torstai 8. joulukuuta 2016

Kankijumppaa, osa 2

7.12.2016 - Anni - r. Aku

Pääsin kerrankin lähtemään tallille suoraan töistä, joten ehdin seurata pari omaani edeltävää tuntia. Aku oli niistä ensimmäisellä, PC-valmennustunnilla. Oli todella hyödyllistä seurata jonkun toisen ratsastusta ja kuulla opettajan antamat ohjeet. Helposti näki, että ratsastalla oli välillä ihan samoja ongelmia kuin minulla, toisin sanoen liian pitkät ohjat ja liian vähän terävyyttä, jolloin Akun liike jää enemmän paikallaan kuin eteenpäin. Lopputunnista nähtiin vielä vähän orastavaa sinkoilua, johon Akukin koitti osallistua. Hienosti kuitenkin kaikki ratsastajat saivat hevosensa takaisin järjestykseen.

Aku ei siis taaskaan ehtinyt kuin käydä kääntymässä karsinassaan, mutta oli jälleen aivan yhtä hyväntuulinen kuin aina. Sen kanssa on sitten ilo puuhastella! Maneesissa lisäsin varustukseemme Annin luvalla vielä kannuksetkin, ja viritin jalustimet melkeinpä liian pitkiksi. Anni nauroikin, että luulemmeko me, että pitkät jalustimet tekevät kouluratsastajan. Yleensä tällaisilla paljon jalkaa tarvitsevilla hevosilla pidän jalustimet melkeinpä liian lyhyinä, että saan pohkeet lähelle, mutta nyt kannusten kanssa ajattelin kokeilla toisenlaista lähesymistapaa. Ja sehän toimi!

Aku oli koko tunnin oikein kiva. Tuntui, ettei kannusta tarvinnut juuri edes käyttää, kun Aku jo ryhdistäytyi. Sen oikein tuntee selkään, kun ruuna alkaa koota itseään ja kevenee edestä. Kuten Marjo lauantain rästitunnilla sanoi, Aku osaa olla ihan höyhenenkevyt. Silloin se myös kantaa itsensä ja ravaa sitä ihanaa ravia. Siinä se vaan jää vielä vähän liian paikoilleen, eli pitäisi saada liikettä enemmän eteen kuin ylös.

Tehtiin alkuverkkaa ensin ihan vaan käynnissä ja sitten ympyrällä ravissa ja laukassa, mukaan lukien siirtymisiä etenkin kootun käynnin ja ravin välillä. Tämä on Akulle aina hyvä liike: paketin saa pysymään kasassa, kun on ihan oikeasti pakko ratsastaa joka askel, ettei muoto katoa siirtymisissä. Suuntaa vaihdettiin ympyrän vaihdolla ja muutamilla keskihalkaisijoilla, kun kisat ovat taas tulevana viikonloppuna.

Päivän päätehtävä olikin kisojen vuoksi juuri takaosan käännökset. Akun kanssa nämä onnistuivat suht kivasti. Sain käyntiä koottua ja käännettyä ruunaa, lopussa olisi saanut vaan olla tarkempi sen suhteen, että käännös ei ala ruuvata vaan loppuu 180 asteen kohdalla täsmällisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti