29.9.2010 Primus Talli
Pirita - r. Muumi
Koska missasin kaksi perjantain tuntiani, ostin tuntipörssistä yhden ylimääräisen tunnin Piritan kahdeksan hengen ryhmästä. Meitä oli lopulta seitsemän, ja minulle oli merkitty suurikokoinen rautias ruuna Muumi, jolla ratsastin viime talven ensimmäisellä Primus-tunnillani. Muistikuva Muumista oli ihan ok, eikä se nyt ennen tuntia herättänyt suurempia tunteita suuntaan tai toiseen. Tunnille meinasi tulla ihan järjetön kiire, kun joku vaihtoi vessassa vaatteita varmaan vartin ja lisäksi Muumin erikoinen martingaaliviritys oli ihan tuhannen solmussa. Onnistuin kuitenin saamaan sen lopulta paria kierrettä lukuunottamatta ihan oikein, eikä Pirita löytänyt varusteista moitittavaa. Jiihaa!
Tunti aloitettiin heti käynnissä avotaivutuksilla, joita piti tehdä jokaisella sivulla - siis myös lyhyillä sivuilla - jälkimmäinen puolikas. Muumilla sain ohjeeksi ottaa napakan ulko-ohjan ja sillä puolipidätteitä, jotta ruuna kulkisi pyöreällä kaulalla eikä kiihdyttelisi. Kiihdyttelyominaisuutta en muistanutkaan, mutta se tuli tunnin aikana harvinaisen selväksi. Muumi painoi aika rankasti kädelle etenkin vasemmassa kierroksessa, ja puolipidätteiden läpisaaminen oli työn ja tuskan takana. Välillä tuntui, että kädessä oli vaan tonni punertavaa pitkää kaulaa...
Ja kun se avotaivutus on vielä maailman vaikein liike, niin välillä hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään. Muistin kyllä, että talvella juuri Muumilla avotaivutukset olivat mennet hyvin, mutta ei nyt. Käynnissä vielä sujui, mutta harjoitusravissa tuli tuskan hiki. Siinä mentiin vasempaan (tietysti!) kierrokseen pitkillä sivuilla sulkua ja lyhyillä avoa, kiva pikku perustehtävä siis... Sain ensin hieman moitteita siitä, etten ratsastanut kulmaa kunnolla, ja avoissa poikitus oli aivan liian suuri eikä Muumi pysynyt enää edes ravissa. Kuten totuttua, suluissa ei taaskaan ollut mitään vaikeuksia ja ne sujuivat Piritankin mukaan oikein hienosti. Mikä ihme siinä on, että aivoni eivät vaan osaa käskyttää jalkoja ja käsiä oikean avotaivutuksen saamiseksi kuin vahingossa?
Laukat tehtiin isolla keskiympyrällä oikeaan, kun alkutunnista oli verytelty samoin vasempaan. Vasempaan Muumi asettui ensin liikaa, oikeaan taas liian vähän. Lopun laukat Muumi teki kuitenkin hyvin ja etenkin raviosuudesta sen jälkeen saatiin kehuja. Siinä ruuna tuntuikin ihan kivalta ja oli hetkittäin jopa irti sieltä oikealta. Saman tunteen saaminen koko tunnin ajaksi olisi kuitenkin vaatinut enemmän jalkoja, jotka aina välillä unohtuivat kokonaan ja päädyin ainoastaan kädet suorana vetämään vastaan - perisyntini.
Tällä kerralla en kuitenkaan saanut kommentteja nyrkeistäni tai käsien leviämisestä, edistystä on siis siinä mielessä tapahtunut. Mutta vastineeksi löytyi sitten ihan uusi mielenkiintoinen ominaisuus: vasempaan kierrokseen ratsastettaessa etenkin ympyrällä vedän vasemman kylkeni ihan lysyyn. Pari kertaa Piritan siitä huomauttaessa tajusin istuvani kummallisesti paino oikealla ja vasen kylki rullalla. Toivottavasti tämä ongelma johtui enemmänkin hevosesta kuin ratsastajasta...
torstai 30. syyskuuta 2010
lauantai 11. syyskuuta 2010
Pikajunan kyydissä
10.9.2010 Primus Talli
Pirita - t. Hipsu
Osasinkin jo vähän odottaa, että saan Hipsun myös toistamiseen. Jännä juttu: Hipsu on toistaiseksi se tallin ainoa hevonen, jolla en erityisesti välittäisi mennä. Se on yksinkertaisesti vaan niin vaikea eikä yhtään minun tyyppiseni. Koitin kuitenkin taas kaivaa esiin sellaista hillitöntä taistelumieltä. Hipsu taisi vaistota tämän tai sitten muisti minut edelliseltä viikolta, koska käyttäytyi karsinassa kutakuinkin siivosti alusta alkaen.
Aloitimme veryttelyn ulkona, mutta siirryimme alkuravien jälkeen sisään, koska itikoita oli niin tolkuttomasti. Maneesiin meno olikin pieni näytös, kun hevoset teutaroivat asfaltilla eikä kukaan suostunut menemään sisälle ensimmäisenä. Pirita sanoikin, että hevoset ovat jostain syystä olleet ihan ylipirteitä koko viikon, ja moni vielä sisälläkin tuijotteli ja kiihdytteli etenkin ovipäädyssä.
Ehdin kuitenkin todeta jo ulkona sen, että Piritan ja Ellun ohjeet Hipsulle erosivat hieman toisistaan. Ellunhan kanssa piti pitää tosi tiukka tuntuma ja myödätä millintarkasti. Pirita taas lähestyi asiaa perinteisemmin ja muistutti, että mitä enemmän vetää sitä lujempaa tamma suomenhevosille tyypilliseen tapaan menee. Ohjia piti siis pidentää ja myötäämisen piti olla selvempää. Ratsastinkin alkuun varmaan vähän liian hyökkäävästi, eikä hommasta meinannut tulla yhtään mitään.
Hipsu oli hankalampi kuin edellisellä viikolla, eikä tunnin teemakaan suositunut: laukkatyöskentelyä ja vielä vaikeampaan eli vasempaan kierrokseen. Lähdimme pitkän sivun alusta tekemään ikään kuin koko rata leikkaa, mutta keskellä maneesia olevien tötsien välistä käänsimmekin suoraan kohti lyhyttä sivua. Näin tuli tehtyä loiva vastalaukkakaarre, jota ennen piti asetus olla vasemalle ja hevonen täysin suora. Hipsu teki tämän lopulta muutoin hyvin, mutta muodosta tai löysistä ohjista ei ollut tietoakaan. Tamma painoi kuin pikajuna, ei välttämättä kovin lujaa mutta tasaisesti eteenpäin painaen. Laukan jälkeen oli kovin vaikea löytää tasapainoista ja -tahtista ravia.
Jostain syystä puolet tuntilaisista ei meinannut millään tajuta ratsastettavaa rataa, joten toiseen suuntaan mentiin vain ympyrällä. Siinä Hipsu olikin sitten taas varisin mukava etenkin ravissa, jossain sain Piritalta jo ohjeeksi säädellä askeleen pituuttakin. Oikeaan muotoon pääsemisestä helpotti varmasti se, kun Pirita korjasi istuntaani selvemmin syvälle satulaan, koska olin varmaan jännityksissäni könöttämässä hieman liian edessä.
Tunnin päätyttyä Pirita kertoi minun taas työstäneen hevosta hyvin ja sanoi Hipsun olleen lopussa jo oikein hyvä. Mutta kun se on vaan niin vaikea! Toisaalta tamman kanssa kyllä taatusti saisi todellisia ahaa-elämyksiä ja kokisi onnistumisen tunteita, jos vaan jaksaisi tehdä töitä. Ja kai sitä tässä on jotain opittukin, kun 10 vuotta sitten en olisi tällaisen "Jorinan" selässä pystynyt tekemään yhtään mitään... Nyt jääkin sitten lähinnä töiden vuoksi kaksi viikkoa väliin, mutta koitan saada ostettua tuntipörssistä ainakin yhden korvaavan tunnin. Ehkä joudun/pääsen Hipsun selkään vielä pariin otteeseen, kun kuulemma tapana on ollut mennä aina muutamia tunteja samalla hevosella. Irtotunneilla on todennäköisempää saada joku muu ratsu alle.
Pirita - t. Hipsu
Osasinkin jo vähän odottaa, että saan Hipsun myös toistamiseen. Jännä juttu: Hipsu on toistaiseksi se tallin ainoa hevonen, jolla en erityisesti välittäisi mennä. Se on yksinkertaisesti vaan niin vaikea eikä yhtään minun tyyppiseni. Koitin kuitenkin taas kaivaa esiin sellaista hillitöntä taistelumieltä. Hipsu taisi vaistota tämän tai sitten muisti minut edelliseltä viikolta, koska käyttäytyi karsinassa kutakuinkin siivosti alusta alkaen.
Aloitimme veryttelyn ulkona, mutta siirryimme alkuravien jälkeen sisään, koska itikoita oli niin tolkuttomasti. Maneesiin meno olikin pieni näytös, kun hevoset teutaroivat asfaltilla eikä kukaan suostunut menemään sisälle ensimmäisenä. Pirita sanoikin, että hevoset ovat jostain syystä olleet ihan ylipirteitä koko viikon, ja moni vielä sisälläkin tuijotteli ja kiihdytteli etenkin ovipäädyssä.
Ehdin kuitenkin todeta jo ulkona sen, että Piritan ja Ellun ohjeet Hipsulle erosivat hieman toisistaan. Ellunhan kanssa piti pitää tosi tiukka tuntuma ja myödätä millintarkasti. Pirita taas lähestyi asiaa perinteisemmin ja muistutti, että mitä enemmän vetää sitä lujempaa tamma suomenhevosille tyypilliseen tapaan menee. Ohjia piti siis pidentää ja myötäämisen piti olla selvempää. Ratsastinkin alkuun varmaan vähän liian hyökkäävästi, eikä hommasta meinannut tulla yhtään mitään.
Hipsu oli hankalampi kuin edellisellä viikolla, eikä tunnin teemakaan suositunut: laukkatyöskentelyä ja vielä vaikeampaan eli vasempaan kierrokseen. Lähdimme pitkän sivun alusta tekemään ikään kuin koko rata leikkaa, mutta keskellä maneesia olevien tötsien välistä käänsimmekin suoraan kohti lyhyttä sivua. Näin tuli tehtyä loiva vastalaukkakaarre, jota ennen piti asetus olla vasemalle ja hevonen täysin suora. Hipsu teki tämän lopulta muutoin hyvin, mutta muodosta tai löysistä ohjista ei ollut tietoakaan. Tamma painoi kuin pikajuna, ei välttämättä kovin lujaa mutta tasaisesti eteenpäin painaen. Laukan jälkeen oli kovin vaikea löytää tasapainoista ja -tahtista ravia.
Jostain syystä puolet tuntilaisista ei meinannut millään tajuta ratsastettavaa rataa, joten toiseen suuntaan mentiin vain ympyrällä. Siinä Hipsu olikin sitten taas varisin mukava etenkin ravissa, jossain sain Piritalta jo ohjeeksi säädellä askeleen pituuttakin. Oikeaan muotoon pääsemisestä helpotti varmasti se, kun Pirita korjasi istuntaani selvemmin syvälle satulaan, koska olin varmaan jännityksissäni könöttämässä hieman liian edessä.
Tunnin päätyttyä Pirita kertoi minun taas työstäneen hevosta hyvin ja sanoi Hipsun olleen lopussa jo oikein hyvä. Mutta kun se on vaan niin vaikea! Toisaalta tamman kanssa kyllä taatusti saisi todellisia ahaa-elämyksiä ja kokisi onnistumisen tunteita, jos vaan jaksaisi tehdä töitä. Ja kai sitä tässä on jotain opittukin, kun 10 vuotta sitten en olisi tällaisen "Jorinan" selässä pystynyt tekemään yhtään mitään... Nyt jääkin sitten lähinnä töiden vuoksi kaksi viikkoa väliin, mutta koitan saada ostettua tuntipörssistä ainakin yhden korvaavan tunnin. Ehkä joudun/pääsen Hipsun selkään vielä pariin otteeseen, kun kuulemma tapana on ollut mennä aina muutamia tunteja samalla hevosella. Irtotunneilla on todennäköisempää saada joku muu ratsu alle.
lauantai 4. syyskuuta 2010
Hipsuttelu vei voimat
3.9.2010 Primus Talli
Ellu - t. Hipsu
Pettymys oli perjantaina kaksikertainen, kun ensin hevoslistassa kohdallani oli suomentamma Hipsu ja maneesissa edellistä tuntia pitämässä olikin Piritan sijaan Ellu. Myöhemmin selvisi, että Pirita oli jo valmistautumassa Attilan kanssa sh-ratsujen SM-kisoihin.
Muistini mukaan Hipsu oli viimeksi ollut karsinassa vähän äksy, ja oli nytkin heti tarjoamassa takapuoltaan karsinan oven avautuessa. Tein kuitenkin vaistomaisesti aikamoisen tarzanloikan suoraan Hipsun harjaan, ja sain sen kiinni karsinan perältä. Tämän jälkeen tamma seisoi kuin tatti, vaikkakin vähän happaman näköisenä, eikä hoitamisessa tai kuntoonlaittamisessa ollut ongelmia.
Sain jotenkin kummallisesti päälle samanlaisen tsempin kuin kesällä. Ajattelin, että piru vieköön, Hipsuhan ei minua vie, vaan minä sitä! Alussa oli vähän hakemista, mutta Ellun neuvoin pääsin eteenpäin. Keskityin ensin liikaa jarrutteluun ja siitä myötäämiseen, enkä uskaltanut käyttää riittävästi jalkoja. Ellu opasti, että peräänantojen pitää olla todella pieniä, eikä ohjaa saa yhtään päästää lyhenemään. Jaloilla pitää ratsastaa hevonen kasaan tiukan ohjan ja pohkeen väliin.
Edellisellä tunnilla oli tehty pohjeenväistöä kaarella, ja nyt jatkettiin keskiympyröillä. Noin kolmasosa ympyrästä väistettiin siten, että hevosen takaosa tuli ulos ja etuosa jatkoi ympyrää. Tätä tehtiin ensin käynnissä ja sitten ravissa, molempiin suuntiin. Hipsu väisti hyvin, kun ensin vähän muistutti mistä on kyse. Ongelmana oli ajoittain ulko-ohjan pidätteiden saaminen läpi, mutta ankaralla keskittymisellä koko ympyrän matkalla sain tahdin ja tempon säilymään läpi väistön.
Laukat tehtiin aika vapaasti, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Minulla oli lupa laukata ympyrällä vaikka koko ajan, jotta saisin hevosen kuulolle. Vasempaan kierrokseen näin teinkin, ja kohtuullisen muodon saavuttaminen oli kyllä työn ja tuskan takana. Oikeaan meni huomattavasti paljon paremmin, ja Ellu komensi meidät lopulta uralle. Tarkoituksena oli kokeilla, pystyykö Hipsu laukkaamaan koko maneesin ympäri kiihdyttämättä! Tein ilmeisesti pienen uroteon, kun selvisin urakasta parilla ympyrällä höystettynä. Vieä suurempi hämmästys oli se, että loppuravissa Hipsu oli oikein mukava ja kevyt. Ellu sanoi, että koska se ei ole vielä tähän mennessä kiihdyttänyt, niin nyt ei sitten saa antaa kiihdyttäkään, enkä tosiaankaan antanut. Pääsimme pitkin uraa hyvässä muodossa ja ihan normaalissa tahdissa. Lopetin Ellun kehoituksesta ravaamisen aika lyhyeen, koska hevonen oli silloin niin hyvä.
Omat voimat tunti kyllä ihmi aika tehokkaasti, ja nimenomaan käsistä. Hipsulle on aivan liian helppo antaa vetokilpailussa periksi, jolloin se venyy ja alkaa juosta alta pois. Pelkällä pitkällä ohjalla jarruttelu ei tuo mitään tulosta, vaan niitä eteenpäin ajavia ja kasaavia jalkojakin tarvitaan. Olen nyt ratsastanut tammalla kolme tuntia, ja koko ajan mennään parempaan suuntaan. Hipsu ei kuitenkaan olen mikään suosikkihevoseni ja vähän ihmettelin, mistä hevoset jakanut Pirita sen oli minulle taas keksinyt. Odotin nimittäin lähinnä Mirjaa, mutta sillä näkyi olleen perjantain lepopäivä. Ellu muuten pahoitteli tunnin alussa kovasti kun ei muistanut nimeäni, mutta ihmekös tuo, kun olen ollut peräti kahdella Ellun tunnilla, ja niistäkin on aikaa yli vuosi. Ellu kuitenkin muisti nähneensä minun ratsastavan, juurikin tuolla Mirjalla.
Syksy on ainakin alkanut vauhdikkaasti: kolme tuntia, kolme eri opettajaa ja kolme eri hevosta. Tämä uusi tunti ja ajankohta on kyllä tosi mukava, ja Piritan tunneille on kyllä vaikea kenenkään vetää vertoja. Nyt Ellu kyllä piti hyvän tunnin, mutta olisi lopuksi kaivannut vähän enemmän palautetta. Seuraavalla tunnilla saadaankin sitten varmaan kakkua, kun yksi ratsastajista jalkautui kesken kaiken ratsun protestipukin seurauksena.
Ellu - t. Hipsu
Pettymys oli perjantaina kaksikertainen, kun ensin hevoslistassa kohdallani oli suomentamma Hipsu ja maneesissa edellistä tuntia pitämässä olikin Piritan sijaan Ellu. Myöhemmin selvisi, että Pirita oli jo valmistautumassa Attilan kanssa sh-ratsujen SM-kisoihin.
Muistini mukaan Hipsu oli viimeksi ollut karsinassa vähän äksy, ja oli nytkin heti tarjoamassa takapuoltaan karsinan oven avautuessa. Tein kuitenkin vaistomaisesti aikamoisen tarzanloikan suoraan Hipsun harjaan, ja sain sen kiinni karsinan perältä. Tämän jälkeen tamma seisoi kuin tatti, vaikkakin vähän happaman näköisenä, eikä hoitamisessa tai kuntoonlaittamisessa ollut ongelmia.
Sain jotenkin kummallisesti päälle samanlaisen tsempin kuin kesällä. Ajattelin, että piru vieköön, Hipsuhan ei minua vie, vaan minä sitä! Alussa oli vähän hakemista, mutta Ellun neuvoin pääsin eteenpäin. Keskityin ensin liikaa jarrutteluun ja siitä myötäämiseen, enkä uskaltanut käyttää riittävästi jalkoja. Ellu opasti, että peräänantojen pitää olla todella pieniä, eikä ohjaa saa yhtään päästää lyhenemään. Jaloilla pitää ratsastaa hevonen kasaan tiukan ohjan ja pohkeen väliin.
Edellisellä tunnilla oli tehty pohjeenväistöä kaarella, ja nyt jatkettiin keskiympyröillä. Noin kolmasosa ympyrästä väistettiin siten, että hevosen takaosa tuli ulos ja etuosa jatkoi ympyrää. Tätä tehtiin ensin käynnissä ja sitten ravissa, molempiin suuntiin. Hipsu väisti hyvin, kun ensin vähän muistutti mistä on kyse. Ongelmana oli ajoittain ulko-ohjan pidätteiden saaminen läpi, mutta ankaralla keskittymisellä koko ympyrän matkalla sain tahdin ja tempon säilymään läpi väistön.
Laukat tehtiin aika vapaasti, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Minulla oli lupa laukata ympyrällä vaikka koko ajan, jotta saisin hevosen kuulolle. Vasempaan kierrokseen näin teinkin, ja kohtuullisen muodon saavuttaminen oli kyllä työn ja tuskan takana. Oikeaan meni huomattavasti paljon paremmin, ja Ellu komensi meidät lopulta uralle. Tarkoituksena oli kokeilla, pystyykö Hipsu laukkaamaan koko maneesin ympäri kiihdyttämättä! Tein ilmeisesti pienen uroteon, kun selvisin urakasta parilla ympyrällä höystettynä. Vieä suurempi hämmästys oli se, että loppuravissa Hipsu oli oikein mukava ja kevyt. Ellu sanoi, että koska se ei ole vielä tähän mennessä kiihdyttänyt, niin nyt ei sitten saa antaa kiihdyttäkään, enkä tosiaankaan antanut. Pääsimme pitkin uraa hyvässä muodossa ja ihan normaalissa tahdissa. Lopetin Ellun kehoituksesta ravaamisen aika lyhyeen, koska hevonen oli silloin niin hyvä.
Omat voimat tunti kyllä ihmi aika tehokkaasti, ja nimenomaan käsistä. Hipsulle on aivan liian helppo antaa vetokilpailussa periksi, jolloin se venyy ja alkaa juosta alta pois. Pelkällä pitkällä ohjalla jarruttelu ei tuo mitään tulosta, vaan niitä eteenpäin ajavia ja kasaavia jalkojakin tarvitaan. Olen nyt ratsastanut tammalla kolme tuntia, ja koko ajan mennään parempaan suuntaan. Hipsu ei kuitenkaan olen mikään suosikkihevoseni ja vähän ihmettelin, mistä hevoset jakanut Pirita sen oli minulle taas keksinyt. Odotin nimittäin lähinnä Mirjaa, mutta sillä näkyi olleen perjantain lepopäivä. Ellu muuten pahoitteli tunnin alussa kovasti kun ei muistanut nimeäni, mutta ihmekös tuo, kun olen ollut peräti kahdella Ellun tunnilla, ja niistäkin on aikaa yli vuosi. Ellu kuitenkin muisti nähneensä minun ratsastavan, juurikin tuolla Mirjalla.
Syksy on ainakin alkanut vauhdikkaasti: kolme tuntia, kolme eri opettajaa ja kolme eri hevosta. Tämä uusi tunti ja ajankohta on kyllä tosi mukava, ja Piritan tunneille on kyllä vaikea kenenkään vetää vertoja. Nyt Ellu kyllä piti hyvän tunnin, mutta olisi lopuksi kaivannut vähän enemmän palautetta. Seuraavalla tunnilla saadaankin sitten varmaan kakkua, kun yksi ratsastajista jalkautui kesken kaiken ratsun protestipukin seurauksena.
tiistai 24. elokuuta 2010
Liitelyä laukassa
23.8.2010 Primus Talli
Maiju - r. Kalle
Ratsastin viime tipassa perumani syyskauden avaustunnin rästituntina sunnuntain ryhmässä, jonka piti Maiju. Meitä oli maneesissa vaatimattomasti 12 ratsukkoa... Tallin käytäntö olla rajoittamatta rästituntien oppilasmääriä kyllä selvästi ohjaa tuntien vaihtoon tai myymiseen, jos itse ei pääse paikalle.
Hurjasta osallistujamäärästä huolimatta tunti sujui lopulta aika mainiosti, vaikka erityisesti minulle pieni lisätila ei olisi pahitteeksi ollutkaan. Sain nimittäin ratsukseni Kallen (Chrevi's Combardo, jota Sukupostin kuvissa ratsastaa ruunan kouluttanut Kikka Suomio), jota olin koko kevään salaa ihaillut. Raamikas tumma ruuna on aika pitkänomainen, ja sillä on upeat lennokkaat ja joustavat liikkeet. Se on kuitenkin näyttänyt aika hankalalta ratsastettavalta, ja tallin kotisivuilla mainostetaan kokeneempien ratsastajien hevoseksi.
Kalle oli jo edellisellä tunnilla, jossa Maiju koitti saada siihen vauhtia "juoksuttamalla" ruunaa pääty-ympyrällä raipan avulla. Tästä viisastuneena päätin taas keskittyä vain ja ainoastaan eteenpäinpyrkimykseen sekä siihen, että se on suoralla suora. Aluksi mentiinkin pelkkää käyntiä aika vapaasti pysähdyksiä tehden. Nämä olivat Kallelle hyviä, sillä liikkeellelähtojen avulla sain moottoria käyntiin ja takaosaa terävämmäksi. Ravikin tuntui aika kivalta, mutta Maiju kehottikin lyhentämään selvästi ohjaa. Kallella ratsastaja ei kuulemma saa tyytyä siihen, että hevonen liikkuu reippaasti mutta on pitkä. Tästä meillä olikin ruunan kanssa tunnin aikana hieman erimielisyyksiä, sillä heti tuntuman tiukentuessa jalkoja vaadittiin kahta kauheammin.
Lopuksi saatiin verytellä laukannostoja tehden, ja voi mahdoton miten upea Kallen laukka olikaan! Meidän oli tarkoitus oikeastaan koko tunnin ajan mennä hieman uran sisäpuolella, jotta juuri kunnostettuun maneesiin ei heti tulisi kauheita uria. Kalle liiteli varsin vaivattomasti uran sisäpuolella aivan luotisuoraan, josta Maijukin kehui. Myös eteenpäinpyrkimys ja muoto oli helpompi saavuttaa laukassa.
Varsinaisen työskentelyn aloitimme pääty-ympyröillä ja pitkällä sivulla tehtävillä käynnin lyhentämisillä, jossa jalkani lähes väkisin alkoivat nousta pitkin hevosen kylkiä... Sitten sama ravissa, paitsi että pitkällä sivulla siirryttiinkin vain muutamaksi askeleeksi käyntiin. Lopulta jätettiin käyntisiirtymiset pois ja sen sijaan lyhennettiin ravia. Tämä onnistui Kallella hienosti, etenkin kun Maiju kehotti vielä hieman naputtelemaan raipalla lyhennysvaiheessa takaosan saamiseksi entistä paremmin alle. Lopuksi nostettiin laukka suoraan lyhennyksestä, ja Kalle teki täsmälliset nostot ja laukkasi alkutunnin malliin.
Kalle ei siis ollut ollenkaan niin hankala kuin olin kuvitellut, mutta haastava toki. Mitä olen muiden kommentteja ruunasta seurannut, niin maneesissa se tahmailee helpommin kuin ulkona, joten siihen nähden saan ainakin olla tyytyväinen. Jos nyt en ole tämän vajaan vuoden primustelun aikana mitään muuta oppinut, niin ainakin sen, että kaikki lähteen eteenpäinpyrkimyksestä. Nämä kaksi syyskauden tuntia ovat osoittaneet, että kun moottori toimii, niin loppu sujuu melkein kuin itsestään. Kallen kanssa kyllä vaadittaisiin vielä parempaa jalkojenkäyttöä sekä vatsalihaksia, jotta raipalla ei tarvitsisi muistuttaa niin usein. Maijun mukaan sain Kallen kuitenkin kivasti hereille ja teräväksi, mikä ruunan kanssa on se suurin haaste. Mutta koska meitä oli nyt niin monta, niin kommentit jäivät muutoin aika vähiin - toivottavasti siis tämä kerta Kallella ei jäänyt ainoaksi!
Maiju - r. Kalle
Ratsastin viime tipassa perumani syyskauden avaustunnin rästituntina sunnuntain ryhmässä, jonka piti Maiju. Meitä oli maneesissa vaatimattomasti 12 ratsukkoa... Tallin käytäntö olla rajoittamatta rästituntien oppilasmääriä kyllä selvästi ohjaa tuntien vaihtoon tai myymiseen, jos itse ei pääse paikalle.
Hurjasta osallistujamäärästä huolimatta tunti sujui lopulta aika mainiosti, vaikka erityisesti minulle pieni lisätila ei olisi pahitteeksi ollutkaan. Sain nimittäin ratsukseni Kallen (Chrevi's Combardo, jota Sukupostin kuvissa ratsastaa ruunan kouluttanut Kikka Suomio), jota olin koko kevään salaa ihaillut. Raamikas tumma ruuna on aika pitkänomainen, ja sillä on upeat lennokkaat ja joustavat liikkeet. Se on kuitenkin näyttänyt aika hankalalta ratsastettavalta, ja tallin kotisivuilla mainostetaan kokeneempien ratsastajien hevoseksi.
Kalle oli jo edellisellä tunnilla, jossa Maiju koitti saada siihen vauhtia "juoksuttamalla" ruunaa pääty-ympyrällä raipan avulla. Tästä viisastuneena päätin taas keskittyä vain ja ainoastaan eteenpäinpyrkimykseen sekä siihen, että se on suoralla suora. Aluksi mentiinkin pelkkää käyntiä aika vapaasti pysähdyksiä tehden. Nämä olivat Kallelle hyviä, sillä liikkeellelähtojen avulla sain moottoria käyntiin ja takaosaa terävämmäksi. Ravikin tuntui aika kivalta, mutta Maiju kehottikin lyhentämään selvästi ohjaa. Kallella ratsastaja ei kuulemma saa tyytyä siihen, että hevonen liikkuu reippaasti mutta on pitkä. Tästä meillä olikin ruunan kanssa tunnin aikana hieman erimielisyyksiä, sillä heti tuntuman tiukentuessa jalkoja vaadittiin kahta kauheammin.
Lopuksi saatiin verytellä laukannostoja tehden, ja voi mahdoton miten upea Kallen laukka olikaan! Meidän oli tarkoitus oikeastaan koko tunnin ajan mennä hieman uran sisäpuolella, jotta juuri kunnostettuun maneesiin ei heti tulisi kauheita uria. Kalle liiteli varsin vaivattomasti uran sisäpuolella aivan luotisuoraan, josta Maijukin kehui. Myös eteenpäinpyrkimys ja muoto oli helpompi saavuttaa laukassa.
Varsinaisen työskentelyn aloitimme pääty-ympyröillä ja pitkällä sivulla tehtävillä käynnin lyhentämisillä, jossa jalkani lähes väkisin alkoivat nousta pitkin hevosen kylkiä... Sitten sama ravissa, paitsi että pitkällä sivulla siirryttiinkin vain muutamaksi askeleeksi käyntiin. Lopulta jätettiin käyntisiirtymiset pois ja sen sijaan lyhennettiin ravia. Tämä onnistui Kallella hienosti, etenkin kun Maiju kehotti vielä hieman naputtelemaan raipalla lyhennysvaiheessa takaosan saamiseksi entistä paremmin alle. Lopuksi nostettiin laukka suoraan lyhennyksestä, ja Kalle teki täsmälliset nostot ja laukkasi alkutunnin malliin.
Kalle ei siis ollut ollenkaan niin hankala kuin olin kuvitellut, mutta haastava toki. Mitä olen muiden kommentteja ruunasta seurannut, niin maneesissa se tahmailee helpommin kuin ulkona, joten siihen nähden saan ainakin olla tyytyväinen. Jos nyt en ole tämän vajaan vuoden primustelun aikana mitään muuta oppinut, niin ainakin sen, että kaikki lähteen eteenpäinpyrkimyksestä. Nämä kaksi syyskauden tuntia ovat osoittaneet, että kun moottori toimii, niin loppu sujuu melkein kuin itsestään. Kallen kanssa kyllä vaadittaisiin vielä parempaa jalkojenkäyttöä sekä vatsalihaksia, jotta raipalla ei tarvitsisi muistuttaa niin usein. Maijun mukaan sain Kallen kuitenkin kivasti hereille ja teräväksi, mikä ruunan kanssa on se suurin haaste. Mutta koska meitä oli nyt niin monta, niin kommentit jäivät muutoin aika vähiin - toivottavasti siis tämä kerta Kallella ei jäänyt ainoaksi!
lauantai 21. elokuuta 2010
Onnistunut tunninvaihto
20.8.2010 Primus Talli
Pirita - t. Mirja
En päässyt uuden ryhmäni syyskauden avaukseen, joten ennen ensimmäistä tuntiani jännitti kuin ei olisi taas hetkeen ratsastanutkaan. Enkä oikeastaan ollutkaan, kun takana oli reilun kuukauden kesätauko. En etukäteen tiennyt ryhmästä juuri mitään, ja päivällä jo hieman epäilin oliko sittenkään järkevää vaihtaa tiukan Piritan tunnille.
Tallin ilmoitustaululla oli listat vain Piritalle, ja seitsemän tuntini oli näistä viimeisin. Perjantaisin ei siis ole kuin yksi ryhmä kerrallaan, mikä tietää koko 80 m x 30 m maneesia kuudelle ratsukolle! Tämä ja päivän viimeinen ryhmä takaavat myös ihanan rauhallisen tunnelman aiemmin niin hektiseen ja junnupitoiseen tiistaihin verrattuna. Kaiken lisäksi ryhmä vaikutti tosi mukavalta ja taidoiltaan tasaiselta, joten summamutikassa Piritan perässä tehty vaihto osoittautui enemmän kuin onnistuneeksi.
Sitten itse tuntiin. Minulle oli merkitty kansallisissa kenttäkisoissakin startannut vuonna 1997 syntynyt Mirja. Muistin sen suureksi ruunikoksi, ja menin katsomaan sitä edeltävälle tunnille. Primus Tallilla on toinenkin samat tuntomerkit täyttävä tamma, Ritva, ja niinpä seurasinkin onnellisesti puoli tuntia ihan väärää hevosta. Mirja ei ollutkaan se herkän näköinen muodossa sipsutteleva ratsu, vaan epäpuhtaan näköisesti pää kenossa laahustava tamma.
Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun nousin kentällä puhisevan Mirjan selkään ja kävelin maneesiin, jossa ratsastimme Piritan äänen säästämiseksi - ääntä hän nimittäin oli joutunut edellisellä tunnilla käyttämään hieman tavallista enemmän, koska oppilaat eivät oikein saaneet teitä kohdalleen. Kun Pirita kuuli, etten ollut koskaan aiemmin mennyt Mirjalla, hän kertoi isoliikkaisen tamman vaativan tasaisen käden ja pohkeiden väliin ratsastamisen, jotta se ei kiemurtele.
Niinpä sitten tein heti alkukäynnit selvästi uran sisäpuolella ja seurasin peilistä, että ratsuni kulkee suoraan. Aluksi se yrittikin venkoilla uraa kohti, mutta aika helposti pääsimme yhteisymmärrykseen oikeasta tiestä. Heti, kun se kulki suoraan, tuli kaulakin pyöreämmäksi ilman mitään erityisempiä kommervenkkejä. Jo käyntiveryttelyn aikana käännyimme päädyistä keskihalkaisijalle ja teimme pohkeenväistöä uralle ennen maneesin puoltaväliä. Mirja teki hyvin vasemmalle, mutta sitten kun piti vaihtaa suuntaa, sain yhden kierroksen verran taas keskustella suoraan kulkemisesta keskihalkaisijalla. Tämän jälkeen väistöt sujuivat suht helposti, etenkin kun Pirita neuvoi siirtämään väistättävän pohkeen liioitellun eteen, jolloin takaosa ei edistänyt.
Kevyessä ravissa ja laukassa veryteltiin ensin pääty-ympyröillä. Vaikka Mirja oli ollut jo yhdellä tunnilla, se oli vasempaan kierrokseen aivan tajuttoman kankea. Niinpä sain vaihtaa suuntaa ja mennä ensin oikeaan. Tavoitteena oli vain saada se liikkumaan pitkällä askeleella, muodosta viis, ja lopuksi laukassa sainkin viilettää ihan kunnon keskilaukkaa maneesia ympäri. Pirita arveli, että jäykkyys johtuu siitä, että ratsastajat arastavat sen suuria liikkeitä ja antavat sen köpötellä, jolloin tamma ei oikeastaan koskaan vetreydy.
Eteenpäinratsastaminen kuitenkin auttoi, ja Mirja oli varsin mukavan tuntuinen lopputunnin. Jatkoimme edelleen pohkeenväistöä, mutta pääasia ei ollut itse väistö vaan sen tempo. Yleensä hevoset hidastavat ja hidastavat väistössä, kun ratsastajat istuvat alas, mutta nyt teimme väistöt kevyessä ravissa. Vaikka uralla piti olla ennen maneesin puolta väliä, jäi hyvin aikaa keskihalkaisijalla suoristamiseen ja loivaan reippaaseen väistöön. Vasta Primuksella olen ymmärtänyt, miten tärkeä se toinenkin pohje on nimeenomaan eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessä niin, ettei väistöstä tule liian jyrkkä. Koska Mirjan ravi on niin suurta, sain tehdä tehdä päädyt todella tarkasti, jotta pääsin keskihalkaisijalle. Katseesta oli tässä iso apu. Mirja teki väistöt hyvin ja tasaisesti tahdin muuttumatta, vaikka muoto alkoi väistöissä löytyä vasta lähemäpä tunnin loppua.
Teimme väistöjä molempiin suuntiin, ja viimeiseksi väsitimme koko diagonaalin. Pirita seisoi diagonaalin lopussa ja yllätti kaikki sanomalla kunkin päästessä uralle: "Vasen laukka - nyt!" Mirjan kanssa nostot alkutunnista vaativat tarkkaa keskittymistä ja hieman raippaakin, mutta tämän noston se teki vain askeleen viiveellä. Laukkatyöskentely vasempaan oli Mirjalle ympyrällä vielä aika vaikeaa, mutta parani loppua kohti.
Harjoitusravia emme juurikaan menneet, paitsi ympyröillä ennen loppuraveja. Siinä koitimme saada saman tunteen kuin väistöissä, että hevoset liikkuvat itsestään eteenpäin, ensin kevyessä ravissa, sitten harjoitusravissa, ja lopulta laukassa, johon piti vain soljua harjoitusravista. Oikeaan kierrokseen Mirja oli taas selvästi vetreämpi, ja isoista liikkeistä huolimatta niissä oli varsin helppo istua.
Loppuveryttelyt teimme vapaasti suuntia vaihdellen niin, että vanha sisäohja piti saada suunnanvaihdoksessa luonnostaan jäämään tuelle uudeksi ulko-ohjaksi. Pikku hiljaa piti päästää hevonen myös pidemmälle kaualle. Mirja oli jo hyvin vertynyt, joten tämä sujui meiltä hyvin.
Loppukäynniksi hyppäsin tapani mukaan taas alas taluttamaan ratsuani. Maneesiin oli tuntimme puolivälin paikkeilla tullut yksi Primuksen opettajista, Ellu, ratsastamaan omalla hevosellaan. Kun kävelin Mirjan kanssa, hän oikein erikseen ratsasti lähellemme ja sanoi, miten mukava on nähdä Mirjan menevän niin hyvin. Ilmeisesti tamman kanssa ei kaikilla niin vaan synkkaa, mutta minun mielestäni se oli oikein mukava.
Piritakin kehui, että olin ratsastanut hyvin: olin kuunnellut ohjeet ja tehnyt niiden mukaan ja saanut hevosen toimimaan. Kaiken kruunasi se, kun Pirita huomasi uudet, vanhojen hajonneiden tilalle ostamani minichapsit ja kehui niitä "tosi styleiksi"! Paljon paremmin ei siis olisi voinut syyskausi alkaa, ja olenkin kyllä taas todella innostunut tästä harrastuksesta - aivan niin kuin silloin, kun yli 15 vuotta pianoa soitettuani älysin viimein hakea uusia tuulia uudelta opettajalta.
Pirita - t. Mirja
En päässyt uuden ryhmäni syyskauden avaukseen, joten ennen ensimmäistä tuntiani jännitti kuin ei olisi taas hetkeen ratsastanutkaan. Enkä oikeastaan ollutkaan, kun takana oli reilun kuukauden kesätauko. En etukäteen tiennyt ryhmästä juuri mitään, ja päivällä jo hieman epäilin oliko sittenkään järkevää vaihtaa tiukan Piritan tunnille.
Tallin ilmoitustaululla oli listat vain Piritalle, ja seitsemän tuntini oli näistä viimeisin. Perjantaisin ei siis ole kuin yksi ryhmä kerrallaan, mikä tietää koko 80 m x 30 m maneesia kuudelle ratsukolle! Tämä ja päivän viimeinen ryhmä takaavat myös ihanan rauhallisen tunnelman aiemmin niin hektiseen ja junnupitoiseen tiistaihin verrattuna. Kaiken lisäksi ryhmä vaikutti tosi mukavalta ja taidoiltaan tasaiselta, joten summamutikassa Piritan perässä tehty vaihto osoittautui enemmän kuin onnistuneeksi.
Sitten itse tuntiin. Minulle oli merkitty kansallisissa kenttäkisoissakin startannut vuonna 1997 syntynyt Mirja. Muistin sen suureksi ruunikoksi, ja menin katsomaan sitä edeltävälle tunnille. Primus Tallilla on toinenkin samat tuntomerkit täyttävä tamma, Ritva, ja niinpä seurasinkin onnellisesti puoli tuntia ihan väärää hevosta. Mirja ei ollutkaan se herkän näköinen muodossa sipsutteleva ratsu, vaan epäpuhtaan näköisesti pää kenossa laahustava tamma.
Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun nousin kentällä puhisevan Mirjan selkään ja kävelin maneesiin, jossa ratsastimme Piritan äänen säästämiseksi - ääntä hän nimittäin oli joutunut edellisellä tunnilla käyttämään hieman tavallista enemmän, koska oppilaat eivät oikein saaneet teitä kohdalleen. Kun Pirita kuuli, etten ollut koskaan aiemmin mennyt Mirjalla, hän kertoi isoliikkaisen tamman vaativan tasaisen käden ja pohkeiden väliin ratsastamisen, jotta se ei kiemurtele.
Niinpä sitten tein heti alkukäynnit selvästi uran sisäpuolella ja seurasin peilistä, että ratsuni kulkee suoraan. Aluksi se yrittikin venkoilla uraa kohti, mutta aika helposti pääsimme yhteisymmärrykseen oikeasta tiestä. Heti, kun se kulki suoraan, tuli kaulakin pyöreämmäksi ilman mitään erityisempiä kommervenkkejä. Jo käyntiveryttelyn aikana käännyimme päädyistä keskihalkaisijalle ja teimme pohkeenväistöä uralle ennen maneesin puoltaväliä. Mirja teki hyvin vasemmalle, mutta sitten kun piti vaihtaa suuntaa, sain yhden kierroksen verran taas keskustella suoraan kulkemisesta keskihalkaisijalla. Tämän jälkeen väistöt sujuivat suht helposti, etenkin kun Pirita neuvoi siirtämään väistättävän pohkeen liioitellun eteen, jolloin takaosa ei edistänyt.
Kevyessä ravissa ja laukassa veryteltiin ensin pääty-ympyröillä. Vaikka Mirja oli ollut jo yhdellä tunnilla, se oli vasempaan kierrokseen aivan tajuttoman kankea. Niinpä sain vaihtaa suuntaa ja mennä ensin oikeaan. Tavoitteena oli vain saada se liikkumaan pitkällä askeleella, muodosta viis, ja lopuksi laukassa sainkin viilettää ihan kunnon keskilaukkaa maneesia ympäri. Pirita arveli, että jäykkyys johtuu siitä, että ratsastajat arastavat sen suuria liikkeitä ja antavat sen köpötellä, jolloin tamma ei oikeastaan koskaan vetreydy.
Eteenpäinratsastaminen kuitenkin auttoi, ja Mirja oli varsin mukavan tuntuinen lopputunnin. Jatkoimme edelleen pohkeenväistöä, mutta pääasia ei ollut itse väistö vaan sen tempo. Yleensä hevoset hidastavat ja hidastavat väistössä, kun ratsastajat istuvat alas, mutta nyt teimme väistöt kevyessä ravissa. Vaikka uralla piti olla ennen maneesin puolta väliä, jäi hyvin aikaa keskihalkaisijalla suoristamiseen ja loivaan reippaaseen väistöön. Vasta Primuksella olen ymmärtänyt, miten tärkeä se toinenkin pohje on nimeenomaan eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessä niin, ettei väistöstä tule liian jyrkkä. Koska Mirjan ravi on niin suurta, sain tehdä tehdä päädyt todella tarkasti, jotta pääsin keskihalkaisijalle. Katseesta oli tässä iso apu. Mirja teki väistöt hyvin ja tasaisesti tahdin muuttumatta, vaikka muoto alkoi väistöissä löytyä vasta lähemäpä tunnin loppua.
Teimme väistöjä molempiin suuntiin, ja viimeiseksi väsitimme koko diagonaalin. Pirita seisoi diagonaalin lopussa ja yllätti kaikki sanomalla kunkin päästessä uralle: "Vasen laukka - nyt!" Mirjan kanssa nostot alkutunnista vaativat tarkkaa keskittymistä ja hieman raippaakin, mutta tämän noston se teki vain askeleen viiveellä. Laukkatyöskentely vasempaan oli Mirjalle ympyrällä vielä aika vaikeaa, mutta parani loppua kohti.
Harjoitusravia emme juurikaan menneet, paitsi ympyröillä ennen loppuraveja. Siinä koitimme saada saman tunteen kuin väistöissä, että hevoset liikkuvat itsestään eteenpäin, ensin kevyessä ravissa, sitten harjoitusravissa, ja lopulta laukassa, johon piti vain soljua harjoitusravista. Oikeaan kierrokseen Mirja oli taas selvästi vetreämpi, ja isoista liikkeistä huolimatta niissä oli varsin helppo istua.
Loppuveryttelyt teimme vapaasti suuntia vaihdellen niin, että vanha sisäohja piti saada suunnanvaihdoksessa luonnostaan jäämään tuelle uudeksi ulko-ohjaksi. Pikku hiljaa piti päästää hevonen myös pidemmälle kaualle. Mirja oli jo hyvin vertynyt, joten tämä sujui meiltä hyvin.
Loppukäynniksi hyppäsin tapani mukaan taas alas taluttamaan ratsuani. Maneesiin oli tuntimme puolivälin paikkeilla tullut yksi Primuksen opettajista, Ellu, ratsastamaan omalla hevosellaan. Kun kävelin Mirjan kanssa, hän oikein erikseen ratsasti lähellemme ja sanoi, miten mukava on nähdä Mirjan menevän niin hyvin. Ilmeisesti tamman kanssa ei kaikilla niin vaan synkkaa, mutta minun mielestäni se oli oikein mukava.
Piritakin kehui, että olin ratsastanut hyvin: olin kuunnellut ohjeet ja tehnyt niiden mukaan ja saanut hevosen toimimaan. Kaiken kruunasi se, kun Pirita huomasi uudet, vanhojen hajonneiden tilalle ostamani minichapsit ja kehui niitä "tosi styleiksi"! Paljon paremmin ei siis olisi voinut syyskausi alkaa, ja olenkin kyllä taas todella innostunut tästä harrastuksesta - aivan niin kuin silloin, kun yli 15 vuotta pianoa soitettuani älysin viimein hakea uusia tuulia uudelta opettajalta.
tiistai 6. heinäkuuta 2010
Muotitermi schwungia etsimässä
5.7.2010 Primus Talli
Maiju - t. Marelle
Minun kesäkausi päättyi samoin kuin kevätkausi alkoi, Marellen selässä. Ensin olin vähän huvittunut hevosvalinnasta, sitten iski päälle kauhea tsemppi. Nyt minä näyttäisin itselleni, että tässä kevään aikana on jotain opittukin!
Oli tosi lämmin sää, mutta kentällä onneksi tuuli navakasti, joten täydellistä läkähtymistä ei tullut. Tunnin teemana oli pohkeen käyttö niin, että jalka pysyy oikealla paikallaan koko ajan eikä pohje jää puristamaan. Harjoittelimme antamaan käskyn ja olemaan sen jälkeen hiljaa.
Koitin heti ottaa Marelleen napakamman otteen kuin talvella. Käyntityöskentely lähtikin sujumaan ihan hyvin, tosin pysähdyksissä meinasi olla pientä hiipimistä, mikä oli vähän yllättävää. Kulmat tehtiin huolella ja aina kulman jälkeen tehtiin selvä eteenratsastus. Mikäli hevonen ei reagoinut, muistutettiin samantien raipalla. Näin saatiin pikkuhiljaa ratsut herkäksi aina samanvahvuiselle pohjeavulle.
Samoja kulmia tehtiin myös ravissa siten, että kulma mentiin aika kootusti ja sen jälkeen taas eteenratsastus. Laukkatyöskentely tehtiin niin, että jokaisen ravikulman jälkeen nostettiin napakasti laukka, ja siirryttiin taas raviin ennen seuraavaa kulmaa. Marellelle, joka on aika pitkä, meinasi tulla vähän kiire lyhyillä sivuilla, kun piti pidentää ja koota niin nopeasti. Maiju kehoittikin oleman sitkeä, eikä tammaa saanut päästää yhtään venymään.
Tämä lyhentely ja eteenratsastus alkoi tuottaa tulosta suurella keskiympyrällä, jolla tehtiin lopuksi askeleen lyhennyksiä sekä käynnissä että ravissa. Tahdin piti säilyä muuttumattomana, mutta askelen lyhentyä puolen kierroksen aikana selvästi. Sitten taas ratsastettiin eteen. Maiju tarkkaili paitsi lyhennystä myös ratsastajan pohkeen käyttöä. Marelle kulki kohtuullisessa muodossa ja tammasta löytyi sitä kuuluistaa schwungia, joka nyt tuntuu olevan päivän termi kouluratsastuksessa. Sain siis takaosan alle ja polkemaan ja aloin pikkuhiljaa ymmärtämään, miten hieno Marelle voisi oikein ollakaan. Lisäksi pohkeeni pysyivät kuulemma hyvin paikallaan, joten ehkä istunnan sarallakin on jotain jäänyt mieleen.
Tunnista jäi tosi hyvä fiilis muutaman viikon kesälomalle ja sellainen olo, että pitäisiköhän sitä Marellea päästä vielä kokeilmaan uudestaan. Elokuun toisella viikolla sitten jatketaan Piritan valvovan katseen alla.
Maiju - t. Marelle
Minun kesäkausi päättyi samoin kuin kevätkausi alkoi, Marellen selässä. Ensin olin vähän huvittunut hevosvalinnasta, sitten iski päälle kauhea tsemppi. Nyt minä näyttäisin itselleni, että tässä kevään aikana on jotain opittukin!
Oli tosi lämmin sää, mutta kentällä onneksi tuuli navakasti, joten täydellistä läkähtymistä ei tullut. Tunnin teemana oli pohkeen käyttö niin, että jalka pysyy oikealla paikallaan koko ajan eikä pohje jää puristamaan. Harjoittelimme antamaan käskyn ja olemaan sen jälkeen hiljaa.
Koitin heti ottaa Marelleen napakamman otteen kuin talvella. Käyntityöskentely lähtikin sujumaan ihan hyvin, tosin pysähdyksissä meinasi olla pientä hiipimistä, mikä oli vähän yllättävää. Kulmat tehtiin huolella ja aina kulman jälkeen tehtiin selvä eteenratsastus. Mikäli hevonen ei reagoinut, muistutettiin samantien raipalla. Näin saatiin pikkuhiljaa ratsut herkäksi aina samanvahvuiselle pohjeavulle.
Samoja kulmia tehtiin myös ravissa siten, että kulma mentiin aika kootusti ja sen jälkeen taas eteenratsastus. Laukkatyöskentely tehtiin niin, että jokaisen ravikulman jälkeen nostettiin napakasti laukka, ja siirryttiin taas raviin ennen seuraavaa kulmaa. Marellelle, joka on aika pitkä, meinasi tulla vähän kiire lyhyillä sivuilla, kun piti pidentää ja koota niin nopeasti. Maiju kehoittikin oleman sitkeä, eikä tammaa saanut päästää yhtään venymään.
Tämä lyhentely ja eteenratsastus alkoi tuottaa tulosta suurella keskiympyrällä, jolla tehtiin lopuksi askeleen lyhennyksiä sekä käynnissä että ravissa. Tahdin piti säilyä muuttumattomana, mutta askelen lyhentyä puolen kierroksen aikana selvästi. Sitten taas ratsastettiin eteen. Maiju tarkkaili paitsi lyhennystä myös ratsastajan pohkeen käyttöä. Marelle kulki kohtuullisessa muodossa ja tammasta löytyi sitä kuuluistaa schwungia, joka nyt tuntuu olevan päivän termi kouluratsastuksessa. Sain siis takaosan alle ja polkemaan ja aloin pikkuhiljaa ymmärtämään, miten hieno Marelle voisi oikein ollakaan. Lisäksi pohkeeni pysyivät kuulemma hyvin paikallaan, joten ehkä istunnan sarallakin on jotain jäänyt mieleen.
Tunnista jäi tosi hyvä fiilis muutaman viikon kesälomalle ja sellainen olo, että pitäisiköhän sitä Marellea päästä vielä kokeilmaan uudestaan. Elokuun toisella viikolla sitten jatketaan Piritan valvovan katseen alla.
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Jalkoja, jalkoja ja jalkoja
28.6.2010 Primus Talli
Maiju - r. Eetu
Nyt ei ollut Foxy koulutuksessa, kun Pirita oli jäänyt neljäksi viikoksi lomalle. Tunnille en sitä kuitenkaan saanut, vaan listassa oli tuttu Eetu. Toinen opettaja, Ellu, tuli puolelta Eetun kamoja kannellen satulahuoneeseen ja kyseli, onko Eetun ratsastaja paikalla. Hevoset olivat olleet juhannuksena kolme päivää laitumella tekemättä mitään, ja opettajat olivat päättäneet vähän liikuttaa niitä ennen tuntia. Eetu oli siis jo valmiiksi hikinen, mistä Ellu halusi varoittaa.
Olisin kyllä voinut ottaa sen kolme päivää levänneekin Eetun, sillä ongelmamme oli taas se vanha tuttu paikalla liikkuminen ja tyhjäksi jääminen. Ajoittain meno oli aika kivaa, mutta niitä talven muutaman tunnin superfiilistä ei vaan enää tunnu löytyvän. Joudun tekemään ihan kauheasti töitä ja muistuttamaan raipalla tuon tuosta, että Eetu liikkuu edes jotenkuten.
No, Maijun tehtävä oli kyllä mielenkiintoinen. Aloitimme kääntämällä kentän poikki ja tekemällä pysähdyksiä eleettömästi. Piti muistaa asettaa, taivuttaa, pysähtyä napakasti istunnalla ja lähteä tarmokkaasti liikkeelle. Erityisesti mietittiin omia lapoja ja niiden vetämistä alaviistoon, jotta ryhdistä tulisi suora ja rento. Kun tämä sujui ei pysähdyttykään vaan tultiin reippaassa käynnissä ja hidastettiin kymmenen askeleen ajaksi. Hidastuksen jälkeen ei annettu eteenpäin ajavia apuja lainkaan, vaan tarjottiin vain pitkää ohjaa. Lopulta hevoset reagoivat tähän oikein, että venyttivät kaulaa eteen ja alas ja askel piteni. Eetu meinasi välillä olla omissa ajatuksissaan ja kuikuilla ihan muualle tehtävään keskittymisen sijasta, mutta lopulta sain senkin kanssa homman toimimaan.
Ravissa käännyttiin edelleen kentän poikki ja tehtiin siirtymiset samalla periaatteella käyntiin. Laukka tehtiin siten, että se nostettiin yksitellen Maijun valvovan silmän alla ja laukattiin reippaasti koko pitkä sivu. Nostossa piti muistaa olla paitsi itse jäntevä myös olla roikkumatta sisäohjassa. Eetun kanssa tämäkin vaati muutaman toiston, ennen kuin se nosti laukan terävästi.
Eetun tyhjyyteen ei tullut Maijulta mitään muuta neuvoa, kuin jalkoja, jalkoja ja jalkoja. Näyttää siltä, että pääsen kokeilemaan tätä vielä ensi viikolla, kun olen viimeisen kerran kesätunnilla. Sen jälkeen pidän taukoa elokuun toiselle viikolle asti, jolloin syyskauden tunnit alkavat.
Maiju - r. Eetu
Nyt ei ollut Foxy koulutuksessa, kun Pirita oli jäänyt neljäksi viikoksi lomalle. Tunnille en sitä kuitenkaan saanut, vaan listassa oli tuttu Eetu. Toinen opettaja, Ellu, tuli puolelta Eetun kamoja kannellen satulahuoneeseen ja kyseli, onko Eetun ratsastaja paikalla. Hevoset olivat olleet juhannuksena kolme päivää laitumella tekemättä mitään, ja opettajat olivat päättäneet vähän liikuttaa niitä ennen tuntia. Eetu oli siis jo valmiiksi hikinen, mistä Ellu halusi varoittaa.
Olisin kyllä voinut ottaa sen kolme päivää levänneekin Eetun, sillä ongelmamme oli taas se vanha tuttu paikalla liikkuminen ja tyhjäksi jääminen. Ajoittain meno oli aika kivaa, mutta niitä talven muutaman tunnin superfiilistä ei vaan enää tunnu löytyvän. Joudun tekemään ihan kauheasti töitä ja muistuttamaan raipalla tuon tuosta, että Eetu liikkuu edes jotenkuten.
No, Maijun tehtävä oli kyllä mielenkiintoinen. Aloitimme kääntämällä kentän poikki ja tekemällä pysähdyksiä eleettömästi. Piti muistaa asettaa, taivuttaa, pysähtyä napakasti istunnalla ja lähteä tarmokkaasti liikkeelle. Erityisesti mietittiin omia lapoja ja niiden vetämistä alaviistoon, jotta ryhdistä tulisi suora ja rento. Kun tämä sujui ei pysähdyttykään vaan tultiin reippaassa käynnissä ja hidastettiin kymmenen askeleen ajaksi. Hidastuksen jälkeen ei annettu eteenpäin ajavia apuja lainkaan, vaan tarjottiin vain pitkää ohjaa. Lopulta hevoset reagoivat tähän oikein, että venyttivät kaulaa eteen ja alas ja askel piteni. Eetu meinasi välillä olla omissa ajatuksissaan ja kuikuilla ihan muualle tehtävään keskittymisen sijasta, mutta lopulta sain senkin kanssa homman toimimaan.
Ravissa käännyttiin edelleen kentän poikki ja tehtiin siirtymiset samalla periaatteella käyntiin. Laukka tehtiin siten, että se nostettiin yksitellen Maijun valvovan silmän alla ja laukattiin reippaasti koko pitkä sivu. Nostossa piti muistaa olla paitsi itse jäntevä myös olla roikkumatta sisäohjassa. Eetun kanssa tämäkin vaati muutaman toiston, ennen kuin se nosti laukan terävästi.
Eetun tyhjyyteen ei tullut Maijulta mitään muuta neuvoa, kuin jalkoja, jalkoja ja jalkoja. Näyttää siltä, että pääsen kokeilemaan tätä vielä ensi viikolla, kun olen viimeisen kerran kesätunnilla. Sen jälkeen pidän taukoa elokuun toiselle viikolle asti, jolloin syyskauden tunnit alkavat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)