Pikajunan kyydissä

10.9.2010 Primus Talli
Pirita - t. Hipsu

Osasinkin jo vähän odottaa, että saan Hipsun myös toistamiseen. Jännä juttu: Hipsu on toistaiseksi se tallin ainoa hevonen, jolla en erityisesti välittäisi mennä. Se on yksinkertaisesti vaan niin vaikea eikä yhtään minun tyyppiseni. Koitin kuitenkin taas kaivaa esiin sellaista hillitöntä taistelumieltä. Hipsu taisi vaistota tämän tai sitten muisti minut edelliseltä viikolta, koska käyttäytyi karsinassa kutakuinkin siivosti alusta alkaen.

Aloitimme veryttelyn ulkona, mutta siirryimme alkuravien jälkeen sisään, koska itikoita oli niin tolkuttomasti. Maneesiin meno olikin pieni näytös, kun hevoset teutaroivat asfaltilla eikä kukaan suostunut menemään sisälle ensimmäisenä. Pirita sanoikin, että hevoset ovat jostain syystä olleet ihan ylipirteitä koko viikon, ja moni vielä sisälläkin tuijotteli ja kiihdytteli etenkin ovipäädyssä.

Ehdin kuitenkin todeta jo ulkona sen, että Piritan ja Ellun ohjeet Hipsulle erosivat hieman toisistaan. Ellunhan kanssa piti pitää tosi tiukka tuntuma ja myödätä millintarkasti. Pirita taas lähestyi asiaa perinteisemmin ja muistutti, että mitä enemmän vetää sitä lujempaa tamma suomenhevosille tyypilliseen tapaan menee. Ohjia piti siis pidentää ja myötäämisen piti olla selvempää. Ratsastinkin alkuun varmaan vähän liian hyökkäävästi, eikä hommasta meinannut tulla yhtään mitään.

Hipsu oli hankalampi kuin edellisellä viikolla, eikä tunnin teemakaan suositunut: laukkatyöskentelyä ja vielä vaikeampaan eli vasempaan kierrokseen. Lähdimme pitkän sivun alusta tekemään ikään kuin koko rata leikkaa, mutta keskellä maneesia olevien tötsien välistä käänsimmekin suoraan kohti lyhyttä sivua. Näin tuli tehtyä loiva vastalaukkakaarre, jota ennen piti asetus olla vasemalle ja hevonen täysin suora. Hipsu teki tämän lopulta muutoin hyvin, mutta muodosta tai löysistä ohjista ei ollut tietoakaan. Tamma painoi kuin pikajuna, ei välttämättä kovin lujaa mutta tasaisesti eteenpäin painaen. Laukan jälkeen oli kovin vaikea löytää tasapainoista ja -tahtista ravia.

Jostain syystä puolet tuntilaisista ei meinannut millään tajuta ratsastettavaa rataa, joten toiseen suuntaan mentiin vain ympyrällä. Siinä Hipsu olikin sitten taas varisin mukava etenkin ravissa, jossain sain Piritalta jo ohjeeksi säädellä askeleen pituuttakin. Oikeaan muotoon pääsemisestä helpotti varmasti se, kun Pirita korjasi istuntaani selvemmin syvälle satulaan, koska olin varmaan jännityksissäni könöttämässä hieman liian edessä.

Tunnin päätyttyä Pirita kertoi minun taas työstäneen hevosta hyvin ja sanoi Hipsun olleen lopussa jo oikein hyvä. Mutta kun se on vaan niin vaikea! Toisaalta tamman kanssa kyllä taatusti saisi todellisia ahaa-elämyksiä ja kokisi onnistumisen tunteita, jos vaan jaksaisi tehdä töitä. Ja kai sitä tässä on jotain opittukin, kun 10 vuotta sitten en olisi tällaisen "Jorinan" selässä pystynyt tekemään yhtään mitään... Nyt jääkin sitten lähinnä töiden vuoksi kaksi viikkoa väliin, mutta koitan saada ostettua tuntipörssistä ainakin yhden korvaavan tunnin. Ehkä joudun/pääsen Hipsun selkään vielä pariin otteeseen, kun kuulemma tapana on ollut mennä aina muutamia tunteja samalla hevosella. Irtotunneilla on todennäköisempää saada joku muu ratsu alle.