sanoi Hipsun olleen lopussa jo oikein hyvä. Mutta kun se on vaan niin vaikea! Toisaalta tamman kanssa kyllä taatusti saisi todellisia ahaa-elämyksiä ja kokisi onnistumisen tunteita, jos vaan jaksaisi tehdä töitä. Ja kai sitä tässä on jotain opittukin, kun 10 vuotta sitten en olisi tällaisen "Jorinan" selässä pystynyt tekemään yhtään mitään... Nyt jääkin sitten lähinnä töiden vuoksi kaksi viikkoa väliin, mutta koitan saada ostettua tuntipörssistä ainakin yhden korvaavan tunnin. Ehkä joudun/pääsen Hipsun selkään vielä pariin otteeseen, kun kuulemma tapana on ollut mennä aina muutamia tunteja samalla hevosella. Irtotunneilla on todennäköisempää saada joku muu ratsu alle.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Hipsuttelu vei voimat

3.9.2010 Primus Talli
Ellu - t. Hipsu

Pettymys oli perjantaina kaksikertainen, kun ensin hevoslistassa kohdallani oli suomentamma Hipsu ja maneesissa edellistä tuntia pitämässä olikin Piritan sijaan Ellu. Myöhemmin selvisi, että Pirita oli jo valmistautumassa Attilan kanssa sh-ratsujen SM-kisoihin.

Muistini mukaan Hipsu oli viimeksi ollut karsinassa vähän äksy, ja oli nytkin heti tarjoamassa takapuoltaan karsinan oven avautuessa. Tein kuitenkin vaistomaisesti aikamoisen tarzanloikan suoraan Hipsun harjaan, ja sain sen kiinni karsinan perältä. Tämän jälkeen tamma seisoi kuin tatti, vaikkakin vähän happaman näköisenä, eikä hoitamisessa tai kuntoonlaittamisessa ollut ongelmia.

Sain jotenkin kummallisesti päälle samanlaisen tsempin kuin kesällä. Ajattelin, että piru vieköön, Hipsuhan ei minua vie, vaan minä sitä! Alussa oli vähän hakemista, mutta Ellun neuvoin pääsin eteenpäin. Keskityin ensin liikaa jarrutteluun ja siitä myötäämiseen, enkä uskaltanut käyttää riittävästi jalkoja. Ellu opasti, että peräänantojen pitää olla todella pieniä, eikä ohjaa saa yhtään päästää lyhenemään. Jaloilla pitää ratsastaa hevonen kasaan tiukan ohjan ja pohkeen väliin.

Edellisellä tunnilla oli tehty pohjeenväistöä kaarella, ja nyt jatkettiin keskiympyröillä. Noin kolmasosa ympyrästä väistettiin siten, että hevosen takaosa tuli ulos ja etuosa jatkoi ympyrää. Tätä tehtiin ensin käynnissä ja sitten ravissa, molempiin suuntiin. Hipsu väisti hyvin, kun ensin vähän muistutti mistä on kyse. Ongelmana oli ajoittain ulko-ohjan pidätteiden saaminen läpi, mutta ankaralla keskittymisellä koko ympyrän matkalla sain tahdin ja tempon säilymään läpi väistön.

Laukat tehtiin aika vapaasti, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Minulla oli lupa laukata ympyrällä vaikka koko ajan, jotta saisin hevosen kuulolle. Vasempaan kierrokseen näin teinkin, ja kohtuullisen muodon saavuttaminen oli kyllä työn ja tuskan takana. Oikeaan meni huomattavasti paljon paremmin, ja Ellu komensi meidät lopulta uralle. Tarkoituksena oli kokeilla, pystyykö Hipsu laukkaamaan koko maneesin ympäri kiihdyttämättä! Tein ilmeisesti pienen uroteon, kun selvisin urakasta parilla ympyrällä höystettynä. Vieä suurempi hämmästys oli se, että loppuravissa Hipsu oli oikein mukava ja kevyt. Ellu sanoi, että koska se ei ole vielä tähän mennessä kiihdyttänyt, niin nyt ei sitten saa antaa kiihdyttäkään, enkä tosiaankaan antanut. Pääsimme pitkin uraa hyvässä muodossa ja ihan normaalissa tahdissa. Lopetin Ellun kehoituksesta ravaamisen aika lyhyeen, koska hevonen oli silloin niin hyvä.

Omat voimat tunti kyllä ihmi aika tehokkaasti, ja nimenomaan käsistä. Hipsulle on aivan liian helppo antaa vetokilpailussa periksi, jolloin se venyy ja alkaa juosta alta pois. Pelkällä pitkällä ohjalla jarruttelu ei tuo mitään tulosta, vaan niitä eteenpäin ajavia ja kasaavia jalkojakin tarvitaan. Olen nyt ratsastanut tammalla kolme tuntia, ja koko ajan mennään parempaan suuntaan. Hipsu ei kuitenkaan olen mikään suosikkihevoseni ja vähän ihmettelin, mistä hevoset jakanut Pirita sen oli minulle taas keksinyt. Odotin nimittäin lähinnä Mirjaa, mutta sillä näkyi olleen perjantain lepopäivä. Ellu muuten pahoitteli tunnin alussa kovasti kun ei muistanut nimeäni, mutta ihmekös tuo, kun olen ollut peräti kahdella Ellun tunnilla, ja niistäkin on aikaa yli vuosi. Ellu kuitenkin muisti nähneensä minun ratsastavan, juurikin tuolla Mirjalla.

Syksy on ainakin alkanut vauhdikkaasti: kolme tuntia, kolme eri opettajaa ja kolme eri hevosta. Tämä uusi tunti ja ajankohta on kyllä tosi mukava, ja Piritan tunneille on kyllä vaikea kenenkään vetää vertoja. Nyt Ellu kyllä piti hyvän tunnin, mutta olisi lopuksi kaivannut vähän enemmän palautetta. Seuraavalla tunnilla saadaankin sitten varmaan kakkua, kun yksi ratsastajista jalkautui kesken kaiken ratsun protestipukin seurauksena.