Anni - r. Kalle
Otin sitten oikein kunnon volttilähdön uuteen ratsastusvuoteen, kun putosin hevosen selästä ensimmäistä kertaa Primus-urani aikana!
Kuvittelin saavani jatkaa Foxylla, koska se oli ollut niin hyvä viikkoa aiemmin. Pirita oli edelleen lomalla, ja Anni tai toisella uralla opettanut Anne olikin jakanut minulle Kallen. Kalle oli tallissa, Foxy tunnilla, josta se jatkoi tällä kerralla Annen ryhmässä. Harmitti vietävästi, mutta toisaalta vähän kutkutti päästä uudelleen Kallen selkään. Olin mennyt sillä ennen tätä tuntia vain kerran, lähes puolitoista vuotta sitten Maijun pitämällä rästitunnilla.
Selkään kivutessani Anni sanoi, että nyt saan ainakin ratsastaa koko tunnin, sen verran jähmeämpi Kalle on kuin Foxy. Ajattelin sitten tietenkin keskittyä vain siihen, että olen napakka heti alkuunsa. Ilmeisesti lähestymistapa oli vähän väärä, ja Kallelle olisikin pitänyt antaa erityisen paljon aikaa vertyä. Hyökkäsin sen kimppuun luultavasti liian agressiivisesti ja vaadin enemmän kuin mihin se siinä vaiheessa tuntia pystyi.
Aloitimme veryttelyn laukassa, koska edellisellä viikolla erityisesti Miku oli sitä toivonut. Ajattelin sen tekevän hyvää myös Kallelle, jota ratsastin vain eteen aika reippaasti muusta sen kummemmin välittämättä. Ensivaikutelma upean näköisestä ruunasta oli kuitenkin tahmea, eikä tuo tunne kadonnut koko tunnin aikana kuin hetkittäin.
Meillä oli nimittäin alkuveryttelyssä oikea perjantaidisko, kun siirryimme pääty-ympyröiltä isolle keskiympyrälle. Velillä ei pysynyt takapuoli maassa lainkaan ja se teki pieniä spurtteja. Mikki säesti sinkoilemalla mukana. Ja kun minä hermostuin siihen, että Kalle ei reagoinut mihinkään - ei pohkeisiin, ei raippaan - ajattelin huomauttaa raipalla sen verran, että ruuna edes heilauttaa korviaan. Korvien sijasta heilahtikin täysin yllättäen takapuoli, ja minä lensin kuin leppäkeihäs kaulalle ja siitä maahan. Tavoilleni uskollisena tipahdin jaloilleni, tai lähinnä oikealle jalalleni, josta sitten mätkähdin Kallen jatkaessa yhä liikettä maneesin multiin. Jostain selkärangasta tuli myös se, etten meinannut millään päästää irti ohjista, en vaikka sekä Anni että Anne selvästi niin käskivät tehdä. Ajatus oli vaan se, etten voi päästää Kallea juoksemaan maneesiin, kun siellä on toistakymmentä muutakin ratsukkoa. No, kun viimein sitten päästin irti, pysähtyi ruuna samantien kiltisti seisomaan.
Kiipesin takaisin selkään ja koitimme jatkaa tuntia normaalisti. Epämääräinen sinkoilu jatkui välillä, muutoin Kalle kulki kuin täi tervassa. Tulin tietenkin vähän araksi raipan käytölle tuon episodin jälkeen, joten pieniä välähdyksiä lukuunottamatta tuntui kuin olisimme tarponeet liisterissä. Ympyrällä ravailun lisäksi tulimme myös raviväistöjä. Kalle väisti ihan ok, mutta eteenpäinpyrkimystä ei löytynyt tässäkään liikkeessä.
Oikeastaan vasta tunnin lopulla Kalle alkoi liikkua edes sen verran, että pystyin hieman nostamaan sen pitkää muotoa. Olin pitänyt kaiken muun hyvän lisäksi varmaan vähän liian lyhyitä ohjia, eikä Kalle ollut aiemmin päässyt rentoutumaan. Hetkittäin se siis kulki ihan kivasti ja rennon oloisesti itsestään, mutta silloinkin se tuntui paljon tahmeammalta kuin Foxy. Tässä sen taas näkee, miten hyödyllistä on mennä samalla ratsulla hieman pidempään. Samalla se kuitenkin tarkoittaa sitä, että vaihtaminen toiseen on entistä vaikeampaa!
Pystyin ratsastamaan tunnin loppuun ihan normaalisti, kun putoaminen ei tuntunut aiheuttaneen suurempia vammoja. Tunnin jälkeen alkoi hieman aristanut oikea nilkka vaivata oikein kunnolla, ja kotona se oli jo aikalailla turvoksissa. Nähtäväksi jää, tuleeko tässä pidempikin tauko ratsastuksesta - toivottavasti ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti