23.8.2010 Primus Talli
Maiju - r. Kalle
Ratsastin viime tipassa perumani syyskauden avaustunnin rästituntina sunnuntain ryhmässä, jonka piti Maiju. Meitä oli maneesissa vaatimattomasti 12 ratsukkoa... Tallin käytäntö olla rajoittamatta rästituntien oppilasmääriä kyllä selvästi ohjaa tuntien vaihtoon tai myymiseen, jos itse ei pääse paikalle.
Hurjasta osallistujamäärästä huolimatta tunti sujui lopulta aika mainiosti, vaikka erityisesti minulle pieni lisätila ei olisi pahitteeksi ollutkaan. Sain nimittäin ratsukseni Kallen (Chrevi's Combardo, jota Sukupostin kuvissa ratsastaa ruunan kouluttanut Kikka Suomio), jota olin koko kevään salaa ihaillut. Raamikas tumma ruuna on aika pitkänomainen, ja sillä on upeat lennokkaat ja joustavat liikkeet. Se on kuitenkin näyttänyt aika hankalalta ratsastettavalta, ja tallin kotisivuilla mainostetaan kokeneempien ratsastajien hevoseksi.
Kalle oli jo edellisellä tunnilla, jossa Maiju koitti saada siihen vauhtia "juoksuttamalla" ruunaa pääty-ympyrällä raipan avulla. Tästä viisastuneena päätin taas keskittyä vain ja ainoastaan eteenpäinpyrkimykseen sekä siihen, että se on suoralla suora. Aluksi mentiinkin pelkkää käyntiä aika vapaasti pysähdyksiä tehden. Nämä olivat Kallelle hyviä, sillä liikkeellelähtojen avulla sain moottoria käyntiin ja takaosaa terävämmäksi. Ravikin tuntui aika kivalta, mutta Maiju kehottikin lyhentämään selvästi ohjaa. Kallella ratsastaja ei kuulemma saa tyytyä siihen, että hevonen liikkuu reippaasti mutta on pitkä. Tästä meillä olikin ruunan kanssa tunnin aikana hieman erimielisyyksiä, sillä heti tuntuman tiukentuessa jalkoja vaadittiin kahta kauheammin.
Lopuksi saatiin verytellä laukannostoja tehden, ja voi mahdoton miten upea Kallen laukka olikaan! Meidän oli tarkoitus oikeastaan koko tunnin ajan mennä hieman uran sisäpuolella, jotta juuri kunnostettuun maneesiin ei heti tulisi kauheita uria. Kalle liiteli varsin vaivattomasti uran sisäpuolella aivan luotisuoraan, josta Maijukin kehui. Myös eteenpäinpyrkimys ja muoto oli helpompi saavuttaa laukassa.
Varsinaisen työskentelyn aloitimme pääty-ympyröillä ja pitkällä sivulla tehtävillä käynnin lyhentämisillä, jossa jalkani lähes väkisin alkoivat nousta pitkin hevosen kylkiä... Sitten sama ravissa, paitsi että pitkällä sivulla siirryttiinkin vain muutamaksi askeleeksi käyntiin. Lopulta jätettiin käyntisiirtymiset pois ja sen sijaan lyhennettiin ravia. Tämä onnistui Kallella hienosti, etenkin kun Maiju kehotti vielä hieman naputtelemaan raipalla lyhennysvaiheessa takaosan saamiseksi entistä paremmin alle. Lopuksi nostettiin laukka suoraan lyhennyksestä, ja Kalle teki täsmälliset nostot ja laukkasi alkutunnin malliin.
Kalle ei siis ollut ollenkaan niin hankala kuin olin kuvitellut, mutta haastava toki. Mitä olen muiden kommentteja ruunasta seurannut, niin maneesissa se tahmailee helpommin kuin ulkona, joten siihen nähden saan ainakin olla tyytyväinen. Jos nyt en ole tämän vajaan vuoden primustelun aikana mitään muuta oppinut, niin ainakin sen, että kaikki lähteen eteenpäinpyrkimyksestä. Nämä kaksi syyskauden tuntia ovat osoittaneet, että kun moottori toimii, niin loppu sujuu melkein kuin itsestään. Kallen kanssa kyllä vaadittaisiin vielä parempaa jalkojenkäyttöä sekä vatsalihaksia, jotta raipalla ei tarvitsisi muistuttaa niin usein. Maijun mukaan sain Kallen kuitenkin kivasti hereille ja teräväksi, mikä ruunan kanssa on se suurin haaste. Mutta koska meitä oli nyt niin monta, niin kommentit jäivät muutoin aika vähiin - toivottavasti siis tämä kerta Kallella ei jäänyt ainoaksi!
tiistai 24. elokuuta 2010
lauantai 21. elokuuta 2010
Onnistunut tunninvaihto
20.8.2010 Primus Talli
Pirita - t. Mirja
En päässyt uuden ryhmäni syyskauden avaukseen, joten ennen ensimmäistä tuntiani jännitti kuin ei olisi taas hetkeen ratsastanutkaan. Enkä oikeastaan ollutkaan, kun takana oli reilun kuukauden kesätauko. En etukäteen tiennyt ryhmästä juuri mitään, ja päivällä jo hieman epäilin oliko sittenkään järkevää vaihtaa tiukan Piritan tunnille.
