Pudotusta odotellessa

13.4.2010 Primus Talli 
Maiju - r. Eetu

Tällä kerralla ei harmittanut yhtään, vaikka listassa luki taas Eetu. Päin vastoin oli ihan mielenkiintoista päästä kokeilemaan, oliko edellisen viikon naksahdus vain tilapäinen vai löytyisikö yhteinen sävel uudestaan. Ja löytyihän se!

Aluksi tein taas vapaassa verryttelyssä paljon pysähdyksiä ja Maijukin käski vaatimaan hevosilta nopean reagoinnin joko pieneen apuun tai pienen apuun ja napakkaan raippaan. Aika usein hevoset kuulemma valitsevat pelkän pienen avun. Käynnissä vielä hieman tahmasi, mutta ravissa jatkettiin Eetun kanssa siitä mihin viimeksi jäätiin. Se oli tosi mukavan tuntuinen, kun käsissä oli tasainen tyytyväinen tuntuma ja hevonen liikkui itsestään reippaasti. Tällä kerralla alkulaukka tehtiin myös vapaasti nostoina, ja siinä keskityin oikeastaan vain saamaan Eetun laukkaamaan kunnolla koko kropallaan.

Päivän tehtävänä oli pohkeenväistö käynnissä. Taas testattiin sitä, oliko hevonen kunnolla ohjan ja pohkeen välissä kuunnellen kaikkia apuja. Pitkälle sivulle ratsastettaessa tehtiin huolellinen kulma, josta väistettiin n. viisi metriä uran sisäpuolelle. Maiju oli todella tarkka siitä, että etuosa aloitti väistön ja korosti, että ainoa liike jossa mennään takaosa edellä, on peruutus. Enpä ollut tullut tuotakaan ajatelleeksi!

Yllättävän monella tuntilaisista oli vaikeuksia saada etuosa irtoamaan uralta ennen takaosaa. Ja ihan ensin lähes kaikki koittivat tehdä väistöä uraa pitkin takaosa uran sisäpuolella - ihme kyllä minä ymmärsin heti mitä oikein piti tehdä! Eikä se Eetulla kovin vaikeaa ollutkaan, sillä se väisti yllättävän vaivattomasti. Pystyin keskittymään siihen, että etuosa pysyi edellä ja että väistön jälkeen hevonen oli todella suora. Hoksasin myös Maijun huomauttaessa asiasta, että toisen pohkeen väistättäessä toinen pohje huolehtii eteenpäinmenosta, jolloin liike ei mene pelkästään sivulle. Hämmästyttävä ahaa-ilmiö!

Sitten ryhdyttiin väistämään takaisin uralle. Tämä tosin vaati Maijulta hieman hermostumista, kun monen väistö meni niin pitkäksi ja hevonen kiemurteli miten sattui, ettei toista väistöä olisi enää ehtinyt tehdä. Eetulla ei ollut vaikeuksia toisenkaan suunnan kanssa, kun vaihdoin raipan muistutukseksi toiseen käteen.

Ravissa ei tehty väistöjä vaan pitkien sivujen keskelle askeleen lyhennys. Tempo piti olla koko ajan sama eikä tahti saanut muuttua, mutta askeleen piti lyhentyä ja ravin olla tarmokasta muutaman metrin ajan. Eetulle tehtävä oli yllättävänkin helppo, ja se säilyi suurimman osan ajasta hyvässä muodossakin. Olisiko se alkanut hieman väsyä, kun hetkittäin se tuli taas tyhjäksi edestä ja alkoi hidastua. Heti, kun sen sai taas hieman reippaammaksi, palautui muotokin rennoksi. Maiju tykkäsi erityisesti siitä, kun Eetu tuli "ihanan suorana" pitkät sivut.

Lopuksi vielä hieman venytettiin hevosia pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa. Oli siis varsin tehokas tunti! Maiju kehui, että Eetu vaan parani edellisestä kerrasta. Hän tuntui tyytyväiseltä suoritukseemme, kun minäkään en onnistunut sählimään noiden teiden ratsastuksessa, ihme ja kumma. Oma olo oli tosi väsynyt mutta hurjan tyytyväinen tunnin jälkeen. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin ratsastusharrastus on todella palkitsevaa! Kun se pudotus (joko kuvainnollisesti tai sitten ihan kirjaimellisesti) kuitenkin tulee ennemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin...