22.11.2017 - Maiju - r. Foordi
Jos viimeksi tuntui siltä, että ei ollut riittävästi haastetta, niin tällä tunnilla oli sitten haasteita senkin edestä. Vaikka aiemminkin olen ottanut Foordin tallista, ei sillä nyt ollut alla yhtään tuntia. Se näkyi ainakin ajoittaisena vauhdinhallintaongelmana, eikä tällä kerralla taivutus oikeaan ollut lainkaan yksinkertaista.
Alkuveryttelyä tehtiin paljon ympyrällä, erityisesti laukassa. Siinä Maiju halusi jokaisen kokoavan laukkaa, joten tehtiin aika paljon siirtymisiä kootun ja harjoituslaukan välillä. Hevoset pistettiin ihan kunnolla töihin, eikä laukan kokoaminen Foordilla ollut mitenkään itsestään selvää... Saimme myös huutia Maijulta, koska emme pystyneet säätelemään ympyrän muotoa ja etäisyyksiä ympyrällä niin, että kaikkien olisi ollut mahdollista sujuvasti koota laukkaa. Osalla hevosista kun oli selvästi isompi laukka kuin toisilla, ja toisten kyky koota oli isompi kuin toisten. Ainakin minun olisi kyllä pitänyt ymmärtää tehdä pienempää ympyrää Foordilla.
Avotaivutuksia ja sulkutaivutuksia tehtiin lähes samoin kuin edellisellä viikollakin, eli pitkältä sivulta neljäsosalinjalle väistöä avotaivutusasennossa. Siitä sitten jatkettiin taas avotaivutusta suoraan kohti lyhyttä sivua ja siellä tarkkaailevaa Maijua. Vaikka muutoin oli hankalaa, niin nämä taivutukset vasemalle Foordi kyllä klaarasi ihan ok.
Lopuksi ratsastettiin laukassa ensin ihan vaan keskihalkaisijaa suoraan. Tämä vaati jo vähän pelisilmää, kun mukana oli niin erilaukkaisia hevosia. Keskihalkaisijalta sai kääntää aiemmin pois, jos uhkasi jäädä edellisestä. Tässä meillä oli Foordin kanssa tunnin suurin erimielisyys siitä, miten lujaa mennään... Kun keskihalkaisija sujui, lähdettiinkin kääntämään keskihalkaisijalta ulos kohti pitkää sivua. Sen varmaan piti olla vähän niin kuin vastalaukkaharjoutus asetus oikealla, mutta en meinannut millään osata käskeä Foordia tarpeeksi selvästi. Asetuksen sain vasta sitten, kun ensin vähän turhauduin, ja sen myötä sitten laukkakin heti parani.
Foordi jäikin tunnille, joten olisin päässyt samantien lähtemään, mutta enhän minä malttanut. Aku oli nimittäin palannut! Se oli tullut edellisenä päivänä, mutta sitä ei oltu vielä ratsastettu. Kysyin jo ennen tuntia luvan Maijulla hoitaa sen. Aku asuu toistaiseksi varastossa, sillä oli kaksi loimea ja se oli tavaton karvaturri! Mutta niin ihana oma itsensä, energinen ja utelias ja selvästi seuraa vailla. Harjailin sitä alatallin pesukarsinassa reilut puoli tuntia niin, että tuli kamala kiire laittaa Foordi kuntoon. Ehkäpä se sitten näkyi tunnillakin, että en ollut oikein paneutunut ratsuuni... No, tunnin jälkeenkin sitten piti vielä seurustella Akun kanssa tallissa. Maiju sanoi tunnin aluksi, että hevoset kyllä nauttivat hoitamisesta, kun oikein rapsutellaan puhtaaksi, ja että oli kiva, kun viitsin hoitaa Akua. Ihanaa turpaterapiaa se on tällaiselle tätiratsastajallekin! Olen aina sanonut, että jos pitäisi valita ratsastaminen tai hoitaminen, niin valitsisin ilman muuta hoitamisen. Akulla on ihana ratsastaa, mutta sekin johtuu erityisesti sen ihan huipusta persoonasta. Nyt kuitenkin toivotaan, että Akun jalat kestävät ja että se pääsisi pian taas töihinkin!
maanantai 4. joulukuuta 2017
keskiviikko 29. marraskuuta 2017
Helppoa kuin heinänteko!
15.11.2017 - Maiju - r. Foordi
Kankijakso päättyi, mutta ratsastin silti jälleen Foordilla. Bella oli ollut vähän stressaantuneen oloinen edellisenä päivänä, joten se oli saanut vapautuksen tuntityöstä ja liikunta-annoksensa Maijun kanssa.
Aluksi teimme vain suoria neljäsosalinjoja, sitten väistöjä siitä uralle, ja uralla jatkettiinkin avotaivutusta. Asetus siis säilyi, mutta väistön suorasta hevosesta tulikin uralla taipunut. Foordille tämä tuntui helpolta.
Kevyttä ravia mentiin ihan vain uralla, jossa tehtiin myös laukannostoja vasempaan omaan tahtiin. Foordi oli näistä aika innoissaan, eikä oikein olisi malttanut ravata tahdissa nostojen välillä. Teinkin lopulta ihan vaan muutaman noston, koska laukassa sinällään ei tuntunut olevan ongelmia. Pääosin ravasin ihan vaan ympyrällä, jotta sain ruunaa paremmin kontrolliin.
Tunnin pääteema oli diagonaalisulku, vasemmassa kierroksessa jatkettiin. Sitä tultiin siten, että tehtiin valmisteluna omaan tahtiin pieniä voltteja. Toisella pitkällä sivulla ratsastettiin ensin pätkä avotaivutusta, ja siinä avotaivutusasennossa pohkeenväistöä kohti neljäsosalinjaa - ja kas, kyseessä olikin diagonaalisulku! Neljäsosalinjalla tehtiin avotaivutusta kohti päätyä. Kun tämä sujui, jatkettiin avotaivutuksesta taas uuteen sulkuun.
