perjantai 3. lokakuuta 2014

A-merkki

8.9.2014 Primus Talli
Maiju - t. Lady

A-merkkiradat ratsastettiin kahdessa erässä. Koska minulle työkuvioiden vuoksi tuli pieni tauko ratsastuksesta, sain tehdä harjoituksen ensimmäisen kolmen ratsukon joukossa. Maneesiin oli laitettu kouluaidat rajaamaan uraa tallin päädyssä. Halukkaat saivat FilmMe-rannekkeen ja sitämyöten suorituksen videolla omaan sähköpostiinsa.

Lady oli edeltävällä tunnilla, ja se suorastaan kammosi kouluaitoja ja tuoleja tuomaripäädyssä. Vaikka ratsastaja oli miten päättäväinen, ei tamma tuntunut tottuvan tilanteeseen millään. Sillä tunnilla mentiin K.N. Specialia, mutta tietenkin Lady oli ainoa, joka ei ehtinyt tulla radalle. Niinpä en nähnyt miten se suhtautuu rataan ollessaan yksin. Olin kuullut, että koulurataharjoituksissa paria viikkoa aiemmin se oli ollut ihan yhtä kauhuissaan.

Koitin olla hyvin päättäväinen ja ratsastin hienoksi vertyneen Ladyn aina tosi reippaasti tuomaripäädyssä. Se kuitenkin väisti ja liirasi sisään, vaikka kuinka yritin asettaa ja antaa sille tekemistä ja kertoa, että meidän tehtävämme ovat turvallisesti aitojen sisäpuolella. Päätyyn pääsimme suht normaalisti ainoastaan aivan jonkun toisen hevosen hännässä kiinni, yksin piti joko hieman kaahata ja oikaista tai seurauksena oli epämääräistä pomppimista. Saimme kuitenkin yhteisessä alkuveryttelyssä käytyä kaikki askellajit läpi molemmista suunnista.

Jostain syystä itsenäinen veryttely toisessa päässä muiden suoritusten aikana sujui ujolta Ladylta helposti. Koitin tehdä keskihalkaisijan, pohkeenväistöt ja vastalaukannostot sekä muutaman voltin ennen omaa vuoroani, mutta parhaalla tahdollakaan veryttelyämme ei voi kutsua suunnitelluksi tai järjestelmälliseksi. Vaikka kyseessä oli vain rataharjoitus, jännitti silti sen verran, etten taaskaan osannut tehdä oikein mitään muuta kuin kävellä pitkin ohjin.

Kun tuli meidän vuoromme mennä radalle, käänsin Ladyn reippaassa ravissa pitkää sivua pitkin kohti toista päätyä. Pääsimme juuri ja juuri aitojen sisäpuolelle, kun pomppiminen jo alkoi. Päätimme sitten Maijun kanssa, että edellisenä vuorossa ollut Roope sai jäädä tuomaripäätyyn helpottamaan Ladyn urakkaa. Se auttoikin huomattavasti, ja pystyin ratsastamaan koko radan läpi niin, ettei videolta välttämättä edes huomaa Ladyn jännittymistä.

Ensimmäinen keskihalkaisija ja siitä kohti radat arvostellutta Maijua ratsastaminen oli varmasti vaikeinta Ladylle. Tein kompromissin ja käänsin sen jo hieman ennen lyhyttä sivua oikealle. Raviohjelmaan olen kokonaisuudessaan tyytyväinen. Videolta katsoen Lady ei liiku riittävän reippaasti, mutta se teki kaikki tehtävät. Etenkin pohkeenväistö oikealle oli hieno. Myös keskikäynti onnistui, ja siitä saimmekin ainoan kasin. Peruuttamista kokeilin alkuveryttelyssä ensimmäisen kerran, eikä se onnistunut radallakaan ilman pahaa jännittymistä. Lisäksi tein pysähdyksen vähän liian aikaisin.
Suurin yllätys oli kuitenkin se, että Lady teki molemmat vastalaukat! Olin etukäteen ihan varma, että juuri ne jos mitkä epäonnistuvat. Toki vasemman laukan nostossa autoin tekemällä mutkan uralta sisälle, mutta oikea nousi ihan suoralla hevosella. Ainoa varsinainen virhe radalla tuli viimeisessä myötälaukannostossa, jossa Lady nosti ensin kahdesti väärän (oikean) laukan. Vaikka sain sen ennen volttia korjattua, lopetin jostain syystä ratsastamisen tuohon. Voltti oli liian suuri ja keskilaukka täysin riittämätön. Diagonaalin päätteeksi Lady teki vielä vastusteluistani huolimatta hienon vaihdon, jota ei valitettavasti tällä radalla arvosteta.

Lopulta Lady alkoi kuitenkin rentoutua ja keskittyä ratsastajaansa. Maiju sanoi, että ratsastin hyvin hevosen tämän hetkisen tason huomioiden ja muistutti, ettei kannata niin tuijottaa yksittäisiä pisteitä. Lady tottuu yksinoloon ja kouluaitoihinkin pikku hiljaa, kun sille vaan tarjotaan hyviä kokemuksia. Uskon, että tämä oli sellainen. Pisteitähän emme saaneet kuin reilut 58 %, mutta olen siihenkin saldoon tyytyväinen. Pelkästään jo se, että kroonisena jännittäjänä pystyin luotsaamaan näinkin paljon keskittymistä vaativaa hevosta läpi radan, on jo saavutus! Tästä on sitten lokakuun puolella kiva jatkaa - toivottavasti edelleen Ladylla. Ja kevätkaudella sitten HeA:10?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti