Lisää töitä

13.12.2017 - Maiju - r. Aku

Akulla oli ensimmäistä kertaa paluunsa jälkeen ainakin näin keskiviikkoisin ohjelmassa enemmän töitä. Se oli meitä edeltävällä tunnilla taitavalla ratsastajalla ja näytti oikein kivalta. Suuhun oli vaihdettu kolmipala ja neopreenihuppu oli korvattu tavallisella. Tunnin pelottavimman hetken Akulle tarjosikin tällä kerralla äänien sijasta naapuriuralla aidan toisella puolella mennyt poni, jotka koitettiin taluttaa laukkaan Eeva-opettajan kannustamana. Aku oli aivan pöyristynyt moisesta ja meinasi ottaa hatkat!

Ohjelmassa oli takaosakäännöksiä. Maiju vaati Akulta aikamoisen koottua käyntiä ja nopeaa poljentaa. Käännökset onnistuivat hyvin ja paranivat käynnin parantuessa loppua kohti. Akuahan pitää koota aika taiten, koska se lipsahtaa helposti bravuuriinsa eli espanjalaiseen käyntiin.

Veryttelyssä tehtiin paljon siirtymisiä, ensin uran sisäpuolella käynnissä pysähdyksiä ja peruutuksia, joissa saa hyvin takaosaa alle. Aku peruuttikin ihan kivasti. Ympyrällä jatkettiin ravi-käynti-ravi-käynti-siirtymisin, eli vaan noin 10 askelta per askellaji ennen seuraavaa siirtymistä. Siirtymisethän ovat perinteisesti Akulle sellaisia, joissa se alkaa koota ja kantaa itseään. Tälläkin kerralla lopputuloksena Aku alkoi esittää sitä koottua helposti leijuvaa ravia, jota en ole pitkään aikaa edes yrittänyt ratsastaa, koska olen vaan työstänyt sitä pyöreäksi pidemmässä muodossa. Se on makeaa, mutta samalla on haastavaa saada Aku etenemään riittävästi samalla, koska liike jää niin helposti vain ylöspäin. Huomasin, että pidemmästä jalustimesta olisi ollut apua jalan saamiseksi kiinni kylkeen, mutta ilman kannuksia joudun tyytymään vähän lyhyempiin.

Aku alkoi lopussa hieman väsähtää, ja silloin se vaan pisti pään kenoon ja lisäsi vauhtia. Useimmiten tällaiset hetket tulivat sen jälkeen, kun se oli ollut tosi hyvä eli kantanut kunnolla itseään. Ilmeisesti sitten kuitenkin kunto vähän petti toisella peräkkäisellä tunnilla... Tuntimme jälkeen Maiju sanoi, että Aku meni hyvin, mutta tiedän, että me pystymme kyllä parempaankin.

Ihan paras tapa viettää Suomen 100-vuotissyntymäpäivää!

6.12.2017 - Maiju - r. Aku

Koska itsenäisyyspäivä sattui keskiviikolle, oli tuntimme aikaistettu jo kello yhdeksi. Olipa mukava lähteä kotoa täysin kiireettömästi hiljaiselle tallille! Olimme sopineet etukäteen ryhmämme kanssa, että Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi pukeudumme siniseen ja valkoiseen. Klipattu ja tallin puolelle muuttanut naku-Akukin sai häntäänsä letin, jossa oli sininen ja valkoinen nauha!

Maiju oli rakentanut edellisen tunnin esteet kokonaan sinivalkoisista puomeista, joten hän tuntui arvostavan ryhmämme pukukoodia. Mikä olisikaan parempi tapa juhlia itsenäisyyttä kuin ratsastustunti! Maiju vaan harmitteli, kun kaikille ei riittänyt suomenhevosia... Pääsimme ryhmämme kanssa yhteiskuvaankin. Maiju joutui vähän aluksi auttamaan Akua, koska sen mielestä siniristilippueste oli vähintäänkin kyseenalainen.

Tunnilla jatkui vastalaukkateema. Vaikka edellisellä tunnilla kiemura oli ollut aika vaikea, pisti Maiju vieläkin lisää pökköä pesään: teimme lopulta kolmikaarista kiemuraa laukassa niin, että keskimmäinen kaarre tuli vastalaukassa. Tätä varten veryteltiin ensin ravissa niin, että tehtiin loivaa kiemuraa kummallakin pitkällä sivulla asetuksia ja taivutuksia liioitellen myös kulmissa. Maiju sanoi, että yleensä alkuveryttelyssä haetaan myös eteenpäinpyrkimystä, mutta tällä kerralla sai ihan tarkoituksella mennä vähän rauhallisemmin ja keskittyä vaan taivutteluun. Jumppa tekikin tosi hyvää Akulle! Keskiympyrällä työskennellessämmekin tein näitä liioiteltuja asetuksia aina, kun se vähän jännittyi. Ympyrällä myös ratsastettiin täysin suoralla hevosella asettaen välillä pitkänkin aikaa myös ulos.

Vastalaukkatehtävää tultiin molemmista suunnista samalla tavalla. Ensin ratsastettiin hyvin loiva, vain noin viiden metrin kiemura. Sitten tehtiin se virallinen loiva kiemura eli puoleen kenttään, kuten alussa ravissa. Jos tämä onnistui, ratsastettiin lopulta kokonainen kolmikaarinen kiemuraura laukassa.
Alkuveryttelyn jälkeen tuntui, että Aku oli jo vähän väsähtänyt. Maiju kuitenkin sanoi, että on vaan hyvä, että se joutuu tekemään sen yhden päivittäisen tuntinsa kunnolla. Laukkatehtävästä se sitten innostuikin sen verran, että väsymys unohtui. Lopulta kolmikaarinen oli helpompi, koska se jarrutti enemmän kuin loivempi. Yhtään vaihtoa ei tullut, mutta vasemassa kierroksessa minulta pääsi  kerran pieni "oijoi", kun Aku ehdi kysymään, että vaihdetaanko. Ei se kuitenkaan vaihtanut, eli onnistuin ilmeisesti olemaan riittävän selkeä apujeni kanssa.

Kun päästiin viimeiseltä kiemuralta uralle, oli Akun laukka niin kertakaikkisen mahtavan tuntuista, etten olisi malttanut millään lopettaa. Onneksi sain taas hoitaa Akun pois, ja tunnin jälkeen vierähtikin jälleen toinen mokoma ruunan kanssa puuhaillessa. Pitäähän sitä nyt tällaisella tätiratsastajallakin olla "hoitohevonen" edes kerran viikossa...

Kuva: Meri Ojala

Paljon onnea satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle!

Voi onni ja ihanuus, Aku!

29.11.2017 - Maiju - r. Aku

Maiju kysyi satulavyötä kiristäessään, että vuodatinko onnenkyyneleitä hevoslistaa lukiessani. Myönsin, että vähän kyllä tuuletin, kun näin kohdallani salaa toivomani Akun nimen... Aku oli juoksutettu ja ensimmäisen kerran ratsastettu torstaina, ja perjantaista alkaen se on tehnyt yhden tunnin päivässä.

Aku asuu edelleen varastossa, josta hain sen hyvissä ajoin alatallin vesiboksiin puunattavaksi. Se on edelleen aikamoinen karvakasa ja selvästi halipulainen, joten oli tosi kiva kiireettömästi laitella se kuntoon. Aku oli tosi hyvällä tuulella, ihan oma itsensä, ja vaikutti tosi energiseltä. Vähän alkoi jo jännittää, että mitenköhän iloinen se oikein tunnilla onkaan... Ja osaammekohan me enää mitään? Keväällä oli kuitenkin niin monta niin hurjan hienoa hetkeä yhdessä Akun kanssa.

Vaan Akupa oli ihan oma itsensä, reipas toki, mutta käyttäytyi hienosti ja teki kaiken mitä osasin pyytää. Sillä oli uusi korvahuppu, jossa oli nyt neopreeniset korvasuojukset eli varmasti aiempaa kangasversiota eristävämmät. Ääniin se ei reagoinut lainkaan, ainoan pienen kauhistuksen hetken aiheutti kohti kävellyt Maiju pelottavan talikon kanssa. Yhtään ilolähtöäkään ei tullut, ei edes lopun vastalaukkatehtävässä. Ratsastin sitä edelleen sellaisessa rennossa matalammassa muodossa hieman pidemmällä ohjalla, ja Aku tuntui olevan siihen tyytyväinen.

Maiju kyllä rakensi tunnin meille tosi hyvin. Aloitettiin nimittäin pitkällä käyntiveryttelyllä jumppaamalla hevosia ihan kunnolla voltein ja avotaivutuksin. Pitkillä sivuilla sai tehdä molempia omaan tahtiin, eli jos tuli ongelmia taivutuksessa, sai tehdä voltin avuksi. Lyhyillä sivuilla koottiin käyntiä ja tehtiin pysähdys. Loman aikana Akun puoliero oli minusta pienentynyt, tai oikeastaan sellaista ei nyt ollut juuri lainkaan. Oikea pohje olisi kyllä saanut mennä paremmin läpi niin taivuttavana pohkeena oikeassa kierroksessa kuin lavan pullahtamista estävänä pohkeena vasemmassa kierroksessa.

Taivutusten välillä valmisteltiin vastalaukkaa pullealla keskiympyrällä siten, että ensin suoristettiin hevoset ja asetettiinkin sitten ulos. Tämä teki hyvää Akulle, oli pakko kuunnella niitä jalkojakin. Raviin koko uralla jäi vielä parantamisen varaa, koska oikeassa kierroksessa Aku kaatui sisäpohjetta vastaan eikä mennyt kunnolla kulmiin. Maiju neuvoi asettamaan ajoissa ja sitten itse kulmassa myötäämään ja käyttämään ulkopohjetta, jolla hevonen ikäänkuin ratsastetaan kulmasta ulos.

Lopuksi päästiin tekemään pareittain vastalaukkakuviota, jossa pitkän sivun päästä tultiin ensin täyskaarto oikealle. Ihan uralle asti ei tarvinnut ratsastaa, vaan täyskaarron jälkeen käännettiin hevonen vasemmalle kohti toista pitkää sivua radan poikki, jolloin tähän kohtaan tuli vastalaukkakaarre. Siitä käännettiin taas oikealle myötälaukan puolelle. Vastalaukkakaarretta sai tarvittaessa loiventaa, eikä toiselle pitkälle sivulle asti tarvinnut ratsastaa. Ensimmäisellä kerralla Aku rikkoi raville, koska en ymmärtänyt ylläpitää laukkaa vasemmalla eli ulkopohkeella. Kaksi seuraavaa kertaa onnistui ihan kohtuullisesti, vaikka olisivathan ne kaarteet voineet vähän kauniimpiakin olla ja Aku hieman rennompi.

Maijun mielestä Aku meni kuitenkin hyvin. Sain sanotuksi vain, että oli ihanaa saada ratsastaa Akulla, kun se vaan tuntuu jotenkin niin sopivalta. Oli tosi kiva, että Maiju oli jakanut sen juuri minulle. Ensi viikolla jatketaan samalla teemalla, toivottavasti minä jatkan samalla hevosellakin!

Tunnin jälkeen karvainen Aku oli vähän märkä, joten hoitelin sitä melkein toisen mokoman tunnin vesiboksissa. Akusta oli selvästi kivaa seurustella, mutta siitä näki, että se oli tunnin jälkeen aika väsynyt. Ei kai se ole ihmekään, kun on pari kuukautta vaan ollut. Toivon todella, että tämä ihana hevospersoona on nyt kunnossa ja jaksaa toimia turpaterapeuttinani jatkossakin!

Eivät ole päivät veljeksiä keskenään...

22.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Jos viimeksi tuntui siltä, että ei ollut riittävästi haastetta, niin tällä tunnilla oli sitten haasteita senkin edestä. Vaikka aiemminkin olen ottanut Foordin tallista, ei sillä nyt ollut alla yhtään tuntia. Se näkyi ainakin ajoittaisena vauhdinhallintaongelmana, eikä tällä kerralla taivutus oikeaan ollut lainkaan yksinkertaista.

Alkuveryttelyä tehtiin paljon ympyrällä, erityisesti laukassa. Siinä Maiju halusi jokaisen kokoavan laukkaa, joten tehtiin aika paljon siirtymisiä kootun ja harjoituslaukan välillä. Hevoset pistettiin ihan kunnolla töihin, eikä laukan kokoaminen Foordilla ollut mitenkään itsestään selvää... Saimme myös huutia Maijulta, koska emme pystyneet säätelemään ympyrän muotoa ja etäisyyksiä ympyrällä niin, että kaikkien olisi ollut mahdollista sujuvasti koota laukkaa. Osalla hevosista kun oli selvästi isompi laukka kuin toisilla, ja toisten kyky koota oli isompi kuin toisten. Ainakin minun olisi kyllä pitänyt ymmärtää tehdä pienempää ympyrää Foordilla.

Avotaivutuksia ja sulkutaivutuksia tehtiin lähes samoin kuin edellisellä viikollakin, eli pitkältä sivulta neljäsosalinjalle väistöä avotaivutusasennossa. Siitä sitten jatkettiin taas avotaivutusta suoraan kohti lyhyttä sivua ja siellä tarkkaailevaa Maijua. Vaikka muutoin oli hankalaa, niin nämä taivutukset vasemalle Foordi kyllä klaarasi ihan ok.

Lopuksi ratsastettiin laukassa ensin ihan vaan keskihalkaisijaa suoraan. Tämä vaati jo vähän pelisilmää, kun mukana oli niin erilaukkaisia hevosia. Keskihalkaisijalta sai kääntää aiemmin pois, jos uhkasi jäädä edellisestä. Tässä meillä oli Foordin kanssa tunnin suurin erimielisyys siitä, miten lujaa mennään... Kun keskihalkaisija sujui, lähdettiinkin kääntämään keskihalkaisijalta ulos kohti pitkää sivua.  Sen varmaan piti olla vähän niin kuin vastalaukkaharjoutus asetus oikealla, mutta en meinannut millään osata käskeä Foordia tarpeeksi selvästi. Asetuksen sain vasta sitten, kun ensin vähän turhauduin, ja sen myötä sitten laukkakin heti parani.

Foordi jäikin tunnille, joten olisin päässyt samantien lähtemään, mutta enhän minä malttanut. Aku oli nimittäin palannut! Se oli tullut edellisenä päivänä, mutta sitä ei oltu vielä ratsastettu. Kysyin jo ennen tuntia luvan Maijulla hoitaa sen. Aku asuu toistaiseksi varastossa, sillä oli kaksi loimea ja se oli tavaton karvaturri! Mutta niin ihana oma itsensä, energinen ja utelias ja selvästi seuraa vailla. Harjailin sitä alatallin pesukarsinassa reilut puoli tuntia niin, että tuli kamala kiire laittaa Foordi kuntoon. Ehkäpä se sitten näkyi tunnillakin, että en ollut oikein paneutunut ratsuuni... No, tunnin jälkeenkin sitten piti vielä seurustella Akun kanssa tallissa. Maiju sanoi tunnin aluksi, että hevoset kyllä nauttivat hoitamisesta, kun oikein rapsutellaan puhtaaksi, ja että oli kiva, kun viitsin hoitaa Akua. Ihanaa turpaterapiaa se on tällaiselle tätiratsastajallekin! Olen aina sanonut, että jos pitäisi valita ratsastaminen tai hoitaminen, niin valitsisin ilman muuta hoitamisen. Akulla on ihana ratsastaa, mutta sekin johtuu erityisesti sen ihan huipusta persoonasta. Nyt kuitenkin toivotaan, että Akun jalat kestävät ja että se pääsisi pian taas töihinkin!

Helppoa kuin heinänteko!

15.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Kankijakso päättyi, mutta ratsastin silti jälleen Foordilla. Bella oli ollut vähän stressaantuneen oloinen edellisenä päivänä, joten se oli saanut vapautuksen tuntityöstä ja liikunta-annoksensa Maijun kanssa.

Aluksi teimme vain suoria neljäsosalinjoja, sitten väistöjä siitä uralle, ja uralla jatkettiinkin avotaivutusta. Asetus siis säilyi, mutta väistön suorasta hevosesta tulikin uralla taipunut. Foordille tämä tuntui helpolta.
Kevyttä ravia mentiin ihan vain uralla, jossa tehtiin myös laukannostoja vasempaan omaan tahtiin. Foordi oli näistä aika innoissaan, eikä oikein olisi malttanut ravata tahdissa nostojen välillä. Teinkin lopulta ihan vaan muutaman noston, koska laukassa sinällään ei tuntunut olevan ongelmia. Pääosin ravasin ihan vaan ympyrällä, jotta sain ruunaa paremmin kontrolliin.
 
Tunnin pääteema oli diagonaalisulku, vasemmassa kierroksessa jatkettiin. Sitä tultiin siten, että tehtiin valmisteluna omaan tahtiin pieniä voltteja. Toisella pitkällä sivulla ratsastettiin ensin pätkä avotaivutusta, ja siinä avotaivutusasennossa pohkeenväistöä kohti neljäsosalinjaa - ja kas, kyseessä olikin diagonaalisulku! Neljäsosalinjalla tehtiin avotaivutusta kohti päätyä. Kun tämä sujui, jatkettiin avotaivutuksesta taas uuteen sulkuun.
Maiju sanoi, että monelle diagonaalisulku on vaikea käsittää, koska uralla sulkutaivutusta tehdessä käännetään aina hevosen takaosa sisään, jolloin helposti diagonaalillakin lähtee perä edelle. Mutta kun diagonaalisulun ajattelee väistönä avotaivutusasennossa, niin siitä tulee helpompaa. Ja  helppoa se olikin! Minulle tosin sulut ovat aina olleet jostain syystä apujen kannalta helppoja, helpompia kuin avotaivutus, mutta Foordin kanssa nämä olivat ihan lastenleikkiä. Tunnin jälkeen oli vähän jopa sellainen fiilis, ettei ollut tarpeeksi haastetta! Ilmeisesti sattui hyvä päivä molemmille.

Lopuksi laukattiin oikeaan ihan tosi pitkään. Ensin vaan nostoja S:ssä ja laukkaa uraa pitkin R:ään, toinen pääty ravissa. Nostot tehtiin vähän niin kuin avotaivutuksesta, eikä yhtään saanut tahti muuttua. Hieman Foordi koitti ennakoida, mutta tuo avotaivutus auttoi. Sitten laukattiin pitkään ympyrällä, ja siinäkin Foordilla oli Maijun mielestä ihana laukka.

Kyllä Foordin kanssa saa töitä tehdä; joka askel pitää ratsastaa aika paljon jalalla, koska jos vetää vaan ohjasta, siitä tulee suomenhevosille tyypilliseen tapaan etupainoinen ja kaahottava. Mutta kun käyttää jalkaa ja ohjaa yhdessä, ruuna kokoaa ja myötää kauniisti. Foordi on kyllä hauska!

Vanha tuttu

8.11.2017 - Maiju - t. Bella

Jälleen odotti yllätys hevoslistassa: vanha tuttu Bella! Ratsastin sillä tamman edellisellä ratsastuskouluvierailulla lähes täsmälleen vuosi sitten ja tykästyin siihen kovin. Keväällä Bella kuitenkin muutti takaisin omistajalleen kesän ajaksi. Ilmeisesti ratsastuskoulu miettii vieläkin tamman ostamista, koska sillä on jokin etenevä silmäsairaus. Oikeassa silmässä ihan näkyykin jotain harmaata. Bella on kuitenkin tullut jälleen talveksi takaisin tuntitöihin. Maijunkin mukaan tamma on ihana, se on kiltti ja kokenut ja tosi osaava, mutta ilmeisesti tuon silmäsairauden myötä alkanut heiluttaa päätään. Bella asuukin hämärässä rehulassa, ja tunnilla kulkee huppu päässä. Se on toistaiseksi tehnyt tunteja silloin tällöin, ja Maiju on itse ratsastanut sillä säännöllisesti.

Vaikka kankiteema vielä tällä tunnilla jatkui, oli Bellalla nivelsuitsitus. Maiju sanoi, että koska se on ollut niin herkkä päästään, hän ei halunnut sille kankia. Eipä sillä niin väliä ollutkaan. Maiju myös varoitti, että Bella heiluttaa päätään alussa, mutta kun aloitetaan tekemään töitä, se lakkaa.

Alku olikin aina vaikea. Bella heilutti päätään lähinnä alas, ei ylös, välillä vähän niin kuin ravisteli. Käynti oli ehkä vaikeinta. Ravissa tuli kummallisia askeleita, pomppuja, ja välillä se nosti  hidastakin hitaamman laukan. Mutta kun vaan ratsasti eteenpäin vetämättä ja piti käden tasaisena tukien ja kertoen, että mitään hätää ei ole, niin pään heiluttelu loppui täysin.

Alkuveryttely tehtiin oikeestaan kokonaan uran sisäpuolella. Jokainen kulma piti ratsastaa todella selkeästi, ja suorilla hevosten tuli olla suorat, sekä ravissa että laukassa. Suoristamiseksi tehtiin pitkillä sivuilla lieveää avotaivutusta, jolla saatiin etuosa takaosan eteen. Oli muuten kumman työlästä, vaikkei ollut mitään muuta tehtävää kuin pysyä uran sisäpuolella! Veryttely oli kyllä pitkä, hevosetkin puuskuttivat ihan kunnolla laukkatyön jälkeen.

Sitten rauhoituttiinkin hetkeksi keskiympyrälle käyntiin ja tehtiin jyrkkiä pohkeenväistöpätkiä. Vanha tuttu juttu tämäkin: etuosa seuraa ympyrän kaarta ja takaosa väistää ulos. Väistö sai olla lyhyt, mutta ristiaskelten todella syvät. Näitä pari kummallakin ympyrän avoimella sivulla. Koko uralla sitten tultiin neljäsosalinjaa suoraan, josta tehtiin pohkeenäväistöä ravissa siksakmaisesti ulos ja sisään. Nämäkin olivat tosi lyhyitä, mutta selviä. Bellan kanssa ei kyllä ehditty tehdä kuin kaksi tai kolme väistöä, mutta ihan hyvin se väisti ja pysyi suorana.

Bella oli kyllä lopulta ihan oma ihana itsensä, vaikka alkussa olikkin haasteita. Sillä on pitkä ja reipas askel, joka olisi saanut kootessa lyhentyä enemmän. Vauhtia oli siis ehkä vähän liikaa ja kokoamista liian vähän, mutta tästä on hyvä jatkaa - jos Bella vaan muutoin on työkunnossa.

Kerta se on ensimmäinenkin!

1.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Hevoslistaa tavatessani piti ihan tarkistaa, ettei rivit pompi, sillä kohdallani luki Foordi! Olen käytännössä koko syksyn ratsastanut vain Mimmillä enkä Foordilla koskaan, vaikka se on ollut ratsastuskoululla jo muutaman vuoden. Kymmenvuotias ruuna on kisannut kenttää, joten mistään perus Suomi-putesta ei ole kyse. Primuksella Foordi kerää ruusukkeita säännöllisesti koulukisoista, ja on monen suosikki. Ilokseni se oli myös hauska tyyppi, kun laittelin sitä kuntoon solariumin alla. Se koitti jatkuvasti avata riimunnarujen solmuja ja heitellä loimia tangolta alas.

Maiju oli aidosti hämmästynyt, kun kerroin, etten ole koskaan ratsastanut Foordilla. Hän sanoi ajatelleensa etsiä minulle vähän vaihtelua. Tulee kuulemma helposti maneereja, jos aina ratsastaa samalla. Varmasti ihan totta, vaikkei minulla mitään näitä pitkiä putkiakaan (Aku, Mimmi) vastaan ole. Maiju kertoi Foordin olevan kiltti ja koulutettu, mutta tyypillinen suomenhevonen: mitä enemmän vedät sitä kovempaa pääset. Vallan mainio opetushevonen siis minulle!

Teimme harjoituksia tähtäimena diagonaalisulku. Jokainen ratsasti omalla pienellä voltillaan, jossa ensin pysäytettiin hevonen juuri uralta lähdettäessä avotaivutusasentoon. Muutaman kerran jälkeen jatkettiin voltilta uraa pitkin avotaivutuksessa. Sitten sama volttiharjoitus, mutta nyt hevoset pysäytettiinkin juuri ennen uraa sulkutaivutusasentoon. Sitten taas sulkua koko uralla. Foordi oli ihan näppärä peli, ei ilmaiseksi antanut mitään, mutta asettui ja taipui pyydettäessä vaivatta.

Lopuksi tultiin muutamia ravipohkeenväistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa. Foordi alkoi aika rajusti ennakoida, joten oli isompi työ saada sen ensin suoristettua kuin lopulta väistätettyä.

Foordilla on suomenhevokseksi hyvät askellajit, laukkakin. Ollaksen niin reipas, ruuna vaatii yllättävän paljon jalkaa asettuakseen ja taipuakseen. Jos vaan koittaa vähän ohjasta nykiä, niin ei tosiaan tapahdu mitään muuta kuin kiihdyttämistä. Hankalin askellaji taisi olla kevy ravi, koska Foordin ravi on niin tasaista, että sieltä oli vaikea päästä ylös! Silti Maiju sanoi, että harjoitusravissa pitäisi vielä paremmin mennä liikkeeseen mukaan. Ehkä minä jotenkin alitajuisesti istunalla sitten koitan sitä jarruttaa, vaikka ei mitään vauhtiongelmia oikeastaan sitten nappuloiden löydyttyä ollutkaan. Saapa nähdä miten käy sitten, kun kankisuitsitus vaihdetaan niveliin...