Maiju sanoi, että monelle diagonaalisulku on vaikea käsittää, koska uralla sulkutaivutusta tehdessä käännetään aina hevosen takaosa sisään, jolloin helposti diagonaalillakin lähtee perä edelle. Mutta kun diagonaalisulun ajattelee väistönä avotaivutusasennossa, niin siitä tulee helpompaa. Ja helppoa se olikin! Minulle tosin sulut ovat aina olleet jostain syystä apujen kannalta helppoja, helpompia kuin avotaivutus, mutta Foordin kanssa nämä olivat ihan lastenleikkiä. Tunnin jälkeen oli vähän jopa sellainen fiilis, ettei ollut tarpeeksi haastetta! Ilmeisesti sattui hyvä päivä molemmille.
Lopuksi laukattiin oikeaan ihan tosi pitkään. Ensin vaan nostoja S:ssä ja laukkaa uraa pitkin R:ään, toinen pääty ravissa. Nostot tehtiin vähän niin kuin avotaivutuksesta, eikä yhtään saanut tahti muuttua. Hieman Foordi koitti ennakoida, mutta tuo avotaivutus auttoi. Sitten laukattiin pitkään ympyrällä, ja siinäkin Foordilla oli Maijun mielestä ihana laukka.
Kyllä Foordin kanssa saa töitä tehdä; joka askel pitää ratsastaa aika paljon jalalla, koska jos vetää vaan ohjasta, siitä tulee suomenhevosille tyypilliseen tapaan etupainoinen ja kaahottava. Mutta kun käyttää jalkaa ja ohjaa yhdessä, ruuna kokoaa ja myötää kauniisti. Foordi on kyllä hauska!
Kankijakso päättyi, mutta ratsastin silti jälleen Foordilla. Bella oli ollut vähän stressaantuneen oloinen edellisenä päivänä, joten se oli saanut vapautuksen tuntityöstä ja liikunta-annoksensa Maijun kanssa.
Aluksi teimme vain suoria neljäsosalinjoja, sitten väistöjä siitä uralle, ja uralla jatkettiinkin avotaivutusta. Asetus siis säilyi, mutta väistön suorasta hevosesta tulikin uralla taipunut. Foordille tämä tuntui helpolta.
Kevyttä ravia mentiin ihan vain uralla, jossa tehtiin myös laukannostoja vasempaan omaan tahtiin. Foordi oli näistä aika innoissaan, eikä oikein olisi malttanut ravata tahdissa nostojen välillä. Teinkin lopulta ihan vaan muutaman noston, koska laukassa sinällään ei tuntunut olevan ongelmia. Pääosin ravasin ihan vaan ympyrällä, jotta sain ruunaa paremmin kontrolliin.
Tunnin pääteema oli diagonaalisulku, vasemmassa kierroksessa jatkettiin. Sitä tultiin siten, että tehtiin valmisteluna omaan tahtiin pieniä voltteja. Toisella pitkällä sivulla ratsastettiin ensin pätkä avotaivutusta, ja siinä avotaivutusasennossa pohkeenväistöä kohti neljäsosalinjaa - ja kas, kyseessä olikin diagonaalisulku! Neljäsosalinjalla tehtiin avotaivutusta kohti päätyä. Kun tämä sujui, jatkettiin avotaivutuksesta taas uuteen sulkuun.
Maiju sanoi, että monelle diagonaalisulku on vaikea käsittää, koska uralla sulkutaivutusta tehdessä käännetään aina hevosen takaosa sisään, jolloin helposti diagonaalillakin lähtee perä edelle. Mutta kun diagonaalisulun ajattelee väistönä avotaivutusasennossa, niin siitä tulee helpompaa. Ja helppoa se olikin! Minulle tosin sulut ovat aina olleet jostain syystä apujen kannalta helppoja, helpompia kuin avotaivutus, mutta Foordin kanssa nämä olivat ihan lastenleikkiä. Tunnin jälkeen oli vähän jopa sellainen fiilis, ettei ollut tarpeeksi haastetta! Ilmeisesti sattui hyvä päivä molemmille.
Lopuksi laukattiin oikeaan ihan tosi pitkään. Ensin vaan nostoja S:ssä ja laukkaa uraa pitkin R:ään, toinen pääty ravissa. Nostot tehtiin vähän niin kuin avotaivutuksesta, eikä yhtään saanut tahti muuttua. Hieman Foordi koitti ennakoida, mutta tuo avotaivutus auttoi. Sitten laukattiin pitkään ympyrällä, ja siinäkin Foordilla oli Maijun mielestä ihana laukka.
Kyllä Foordin kanssa saa töitä tehdä; joka askel pitää ratsastaa aika paljon jalalla, koska jos vetää vaan ohjasta, siitä tulee suomenhevosille tyypilliseen tapaan etupainoinen ja kaahottava. Mutta kun käyttää jalkaa ja ohjaa yhdessä, ruuna kokoaa ja myötää kauniisti. Foordi on kyllä hauska!
maanantai 27. marraskuuta 2017
Vanha tuttu
8.11.2017 - Maiju - t. Bella
Jälleen odotti yllätys hevoslistassa: vanha tuttu Bella! Ratsastin sillä tamman edellisellä ratsastuskouluvierailulla lähes täsmälleen vuosi sitten ja tykästyin siihen kovin. Keväällä Bella kuitenkin muutti takaisin omistajalleen kesän ajaksi. Ilmeisesti ratsastuskoulu miettii vieläkin tamman ostamista, koska sillä on jokin etenevä silmäsairaus. Oikeassa silmässä ihan näkyykin jotain harmaata. Bella on kuitenkin tullut jälleen talveksi takaisin tuntitöihin. Maijunkin mukaan tamma on ihana, se on kiltti ja kokenut ja tosi osaava, mutta ilmeisesti tuon silmäsairauden myötä alkanut heiluttaa päätään. Bella asuukin hämärässä rehulassa, ja tunnilla kulkee huppu päässä. Se on toistaiseksi tehnyt tunteja silloin tällöin, ja Maiju on itse ratsastanut sillä säännöllisesti.
Vaikka kankiteema vielä tällä tunnilla jatkui, oli Bellalla nivelsuitsitus. Maiju sanoi, että koska se on ollut niin herkkä päästään, hän ei halunnut sille kankia. Eipä sillä niin väliä ollutkaan. Maiju myös varoitti, että Bella heiluttaa päätään alussa, mutta kun aloitetaan tekemään töitä, se lakkaa.
Alku olikin aina vaikea. Bella heilutti päätään lähinnä alas, ei ylös, välillä vähän niin kuin ravisteli. Käynti oli ehkä vaikeinta. Ravissa tuli kummallisia askeleita, pomppuja, ja välillä se nosti hidastakin hitaamman laukan. Mutta kun vaan ratsasti eteenpäin vetämättä ja piti käden tasaisena tukien ja kertoen, että mitään hätää ei ole, niin pään heiluttelu loppui täysin.
Alkuveryttely tehtiin oikeestaan kokonaan uran sisäpuolella. Jokainen kulma piti ratsastaa todella selkeästi, ja suorilla hevosten tuli olla suorat, sekä ravissa että laukassa. Suoristamiseksi tehtiin pitkillä sivuilla lieveää avotaivutusta, jolla saatiin etuosa takaosan eteen. Oli muuten kumman työlästä, vaikkei ollut mitään muuta tehtävää kuin pysyä uran sisäpuolella! Veryttely oli kyllä pitkä, hevosetkin puuskuttivat ihan kunnolla laukkatyön jälkeen.
Sitten rauhoituttiinkin hetkeksi keskiympyrälle käyntiin ja tehtiin jyrkkiä pohkeenväistöpätkiä. Vanha tuttu juttu tämäkin: etuosa seuraa ympyrän kaarta ja takaosa väistää ulos. Väistö sai olla lyhyt, mutta ristiaskelten todella syvät. Näitä pari kummallakin ympyrän avoimella sivulla. Koko uralla sitten tultiin neljäsosalinjaa suoraan, josta tehtiin pohkeenäväistöä ravissa siksakmaisesti ulos ja sisään. Nämäkin olivat tosi lyhyitä, mutta selviä. Bellan kanssa ei kyllä ehditty tehdä kuin kaksi tai kolme väistöä, mutta ihan hyvin se väisti ja pysyi suorana.
Bella oli kyllä lopulta ihan oma ihana itsensä, vaikka alkussa olikkin haasteita. Sillä on pitkä ja reipas askel, joka olisi saanut kootessa lyhentyä enemmän. Vauhtia oli siis ehkä vähän liikaa ja kokoamista liian vähän, mutta tästä on hyvä jatkaa - jos Bella vaan muutoin on työkunnossa.
Jälleen odotti yllätys hevoslistassa: vanha tuttu Bella! Ratsastin sillä tamman edellisellä ratsastuskouluvierailulla lähes täsmälleen vuosi sitten ja tykästyin siihen kovin. Keväällä Bella kuitenkin muutti takaisin omistajalleen kesän ajaksi. Ilmeisesti ratsastuskoulu miettii vieläkin tamman ostamista, koska sillä on jokin etenevä silmäsairaus. Oikeassa silmässä ihan näkyykin jotain harmaata. Bella on kuitenkin tullut jälleen talveksi takaisin tuntitöihin. Maijunkin mukaan tamma on ihana, se on kiltti ja kokenut ja tosi osaava, mutta ilmeisesti tuon silmäsairauden myötä alkanut heiluttaa päätään. Bella asuukin hämärässä rehulassa, ja tunnilla kulkee huppu päässä. Se on toistaiseksi tehnyt tunteja silloin tällöin, ja Maiju on itse ratsastanut sillä säännöllisesti.
Vaikka kankiteema vielä tällä tunnilla jatkui, oli Bellalla nivelsuitsitus. Maiju sanoi, että koska se on ollut niin herkkä päästään, hän ei halunnut sille kankia. Eipä sillä niin väliä ollutkaan. Maiju myös varoitti, että Bella heiluttaa päätään alussa, mutta kun aloitetaan tekemään töitä, se lakkaa.
Alku olikin aina vaikea. Bella heilutti päätään lähinnä alas, ei ylös, välillä vähän niin kuin ravisteli. Käynti oli ehkä vaikeinta. Ravissa tuli kummallisia askeleita, pomppuja, ja välillä se nosti hidastakin hitaamman laukan. Mutta kun vaan ratsasti eteenpäin vetämättä ja piti käden tasaisena tukien ja kertoen, että mitään hätää ei ole, niin pään heiluttelu loppui täysin.
Alkuveryttely tehtiin oikeestaan kokonaan uran sisäpuolella. Jokainen kulma piti ratsastaa todella selkeästi, ja suorilla hevosten tuli olla suorat, sekä ravissa että laukassa. Suoristamiseksi tehtiin pitkillä sivuilla lieveää avotaivutusta, jolla saatiin etuosa takaosan eteen. Oli muuten kumman työlästä, vaikkei ollut mitään muuta tehtävää kuin pysyä uran sisäpuolella! Veryttely oli kyllä pitkä, hevosetkin puuskuttivat ihan kunnolla laukkatyön jälkeen.
Sitten rauhoituttiinkin hetkeksi keskiympyrälle käyntiin ja tehtiin jyrkkiä pohkeenväistöpätkiä. Vanha tuttu juttu tämäkin: etuosa seuraa ympyrän kaarta ja takaosa väistää ulos. Väistö sai olla lyhyt, mutta ristiaskelten todella syvät. Näitä pari kummallakin ympyrän avoimella sivulla. Koko uralla sitten tultiin neljäsosalinjaa suoraan, josta tehtiin pohkeenäväistöä ravissa siksakmaisesti ulos ja sisään. Nämäkin olivat tosi lyhyitä, mutta selviä. Bellan kanssa ei kyllä ehditty tehdä kuin kaksi tai kolme väistöä, mutta ihan hyvin se väisti ja pysyi suorana.
Bella oli kyllä lopulta ihan oma ihana itsensä, vaikka alkussa olikkin haasteita. Sillä on pitkä ja reipas askel, joka olisi saanut kootessa lyhentyä enemmän. Vauhtia oli siis ehkä vähän liikaa ja kokoamista liian vähän, mutta tästä on hyvä jatkaa - jos Bella vaan muutoin on työkunnossa.
perjantai 24. marraskuuta 2017
Kerta se on ensimmäinenkin!
1.11.2017 - Maiju - r. Foordi
Hevoslistaa tavatessani piti ihan tarkistaa, ettei rivit pompi, sillä kohdallani luki Foordi! Olen käytännössä koko syksyn ratsastanut vain Mimmillä enkä Foordilla koskaan, vaikka se on ollut ratsastuskoululla jo muutaman vuoden. Kymmenvuotias ruuna on kisannut kenttää, joten mistään perus Suomi-putesta ei ole kyse. Primuksella Foordi kerää ruusukkeita säännöllisesti koulukisoista, ja on monen suosikki. Ilokseni se oli myös hauska tyyppi, kun laittelin sitä kuntoon solariumin alla. Se koitti jatkuvasti avata riimunnarujen solmuja ja heitellä loimia tangolta alas.
Maiju oli aidosti hämmästynyt, kun kerroin, etten ole koskaan ratsastanut Foordilla. Hän sanoi ajatelleensa etsiä minulle vähän vaihtelua. Tulee kuulemma helposti maneereja, jos aina ratsastaa samalla. Varmasti ihan totta, vaikkei minulla mitään näitä pitkiä putkiakaan (Aku, Mimmi) vastaan ole. Maiju kertoi Foordin olevan kiltti ja koulutettu, mutta tyypillinen suomenhevonen: mitä enemmän vedät sitä kovempaa pääset. Vallan mainio opetushevonen siis minulle!
Teimme harjoituksia tähtäimena diagonaalisulku. Jokainen ratsasti omalla pienellä voltillaan, jossa ensin pysäytettiin hevonen juuri uralta lähdettäessä avotaivutusasentoon. Muutaman kerran jälkeen jatkettiin voltilta uraa pitkin avotaivutuksessa. Sitten sama volttiharjoitus, mutta nyt hevoset pysäytettiinkin juuri ennen uraa sulkutaivutusasentoon. Sitten taas sulkua koko uralla. Foordi oli ihan näppärä peli, ei ilmaiseksi antanut mitään, mutta asettui ja taipui pyydettäessä vaivatta.
Lopuksi tultiin muutamia ravipohkeenväistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa. Foordi alkoi aika rajusti ennakoida, joten oli isompi työ saada sen ensin suoristettua kuin lopulta väistätettyä.
Foordilla on suomenhevokseksi hyvät askellajit, laukkakin. Ollaksen niin reipas, ruuna vaatii yllättävän paljon jalkaa asettuakseen ja taipuakseen. Jos vaan koittaa vähän ohjasta nykiä, niin ei tosiaan tapahdu mitään muuta kuin kiihdyttämistä. Hankalin askellaji taisi olla kevy ravi, koska Foordin ravi on niin tasaista, että sieltä oli vaikea päästä ylös! Silti Maiju sanoi, että harjoitusravissa pitäisi vielä paremmin mennä liikkeeseen mukaan. Ehkä minä jotenkin alitajuisesti istunalla sitten koitan sitä jarruttaa, vaikka ei mitään vauhtiongelmia oikeastaan sitten nappuloiden löydyttyä ollutkaan. Saapa nähdä miten käy sitten, kun kankisuitsitus vaihdetaan niveliin...
Hevoslistaa tavatessani piti ihan tarkistaa, ettei rivit pompi, sillä kohdallani luki Foordi! Olen käytännössä koko syksyn ratsastanut vain Mimmillä enkä Foordilla koskaan, vaikka se on ollut ratsastuskoululla jo muutaman vuoden. Kymmenvuotias ruuna on kisannut kenttää, joten mistään perus Suomi-putesta ei ole kyse. Primuksella Foordi kerää ruusukkeita säännöllisesti koulukisoista, ja on monen suosikki. Ilokseni se oli myös hauska tyyppi, kun laittelin sitä kuntoon solariumin alla. Se koitti jatkuvasti avata riimunnarujen solmuja ja heitellä loimia tangolta alas.
Maiju oli aidosti hämmästynyt, kun kerroin, etten ole koskaan ratsastanut Foordilla. Hän sanoi ajatelleensa etsiä minulle vähän vaihtelua. Tulee kuulemma helposti maneereja, jos aina ratsastaa samalla. Varmasti ihan totta, vaikkei minulla mitään näitä pitkiä putkiakaan (Aku, Mimmi) vastaan ole. Maiju kertoi Foordin olevan kiltti ja koulutettu, mutta tyypillinen suomenhevonen: mitä enemmän vedät sitä kovempaa pääset. Vallan mainio opetushevonen siis minulle!
Teimme harjoituksia tähtäimena diagonaalisulku. Jokainen ratsasti omalla pienellä voltillaan, jossa ensin pysäytettiin hevonen juuri uralta lähdettäessä avotaivutusasentoon. Muutaman kerran jälkeen jatkettiin voltilta uraa pitkin avotaivutuksessa. Sitten sama volttiharjoitus, mutta nyt hevoset pysäytettiinkin juuri ennen uraa sulkutaivutusasentoon. Sitten taas sulkua koko uralla. Foordi oli ihan näppärä peli, ei ilmaiseksi antanut mitään, mutta asettui ja taipui pyydettäessä vaivatta.
Lopuksi tultiin muutamia ravipohkeenväistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa. Foordi alkoi aika rajusti ennakoida, joten oli isompi työ saada sen ensin suoristettua kuin lopulta väistätettyä.
Foordilla on suomenhevokseksi hyvät askellajit, laukkakin. Ollaksen niin reipas, ruuna vaatii yllättävän paljon jalkaa asettuakseen ja taipuakseen. Jos vaan koittaa vähän ohjasta nykiä, niin ei tosiaan tapahdu mitään muuta kuin kiihdyttämistä. Hankalin askellaji taisi olla kevy ravi, koska Foordin ravi on niin tasaista, että sieltä oli vaikea päästä ylös! Silti Maiju sanoi, että harjoitusravissa pitäisi vielä paremmin mennä liikkeeseen mukaan. Ehkä minä jotenkin alitajuisesti istunalla sitten koitan sitä jarruttaa, vaikka ei mitään vauhtiongelmia oikeastaan sitten nappuloiden löydyttyä ollutkaan. Saapa nähdä miten käy sitten, kun kankisuitsitus vaihdetaan niveliin...
keskiviikko 22. marraskuuta 2017
Aivojumppaa
25.10.2017 - Hanna - t. Mimmi
Maiju oli poissa ja sijaisena Hanna. Hän on erikoistunut teematunteihin: istunta, käsi ja tuntuma, miten hevonen liikkuu ja kantaa itsensä oikein... Kun Hanna sitten kysyi, mitä haluaisimme tehdä, aloimme kaikki toivoa jotain tällaista erilliskursseilla opetettavaa teemaa. Saimmekin tunnin mittaisen aivojumpan, jossa ensin tsekattiin istunta ja sitten harjoiteltiin tuntumaa, pohkeen ja käden vuorovaikutusta.
Aluksi siis jokainen nosti jalat eteen satulan polvitukien päälle. Näin istuinluut saadaan vartalon alle, ja kun tuosta asennosta tiputtaa jalat alas, istuu myös oikeassa kohdassa satulassa.
Vieläkään ei otettu ohjia, vaan käveltiin pitkin ohjin uran sisäpuolella. Tästä oikeasta istunta-asennosta kokeiltiin hieman liioitellen, mitä tapahtuu, jos paino siirtyy. Loppujen lopuksi ei tarvinnut paljonkaan keikahtaa jommalle kummalle puolelle, kun hevoset jo reagoivat painoapuun kääntymällä joko kentän keskelle tai kohti uraa. Eipä tarvitse ihmetellä vaikkapa hankaluuksia väistössä, jos paino- ja pohjeavut antavat täysin ristikkäisiä käskyjä...
Koko tunnin ajan hevoset koitettiin saada itse imemään ohjaa, eikä niin, että ratsastaja olisi vetänyt ohjasta hevosta tuntumalle. Teimme pitkiä asetuksia ja aina niin, että ensin jalka aloitaa ja käsi jatkaa, ei yhtä aikaa. Näin ei pakoteta hevosta vaan koitetaan houkutella sitä.
Harjoitukset olivat Mimmille ihan valtavan hyödyllisiä, ja kun joskus 40 minuutin jälkeen lähdettiin vähän vapaammin uralle, niin jopas oli tuntumaa kahdella ohjalla ja hevonen kantoi itsensä. Otin ihan tarkoituksella alun niin, etten juuri välittänyt missä Mimmin pää on, vaan koitin vain ajatella ohjeita ja tehdä kuten Hanna sanoo. Mimmi oli silti ihan pyöreä, vaikka minun makuun vähän pitkä. Mutta näin verytellen lopputunnista olisi jo voinut tehdä vaikka mitä!
Mimmi on myös minusta paljon mielyttävämpi nivelillä kuin kangilla. Kai tamma on sen verran herkkä, että kova rauta suussa vaatisi ratsastajalta enemmän kuin mihin minä pystyn.
Maiju oli poissa ja sijaisena Hanna. Hän on erikoistunut teematunteihin: istunta, käsi ja tuntuma, miten hevonen liikkuu ja kantaa itsensä oikein... Kun Hanna sitten kysyi, mitä haluaisimme tehdä, aloimme kaikki toivoa jotain tällaista erilliskursseilla opetettavaa teemaa. Saimmekin tunnin mittaisen aivojumpan, jossa ensin tsekattiin istunta ja sitten harjoiteltiin tuntumaa, pohkeen ja käden vuorovaikutusta.
Aluksi siis jokainen nosti jalat eteen satulan polvitukien päälle. Näin istuinluut saadaan vartalon alle, ja kun tuosta asennosta tiputtaa jalat alas, istuu myös oikeassa kohdassa satulassa.
Vieläkään ei otettu ohjia, vaan käveltiin pitkin ohjin uran sisäpuolella. Tästä oikeasta istunta-asennosta kokeiltiin hieman liioitellen, mitä tapahtuu, jos paino siirtyy. Loppujen lopuksi ei tarvinnut paljonkaan keikahtaa jommalle kummalle puolelle, kun hevoset jo reagoivat painoapuun kääntymällä joko kentän keskelle tai kohti uraa. Eipä tarvitse ihmetellä vaikkapa hankaluuksia väistössä, jos paino- ja pohjeavut antavat täysin ristikkäisiä käskyjä...
Koko tunnin ajan hevoset koitettiin saada itse imemään ohjaa, eikä niin, että ratsastaja olisi vetänyt ohjasta hevosta tuntumalle. Teimme pitkiä asetuksia ja aina niin, että ensin jalka aloitaa ja käsi jatkaa, ei yhtä aikaa. Näin ei pakoteta hevosta vaan koitetaan houkutella sitä.
Harjoitukset olivat Mimmille ihan valtavan hyödyllisiä, ja kun joskus 40 minuutin jälkeen lähdettiin vähän vapaammin uralle, niin jopas oli tuntumaa kahdella ohjalla ja hevonen kantoi itsensä. Otin ihan tarkoituksella alun niin, etten juuri välittänyt missä Mimmin pää on, vaan koitin vain ajatella ohjeita ja tehdä kuten Hanna sanoo. Mimmi oli silti ihan pyöreä, vaikka minun makuun vähän pitkä. Mutta näin verytellen lopputunnista olisi jo voinut tehdä vaikka mitä!
Mimmi on myös minusta paljon mielyttävämpi nivelillä kuin kangilla. Kai tamma on sen verran herkkä, että kova rauta suussa vaatisi ratsastajalta enemmän kuin mihin minä pystyn.
maanantai 13. marraskuuta 2017
Siirtymisiä kolmikaarisella
18.10.2017 - Maiju - t. Mimmi
Olivialla ei sitten ilmeisesti ainakaan tässä vaiheessa ainakaan minun kanssani käytetä kankisuitsia, joten Maiju palautti minut Mimmin selkään. En ole tainnut nähdä koskaan kenenkään ratsastavan silläkään kangilla, mutta koska sillä on omat kankisuitset, ei tämä liene mikään harvinaisuus.
Aikaisemmin Maijun kankitunnilla olemme harjoitelleet pitämään ohjia siten, että nivelohja kulkee normaalisti ja kankiohja vain keskisormen ympäri. Tällä keralla ojat otettiin Kyra Kyrklyndin tyyliin, jolloin kankiohja tulikin pikkurillin alta ja poistui kuten nivel. Tämä oli minulle luonnollisempi tapa kuin tuo aiempi, vaikka kaikkein luonnollisin on se, missä kankiohja tulee käteen nivelen yläpuolelta.
Mimmi oli kankisuitsituksella hieman erilainen kuin nivelillä. Se ei ollut niin tasainen ja jännittyi helpommin. Välillä tuli tosi hyviä pätkiä, ja sitten välillä taas tamma kulki pää pitkänä, selkä notkolla ja jalat perässä laahaten. Itsekään en kyllä ollut lähelläkään parhaintani raskaan alkuviikon vuoksi. Mimmi ja Maiju kuitenkin tarjosivat sen verran tekemistä, että oli pakko koittaa keskittyä joka hetki.
Alkutunnista meni aika paljon aikaa suitstuksen kertaamiseen, mutta ehdittiin silti työskennellä tehokkaasti lähinnä kolmikaarisella kiemurauralla. Ensin haettiin reitti ihan vaan käynnissä. Sitten keskimmäinen kaari tultiin laukassa. Lopulta koko kaari laukattiin, siirtymiset tehtiin käynnin kautta. Mimmi oli aluksi vähän löysä, ja reaktiot etenkin pidättäviin apuihin olivat hitaita. Maiju sanoikin, että jos on pyytänyt kauniisti ilman toivottua lopputulosta, on ihan oikeutettua pyytää seuraavalla kerralla niin selvästi, että alkaa tapahtua. Ensin tämä tuntui vähän hurjalta, mutta kieltämättä niistä kangista oli sitten apua käyntisiirtymisissä.
Mimmin kanssa oli aina välillä myös vähän ahdasta, kun sillä on paitsi iso laukka niin myös aina pieni epäluulo vastaantulevia hevosia kohtaan. Onneksi tunnen tamman jo sen verran hyvin, että kun vaan pisti sen töihin ja pyysi riittävän selvästi myös laukkaamaan eteen, ei ongelmia oikeastaan sitten tullutkaan.
Vaikka ei joka hetki ihan putkeen mennytkään ja vaikka tiedän, että pystymme Mimmin kanssa jo paljon parempaankin, niin ihan hyvä työntäyteinen turpaterapiatunti tämäkin oli.
Olivialla ei sitten ilmeisesti ainakaan tässä vaiheessa ainakaan minun kanssani käytetä kankisuitsia, joten Maiju palautti minut Mimmin selkään. En ole tainnut nähdä koskaan kenenkään ratsastavan silläkään kangilla, mutta koska sillä on omat kankisuitset, ei tämä liene mikään harvinaisuus.
Aikaisemmin Maijun kankitunnilla olemme harjoitelleet pitämään ohjia siten, että nivelohja kulkee normaalisti ja kankiohja vain keskisormen ympäri. Tällä keralla ojat otettiin Kyra Kyrklyndin tyyliin, jolloin kankiohja tulikin pikkurillin alta ja poistui kuten nivel. Tämä oli minulle luonnollisempi tapa kuin tuo aiempi, vaikka kaikkein luonnollisin on se, missä kankiohja tulee käteen nivelen yläpuolelta.
Mimmi oli kankisuitsituksella hieman erilainen kuin nivelillä. Se ei ollut niin tasainen ja jännittyi helpommin. Välillä tuli tosi hyviä pätkiä, ja sitten välillä taas tamma kulki pää pitkänä, selkä notkolla ja jalat perässä laahaten. Itsekään en kyllä ollut lähelläkään parhaintani raskaan alkuviikon vuoksi. Mimmi ja Maiju kuitenkin tarjosivat sen verran tekemistä, että oli pakko koittaa keskittyä joka hetki.
Alkutunnista meni aika paljon aikaa suitstuksen kertaamiseen, mutta ehdittiin silti työskennellä tehokkaasti lähinnä kolmikaarisella kiemurauralla. Ensin haettiin reitti ihan vaan käynnissä. Sitten keskimmäinen kaari tultiin laukassa. Lopulta koko kaari laukattiin, siirtymiset tehtiin käynnin kautta. Mimmi oli aluksi vähän löysä, ja reaktiot etenkin pidättäviin apuihin olivat hitaita. Maiju sanoikin, että jos on pyytänyt kauniisti ilman toivottua lopputulosta, on ihan oikeutettua pyytää seuraavalla kerralla niin selvästi, että alkaa tapahtua. Ensin tämä tuntui vähän hurjalta, mutta kieltämättä niistä kangista oli sitten apua käyntisiirtymisissä.
Mimmin kanssa oli aina välillä myös vähän ahdasta, kun sillä on paitsi iso laukka niin myös aina pieni epäluulo vastaantulevia hevosia kohtaan. Onneksi tunnen tamman jo sen verran hyvin, että kun vaan pisti sen töihin ja pyysi riittävän selvästi myös laukkaamaan eteen, ei ongelmia oikeastaan sitten tullutkaan.
