keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Vastaanotetaan kasa euroja

9.3.2010 Primus Talli
Maiju - r. Ligero

Haluaisiko joku lahjoittaa mulle kasan euroja ja muutaman lisätunnin vuorokauteen? Olisi nimittäin yksi aikas kiva ruuna, jonka voisin ostaa...

Sain siis jatkaa Ligerolla Maijun pitämällä tunnilla, jolla oli yhteensä vain neljä ratsukkoa. Alkuveryttely tehtiin itsenäisesti, ravissa ja pääty-ympyrällä laukassa.

Sen jälkeen aloitettiin heti työskentely käynnissä ja tehtiin voltit joka kulmaan. Sitten sama kevyessä ravissa. Hevosen piti taipua, kummankin pään piti kulkea samaa uraa eikä luistaa ulos, ja voltin piti olla pyöreä. Meillä löytyi tahti nyt jo huomattavasti helpommin, etenkin sen jälkeen kun Ligero pelästyi Maijun vaaleanpunaista talikkoa, jolla opettajat lähes hysteerisesti puhdistavat koko ajan lantaa maneesista. Pieni singahdus herätti mukavasti molempia osapuolia, vaikka sen jälkeen jouduinkin hieman taistelemaan aina talikon kohdalla.

Seuraavaksi tehtiin pitkillä sivuilla pohkeenväistöä siten, että takaosa oli uran sisäpuolella. Ligerolla ei ollut tässä tehtävässä mitään vaikeuksia, vaan se teki käsittämättömän pienillä avuilla väistöt molempiin suuntiin hyvässä tahdissa. Sitten puolessa välissä uraa siirryttiinkin raviin suoraan väistöstä ja jatkettiin väistöä edelleen pitkä sivu loppuun asti. Ensimmäisellä kerralla ei meinannut ravi nousta, mutta pienen muistutuksen jälkeen onglemia ei enää ollut. Toiseen suuntaan väistö tehtiinkin ensin ravissa ja siirryttiin puolessa välissä pitkää sivua käyntiin väistöä jatkaen. Meillä meinasi ensin tulla vähän liikaa poikitusta, mutta se oli helposti korjattavissa.
Varsin kokoavan väistön jälkeen venyteltiin pääty-ympyröillä siten, että aina neljäsosaympyrä ravattiin ja neljäsosaympyrä laukattiin, ja tempo oli koko ajan aika reipas ja siirtymiset sulavia. Ligero vaati muutaman kierroksen venymiseen, mutta hämmästyttävän hyvin pystyi näinkin nopeasti tekemään siirtymisiä, koska laukkaa ei ehtinyt tehdä kuin pari askelta.

Ligero oli siis taas aivan kertakaikkisen ihana! Se on juuri sellainen hevonen josta pidän: raamikas ja ratsastettava. Maiju tykkäsi kovasti meidän väistöistä, ja sanoi tunnin jälkeen Ligeron tehneen ne kuin kello. Siltä se kyllä tuntuikin! Ligeron kanssa kaikki, mikä on mennyt heikommin, on johtunut ratsastajan jännittyneestä istunnasta. Toivottavasti vielä ainakin sen kolmannen tunnin saan mennä ruunalla, yritin nimittäin Maijulle vähän vihjailla, ettei mun kenelläkään muulla tarvitsisi enää mennäkään... Lisäsin muuten tuonne loppuun muutaman kuvankin Ligerosta.

Lopuksi pieni valituksen sana. Vaikka ehdimmekin tehdä tunnin aikana yhtä ja toista, oli tehokas työskentelyaika nyt ensimmäistä kertaa lyhyt. Katsoin oikein kellosta, että aloitimme veryttelyn vasta varttia yli ja lopetimme viittä vaille. Eli vain 40 minuuttia siis tehtiin hommia, 20 minuuttia meni pitkin ohjin kävellessä ja odotellessa lähinnä sitä, että opettajat saavat kakkakikkareet talteen. Hyvähän se on maneesi pitää siistinä, mutta jos se alkaa häiritä tuntien pitoa, niin meinaan kyllä puuttua asiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti