Vuoden 2018 yhteenveto

Syy oli eri, mutta kävi kuten vuotta aiemminkin: keväällä blogin kirjoittaminen jäi, vaikka ratsastus jatkui. Lupaavasti alkaneen kevätkauden jälkeen huomasin tammikuun lopulla olevani töissä Tukholmassa, joten säännölliset Primus-tunnit jäivät. Onnistuin onneksi myymään oman keskiviikkotuntini käytännössä koko Ruotsissa työskentelyni ajaksi, joten kevätkauden 2018 kävin ratsastamassa lähes joka viikonloppu jollain muulla tunnilla. Kesäkuussa muutin Ruotsiin, enkä loppuvuoden aikana käynyt hevosen selässä kuin kahdesti.

Alkuvuoden tunteihin sisältyi jälleen palon iloa ja onnistumisia, mutta ne peitti lopulta alleen suuri suru.

Yksi kevätkauden kohokohdista oli ilman muuta Kikka Suomion vetämä maastakäsittelykurssi. Olin jo pitkään katsellut kurssia, mutta viimein se sattui sopivaan ajankohtaan. Sain ilokseni kurssille Akun, joka ei ollut aiemmin ollut maastakäsiteltävänä. Se olikin välillä vähän ihmeissään, mutta oppi  nopeasti.
Kaksipäiväisellä kurssilla aloitettiin aina maasta, ja noin puolen tunnin työskentelyn jälkeen siirryttiin selkään. Ensimmäisenä päivänä aloitettiin aika rauhallisesti, eikä tehty selästä itsenäisesti paljoakaan, toisena päivänä sitten vaadittiin jo vähän enennän. Maasta käsin talutettiin käynnissä ja ravissa, peruutettiin ja väistätettiin taluttajan ympärillä. Kikka näytti tämän takaosan väistämisen Akun kanssa ja oikein mainitsi, miten paljon potentiaalia hevosessa on.
Harjoitusten ansiosta Akun käynnistä tuli superhyvä! Ruuna otti selvästi vähän kierroksia käsittelystä ja oli melkoisen virittynyt siinä vaiheessa, kun menin selkään. Kerrankin ehdin juuri miettiä, miten upea se laukka onkaan, kun hevonen läks... Aika rajalla mentiin siis, mutta kun onnistui, niin onnistui tosi hyvin.
Hurjan kivaw ja hyödyllistä, kunpa vastaavaan olisi aikaa aina ennen ratsastustuntia! Tällainen itselle tärkeän hevosen kanssa puuhastelu on melkeimpä parempaa kuin itse ratsastus.

Toinen kohokohta oli ilmanmuuta se, kun kenttäkausi avattiin. Satuin silloin olemaan koiranpentulomalla Suomessa ja pari viikkoa omalla tunnilla. Sain kunnian ratsastaa Akulla ensimmäisenä kentälle!

Vaikka ratsastin suurimman osan keväkaudenkin tunneistä Akulla, oli minulla myös pidempi Olivia-putki. Olivia oli todella erilainen eri suuntiin ja jäi helposti tyhjäksi oikealta purren kiinni vasempaan. Vasen käsi jäi siis helposti vetämään, ja siitähän ei tällaisen kuumahkon hevosen kanssa seurannut ikinä mitään hyvää. Välillä Olivialla oli Thiedeman-ohjat, mutta minä koin tamman helpommaksi ratsastaa ihan tavallisilla ohjilla, jolloin oli edes pientä toivoa saada se venyttämään kaulaa eteen ja alas virkkuukoukun sijasta.
Aluksi yhteistyömme oli aika haparoivaa, mutta parani kerta kerralta. Mieleen jäi erityisesti se kerta, kun Nuppu Oliviaa hieman pitkällä sivulla jarrutellessani sanoi, että anna mennä vaan, ei se sieltä uralta mihinkään lähde. Nauratti, sillä muistin sen kerran, kun kouluratsu Aku oli aivan vastaavassa kohdassa hypännyt väliaidan yli...

Muistan, miten kovasti aina odotin pääseväni tallille ja tapaavani Akun. Koska en ollut millään tunnilla vakituisesti, ei sitä luonnollisesti pystytty aina minulle jakamaan. Ihan erityisesti yhtenä viikonloppuna kummastutti, kun listassa kohdallani lukikin Fauna. Olin niin toivonut Akua, ja sitten sain kirjavan pikkuhevosen. Tiesinhän minä, että Fauna oli niin lasten kuin aikuistenkin suosikki, mutta olin muistaakseni ratsastanut sillä aiemmin vain kerran, jolloin se oli vielä kohtuullisen raaka (opettajatkin aina muistavat kertoa, miten tullessaan Fauna ei osannut laukata kuin toiseen suuntaan). Ja niinhän siinä kävi, että kun antoi mahdollisuuden, olin tunnilla yhtä hymyä. Hannan johdolla tehtiin neliön mallista uraa ja paljon kulmia, ja Faunallahan nämä kaikki onnistuivat kuin tanssi. Se oli suorastaan yksinkertainen ratsastaa verrattuna Akuun, jonkan kanssa sai keskittyä aina niin moneen muuhunkin asiaan.

Ratsastin Akulla viimeisen kerran 21.5.2018. Toki silloin en tiennyt sen kerran olevan viimeinen, ja kirjoitinkin ystävälleni tunnista tällaisen viestin:

Aku oli eilen aivan super! Maiju oli talvilomalla ja Eeva piti tunnin. Tehtiin siitä B:3-ohjelmasta pätkiä. Aloitettiin ihan vaan keskikäynnillä pitkin ohjin ja harjoiteltiin ohjien keräämistä. Aku lähti siitä tosi hyvin liikkeelle ja oli ravissa heti kiva. Vähän ympyrätyöskentelyä harjoitusravissa, haettiin oikeaa tempoa kullekin hevoselle. Sitten tultiin se laukkaympyrä-lävistäjä-kuvio yksitellen. Ekalla kerralla Aku jännittyi siirtymisessä, toka kerta hyvä. Ehdittiin tulla ympyrä myös toiseen suuntaan sekä nelikaarinen. Saatiin kivaa palautetta, jopa istuin hyvin, että aika nopeasti sen näkee kun vähän useammin ratsastaa... Ainoastaan se laukka pitäisi nyt saada mukavuusalueelta vähän vielä laadukkaammaksi, kun kerran kapasiteettia on!

Olin Suomessa lomailemassa kesämökillä, kun luin suru-uutisen Primus Tallin Facebook-sivulta: laidunkauden jälleen Aku oli lopetettu. Sen jalkavaivat olivat toistuneet liian monta kertaa, eikä syytä oltu lukuisista tutkimuksista huolimatta löydetty. Kun syytä ei tiedetä, on oikeaa hoitoa mahdotonta antaa. Ymmärsin päätöksen, mutta olin todella yllättynyt, sillä en tiennyt Akun tulleen uudestaan kipeäksi.

Laitoin siltä istumalta elokuun alun istuntakurssin myyntiin. Olin niin odottanut pääseväni ratsastamaan Akulla ennen kuin palaisin Tukholmaan, ja nyt tuntui mahdottomalta mennä edes tallille. En kuitenkaan saanut kurssia myytyä, joten menin lopulta itse.
Ensimmäisellä yrityksellä en pystynyt menemään edes sisälle talliin. Toisella kerran se onnistui, mutta kyyneleet silmissä. Ratsastin yhdellä uusista andaluuseista, valkoisella Farcolla, joka asui Akun vanhassa karsinassa ja jonka varusteet olivat Akun varusteiden paikoilla. Itkuhan siitä tuli.
Itse Eevan pitämästä kursissta en muista oikein mitään muuta kuin sen, miten Maiju tuli jälkimmäisen tunnin jälkeen kysymään, että millä mielellä olen nyt, kun Akua ei enää ole. Aloin sitten siinä keskellä maneesia Farcoa taluttaessani itkeä, eikä itkusta meinannut tulla loppua vielä karsinassakaan.

Vuoden 2018 ratsastukset jäivät siihen. Olin alun perin ajatellut, että etsin Tukholmasta ratsastuskoulun ja käyn vähintäänkin kokeilemassa, sillä olin kuullut niin paljon hyvää ruotsalaisesta opetuksesta. Akun kuoleman myötä katosi kuitenkin into ratsastaa ja olla yleensäkin tekemisissä hevosten kanssa. Ajattelin, että koska ei huvita, ei ole pakko, ja pidin suosiolla taukoa koko loppukomennuksen ajan.

Eilen illalla luin Facebookista, että Aku on nyt enkelihevonen.
Siitä on lähes kolme vuotta, kun ratsastin Akulla ensimmäisen kerran. Olin jo jonkin aikaa katsellut tätä kookasta punarautiasta ruunaa sillä silmällä, ja sitten yhtäkkiä sain sen kesken kankijakson. Muistan tuon tunnin jälkeen sanoneeni ratsastuksenopettajalleni, että en tiedä miltä tämä näyttää, mutta tuntuu tosi hyvälle. Oikealle. Siitä alkoi yhteinen taipaleemme, joka kesti kymmeniä tunteja.

Nautin Akulla ratsastamisesta, sillä se oli laadukas, osaava, sopivasti temperamenttinen ja tarjosi onnistumisen tunteita kerta toisensa jälkeen. Vielä ratsastamistakin enemmän nautin Akun kanssa puuhailusta tallissa. Se oli utelias ja hellyydenkipeä ja osallistui turvallaan tutkien kaikkiin hoitotoimiin. Ennen ja jälkeen ratsastustunnin vierähti helposti toinen samanmoinen ihan vaan Akun kanssa jutellessa. Niitä hetkiä tulen kaipaamaan eniten.

Aku teki aina kaiken täysillä, ja ehkä juuri siksi sen jalat eivät enää kestäneet. Nyt sillä on hyvä olla, vaikka me ihmiset suremme.

Tämä ruuna oli minun aikuiselämäni tärkein hevonen. Kiitos Aku.

Kiva kuten aina, mutta...

17.1.2018 - Maiju - r. Aku

Aku oli ihana niin kuin aina, mutta nyt oli kyllä selvästi vähän hankalampi päivä. Itsellänikin oli varmasti vähän ylimääräistä  mielessä haastavien työkuvioiden vuoksi, vaikkei niitä hevosen selässä onneksi ehdi ajatellakaan, mutta ehkäpä sekin kuitenkin vähän aina vaikuttaa.

Aku oli heti alusta asti aika vahvan tuntuinen, ja vaikkei erityisemmin ollutkaan kiinni oikealla niin kuin silloin joskus, niin oli todella vaikeaa saada sitä rehellisesti asettumaan ja taipumaan oikealle sekä kuuntelemaan oikeaa pohjetta. Alku ei ehkä ollut paras mahdollinen Akulle, kun tehtiin aika pitkään käyntiä. Sillähän on vähän haastavaa löytää hyvä käynti, että milloin se on liian pitkää ja milloin liian koottua, koska sitten se helposti lipsahtaa siihen bravuuritemppuunsa eli espanjalaiseen käyntiin.

Meillä oli tötsät uran sisäpuolella, ja piti ratsastaa aina ihan suoraan niitä kohti. Kun etujalat hipoivat tötsää, tehtiin tiukka huolellinen kulma kohti seuraavaa. Ajatus oli tarkkailla hevosen sijasta enemmänkin omaa istuntaa, että miten pystyy kääntymään hevosen mukana ilman että istuinluut irtoavat tai muuten alkaa venkoilla. Minä huomasin, että helposti ulkoistuinluu irtosi, ellei oikein erityisesti keskittynyt siihen.
Tästä väistö uralle, pätkä ravia, suunnanmuutos puolirataleikkaa-tiellä ja sama toiseen kierrokseen.

Sitten jäätiin oikeaan kierrokseen ja ravattiin ja laukattiin keskiympyrällä aika tovi. Tässä oli tunnin isoimmat haasteet sen sisäpohkeen ja asetuksen läpisaamiseksi. Koska se sisäpohje ei ollut kunnolla läpi, Aku rykäisi tosi epätyylikkäästi laukkaan, kun nosto piti tehdä pidemmästä muodosta pitkällä ohjalla. Sain sitä kyllä siinä laukassa paremmaksi, mutta ei ollut lähimainkaan niin hyvä kuin viikko sitten.

Lopuksi tehtiin keskihalkaisijoita ensin ihan vaan käynnissä, sai kääntää kumpaan suuntaan vaan. Minä koitin jumpata avotaivutuksia pitkillä sivuilla, se auttoi vähän. Halkaisijallakin huomasi, että oikean pohkeen kanssa oli ongelmia, koska Aku mielellään valui oikealle - eikä se, että ulkopohje edelleen tuppasi irtoamaan kyljestä, varsinaisesti auttanut... Sitten sama ravissa.

Lopulta jäätiin vasempaan kierrokseen, ja parin ravissa tehdyn halkaisijan jälkeen tehtiin keskeltä tötsien välistä laukannosto. Tavoitteena oli nosto suoralla hevosella ja ratsastus huolellisesti samalla linjalla kohti kellon alla seisovaa Maijua ennen tarkkaa kulmaa.

Ensimmäisellä kerralla Aku jännittyi ja luisui ihan törkeästi oikealle. Sitten ratsataja alkoi ratsastaa, ja loput nostot tulivat ihan "sairaan hienosti" kuten Maiju sanoi. Aku pysyi koossa ja suorana ja teki hyvät nostot eikä luisunut minnekään. Maiju kysyikin, että tuntuuko hyvältä, johon vastasin, että tuntuu, mutta vaikeampaa on kuin viikko sitten.

Loppupalautteessa sanoin samaa, että Aku oli kiva kuten aina, mutta nyt tuli jostain syystä puoliero vähän esille, vaikka luulin että ollaan jo päästy siitä eroon. Lisäksi se jäi harmittamaan, että tuosta laukannostotehtävästä tuli kamala sähellys, koska me emme ryhmänä skarpanneet yhtään vuorojen kanssa: edellisen ollessa nostossa olisi seuraavan pitänyt jo kaartaa tehtävään ravissa. Sen sijaan se oli sitten sellaista sinkoilua hetken aikaa, vaikka Aku ei onneksi siihen yllättäen lähteänyt mukaan, vähän painetta vaan keräsi.

Takaisin 80-luvulle

10.1.2018 - Maiju - r. Aku

Seurasin jälleen Kiki Nybergin jälkimmäisen valmennustunnin, minkä jälkeen ehdin vielä kantaa vähän puomeja esteryhmälle ja seurata Eevankin koulutuntia, ennen kuin palasin talliin Akua puunaamaan. Viimein olin myös muistanut hankkia sokeripaloja, vaikka Aku kyllä lähes poikkeuksetta on oma hauska itsensä ilman mitään polettejakin.

Tunti aloitettiin vanhanaikaisilla etuosakäännöksillä! Maiju sanoi, että se on oikeasti hyvä liike, mutta sitä ei tule tehtyä enää, koska se on poistettu kaikista kouluohjelmista. Minä muistan aikanaan B-merkin kouluohjelmassa vääntäneeni näitä Sentulla juurikin tuomarin nenän edessä... Tehtiin useita käännöksiä molempiin suuntiin niin, että otettiin seis, asetus, kaksi askelta käyntiä ja siitä käännös. Hevoset piti herättää tekemään nopeita askeleita takajaloilla, eli tehtävä toimi sellaisena takaosan aktivoijana. Nopeaa pohjetta ja tarvittaessa naps naps raipalla. Aku oli vähän ihmeissään tästä ja venkoili aluksi minkä ehti!

Ravissa tultiin heti ympyrälle ja tehtiin "loppuveryttely" eli eteen alas, tosin loppuveryttelystä poiketen reippaassa tempossa. Minä olin heti innoissani, tämä on Akulle juuri hyvä tapa aloittaa! Se olikin ensimmäiset puoli tuntia ihan mahtavan hyvä. Teimme ympyrällä ravia ja laukkaa, laukassa vähän koottiin ja pienennettiin ympyräää. Ei saanut muoto muuttua kuitenkaan, eli piti olla edelleen siellä pyöreällä pitkällä kaulalla. Maiju seisoi kellon päädyssä nurkassa, ja kerran Aku vähän kiihdytti. Maiju sitten sanoikin, että nykyään Aku on tosi tarkka siitä mitä hän siellä nurkassa tekee. Minä tuskin huomasin, eikä Akukaan sen jälkeen onneksi.

Sitten tultiin käynnissä radan poikki ja tehtiin ravisiirtymisiä oikeaan kierrokseen, kun alkuveryttely tehtiin vasempaan. Oikea on Akulle vaikeampi, mutta on tässä varmaankin jotain opittu, kun en enää ajattele sitä selässä. Ei siis ole enää kamalaa puolieroakaan.

Aku teki siirtymiset hyvin. Sitten jäätiin raviin ja tehtiin keskihalkaisijan kohdalla siirtyminen laukkaan. Kun olimme ensimmäisen noston jälkeen käännytty pitkälle sivulle, Lordi yhtäkkiä ratsastajan komennettua sitä potkaisi napakasti maneesin laitaa. Seurauksena ainakin Aku ja Mimmi ottivat jalat alleen. Oli vaan huonoa tuuria, että juuri me satuimme olemaan Lordin perässä. No, hetki siinä sitten kasailtiin ja jatkettiin sen jälkeen tyynesti laukkaa ja tehtävää. Muutama minuutti meni ns. hukkaan, mutta olen todella tyytyväinen, että sain paketin uudestaan kasaan, ja lopputunti meni taas oikein hyvin. Onneksi olen ratsastanut Akulla jo sen verran paljon, että tiedän pärjääväni sen kanssa. Pitää vaan itse palautua ennen kuin voi vaatia sitä hevoselta! No, saatiin siis niitä laukannostojakin tehtyä hienosti niin, ettei Aku alkanut oikoa ennen pitkälle sivulle kääntämistä. Maijukin myöhemmin sanoi, että kaikki tosi hienosti vaan jatkoi ratsastamista, vaikka tuli sellainen pikkukaaos.

Suuntaa vaihdettiin pari kertaa keskiravilla keskihalkaisijalla. Nämä olivat vähän hankalia. Aku oli kuitenkin niin viritetty, että tahdikkaan ravin säilyttäminen vs. karkaaminen holtittomaan raviin oli aika veteen piirretty viiva. Lisäykset jäivätkin vähän vaatimattomiksi.

Viimeiseksi tultiin sitten vasemmassa kierroksessa laukassa keskihalkaisijalle, jossa käyntisiirtyminen. Nämä ovat aina olleet minulla ihan hepreaa, ja nytkin otti aikansa ennen kuin osasin käyttää koko kroppaa. Muutoin Aku otti aina pari raviaskelta ja tuli käyntiin kättä vasten. Lopulta kuitenkin tuli hyvä siirtyminen niin, että takaosa oli alla eikä Aku sukeltanut alas siirtymisessä. Laukka oli kuitenkin tosi hienoa!

Loppuveryttely tehtiin taas ympyrällä samoin kuin alussa, nyt oikeaan kierrokseen. Vähän oli vauhtia, mutta ihan hyvin pystyin taas antamaan pitkää ohjaa kootun laukan jälkeen.

Aku oli kokonaisuudessan ihan super, eikä se yksi kaaoshetki häirinnyt minun mielessäni kokonaisuutta lainkaan! Se oli ihan pelästymisen paikka, jos nyt jostain pitää pelästyä. Maijukin sanoi lopuksi, että Aku oli ollut tosi hyvä. Sanoi miettineensä, ette mitenköhän Aku siinä alkuveryttelyssä pysyy nahoissaan. Kerroin sitten, että minusta se oli tosi hyvä Akulle, parempi niin kuin sellainen"ohjat lyhyeksi ja pohkeella kasaan" -tyyli. Näin aloittaen Aku kestää sitten myöhemmän lyhentämisen, esim. laukassa, kuten tuo tehtävä sitä lopussa vaati. Ja silloin se kokoaakin tosi hyvin. Lopuksi oli vielä ihan pakko kiittää Maijua siitä, että saan ratsastaa Akulla, Aku on ihan paras!

Uusi vuosi, sama hevonen!

3.1.2018 - Maiju - r. Aku

Uusi vuosi, sama hevonen: Aku! Meidän ryhmäämme sen sijaan tuli kaksi uutta ratsastajaa, mutta porukka vaikuttaa tosi tasaiselta. Kauden aluksi Maiju ei nyt kysynytkään meidän toiveita, vaan ilmoitti suoraan, että tammikuu mennään perusratsastusteemalla istuntaharjoituksia unohtamatta, helmikuussa on kankijakso, ja sitten ohjelmaan otetaan laukanvaihdot.

Ennen tuntia useampikin ratsastaja tuli kertomaan minulle, miten Aku on riekkunut joulun välipäivinä ja uuden vuoden jälkeen. Aloin tietenkin heti miettiä, että onko se jaloista kipeä vai onko sen kunto vaan kohentunut... Maijun epäili, että Akun mielelle on vaan ollut liikaa vapaapäiviä! Akuhan on hevonen, joka vaatii päivittäisen liikunta-annoksensa, se ei kestä yksin karsinassa möllöttämistä. Ja jos se pääsee vähän riekkumaan, niin ratsastajat helposti jännittyvät itse ja alkavat vetää ohjista Akua liian tiukkaan pakettiin. Tällöin Aku jännittyy entistä enemmän, ja lumipalloefekti on valmis...

Aku oli ollut jo Kiki Nybergin tunnilla neljältä, ehkä se oli saanut siellä purettua ylimääräisen energia, koska mitään ongelmia ei tunnin aikana ollut. Toisaalta tunti oli myös varsin työntäyteinen, eli eipä siinä juuri aikaakaan mihinkään ylimääräisiin liikkeisiin jäänyt. Siinä ratsastajakaan ei todella ehdinyt miettiä mitään mahdollisia pöllöilyjä, joten aloitin ihan normaalisti ratsastaa vähän pidemmällä ohjalla Akua pyöreäksi.

Aloitettiin tekemällä pysähdyksiä käynnistä uralla sekä radan keskellä kohti peilejä niin, että pystyi itse tarkistamaan hevosen suoruuden. Kevyessä ravissa uralla piti laskea keskikirjaimesta viimeiseen kirjaimeen askeleet molemmilla puolilla ja tarkkailla näin, että tahti säilyy tallia kohti ratsastettaessa siinä missä tallilta poiskin. Sitten vähän lisättiin liikettä ja vähennettiin askel. Tätä tehtiin vasempaan, Akun helpompaan suuntaan, se siihen Aku olikin tosi hyvä.
Oikeaan kierrokseen tehtiin siten, että lyhyet sivut käveltiin ja pitkillä sivuilla tehtiin ravista kolmen askeleen käyntisiirtyminen kerran tai kahdestikin, jos vaan ehti. Maiju halusi siirtymiset teräviksi ja "ylämäkeen" ilman sukellusta eteen kättä vasten. Nämä tekevät Akulle hyvää ylöspäin, mutta alaspäin saa aina työskennellä ihan tosissaan, koska ruunasta tulee siinä helposti vahva.
Lisäksi minulla oli ongelmana koko tunnin ajan irtoava ulkopohje suunnasta riippumatta, jolloin Aku pääsi välillä puskemaan lapaa ulos. Sitten keskiympyrällä vasempaan tehtiin ravi-laukka-siirtymisiä ja kokoamisia pienentämällä ympyrää. Aku oli näissä muutoin ihan super, mutta se lapa meinasi karata aina välillä...

Oikeaan kierrokseen tehtiin koko uralla laukka-käynti-siirtymisiä itsenäisesti. Nämä olivat tosi vaikeita! Nostot tulivat aika hyvin, mitä nyt välillä nousi väärä laukka - se ulkopohje! Mutta käyntiin siirtymisessä en meinannut millään keksiä, että pitääkö ottaa laukkaa vaan kolme askelta vai olisiko parempi laukata pitkään ja työstää ensin laukka kokoon. Lisäksi olisin tarvinnut parempaa ennakkosuunnitelaa siitä, missä sen siirtymisen teen. Lopulta sain keskityttyä sen verran, että tein kymmenen metrin voltteja ja siirryin käyntiin päin laitaa. Se oli hyvä ratkaisu, ja onnistuttiin lopulta myös "ylämäkisiirtymisessä". Aiemmin keskiympyrällä vasempaan onnistuikin tosi hyvin sen ainoan kerran kun laukasta käyntiin siirryttiin, eli kyllä se laukan työstäminen on varmaan Akun kanssa oikea tapa.

Kaiken kaikkiaan oli tosi hyvä kauden aloitis, ja Aku ihan superkiva! Minusta sillä oli energiaa juuri sopivasti: hieman enemmän kuin vähemmän. On kiva huomata, että se alkaa olla fyysisestikin kunnossa. Hyvällä tuulellahan Aku on käytännössä aina, enkä nykyään meinaa malttaa lähteä tallilta kotiin lainkaan, kun jään aina seurustelemaan sen kanssa...

Lisää töitä

13.12.2017 - Maiju - r. Aku

Akulla oli ensimmäistä kertaa paluunsa jälkeen ainakin näin keskiviikkoisin ohjelmassa enemmän töitä. Se oli meitä edeltävällä tunnilla taitavalla ratsastajalla ja näytti oikein kivalta. Suuhun oli vaihdettu kolmipala ja neopreenihuppu oli korvattu tavallisella. Tunnin pelottavimman hetken Akulle tarjosikin tällä kerralla äänien sijasta naapuriuralla aidan toisella puolella mennyt poni, jotka koitettiin taluttaa laukkaan Eeva-opettajan kannustamana. Aku oli aivan pöyristynyt moisesta ja meinasi ottaa hatkat!

Ohjelmassa oli takaosakäännöksiä. Maiju vaati Akulta aikamoisen koottua käyntiä ja nopeaa poljentaa. Käännökset onnistuivat hyvin ja paranivat käynnin parantuessa loppua kohti. Akuahan pitää koota aika taiten, koska se lipsahtaa helposti bravuuriinsa eli espanjalaiseen käyntiin.

Veryttelyssä tehtiin paljon siirtymisiä, ensin uran sisäpuolella käynnissä pysähdyksiä ja peruutuksia, joissa saa hyvin takaosaa alle. Aku peruuttikin ihan kivasti. Ympyrällä jatkettiin ravi-käynti-ravi-käynti-siirtymisin, eli vaan noin 10 askelta per askellaji ennen seuraavaa siirtymistä. Siirtymisethän ovat perinteisesti Akulle sellaisia, joissa se alkaa koota ja kantaa itseään. Tälläkin kerralla lopputuloksena Aku alkoi esittää sitä koottua helposti leijuvaa ravia, jota en ole pitkään aikaa edes yrittänyt ratsastaa, koska olen vaan työstänyt sitä pyöreäksi pidemmässä muodossa. Se on makeaa, mutta samalla on haastavaa saada Aku etenemään riittävästi samalla, koska liike jää niin helposti vain ylöspäin. Huomasin, että pidemmästä jalustimesta olisi ollut apua jalan saamiseksi kiinni kylkeen, mutta ilman kannuksia joudun tyytymään vähän lyhyempiin.

Aku alkoi lopussa hieman väsähtää, ja silloin se vaan pisti pään kenoon ja lisäsi vauhtia. Useimmiten tällaiset hetket tulivat sen jälkeen, kun se oli ollut tosi hyvä eli kantanut kunnolla itseään. Ilmeisesti sitten kuitenkin kunto vähän petti toisella peräkkäisellä tunnilla... Tuntimme jälkeen Maiju sanoi, että Aku meni hyvin, mutta tiedän, että me pystymme kyllä parempaankin.

Ihan paras tapa viettää Suomen 100-vuotissyntymäpäivää!

6.12.2017 - Maiju - r. Aku

Koska itsenäisyyspäivä sattui keskiviikolle, oli tuntimme aikaistettu jo kello yhdeksi. Olipa mukava lähteä kotoa täysin kiireettömästi hiljaiselle tallille! Olimme sopineet etukäteen ryhmämme kanssa, että Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi pukeudumme siniseen ja valkoiseen. Klipattu ja tallin puolelle muuttanut naku-Akukin sai häntäänsä letin, jossa oli sininen ja valkoinen nauha!

Maiju oli rakentanut edellisen tunnin esteet kokonaan sinivalkoisista puomeista, joten hän tuntui arvostavan ryhmämme pukukoodia. Mikä olisikaan parempi tapa juhlia itsenäisyyttä kuin ratsastustunti! Maiju vaan harmitteli, kun kaikille ei riittänyt suomenhevosia... Pääsimme ryhmämme kanssa yhteiskuvaankin. Maiju joutui vähän aluksi auttamaan Akua, koska sen mielestä siniristilippueste oli vähintäänkin kyseenalainen.

Tunnilla jatkui vastalaukkateema. Vaikka edellisellä tunnilla kiemura oli ollut aika vaikea, pisti Maiju vieläkin lisää pökköä pesään: teimme lopulta kolmikaarista kiemuraa laukassa niin, että keskimmäinen kaarre tuli vastalaukassa. Tätä varten veryteltiin ensin ravissa niin, että tehtiin loivaa kiemuraa kummallakin pitkällä sivulla asetuksia ja taivutuksia liioitellen myös kulmissa. Maiju sanoi, että yleensä alkuveryttelyssä haetaan myös eteenpäinpyrkimystä, mutta tällä kerralla sai ihan tarkoituksella mennä vähän rauhallisemmin ja keskittyä vaan taivutteluun. Jumppa tekikin tosi hyvää Akulle! Keskiympyrällä työskennellessämmekin tein näitä liioiteltuja asetuksia aina, kun se vähän jännittyi. Ympyrällä myös ratsastettiin täysin suoralla hevosella asettaen välillä pitkänkin aikaa myös ulos.

Vastalaukkatehtävää tultiin molemmista suunnista samalla tavalla. Ensin ratsastettiin hyvin loiva, vain noin viiden metrin kiemura. Sitten tehtiin se virallinen loiva kiemura eli puoleen kenttään, kuten alussa ravissa. Jos tämä onnistui, ratsastettiin lopulta kokonainen kolmikaarinen kiemuraura laukassa.
Alkuveryttelyn jälkeen tuntui, että Aku oli jo vähän väsähtänyt. Maiju kuitenkin sanoi, että on vaan hyvä, että se joutuu tekemään sen yhden päivittäisen tuntinsa kunnolla. Laukkatehtävästä se sitten innostuikin sen verran, että väsymys unohtui. Lopulta kolmikaarinen oli helpompi, koska se jarrutti enemmän kuin loivempi. Yhtään vaihtoa ei tullut, mutta vasemassa kierroksessa minulta pääsi  kerran pieni "oijoi", kun Aku ehdi kysymään, että vaihdetaanko. Ei se kuitenkaan vaihtanut, eli onnistuin ilmeisesti olemaan riittävän selkeä apujeni kanssa.

Kun päästiin viimeiseltä kiemuralta uralle, oli Akun laukka niin kertakaikkisen mahtavan tuntuista, etten olisi malttanut millään lopettaa. Onneksi sain taas hoitaa Akun pois, ja tunnin jälkeen vierähtikin jälleen toinen mokoma ruunan kanssa puuhaillessa. Pitäähän sitä nyt tällaisella tätiratsastajallakin olla "hoitohevonen" edes kerran viikossa...

Kuva: Meri Ojala

Paljon onnea satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle!

Voi onni ja ihanuus, Aku!

29.11.2017 - Maiju - r. Aku

Maiju kysyi satulavyötä kiristäessään, että vuodatinko onnenkyyneleitä hevoslistaa lukiessani. Myönsin, että vähän kyllä tuuletin, kun näin kohdallani salaa toivomani Akun nimen... Aku oli juoksutettu ja ensimmäisen kerran ratsastettu torstaina, ja perjantaista alkaen se on tehnyt yhden tunnin päivässä.

Aku asuu edelleen varastossa, josta hain sen hyvissä ajoin alatallin vesiboksiin puunattavaksi. Se on edelleen aikamoinen karvakasa ja selvästi halipulainen, joten oli tosi kiva kiireettömästi laitella se kuntoon. Aku oli tosi hyvällä tuulella, ihan oma itsensä, ja vaikutti tosi energiseltä. Vähän alkoi jo jännittää, että mitenköhän iloinen se oikein tunnilla onkaan... Ja osaammekohan me enää mitään? Keväällä oli kuitenkin niin monta niin hurjan hienoa hetkeä yhdessä Akun kanssa.

Vaan Akupa oli ihan oma itsensä, reipas toki, mutta käyttäytyi hienosti ja teki kaiken mitä osasin pyytää. Sillä oli uusi korvahuppu, jossa oli nyt neopreeniset korvasuojukset eli varmasti aiempaa kangasversiota eristävämmät. Ääniin se ei reagoinut lainkaan, ainoan pienen kauhistuksen hetken aiheutti kohti kävellyt Maiju pelottavan talikon kanssa. Yhtään ilolähtöäkään ei tullut, ei edes lopun vastalaukkatehtävässä. Ratsastin sitä edelleen sellaisessa rennossa matalammassa muodossa hieman pidemmällä ohjalla, ja Aku tuntui olevan siihen tyytyväinen.

Maiju kyllä rakensi tunnin meille tosi hyvin. Aloitettiin nimittäin pitkällä käyntiveryttelyllä jumppaamalla hevosia ihan kunnolla voltein ja avotaivutuksin. Pitkillä sivuilla sai tehdä molempia omaan tahtiin, eli jos tuli ongelmia taivutuksessa, sai tehdä voltin avuksi. Lyhyillä sivuilla koottiin käyntiä ja tehtiin pysähdys. Loman aikana Akun puoliero oli minusta pienentynyt, tai oikeastaan sellaista ei nyt ollut juuri lainkaan. Oikea pohje olisi kyllä saanut mennä paremmin läpi niin taivuttavana pohkeena oikeassa kierroksessa kuin lavan pullahtamista estävänä pohkeena vasemmassa kierroksessa.

Taivutusten välillä valmisteltiin vastalaukkaa pullealla keskiympyrällä siten, että ensin suoristettiin hevoset ja asetettiinkin sitten ulos. Tämä teki hyvää Akulle, oli pakko kuunnella niitä jalkojakin. Raviin koko uralla jäi vielä parantamisen varaa, koska oikeassa kierroksessa Aku kaatui sisäpohjetta vastaan eikä mennyt kunnolla kulmiin. Maiju neuvoi asettamaan ajoissa ja sitten itse kulmassa myötäämään ja käyttämään ulkopohjetta, jolla hevonen ikäänkuin ratsastetaan kulmasta ulos.

Lopuksi päästiin tekemään pareittain vastalaukkakuviota, jossa pitkän sivun päästä tultiin ensin täyskaarto oikealle. Ihan uralle asti ei tarvinnut ratsastaa, vaan täyskaarron jälkeen käännettiin hevonen vasemmalle kohti toista pitkää sivua radan poikki, jolloin tähän kohtaan tuli vastalaukkakaarre. Siitä käännettiin taas oikealle myötälaukan puolelle. Vastalaukkakaarretta sai tarvittaessa loiventaa, eikä toiselle pitkälle sivulle asti tarvinnut ratsastaa. Ensimmäisellä kerralla Aku rikkoi raville, koska en ymmärtänyt ylläpitää laukkaa vasemmalla eli ulkopohkeella. Kaksi seuraavaa kertaa onnistui ihan kohtuullisesti, vaikka olisivathan ne kaarteet voineet vähän kauniimpiakin olla ja Aku hieman rennompi.

Maijun mielestä Aku meni kuitenkin hyvin. Sain sanotuksi vain, että oli ihanaa saada ratsastaa Akulla, kun se vaan tuntuu jotenkin niin sopivalta. Oli tosi kiva, että Maiju oli jakanut sen juuri minulle. Ensi viikolla jatketaan samalla teemalla, toivottavasti minä jatkan samalla hevosellakin!

Tunnin jälkeen karvainen Aku oli vähän märkä, joten hoitelin sitä melkein toisen mokoman tunnin vesiboksissa. Akusta oli selvästi kivaa seurustella, mutta siitä näki, että se oli tunnin jälkeen aika väsynyt. Ei kai se ole ihmekään, kun on pari kuukautta vaan ollut. Toivon todella, että tämä ihana hevospersoona on nyt kunnossa ja jaksaa toimia turpaterapeuttinani jatkossakin!

Eivät ole päivät veljeksiä keskenään...

22.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Jos viimeksi tuntui siltä, että ei ollut riittävästi haastetta, niin tällä tunnilla oli sitten haasteita senkin edestä. Vaikka aiemminkin olen ottanut Foordin tallista, ei sillä nyt ollut alla yhtään tuntia. Se näkyi ainakin ajoittaisena vauhdinhallintaongelmana, eikä tällä kerralla taivutus oikeaan ollut lainkaan yksinkertaista.

Alkuveryttelyä tehtiin paljon ympyrällä, erityisesti laukassa. Siinä Maiju halusi jokaisen kokoavan laukkaa, joten tehtiin aika paljon siirtymisiä kootun ja harjoituslaukan välillä. Hevoset pistettiin ihan kunnolla töihin, eikä laukan kokoaminen Foordilla ollut mitenkään itsestään selvää... Saimme myös huutia Maijulta, koska emme pystyneet säätelemään ympyrän muotoa ja etäisyyksiä ympyrällä niin, että kaikkien olisi ollut mahdollista sujuvasti koota laukkaa. Osalla hevosista kun oli selvästi isompi laukka kuin toisilla, ja toisten kyky koota oli isompi kuin toisten. Ainakin minun olisi kyllä pitänyt ymmärtää tehdä pienempää ympyrää Foordilla.

Avotaivutuksia ja sulkutaivutuksia tehtiin lähes samoin kuin edellisellä viikollakin, eli pitkältä sivulta neljäsosalinjalle väistöä avotaivutusasennossa. Siitä sitten jatkettiin taas avotaivutusta suoraan kohti lyhyttä sivua ja siellä tarkkaailevaa Maijua. Vaikka muutoin oli hankalaa, niin nämä taivutukset vasemalle Foordi kyllä klaarasi ihan ok.

Lopuksi ratsastettiin laukassa ensin ihan vaan keskihalkaisijaa suoraan. Tämä vaati jo vähän pelisilmää, kun mukana oli niin erilaukkaisia hevosia. Keskihalkaisijalta sai kääntää aiemmin pois, jos uhkasi jäädä edellisestä. Tässä meillä oli Foordin kanssa tunnin suurin erimielisyys siitä, miten lujaa mennään... Kun keskihalkaisija sujui, lähdettiinkin kääntämään keskihalkaisijalta ulos kohti pitkää sivua.  Sen varmaan piti olla vähän niin kuin vastalaukkaharjoutus asetus oikealla, mutta en meinannut millään osata käskeä Foordia tarpeeksi selvästi. Asetuksen sain vasta sitten, kun ensin vähän turhauduin, ja sen myötä sitten laukkakin heti parani.

Foordi jäikin tunnille, joten olisin päässyt samantien lähtemään, mutta enhän minä malttanut. Aku oli nimittäin palannut! Se oli tullut edellisenä päivänä, mutta sitä ei oltu vielä ratsastettu. Kysyin jo ennen tuntia luvan Maijulla hoitaa sen. Aku asuu toistaiseksi varastossa, sillä oli kaksi loimea ja se oli tavaton karvaturri! Mutta niin ihana oma itsensä, energinen ja utelias ja selvästi seuraa vailla. Harjailin sitä alatallin pesukarsinassa reilut puoli tuntia niin, että tuli kamala kiire laittaa Foordi kuntoon. Ehkäpä se sitten näkyi tunnillakin, että en ollut oikein paneutunut ratsuuni... No, tunnin jälkeenkin sitten piti vielä seurustella Akun kanssa tallissa. Maiju sanoi tunnin aluksi, että hevoset kyllä nauttivat hoitamisesta, kun oikein rapsutellaan puhtaaksi, ja että oli kiva, kun viitsin hoitaa Akua. Ihanaa turpaterapiaa se on tällaiselle tätiratsastajallekin! Olen aina sanonut, että jos pitäisi valita ratsastaminen tai hoitaminen, niin valitsisin ilman muuta hoitamisen. Akulla on ihana ratsastaa, mutta sekin johtuu erityisesti sen ihan huipusta persoonasta. Nyt kuitenkin toivotaan, että Akun jalat kestävät ja että se pääsisi pian taas töihinkin!

Helppoa kuin heinänteko!

15.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Kankijakso päättyi, mutta ratsastin silti jälleen Foordilla. Bella oli ollut vähän stressaantuneen oloinen edellisenä päivänä, joten se oli saanut vapautuksen tuntityöstä ja liikunta-annoksensa Maijun kanssa.

Aluksi teimme vain suoria neljäsosalinjoja, sitten väistöjä siitä uralle, ja uralla jatkettiinkin avotaivutusta. Asetus siis säilyi, mutta väistön suorasta hevosesta tulikin uralla taipunut. Foordille tämä tuntui helpolta.
Kevyttä ravia mentiin ihan vain uralla, jossa tehtiin myös laukannostoja vasempaan omaan tahtiin. Foordi oli näistä aika innoissaan, eikä oikein olisi malttanut ravata tahdissa nostojen välillä. Teinkin lopulta ihan vaan muutaman noston, koska laukassa sinällään ei tuntunut olevan ongelmia. Pääosin ravasin ihan vaan ympyrällä, jotta sain ruunaa paremmin kontrolliin.
 
Tunnin pääteema oli diagonaalisulku, vasemmassa kierroksessa jatkettiin. Sitä tultiin siten, että tehtiin valmisteluna omaan tahtiin pieniä voltteja. Toisella pitkällä sivulla ratsastettiin ensin pätkä avotaivutusta, ja siinä avotaivutusasennossa pohkeenväistöä kohti neljäsosalinjaa - ja kas, kyseessä olikin diagonaalisulku! Neljäsosalinjalla tehtiin avotaivutusta kohti päätyä. Kun tämä sujui, jatkettiin avotaivutuksesta taas uuteen sulkuun.
Maiju sanoi, että monelle diagonaalisulku on vaikea käsittää, koska uralla sulkutaivutusta tehdessä käännetään aina hevosen takaosa sisään, jolloin helposti diagonaalillakin lähtee perä edelle. Mutta kun diagonaalisulun ajattelee väistönä avotaivutusasennossa, niin siitä tulee helpompaa. Ja  helppoa se olikin! Minulle tosin sulut ovat aina olleet jostain syystä apujen kannalta helppoja, helpompia kuin avotaivutus, mutta Foordin kanssa nämä olivat ihan lastenleikkiä. Tunnin jälkeen oli vähän jopa sellainen fiilis, ettei ollut tarpeeksi haastetta! Ilmeisesti sattui hyvä päivä molemmille.

Lopuksi laukattiin oikeaan ihan tosi pitkään. Ensin vaan nostoja S:ssä ja laukkaa uraa pitkin R:ään, toinen pääty ravissa. Nostot tehtiin vähän niin kuin avotaivutuksesta, eikä yhtään saanut tahti muuttua. Hieman Foordi koitti ennakoida, mutta tuo avotaivutus auttoi. Sitten laukattiin pitkään ympyrällä, ja siinäkin Foordilla oli Maijun mielestä ihana laukka.

Kyllä Foordin kanssa saa töitä tehdä; joka askel pitää ratsastaa aika paljon jalalla, koska jos vetää vaan ohjasta, siitä tulee suomenhevosille tyypilliseen tapaan etupainoinen ja kaahottava. Mutta kun käyttää jalkaa ja ohjaa yhdessä, ruuna kokoaa ja myötää kauniisti. Foordi on kyllä hauska!

Vanha tuttu

8.11.2017 - Maiju - t. Bella

Jälleen odotti yllätys hevoslistassa: vanha tuttu Bella! Ratsastin sillä tamman edellisellä ratsastuskouluvierailulla lähes täsmälleen vuosi sitten ja tykästyin siihen kovin. Keväällä Bella kuitenkin muutti takaisin omistajalleen kesän ajaksi. Ilmeisesti ratsastuskoulu miettii vieläkin tamman ostamista, koska sillä on jokin etenevä silmäsairaus. Oikeassa silmässä ihan näkyykin jotain harmaata. Bella on kuitenkin tullut jälleen talveksi takaisin tuntitöihin. Maijunkin mukaan tamma on ihana, se on kiltti ja kokenut ja tosi osaava, mutta ilmeisesti tuon silmäsairauden myötä alkanut heiluttaa päätään. Bella asuukin hämärässä rehulassa, ja tunnilla kulkee huppu päässä. Se on toistaiseksi tehnyt tunteja silloin tällöin, ja Maiju on itse ratsastanut sillä säännöllisesti.

Vaikka kankiteema vielä tällä tunnilla jatkui, oli Bellalla nivelsuitsitus. Maiju sanoi, että koska se on ollut niin herkkä päästään, hän ei halunnut sille kankia. Eipä sillä niin väliä ollutkaan. Maiju myös varoitti, että Bella heiluttaa päätään alussa, mutta kun aloitetaan tekemään töitä, se lakkaa.

Alku olikin aina vaikea. Bella heilutti päätään lähinnä alas, ei ylös, välillä vähän niin kuin ravisteli. Käynti oli ehkä vaikeinta. Ravissa tuli kummallisia askeleita, pomppuja, ja välillä se nosti  hidastakin hitaamman laukan. Mutta kun vaan ratsasti eteenpäin vetämättä ja piti käden tasaisena tukien ja kertoen, että mitään hätää ei ole, niin pään heiluttelu loppui täysin.

Alkuveryttely tehtiin oikeestaan kokonaan uran sisäpuolella. Jokainen kulma piti ratsastaa todella selkeästi, ja suorilla hevosten tuli olla suorat, sekä ravissa että laukassa. Suoristamiseksi tehtiin pitkillä sivuilla lieveää avotaivutusta, jolla saatiin etuosa takaosan eteen. Oli muuten kumman työlästä, vaikkei ollut mitään muuta tehtävää kuin pysyä uran sisäpuolella! Veryttely oli kyllä pitkä, hevosetkin puuskuttivat ihan kunnolla laukkatyön jälkeen.

Sitten rauhoituttiinkin hetkeksi keskiympyrälle käyntiin ja tehtiin jyrkkiä pohkeenväistöpätkiä. Vanha tuttu juttu tämäkin: etuosa seuraa ympyrän kaarta ja takaosa väistää ulos. Väistö sai olla lyhyt, mutta ristiaskelten todella syvät. Näitä pari kummallakin ympyrän avoimella sivulla. Koko uralla sitten tultiin neljäsosalinjaa suoraan, josta tehtiin pohkeenäväistöä ravissa siksakmaisesti ulos ja sisään. Nämäkin olivat tosi lyhyitä, mutta selviä. Bellan kanssa ei kyllä ehditty tehdä kuin kaksi tai kolme väistöä, mutta ihan hyvin se väisti ja pysyi suorana.

Bella oli kyllä lopulta ihan oma ihana itsensä, vaikka alkussa olikkin haasteita. Sillä on pitkä ja reipas askel, joka olisi saanut kootessa lyhentyä enemmän. Vauhtia oli siis ehkä vähän liikaa ja kokoamista liian vähän, mutta tästä on hyvä jatkaa - jos Bella vaan muutoin on työkunnossa.

Kerta se on ensimmäinenkin!

1.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Hevoslistaa tavatessani piti ihan tarkistaa, ettei rivit pompi, sillä kohdallani luki Foordi! Olen käytännössä koko syksyn ratsastanut vain Mimmillä enkä Foordilla koskaan, vaikka se on ollut ratsastuskoululla jo muutaman vuoden. Kymmenvuotias ruuna on kisannut kenttää, joten mistään perus Suomi-putesta ei ole kyse. Primuksella Foordi kerää ruusukkeita säännöllisesti koulukisoista, ja on monen suosikki. Ilokseni se oli myös hauska tyyppi, kun laittelin sitä kuntoon solariumin alla. Se koitti jatkuvasti avata riimunnarujen solmuja ja heitellä loimia tangolta alas.

Maiju oli aidosti hämmästynyt, kun kerroin, etten ole koskaan ratsastanut Foordilla. Hän sanoi ajatelleensa etsiä minulle vähän vaihtelua. Tulee kuulemma helposti maneereja, jos aina ratsastaa samalla. Varmasti ihan totta, vaikkei minulla mitään näitä pitkiä putkiakaan (Aku, Mimmi) vastaan ole. Maiju kertoi Foordin olevan kiltti ja koulutettu, mutta tyypillinen suomenhevonen: mitä enemmän vedät sitä kovempaa pääset. Vallan mainio opetushevonen siis minulle!

Teimme harjoituksia tähtäimena diagonaalisulku. Jokainen ratsasti omalla pienellä voltillaan, jossa ensin pysäytettiin hevonen juuri uralta lähdettäessä avotaivutusasentoon. Muutaman kerran jälkeen jatkettiin voltilta uraa pitkin avotaivutuksessa. Sitten sama volttiharjoitus, mutta nyt hevoset pysäytettiinkin juuri ennen uraa sulkutaivutusasentoon. Sitten taas sulkua koko uralla. Foordi oli ihan näppärä peli, ei ilmaiseksi antanut mitään, mutta asettui ja taipui pyydettäessä vaivatta.

Lopuksi tultiin muutamia ravipohkeenväistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa. Foordi alkoi aika rajusti ennakoida, joten oli isompi työ saada sen ensin suoristettua kuin lopulta väistätettyä.

Foordilla on suomenhevokseksi hyvät askellajit, laukkakin. Ollaksen niin reipas, ruuna vaatii yllättävän paljon jalkaa asettuakseen ja taipuakseen. Jos vaan koittaa vähän ohjasta nykiä, niin ei tosiaan tapahdu mitään muuta kuin kiihdyttämistä. Hankalin askellaji taisi olla kevy ravi, koska Foordin ravi on niin tasaista, että sieltä oli vaikea päästä ylös! Silti Maiju sanoi, että harjoitusravissa pitäisi vielä paremmin mennä liikkeeseen mukaan. Ehkä minä jotenkin alitajuisesti istunalla sitten koitan sitä jarruttaa, vaikka ei mitään vauhtiongelmia oikeastaan sitten nappuloiden löydyttyä ollutkaan. Saapa nähdä miten käy sitten, kun kankisuitsitus vaihdetaan niveliin...

Aivojumppaa

25.10.2017 - Hanna - t. Mimmi

Maiju oli poissa ja sijaisena Hanna. Hän on erikoistunut teematunteihin: istunta, käsi ja tuntuma, miten hevonen liikkuu ja kantaa itsensä oikein... Kun Hanna sitten kysyi, mitä haluaisimme tehdä, aloimme kaikki toivoa jotain tällaista erilliskursseilla opetettavaa teemaa. Saimmekin tunnin mittaisen aivojumpan, jossa ensin tsekattiin istunta ja sitten harjoiteltiin tuntumaa, pohkeen ja käden vuorovaikutusta.

Aluksi siis jokainen nosti jalat eteen satulan polvitukien päälle. Näin istuinluut saadaan vartalon alle, ja kun tuosta asennosta tiputtaa jalat alas, istuu myös oikeassa kohdassa satulassa.

Vieläkään ei otettu ohjia, vaan käveltiin pitkin ohjin uran sisäpuolella. Tästä oikeasta istunta-asennosta kokeiltiin hieman liioitellen, mitä tapahtuu, jos paino siirtyy. Loppujen lopuksi ei tarvinnut paljonkaan keikahtaa jommalle kummalle puolelle, kun hevoset jo reagoivat painoapuun kääntymällä joko kentän keskelle tai kohti uraa. Eipä tarvitse ihmetellä vaikkapa hankaluuksia väistössä, jos paino- ja pohjeavut antavat täysin ristikkäisiä käskyjä...

Koko tunnin ajan hevoset koitettiin saada itse imemään ohjaa, eikä niin, että ratsastaja olisi vetänyt ohjasta hevosta tuntumalle. Teimme pitkiä asetuksia ja aina niin, että ensin jalka aloitaa ja käsi jatkaa, ei yhtä aikaa. Näin ei pakoteta hevosta vaan koitetaan houkutella sitä.

Harjoitukset olivat Mimmille ihan valtavan hyödyllisiä, ja kun joskus 40 minuutin jälkeen lähdettiin vähän vapaammin uralle, niin jopas oli tuntumaa kahdella ohjalla ja hevonen kantoi itsensä. Otin ihan tarkoituksella alun niin, etten juuri välittänyt missä Mimmin pää on, vaan koitin vain ajatella ohjeita ja tehdä kuten Hanna sanoo. Mimmi oli silti ihan pyöreä, vaikka minun makuun vähän pitkä. Mutta näin verytellen lopputunnista olisi jo voinut tehdä vaikka mitä!

Mimmi on myös minusta paljon mielyttävämpi nivelillä kuin kangilla. Kai tamma on sen verran herkkä, että kova rauta suussa vaatisi ratsastajalta enemmän kuin mihin minä pystyn.

Siirtymisiä kolmikaarisella

18.10.2017 - Maiju - t. Mimmi

Olivialla ei sitten ilmeisesti ainakaan tässä vaiheessa ainakaan minun kanssani käytetä kankisuitsia, joten Maiju palautti minut Mimmin selkään. En ole tainnut nähdä koskaan kenenkään ratsastavan silläkään kangilla, mutta koska sillä on omat kankisuitset, ei tämä liene mikään harvinaisuus.

Aikaisemmin Maijun kankitunnilla olemme harjoitelleet pitämään ohjia siten, että nivelohja kulkee normaalisti ja kankiohja vain keskisormen ympäri. Tällä keralla ojat otettiin Kyra Kyrklyndin tyyliin, jolloin kankiohja tulikin pikkurillin alta ja poistui kuten nivel. Tämä oli minulle luonnollisempi tapa kuin tuo aiempi, vaikka kaikkein luonnollisin on se, missä kankiohja tulee käteen nivelen yläpuolelta.

Mimmi oli kankisuitsituksella hieman erilainen kuin nivelillä. Se ei ollut niin tasainen ja jännittyi helpommin. Välillä tuli tosi hyviä pätkiä, ja sitten välillä taas tamma kulki pää pitkänä, selkä notkolla ja jalat perässä laahaten. Itsekään en kyllä ollut lähelläkään parhaintani raskaan alkuviikon vuoksi. Mimmi ja Maiju kuitenkin tarjosivat sen verran tekemistä, että oli pakko koittaa keskittyä joka hetki.

Alkutunnista meni aika paljon aikaa suitstuksen kertaamiseen, mutta ehdittiin silti työskennellä tehokkaasti lähinnä kolmikaarisella kiemurauralla. Ensin haettiin reitti ihan vaan käynnissä. Sitten keskimmäinen kaari tultiin laukassa. Lopulta koko kaari laukattiin, siirtymiset tehtiin käynnin kautta. Mimmi oli aluksi vähän löysä, ja reaktiot etenkin pidättäviin apuihin olivat hitaita. Maiju sanoikin, että jos on pyytänyt kauniisti ilman toivottua lopputulosta, on ihan oikeutettua pyytää seuraavalla kerralla niin selvästi, että alkaa tapahtua. Ensin tämä tuntui vähän hurjalta, mutta kieltämättä niistä kangista oli sitten apua käyntisiirtymisissä.

Mimmin kanssa oli aina välillä myös vähän ahdasta, kun sillä on paitsi iso laukka niin myös aina pieni epäluulo vastaantulevia hevosia kohtaan. Onneksi tunnen tamman jo sen verran hyvin, että kun vaan pisti sen töihin ja pyysi riittävän selvästi myös laukkaamaan eteen, ei ongelmia oikeastaan sitten tullutkaan.

Vaikka ei joka hetki ihan putkeen mennytkään ja vaikka tiedän, että pystymme Mimmin kanssa jo paljon parempaankin, niin ihan hyvä työntäyteinen turpaterapiatunti tämäkin oli.

Työntäyteinen tunti

11.10.2017 - Maiju - t. Olivia

Volttiteema jatkui, ja minä sain toisen mahdollisuuden Olivian kanssa. Tällä kerralla Maiju jätti thiedemanit pois, sanoi, että katsotaan miten menee ilman niitä. Olivialla oli sama kuolain ja samat ohjat kuin viimeksi, mutta Maiju oli halunnut sille samanlaisen turparemmin kuin Akulla. Niinpä sille oli muutoin vaihdettu lomalla olevan Akun suitset. Maiju kysyikin maneesissa, että enkö tunnistanut suitsia, mutta olinhan minä ne jo tallissa hoksannut Akun suitsiksi. Johtuiko sitten tutuista suitsista vai mistä, mutta minun ja Olivian touhussa oli nyt paljon enemmän tolkkua kuin viimeksi.

Alotettiin käynnissä tekemällä pitkän sivun alkukirjaimiin voltit. Kun voltit sujuivat, jatkettiin pitkät sivut avoa. Olivialla oli avoissakin selvä puoliero. Lisäksi, kun aluksi laitoin sisäpohkeen liian taakse, sain tamman väistämään taipumisen sijasta... Saimme kyllä lopulta ihan hyviä pätkiä avotaivutusta, mutta olihan se vähän sellaista huojahtelevaa, sekä taivutuksen että käynnin tahdin osalta. Ihan joka askel pitäisi ratsastaa huolellisesti ja ajatuksella.
Sattui muuten hauskasti, kun yhtäkkiä Maiju sanoi, että ihan kuin minä ja Foxy oltaisiin tultu avotaivutusta! Siitä on jo aika monta vuotta aikaa, eikä Maiju edes opettanut minua silloin vakituisesti, mutta kiva, että hän muisti minun ratsastaneen paljon Foxylla. Ruuna oli suuri suosikkini aina siihen asti, kun se myytiin ja lopulta jouduttiin polvivaivojen vuoksi lopettamaan.

Ravia tehtiin ensin koko uralla, jossa toiselle pitkälle sivulle kuvioitiin K.N. Specialin loiva kiemura, mikä ei tosiaankaan ole kovin loiva... Olivia oli kokonaisuudessaan paljon herkemmällä menopäällä kuin viikkoa aiemmin, joten tällaiset tehtävät, joissa koko ajan tapahtuu jotain, olivat sille todella hyviä ja auttoivat keskittymään ratsastajaan.

Sitten ravattiin hetki ympyrällä, jossa tehtiin parit laukannostot. Kun laukka oli saatu kuntoon, jatkettiin koko uralle ja tehtiin molemmille pitkille sivuille loivat kiemurat, nyt siis oikeasti vaan muutama metri uralta sisään. Maiju neuvoi rohkeasti asettamaan myös vastalaukkakaarteessa sisään ja pitämään laukkaa yllä pohkeilla. Näin sainkin Olivian laukkaa paremmin kontrolliin ja tammaa kuulolle. Ennen kaikkea sain ratsastettua sitä pois sieltä vasemmalta, kun jatkuvasti asetettiin ja taivutettiin eri suuntiin. Suoralla uralla olisi ollut huomattavasti haastavampaa.

Kaikki nämä samat kuviot ratsastettiin myös toiseen suuntaan. Ennen varsinaista laukkaosuutta tehtiin ravista laukannostoja. Maijun ajatuksena oli lähinnä saada hitaampia hevosia terävämmiksi, Olivia taas ei juuri herättelyä tarvinnut; se nosti laukan samantien, kun muutkin nostivat. Tein pari nostoa siten, että oikeastaan annoin sille vain luvan laukata, mitään muita apuja ei tarvinnut. Muun ajan työskentelin ympyrällä. Siinä alkoikin tulla tulosta, oikealla oli tuntumaa ja tamma pysyi käsissä. Maijukin oli tyytyväinen, kun Olivia keskittyi minuun eikä välittänyt, vaikka muut laukkasivat ympärillä.

Oikeastaan missään vaiheessa ei tullut sellaista totaalista kaahotusvaihetta, vaan sain Olivian aina rauhoittumaan. Olin laittanut sille jälleen paalinarun kaulaan, ja pidin sitä nyt siellä vasemmassa kädessä, jossa Olivia on kiinni. Sain näin estettyä sen, etten jäänyt vetämään, kun oikea käsi lukittuu paremmin itsestään paikalleen. Maiju sanoi samoin kuin Kikka aikoinaan minun ratsastaessani Akulla, että aina kun tekee mieli vetää, myötää. Sitä koitin muistella, enkä Olivian kiusallakaan jäädä kiinni vasemmalta. Välillä se kulki ihan kenollaan oikealle vasemmassakin kierroksessa, mutta eipähän tullut koko tunnin vetokisaa. Ja aina kun asetti tai taivutti, niin iso liike ja perään ihan löysää ohjaa. Olivia on helposti todella epätasainen, eli vaatii ratsastajalta todella tasaista istuntaa ja etenkin kevennystä. Yhtäkkiä voi tulla sellainen kummallinen pomppu. Koko ajan saa laskea tahtia mielessään. Ymmärrän nyt varsin hyvin sen, mitä Eeva hevosesittelyssä oli sanonut!

Kaiken kaikkiaan olin nyt itse paljon määrätietoisempi ja keskittyneempi Olivian kanssa. Sanoin Maijullekin, että kun hevosen kanssa tulee tutuksi, niin pystyy rohkeammin ratsastamaan ja kokeilemaan mitä toimii ja mikä ei. Ensi viikolla alkaa kankijakso, mutta en tiedä ratsastetaanko Olivialla kangilla. Joillain voi kuulemma vaihtua ratsut, mutta sen näkee sitten ensi viikolla.

Voltteja, voltteja

4.10.2017 - Maiju - t. Olivia

Minä, joka kuvittelen itseni sellaiseksi isojen ja vähän jähmeiden ruunien ratsastajaksi, sain alleni jo toisen herkkistamman, Olivian. Olivia on kuulemma rautias 12-vuotias saksalaistamma, mutta koska en tiedä sen virallista nimeä, en löytänyt sitä vielä Sukupostista. Olivia oli syksyllä kauden avajaisissa hevosesittelyssä, mutta minä olin silloin teatterissa... Olivialla aiemmin samalla tunnilla ratsastanut kertoi, että silloin Eeva oli ollut tamman selässä. Eevan oli kuulemma ollut vaikea selittää ja ratsastaa samanaikaisesti, kun Olivia vaatii niin paljon huomiota. On kuulemma haastava, pitää tehdä paljon mutta samalla niin vähän. Maiju sanoi antaneensa minulle Olivian, koska se muistuttaa Akua! Tunnin jälkeen kyllä totesin, että onhan niissä samaa, mutta Olivian moottori on vielä ihan omaa luokkaansa. Samalla tavalla ei saa jäädä vetämään, ja on hankalaa saada hyvää tasaista tahtia. Oliviakin on osaava, ja luonteeltaan tasaisempi. Se on kuitenkin huomattavasti toispuolisempi kuin Aku.

Saimme laittaa kaulan ympäri paalinarut, jos halusimme. Minä otin Olivialle. Maiju sanoi, että koska Olivia on niin tyhjä oikealta ja kiinni vasemalla, hän tykkää pitää narua siinä tyhjässä kädessä ja koittaa muistaa myödätä säännöllisesti sieltä toisesta. Lähdin samalla ajatuksella liikkelle, ja varoin joka askeleella vetämästä vasemmalta. Olivia pysyi hyvin käsissä, tosin ei kulkenut mitenkään kovin vakaassa muodossa. Taisin olla sen vasemman ohjan kanssa vähän liiankin varovainen, koska vasempaan kierrokseen Maiju huomautti muutamaan kertaan, että asetus saa olla selvempi. En vaan mielestäni osannut asettaa Oliviaa syyvään ilman, että vetäisin.

Maiju rajasi kellon alle tiukat kulmat lantasaaveilla ja keskelle lyhyttä sivua voltin tötteröillä, jotka piti kiertää sisäpuolelta. Volttia ratsastettiin ensin ihan vaan käynnissä. Olivian piti mennä aika hitaan tuntuisesti, että sen käynti oli sopivan tahdikasta. Se oli myös aika herkkä kääntymään, joten joka askeleen sai ratsastaa, ettei tiestä tullut ihan mitä sattuu. Ravia tehtiin aika vähän keskiympyrällä, jossa nostettiin melkein heti laukka. Kun laukka oli saatu kuntoon ympyrällä, jatkettiin koko uraa. Kulmat piti ratsastaa huolellisesti lantasaavit kiertäen ja vähän laukkaa kootenkin.

Oikeassa kierroksessa tultiin sitten volttia niin, että nostettiin voltin jälkeen etujalkojen osuttua uralle laukka käynnistä. Olivialla vähän alkoi keittää tässä vaiheessa, sen mielestä voltin olisi voinut unohtaa ja nostaa vain laukka suoraan. Parin tällaisen kierroksen jälkeen tehtiin voltti kaksi kertaa suoraan laukassa. Ensimmäisellä kerralla katsoin alas kohti keskimmäistä tötteröä, eikä Olivia kääntynyt. Mutta kun katsoin aina kahden tötterön päähän, ei ollut mitään ongelmia. Iso merkitys katseella siis!

Olivian isoon mottoriin ja herkästi kuumuvaan luonteeseen nähden tällainen laukkatehtävä onnistui meiltä ihan mukavasti. Laukkavolttien jälkeen viimeiset 10-15 minuuttia olivatkin sitten vaikeita, koska vauhdista olisi riittänyt vaikka kolmelle hevoselle. Silloin on tosi vaikea olla vetämättä. Alkutunnista vielä onnistuin, aina pidättämisen jälkeen vasemmalta iso peräänanto. Lopputunnista piti vaan ottaa ihan tosi isoja pidätteitä, mutta niiden vaikutus kesti ehkä 10 metriä ja sitten taas kipitettiin. Pidin Maijun vinkin mukaisesti paalinarua tyhjässä eli oikeassa ohjassa, mutta ensi viikolla taidan ottaa sen kokeeksi vasempaan. Näin ei tule kiskottua, vaikka mieli tekisikin.

Kaikenkaikkiaan jäi vähän epätasainen fiilis tunnista, mutta Olivia tuntuu kyllä haastavuudestaan huolimatta varsin mukavalta tammalta. Se saakin nyt toimia on/off-ontuneen Akun sijaisena, sillä Aku on lähetetty Porvooseen lomailemaan. Muutoin se ei olisi lähtenyt mihinkään, mutta talliin piti saada tilaa. Kikka ja Maiju olivat sitten päätynet Akuun, kun olivat miettineet, että kuka voisi lähteä pidemmälle lomalle. Mitään päätöksiä loman pituudesta tai muustakaan ei kuulemma ole tehty. Jalat on kuvattu, eikä ensi katsomalta mitään ei löytynyt, mutta spesialistin lausuntoa vielä odotellaan. Toivotaan, että loma auttaa ja uusi etujalkojen rengaskengitys myös, tai että kuvista löytyisi jotain sellaista, mikä selittäisi ontumisen ja olisi parannettavissa. Keskiviikoista puuttuu kyllä paljon, kun ei voi käydä hoitamassa Akua ja juttelemassa sen kanssa.

Valmistautumista voltteihin

27.9.2017 - Nora - t. Mimmi

Maiju oli menettänyt äänensä, joten vielä viime vuonna Primuksella opettanut Nora Smolsky sijaisti, ja kivasti sijaistikin. Mimmi oli ensimmäistä kertaa koko syksyn aikana tallissa, jossa se tyytyväisen oloisena pötkötti oljilla. Kankussa oli sellaiset likaläikät, ettei ilman pientä pesua kehdattu edes lähteä tunnille.

Meidän ryhmämme oli kentällä kauniissa syyssäässä ja jo pimenevässä illassa. Jouduin tulemaan selästä alas samantien, sillä jostain syystä Mimmin turvajalustimet oli laitettu väärin päin. Mimmi kesti minun hihnojen reuhtomisen ihan hyvin ja seisoi kauniisti paikoillaan pujotellessani jalustinhihnoja. Kun pääsin takaisin selkään, Nora sanoi, että olin hyvin huomioinut hevoseni. Mimmin kanssa olen puuhaillut jo sen verran, ettei tullut mieleenkään yrittää kääntää jalustimia selässä istuen - eikä kyllä tulisi muillakaan hevosilla.

Pääsimme siis vähän myöhässä kävelemään, joten kävelin hieman pidempään muiden jo ravatessa. Aloitimme koko kentällä, ja Nora sanoi, että Mimmi hänen käsityksensä mukaan aina kyselee, että pelkäisiköhän tämä ratsastaja. Syksyn kokemusten perusteella Mimmi itse ei juurikaan pelkää ainakaan maneesissa, joten päätin, ettei se pelkää kentälläkään. Eikä myöskään pelännyt, käytimme Mimmin kanssa koko kenttää yksin ja yhdessä siinä missä muutkin. Ainoastaan kerran laitumen päässä tuli äkkipysäys, kun aidan takana vilisti jänis, mutta siitäkin jatkettiin eteenpäin ihan normaalisti. Lasken tämän ehdottomasti tunnin onnistumisten joukkoon!

Aloittelimme volttien ratsastusta Maijun ohjeiden mukaan. Nora laittoi meidät ensin neliöuralle ja sitten salmiakkiuralle, tunnin loppupuolella myös ympyrälle, jota pienennettiin ja suurenneettiin. Näillä erikoisemmilla urilla harjoiteltiin ensin suoristamista ja kulmissa asettamista ja taivuttamista. Mimmi asettui ja taipui kivasti, mutta valmistelin kulmia etenkin salmiakkiuralla jopa liian kaukaa.

Laukkaa ratsastettiin koko kentällä kumpaankin suuntaan voltteja tehden. Ensin tehtiin isompia ja sitten pienempiä sen mukaan, miten hevoset alkoivat kaareville urille taipua. Mimmin kanssa olin melkein koko ajan kääntämässä, muutoin pitkä sivu olisi ollut liian... No, pitkä. Edellistunnin rullaavaa laukkaa en saanut kuin ihan välähdyksittäin, mutta kyllä laukka silti on parempaa kun sitä uskaltaa ihan todella reilusti ratsastaa eteen ja myös koota samalla! On selvästi vaatinut useampia kertoja Mimmillä, että olen tavallaan ymmärtänyt miten rohkeasti voin tammaa pyytää. Ja jos ei pyydä lainkaan, Mimmi melkeinpä valahtaa raviin. Nora sanoi tunnin alkupuolella, että vaikka Mimmi tuntuu hitaalta, en saisi ihan niin kovin hyökätä jalalla. Hyvä huomio, olin siis ehkä jo vähän liiankin ahne alusta asti etenkin nyt, kun Mimmi ei ollut vertynyt edellisellä tunnilla.

Ihan lopuksi päästiin jo tekemään volttikahdeksikkoa, se meni Mimmillä hyvin. Oikeastaan koko tunti meni Mimmillä ihan hyvin. Mentiin paljon laukkaa ja käyntiä, josta tuli loppua kohti ihan nelitahtista. Alan selvästi saada Mimmistä vähän jotain irti myös itselleni. Noran mielestä minulla oli siihen hyvä rento ja rauhallinen ote. Kehittämiskohteeksi sain katseen, joka valahti turhan usein alas hevosen niskaan, mikä vetää yläkropan vähän etukenoon. Katse kohti valotolppia ja lamppuja siis!

Mikä makea Mimmi!

13.9.2017 - Maiju - t. Mimmi

Loppukesästä minulla oli koko ajan Mimmin kanssa sellainen tunne, että en jotenkin saa siitä mitään irti, vaikka Maijun mielestä ihan hyvin meneekin. Taipaleemme on kuitenkin ollut nousujohteinen, ja pari tuntia sitten ravityöskentelyssä jotain loksahti kohdalleen. Sen jälkeen tuntui, että ei tarvinnutkaan aloittaa enää ihan alusta seuraavalla kerralla. Radan ratsastuksen jälkeen otimme käyttöön Kyra Kyrklundin klinikan opit, ja niiden seurauksena kuului lisää loksahduksia.

Maiju antoi kaikille ratsun kaulan ympärille paalinarulenkit, ja lenkistä otettiin kiinni sisäkädellä. Teemana oli siis vakaa sisäohjan tuki, ei siis jatkuvaa vetoa tai löysää, vaan tasainen tuntuma. Meillehän tämä oli avain onneen, koska etenkin vasempaan kierrokseen Mimmin sisäohja on aivan tyhjä.

Aloitimme kuitenkin oikeasta kierroksesta suurella keskiympyrällä. Haimme hevosia ensin sellaiseen lopputunnin eteen alas -muotoon, joka Maijun mukaan on monen ratsastajan mielestä oikein mukava olotila, kun hevoset ovat niin kevyitä. Sisäohja pidettiin siis paalinarulenkin avulla koko ajan vakaalla tuntumalla ja hevonen hieman asettuneena, mutta ulko-ohjalla sitten pystyi pelaamaan vähän, erityisesti myötäämään. Mimmille tämä oli helppoa, ja sain sen raviinkin vähän ehemmän puhtia kuin radalla

Sitten siirryttiin koko uralle ja tehtiin laukannostoja ovipäädyssä. Maiju katsoi jokaisen erikseen ja sanoi ääneen, milloin sisätakajalka on maassa. Silloin piti nostaa laukka. Mimmi teki oikeaan ihan kohtuullisesti, vaikka nostot olisivat voineet olla vähän terävämpiä. Laukkaa sinällään ei jatkettu kuin pitkälle sivulle, keskityttiin vain oikea-aikaisiin nostoihin.

Suunnanvaihdoksen jälkeen tehtiin sama työskentely vasempaan kierrokseen. Vasempihan on tällaisessa(kin) tehtävässä se Mimmin haastavampi suunta, koska siihen sisäohjaan on tosi vaikea saada minkäänlaista tuntumaa. Mimmi kyllä parani koko ajan, mutta ne nostot olivat edelleen vähän löysät. Lopulta paloi pinna, ja ajattelin ottaa laukkaa vähän pidemmän pätkän, jotta tamma joutuisi edes laukkaamaan kunnolla. Mimmi oli ensin vähän eri mieltä, joten komensin sitä enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin - ja kappas, sillähän on ihan kolmitahtinen laukka! Puikkelehdittiin siellä muiden ratsujen seassa ja varmasti aiheutettiin hetki hämmennystä, mutta olipahan sen arvoista!

Kun tämän jälkeen tehtiin vielä ravissa keskihalkaisijalta väistöjä kohti uraa, niin olipa Mimmilläkin helppoa. Saimme etenkin vasemmalle hyvät ja rennot väistöt, oikealle oli ehkä hieman haastavampaa.

Mimmi oli ihan tosi makean tuntuinen, en olisi millään malttanut lopettaa! Tosin vielä jäi tavoiteltavaa jatkoonkin. Onnistunut laukkapätkä oli tosi lyhyt, mutta nyt tiedän miltä se voi tuntua. Kokonaisuudessaan hyvästä tunnista huolimatta peili paljasti vielä aivan lopussakin totuuden: kuolain ei edelleenkään ollut tasaisesti suussa, vaan pilkisti huomattavasti enemmän oikealta. Ehkä kuitenkin ensimmäistä kertaa koin Mimmin kanssa nyt sellaisen fiiliksen, että saatiin oikeasti jotain aikaan!

Radan ratsastus

6.9.2017 - Maiju - t. Mimmi

Kaksi kertaa harjoittelua ja kolmas kerta toden sanoo: tällä tunnilla ratsastimme helppo B:3 -radan Maijun arvostelemana. Aluksi saimme verrytellä aika itsenäisesti, kun Maiju rakensi koulurataa maneesiin. Minä tein ensin muutaman käyntivoltin ja sitten voltteja ravissa, sekä pieniä pätkiä edellisellä tunnilla hyvään lopputulokseen johtaneita avotaivutuksia. Mimmi tuntui rennolta, mutta jotenkin todella hitaalta jalalle. Etenkin siinä vaiheessa, kun tein muutamat laukannostot, olisi pitänyt ymmärtää herättää tamma, mutta ajattelin näin käyvän vähän kuin itsestään kouluradalle yksin siirryttäessä. Kaikenkaikkiaan itsenäinen veryttely on minulle todella vaikea, osaaminen katoaa lähes poikkeuksetta kuin tuhka tuuleen.

Maiju määräsi järjestyksen, ja olin viidestä toiseksi viimeinen. Yhden ratsukon ollessa radalla muut veryttelivät maneesin pienessä päädyssä sulassa sovussa. Ratsukon tullessa lopputervehdykseen, sai aina mennä radalle tekemään vapaavalintaisia kuvioita Maijun kirjoittaessa paperia valmiiksi. Mimmi tuli pienessä tilassa väännellen aika mukavaksi ravissa, mutta oli edelleen hidas. Tein muutamia siirtymisiä käynnistä raviin sekä ihan pysähdyksiä ravisiirtymisin, mutta liikkeellelähdöt olivat aina vaan tosi tahmeita. Volteille ja kaareville urille se sen sijaan taipui nätisti, eikä välittänyt muista hevosista ahtaassa tilassa mitään.

Kun pääsimme suorittavien ratsukoiden välissä radalle, tein muutamia keskilinjoja eli ratsastin päin kovin pelottavaa Maijua. Tuomaripäässä tein myös laukannostoja, mutta en varsinaisesti laukkaillut kuin pari ohjelmassa olevaa volttia. Laukat kyllä nousivat, mutta varsinainen laukka ei todellakaan ollut kovin laadukasta.

Kun oli meidän vuoromme, lähdin ihan luottavaisena radalle. Mimmi oli radalla yksinkin aivan rento, ja saatiin aika kiva raviohjelma. Nelikaarisesta kiemuraurasta Maiju antoi kiltisti jopa kasin, ja alkupuolta ohjelmasta säestivät adjektiivit "tahdikasta", "hyvä tie ja tahti" ja "pehmeää, sujuvaa".

Mutta sitten tuli laukkaohjelma, ja pakka levisi käsiin. Ei tosin siksi kuin olin luullut, vaan siksi, että Mimmi hyytyi! Olin odottanut, että se sinkoaa maatakiertävälle radalle viimeistään lävistäjällä, mutta tamma menikin aivan toiseen ääripäähän mm. rikkoen laukan kumpaankin suuntaan! Olin niin hämmästynyt, etten osannut reagoida mitenkään. Tarvitsisi selvästi enemmän ratatreeniä, jotta ymmärtäisi mitä ja miten radalla voi tehdä tällaisissa tilanteissa. Niinpä köröttelin laukkaohjelman loppuun tuskanhiki valuen. Mimmi oli vetelä ja pitkä kuin nälkävuosi, volteista tuli aivan liian suuret ja laukan tempo aivan liian hidas. Jos nyt tästä jotain positiivista haetaan, niin laukan jälkeinen ravi onnistui hyvin, koska ennakko-odotuksista huolimatta laukka ei kiihtynytkään...

Loppuohjelman nopeat siirtymiset ja käyntikuvio sujuivat taas ihan kivasti lopputervehdykseen asti, vaikka siinä valuimmekin vähän vasemmalle. Maijun pöytäkirjaan kirjoittama kannustava loppukommentti tiivistää suorituksemme hyvin: "Laukka tänään ponnetonta. Ravissa ihana tahti ja raviohjelma pehmeä. Täsmällistä ja keskittynyttä ratsastusta." Itseä jäi harmittamaan oma löysäilyini laukassa, mutta muutoin olin tyytyväinen. Sain tuotua radalle sen, mitä varmasti osasimme ja missä harjoituksissa onnistuimme, vaikka ravikin olisi ehkä saanut olla tarmokkaampaa.

Vaikka radan ratsastaminen oli kovin jännää, on myös kovin opettavasta siirtyä aina välillä epämukavuusalueelle. Kyllä näistä aina oppii, etenkin kun sain suorituksemme videolle. Kuvauksesta kiitos edeltävän tunnin Mimmin ratsastajalle Mirkulle!

Ravivolttikahdeksikko

Nelikaarinen kiemuraura

Pitkästä aikaa Akulla

3.9.2017 - Hanna - r. Aku

Kyllä oli tällä ratsastajalla leveä hymy, kun luin sunnuntaiaamuna hevoslistaa tallilla: Aku! Vaihdoin syyskuun puolivälistä yhden tunnin tähän tuntiin tietämättä ryhmästä yhtään mitään. Siinä sattui tänä sunnuntaina olemaan kaksi muutakin sijaista, mutta se tuntui oikein kivalta porukalta. Lisäksi oli jälleen kerran erittäin hyvä jonkun toisenkin opettajan tunnilla, kaikki kun painottavat vähän eri asioita. Hannahan on erityisen tarkka ratsastajien istunnasta, ja minä sainkin läpi tunnin siitä huutia - ja aivan aiheesta!

Aku palautettiin tarhasta karsinaan sopivasti ennen tuntia. Se oli nautiskellut ja hieman kurainen, mutta mikäpä sitä puunatessa. Puunasin jopa sellaisella hartaudella, että melkein tuli kiire tunnille.

Alun käynnissä ja kevyessä ravissa Aku tuntui tosi hyvälle. Päästiin rennosti liikkelle molemmat, ja ruuna liikkui reippaasti ihan itsekseen. Hanna kiinnitti heti alussa huomiota oikeaan ohjaspituuten vähän samoin, kuin sillon kesällä omalla vakitunnillani. Kevättalven demoratsastuksen jälkeen olen ratsastanut Akua puoli stopparia pidemmällä ohjalla ja avoimemmassa muodossa, mikä on ollut avain onnistumisiin, ja toimi nytkin.

Maneesiin oli rajattu pitkä koulurata, jolla ratsastimme. Suuntaa vaihdettiin sopivasti rataharjoitusta ajatellen B:3-ohjelman nelikaarisella kiemurauralla muutamaankin otteeseen. Kiemuralla Aku innostui aivan yhtäkkiä ja kiihdytteli niin, että hyvä kun kyydissä pysyin. Ilmeisesti raippani oli hipaissut kylkeä väärässä kohdassa vahingossa, ja Hanna pyysi minua jättämään sen pois. Raippaa en tunnilla kyllä missään vaiheessa olisi tarvinnutkaan, sen verran virtaa Akussa oli!

Sillä oli selvästi kivaa, mutta ratsastajaan tämä vaikutti niin, että vetäydyin selässä ihan ihmeelliseen myttyyn, josta Hanna joutui siis jatkuvasti huomauttamaan. Korjasin kuulemma aina hyvin kun hän muistutti, mutta käperryin uudestaan hetken päästä. Kyllä nolotti, kun yleensä vielä pystyin istumaan Akulla omaan tasooni nähden ihan hyvin, kiitos pidempien jalustimien, joita kannusten kanssa käytän. Lopputunnista Hanna oikein sanoi, että hevonen näyttää ihan hyvältä, älä siitä huolehdi, mutta istunta...  Kaarrossa Hanna vielä demonstroi, mitä tapahtuu, jos Aku kiskaisee ohjista yhtäkkiä. Kun istuin könöttäen eteenpäin, lensin tietenkin kaulalle Hannan kiskaistessa ohjista. Istuinluilla ryhdikkäänä vatsalihakset tiukkoina kiskaisu ei saanut minua hievahtamaankaan.

Tunnilla tehtiin aika paljon siirtymisiä ja temponvaihdoksia, mikä ehkä vielä kiihdytti Akua entisestään. Näitä tultiin niin, että muutos tapahtui aina joka toisen kirjaimen kohdalla. Siis kaksi väli koottua ravia, kaksi lisäten, tai kaksi ravia, kaksi laukkaa, tai kaksi väliä harjoituslaukkaa, kaksi lisäten. Laukkalisäyksissä loppui kyllä vähän ratsastajan kantti, koska en mitenkään ehtinyt siinä seuraavassa kahdessa välissä ottamaan virkeää Akua taas takaisin kiinni... Jostain kumman syystä puolirata leikkaa ja pitkän sivun loppuun vastalaukassa taas onnistui molempiin suuntiin kohtuu  hyvin. Oikeasta vasempaan Aku hieman jännittyi, eikä siirtyminen raviin ollut järin kaunis. Vasemmasta oikeaan oli oikeastaan tosi hyvä, mutta Aku putosi raviin pikkaisen liian nopeasti. Korjasin tämän vastalaukalla pitkällä sivulla, jossa ei ollut vaikeuksia.

Kannukset olivat raipan tavoin tällä tunnilla ihan turhat. Aku ei kuitenkaan pirteydestään huolimatta tehnyt tuona sunnuntaina kuin tämän yhden tunnin, joten sain rauhassa hoitaa sen poiskin. Pesin ja ja puunasin sitä lopulta tunnin... Olenko koskaan aiemmin sanonut, että sen kanssa on vaan niin kovin kiva puuhailla?! Tästä tunnista jäi myös paljon hampaankoloon kadotetun istunnan vuoksi. Ajattelinkin, että kunhan koiraharrastushommat vähän rauhoittuvat, niin loppusyksystä haluan ehdottomasti muutamalle Hannan tunnille oikaistavaksi - tai Eevan, nekin ovat nimittäin olleet tosi kivoja.

Toinen treenikerta radalla

30.8.2017 - Maiju - t. Mimmi

No nyt! Jokin loksahti kohdilleen, ja Mimmi oli tällä tunnilla ihan superhieno! Laukka nyt on edelleen mitä on, mutta ravityöskentelyyn olen kyllä todella tyytyväinen.

Ratsastimme jälleen koko tunnin kentälle rajatulla pitkällä kouluradalla. Aluksi teimme käynnissä voltteja radan pisteisiin, jotta hahmottaisimme radan sekä kymmenen metrin voltin suuruuden. Maiju oli todella tarkka siitä, että voltit ovat symmetrisiä ja että ne alkavat ja päättyvät tarkasti samaan pisteeseen.

Ravasimme vain hetken, ensin ympyrällä ja sitten koko uralla huolellisesti kulmiin ratsastaen. Suunnanmuutos tehtiin nelikaarisella kiemurauralla, joten tuli sekin kerrattua. Ravipätkän jälkeen jatkoimme käyntivolteilla toiseen suuntaan. Laukka tehtiin tällä tunnilla vähän vähemmän, kerran se lävistäjä ravisiirtymisellä. Siitä ei kyllä taida tulla minulle ja Mimmille kovin mairittelevia pisteitä!

Varsinaisesti harjoittelimme B:3-radan hassua kentän keskellä tehtävää volttikahdeksikkoa. Maiju käveli meille ensin kuvion läpi, ja sitten se ratsastettiin kahteen otteeseen yksitellen. Muut saivat tehdä itsenäistä työtä. Tässä Mimmi oli aivan mahtava, sain vaan fiilistellä! Se ei välittänyt muista hevosista tai mistään ulkopuolisista häiriötekijöistä mitään, pystyin pyörittelemään sitä odotusaikana kentän päädyssä ja sivussa ihan miten vaan. Teinkin sitten melkein koko ajan ravissa avotaivutuksia aidan vieressä siten, että päädyssä vaihdon suuntaa täyskaarrolla. Taivutuksetkin tuntuivat tosi helpoilta kumpaankin suuntaan.

Jumpan tuloksena volttikahdeksikkokin onnistui molemmilla kerroilla hienosti. Mimmi ravasi tahdikkaasti, ja sain käännettyä sen helposti oikean kokoisille volteille. Sanoinkin Maijulle, että voisin lopettaa tunnin siihen, niin hyvältä Mimmi tuntui. Mutta tokihan teimme vielä vähän laukkaa toiseen suuntaan sekä aivan lopuksi ohjelmassa olevan käyntikuvion. Siinä siirrytään varsin nopeasti laukasta raviin ja ravista käyntiin, josta käyntiin vapain ohjin. Tienä on puoliympyrä, jonka jälkeen otetaan ohjat ja siirrytään taas raviin kohti lopputervehdystä. Tällä tunnilla kuvio onnistui, mutta ohjelmassa alaspäin siirtymiset on niin nopeasti (kirjaimen välein), että saapa nähdä...

No, ensi viikolla sitten suoritukset, jos ei sada kaatamalla vettä!