Vaikka ei joka hetki ihan putkeen mennytkään ja vaikka tiedän, että pystymme Mimmin kanssa jo paljon parempaankin, niin ihan hyvä työntäyteinen turpaterapiatunti tämäkin oli.
perjantai 13. lokakuuta 2017
Työntäyteinen tunti
11.10.2017 - Maiju - t. Olivia
Volttiteema jatkui, ja minä sain toisen mahdollisuuden Olivian kanssa. Tällä kerralla Maiju jätti thiedemanit pois, sanoi, että katsotaan miten menee ilman niitä. Olivialla oli sama kuolain ja samat ohjat kuin viimeksi, mutta Maiju oli halunnut sille samanlaisen turparemmin kuin Akulla. Niinpä sille oli muutoin vaihdettu lomalla olevan Akun suitset. Maiju kysyikin maneesissa, että enkö tunnistanut suitsia, mutta olinhan minä ne jo tallissa hoksannut Akun suitsiksi. Johtuiko sitten tutuista suitsista vai mistä, mutta minun ja Olivian touhussa oli nyt paljon enemmän tolkkua kuin viimeksi.
Alotettiin käynnissä tekemällä pitkän sivun alkukirjaimiin voltit. Kun voltit sujuivat, jatkettiin pitkät sivut avoa. Olivialla oli avoissakin selvä puoliero. Lisäksi, kun aluksi laitoin sisäpohkeen liian taakse, sain tamman väistämään taipumisen sijasta... Saimme kyllä lopulta ihan hyviä pätkiä avotaivutusta, mutta olihan se vähän sellaista huojahtelevaa, sekä taivutuksen että käynnin tahdin osalta. Ihan joka askel pitäisi ratsastaa huolellisesti ja ajatuksella.
Sattui muuten hauskasti, kun yhtäkkiä Maiju sanoi, että ihan kuin minä ja Foxy oltaisiin tultu avotaivutusta! Siitä on jo aika monta vuotta aikaa, eikä Maiju edes opettanut minua silloin vakituisesti, mutta kiva, että hän muisti minun ratsastaneen paljon Foxylla. Ruuna oli suuri suosikkini aina siihen asti, kun se myytiin ja lopulta jouduttiin polvivaivojen vuoksi lopettamaan.
Ravia tehtiin ensin koko uralla, jossa toiselle pitkälle sivulle kuvioitiin K.N. Specialin loiva kiemura, mikä ei tosiaankaan ole kovin loiva... Olivia oli kokonaisuudessaan paljon herkemmällä menopäällä kuin viikkoa aiemmin, joten tällaiset tehtävät, joissa koko ajan tapahtuu jotain, olivat sille todella hyviä ja auttoivat keskittymään ratsastajaan.
Sitten ravattiin hetki ympyrällä, jossa tehtiin parit laukannostot. Kun laukka oli saatu kuntoon, jatkettiin koko uralle ja tehtiin molemmille pitkille sivuille loivat kiemurat, nyt siis oikeasti vaan muutama metri uralta sisään. Maiju neuvoi rohkeasti asettamaan myös vastalaukkakaarteessa sisään ja pitämään laukkaa yllä pohkeilla. Näin sainkin Olivian laukkaa paremmin kontrolliin ja tammaa kuulolle. Ennen kaikkea sain ratsastettua sitä pois sieltä vasemmalta, kun jatkuvasti asetettiin ja taivutettiin eri suuntiin. Suoralla uralla olisi ollut huomattavasti haastavampaa.
Kaikki nämä samat kuviot ratsastettiin myös toiseen suuntaan. Ennen varsinaista laukkaosuutta tehtiin ravista laukannostoja. Maijun ajatuksena oli lähinnä saada hitaampia hevosia terävämmiksi, Olivia taas ei juuri herättelyä tarvinnut; se nosti laukan samantien, kun muutkin nostivat. Tein pari nostoa siten, että oikeastaan annoin sille vain luvan laukata, mitään muita apuja ei tarvinnut. Muun ajan työskentelin ympyrällä. Siinä alkoikin tulla tulosta, oikealla oli tuntumaa ja tamma pysyi käsissä. Maijukin oli tyytyväinen, kun Olivia keskittyi minuun eikä välittänyt, vaikka muut laukkasivat ympärillä.
Oikeastaan missään vaiheessa ei tullut sellaista totaalista kaahotusvaihetta, vaan sain Olivian aina rauhoittumaan. Olin laittanut sille jälleen paalinarun kaulaan, ja pidin sitä nyt siellä vasemmassa kädessä, jossa Olivia on kiinni. Sain näin estettyä sen, etten jäänyt vetämään, kun oikea käsi lukittuu paremmin itsestään paikalleen. Maiju sanoi samoin kuin Kikka aikoinaan minun ratsastaessani Akulla, että aina kun tekee mieli vetää, myötää. Sitä koitin muistella, enkä Olivian kiusallakaan jäädä kiinni vasemmalta. Välillä se kulki ihan kenollaan oikealle vasemmassakin kierroksessa, mutta eipähän tullut koko tunnin vetokisaa. Ja aina kun asetti tai taivutti, niin iso liike ja perään ihan löysää ohjaa. Olivia on helposti todella epätasainen, eli vaatii ratsastajalta todella tasaista istuntaa ja etenkin kevennystä. Yhtäkkiä voi tulla sellainen kummallinen pomppu. Koko ajan saa laskea tahtia mielessään. Ymmärrän nyt varsin hyvin sen, mitä Eeva hevosesittelyssä oli sanonut!
Kaiken kaikkiaan olin nyt itse paljon määrätietoisempi ja keskittyneempi Olivian kanssa. Sanoin Maijullekin, että kun hevosen kanssa tulee tutuksi, niin pystyy rohkeammin ratsastamaan ja kokeilemaan mitä toimii ja mikä ei. Ensi viikolla alkaa kankijakso, mutta en tiedä ratsastetaanko Olivialla kangilla. Joillain voi kuulemma vaihtua ratsut, mutta sen näkee sitten ensi viikolla.
Volttiteema jatkui, ja minä sain toisen mahdollisuuden Olivian kanssa. Tällä kerralla Maiju jätti thiedemanit pois, sanoi, että katsotaan miten menee ilman niitä. Olivialla oli sama kuolain ja samat ohjat kuin viimeksi, mutta Maiju oli halunnut sille samanlaisen turparemmin kuin Akulla. Niinpä sille oli muutoin vaihdettu lomalla olevan Akun suitset. Maiju kysyikin maneesissa, että enkö tunnistanut suitsia, mutta olinhan minä ne jo tallissa hoksannut Akun suitsiksi. Johtuiko sitten tutuista suitsista vai mistä, mutta minun ja Olivian touhussa oli nyt paljon enemmän tolkkua kuin viimeksi.
Alotettiin käynnissä tekemällä pitkän sivun alkukirjaimiin voltit. Kun voltit sujuivat, jatkettiin pitkät sivut avoa. Olivialla oli avoissakin selvä puoliero. Lisäksi, kun aluksi laitoin sisäpohkeen liian taakse, sain tamman väistämään taipumisen sijasta... Saimme kyllä lopulta ihan hyviä pätkiä avotaivutusta, mutta olihan se vähän sellaista huojahtelevaa, sekä taivutuksen että käynnin tahdin osalta. Ihan joka askel pitäisi ratsastaa huolellisesti ja ajatuksella.
Sattui muuten hauskasti, kun yhtäkkiä Maiju sanoi, että ihan kuin minä ja Foxy oltaisiin tultu avotaivutusta! Siitä on jo aika monta vuotta aikaa, eikä Maiju edes opettanut minua silloin vakituisesti, mutta kiva, että hän muisti minun ratsastaneen paljon Foxylla. Ruuna oli suuri suosikkini aina siihen asti, kun se myytiin ja lopulta jouduttiin polvivaivojen vuoksi lopettamaan.
Ravia tehtiin ensin koko uralla, jossa toiselle pitkälle sivulle kuvioitiin K.N. Specialin loiva kiemura, mikä ei tosiaankaan ole kovin loiva... Olivia oli kokonaisuudessaan paljon herkemmällä menopäällä kuin viikkoa aiemmin, joten tällaiset tehtävät, joissa koko ajan tapahtuu jotain, olivat sille todella hyviä ja auttoivat keskittymään ratsastajaan.
Sitten ravattiin hetki ympyrällä, jossa tehtiin parit laukannostot. Kun laukka oli saatu kuntoon, jatkettiin koko uralle ja tehtiin molemmille pitkille sivuille loivat kiemurat, nyt siis oikeasti vaan muutama metri uralta sisään. Maiju neuvoi rohkeasti asettamaan myös vastalaukkakaarteessa sisään ja pitämään laukkaa yllä pohkeilla. Näin sainkin Olivian laukkaa paremmin kontrolliin ja tammaa kuulolle. Ennen kaikkea sain ratsastettua sitä pois sieltä vasemmalta, kun jatkuvasti asetettiin ja taivutettiin eri suuntiin. Suoralla uralla olisi ollut huomattavasti haastavampaa.
Kaikki nämä samat kuviot ratsastettiin myös toiseen suuntaan. Ennen varsinaista laukkaosuutta tehtiin ravista laukannostoja. Maijun ajatuksena oli lähinnä saada hitaampia hevosia terävämmiksi, Olivia taas ei juuri herättelyä tarvinnut; se nosti laukan samantien, kun muutkin nostivat. Tein pari nostoa siten, että oikeastaan annoin sille vain luvan laukata, mitään muita apuja ei tarvinnut. Muun ajan työskentelin ympyrällä. Siinä alkoikin tulla tulosta, oikealla oli tuntumaa ja tamma pysyi käsissä. Maijukin oli tyytyväinen, kun Olivia keskittyi minuun eikä välittänyt, vaikka muut laukkasivat ympärillä.
Oikeastaan missään vaiheessa ei tullut sellaista totaalista kaahotusvaihetta, vaan sain Olivian aina rauhoittumaan. Olin laittanut sille jälleen paalinarun kaulaan, ja pidin sitä nyt siellä vasemmassa kädessä, jossa Olivia on kiinni. Sain näin estettyä sen, etten jäänyt vetämään, kun oikea käsi lukittuu paremmin itsestään paikalleen. Maiju sanoi samoin kuin Kikka aikoinaan minun ratsastaessani Akulla, että aina kun tekee mieli vetää, myötää. Sitä koitin muistella, enkä Olivian kiusallakaan jäädä kiinni vasemmalta. Välillä se kulki ihan kenollaan oikealle vasemmassakin kierroksessa, mutta eipähän tullut koko tunnin vetokisaa. Ja aina kun asetti tai taivutti, niin iso liike ja perään ihan löysää ohjaa. Olivia on helposti todella epätasainen, eli vaatii ratsastajalta todella tasaista istuntaa ja etenkin kevennystä. Yhtäkkiä voi tulla sellainen kummallinen pomppu. Koko ajan saa laskea tahtia mielessään. Ymmärrän nyt varsin hyvin sen, mitä Eeva hevosesittelyssä oli sanonut!
Kaiken kaikkiaan olin nyt itse paljon määrätietoisempi ja keskittyneempi Olivian kanssa. Sanoin Maijullekin, että kun hevosen kanssa tulee tutuksi, niin pystyy rohkeammin ratsastamaan ja kokeilemaan mitä toimii ja mikä ei. Ensi viikolla alkaa kankijakso, mutta en tiedä ratsastetaanko Olivialla kangilla. Joillain voi kuulemma vaihtua ratsut, mutta sen näkee sitten ensi viikolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)