"Istuntapaketti hyvin kasassa"

15.10.2010 Primus Talli
Pirita - r. Bena

Pitkästä aikaa omalla tunnilla, olipa kiva taas päästä perjantai-illan rauhalliseen tunnelmaan. Listasta kohtaltani löytyi jälleen uusi tuttavuus, Bena, jonka oikeaa nimeä en edes tiedä. Jostain syystä Ruuna puuttuu tallin hevosesittelysivultakin, vaikka tuli Foxyn kanssa yhtä aikaa. Karsinasta löytyi aika sipposen oloinen pitkäkaulainen ja luppakorvainen (kuin Hypatia!) ruunikko. Ensi töikseen se nappasi huulilla kiinni takkini vetoketjusta ja avasi sen! Muutenkin ruuna oli hoidettaessa ja kuntoonlaitettaessa hyvin seurallinen, hauska tapaus.

Selkäänpääsy oli pieni haaste. En saanut vyötä kovin kireälle, ja muutenkin nousen mielelläni jakkaran päältä - säästää ratsastajan lisäksi hevosta ja varusteita. Parkkeerasin siis Benan jakkaran viereen, ja kun siirryin jakkaralle, peruutti hevonen kaksi askelta. Hevonen uudestaan jakkaran viereen, minä jakkaralle, ja hevonen kaksi askelta taaksepäin. Tätä toistimme kohtuullisen monta kertaa kunnes lopulta luovutin ja revin vyön kireälle ja kinkesin maasta selkään - ei ongelmaa. Hassu ruuna.

Pirita tuttuun tyyliin kysyi heti, että olenko mennyt Benalla aiemmin. No enhän minä ollut, joten sain ohjeeksi ratsastaa erittäin kevyellä kädellä, koska Bena on kuulemma hyvin herkkä suustaan. Siellä oli kolmipalat, mutta Pirita oli suunnitellut vieläkin pehmeämpien kuoltainten hankintaa.

Keskityimme pelkästään istuntaan. Jokaiselle kaivettiin omasta istunnasta yksi asia, johon piti kiinnittää huomiota ja jota piti korjata koko tunnin ajan. Pirita tarkasteli istuntaamme alkuveryttelyssä ja pääty-ympyröillä sekä kevyessä ravissa että laukassa, ja itsekin piti tarkkailla omaa asentoaan maneesin lukuisista peileistä. Hämmästyksekseni sain oikeastaan vain kehuja istunnastani, mikä on kyllä pieni ihme. Ilmeisesti olen oppinut Primuksella jotain! Ajattelin etukäteen, että irtoavat reidet saattaisivat olla ongelmani, mutta yhdestä kehotuksesta osasin antaa jalkojen liukua satulaa pitkin kevennettäessä. Joten lopulta murheenkryynini oli se vanha ja tuttu: alas vajoavat kädet. Olen sentään oppinut pitämään nyrkit kiinni ja pystyssä, mutta vieläkin kädet valuvat liian alas. Benan kanssa myös ohja oli ajoittain liian pitkä, jolloin kädet olivat myös liian takana.
Istuntaa parantelimme pääosin kevyessä ravissa, josta aina välillä siirryimme pehmeästi alas harjoitusraviin ja koitimme pitää saman tunteen hevoseen. Tätä teimme sekä pääty-ympyröillä että kolmikaarisella kiemurauralla. Sitä menimme ensin kokonaan keventäen ja sitten keskimmäinen kaari alasi stuen. Lopulta nostettiin viimeisella kaarella laukka suoraan ravista. Tämän tarkoituksena oli saada soljuva nosto nimenomaan ravista eikä käynnin kautta, niin kuin monella hevosella on helpompaa. Ja edelleen piti pitää itsensä pystyssä satulassa, eikä saanut keikuttaa mihinkään suuntaan, vaan käyttää vaan kevyesti jalkoja.

Bena oli tunnin teemaan sekä hyvä että vähän huono ratsu. Hyvä sikäli, että se teki kaiken kuuliaisesti, sen kyydissä oli helppo istua, se liikkui sopivasti eteen ja sitä pystyi silti ratsastamaan. Huono sikäli, että minun käsikorjaukseni vaikuttavat luonnollisesti suoraan hevosen suuhun, mikä näin herkällä hevosella tarkoittaa heti jonkinlaista reaktiota. Kaaren harjoitusraviosuudessa aloin saada käsien asennostakin kiinni, ja kun maltoin istua taas syvälle satulaan, näytti istunta ihan hyvältä. Pirita sanoikin taas, että minä vaikutan hevoseen hyvin ja että "istuntapakettini on hyvin kasassa". Vau!

Ulkopuolisen silmin tunti olisi varmaan ollut äärettömän tylsä, mutta istuntatunneilla ruumiillisen väsymyksen lisäksi tulee henkistä, kun joutuu niin tosissaan keskittymään tekemisiinsä. Ensi tunnilla kuulemma sitten taas tehdään jotain kunnon koulukiemuroita, mutta Pirita oli ihan oikeassa sanoessaan, että istuntatunnilla tehtävät eivät voi olla kovin monimutkaisia. Saapa nähdä, jatkanko Benan kanssa vai jatkuuko ns. vakiratsun etsintä.