Tallin ilmoitustaululla oli listat vain Piritalle, ja seitsemän tuntini oli näistä viimeisin. Perjantaisin ei siis ole kuin yksi ryhmä kerrallaan, mikä tietää koko 80 m x 30 m maneesia kuudelle ratsukolle! Tämä ja päivän viimeinen ryhmä takaavat myös ihanan rauhallisen tunnelman aiemmin niin hektiseen ja junnupitoiseen tiistaihin verrattuna. Kaiken lisäksi ryhmä vaikutti tosi mukavalta ja taidoiltaan tasaiselta, joten summamutikassa Piritan perässä tehty vaihto osoittautui enemmän kuin onnistuneeksi.
Sitten itse tuntiin. Minulle oli merkitty kansallisissa kenttäkisoissakin startannut vuonna 1997 syntynyt Mirja. Muistin sen suureksi ruunikoksi, ja menin katsomaan sitä edeltävälle tunnille. Primus Tallilla on toinenkin samat tuntomerkit täyttävä tamma, Ritva, ja niinpä seurasinkin onnellisesti puoli tuntia ihan väärää hevosta. Mirja ei ollutkaan se herkän näköinen muodossa sipsutteleva ratsu, vaan epäpuhtaan näköisesti pää kenossa laahustava tamma.
Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun nousin kentällä puhisevan Mirjan selkään ja kävelin maneesiin, jossa ratsastimme Piritan äänen säästämiseksi - ääntä hän nimittäin oli joutunut edellisellä tunnilla käyttämään hieman tavallista enemmän, koska oppilaat eivät oikein saaneet teitä kohdalleen. Kun Pirita kuuli, etten ollut koskaan aiemmin mennyt Mirjalla, hän kertoi isoliikkaisen tamman vaativan tasaisen käden ja pohkeiden väliin ratsastamisen, jotta se ei kiemurtele.
Niinpä sitten tein heti alkukäynnit selvästi uran sisäpuolella ja seurasin peilistä, että ratsuni kulkee suoraan. Aluksi se yrittikin venkoilla uraa kohti, mutta aika helposti pääsimme yhteisymmärrykseen oikeasta tiestä. Heti, kun se kulki suoraan, tuli kaulakin pyöreämmäksi ilman mitään erityisempiä kommervenkkejä. Jo käyntiveryttelyn aikana käännyimme päädyistä keskihalkaisijalle ja teimme pohkeenväistöä uralle ennen maneesin puoltaväliä. Mirja teki hyvin vasemmalle, mutta sitten kun piti vaihtaa suuntaa, sain yhden kierroksen verran taas keskustella suoraan kulkemisesta keskihalkaisijalla. Tämän jälkeen väistöt sujuivat suht helposti, etenkin kun Pirita neuvoi siirtämään väistättävän pohkeen liioitellun eteen, jolloin takaosa ei edistänyt.
Kevyessä ravissa ja laukassa veryteltiin ensin pääty-ympyröillä. Vaikka Mirja oli ollut jo yhdellä tunnilla, se oli vasempaan kierrokseen aivan tajuttoman kankea. Niinpä sain vaihtaa suuntaa ja mennä ensin oikeaan. Tavoitteena oli vain saada se liikkumaan pitkällä askeleella, muodosta viis, ja lopuksi laukassa sainkin viilettää ihan kunnon keskilaukkaa maneesia ympäri. Pirita arveli, että jäykkyys johtuu siitä, että ratsastajat arastavat sen suuria liikkeitä ja antavat sen köpötellä, jolloin tamma ei oikeastaan koskaan vetreydy.
Eteenpäinratsastaminen kuitenkin auttoi, ja Mirja oli varsin mukavan tuntuinen lopputunnin. Jatkoimme edelleen pohkeenväistöä, mutta pääasia ei ollut itse väistö vaan sen tempo. Yleensä hevoset hidastavat ja hidastavat väistössä, kun ratsastajat istuvat alas, mutta nyt teimme väistöt kevyessä ravissa. Vaikka uralla piti olla ennen maneesin puolta väliä, jäi hyvin aikaa keskihalkaisijalla suoristamiseen ja loivaan reippaaseen väistöön. Vasta Primuksella olen ymmärtänyt, miten tärkeä se toinenkin pohje on nimeenomaan eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessä niin, ettei väistöstä tule liian jyrkkä. Koska Mirjan ravi on niin suurta, sain tehdä tehdä päädyt todella tarkasti, jotta pääsin keskihalkaisijalle. Katseesta oli tässä iso apu. Mirja teki väistöt hyvin ja tasaisesti tahdin muuttumatta, vaikka muoto alkoi väistöissä löytyä vasta lähemäpä tunnin loppua.
Teimme väistöjä molempiin suuntiin, ja viimeiseksi väsitimme koko diagonaalin. Pirita seisoi diagonaalin lopussa ja yllätti kaikki sanomalla kunkin päästessä uralle: "Vasen laukka - nyt!" Mirjan kanssa nostot alkutunnista vaativat tarkkaa keskittymistä ja hieman raippaakin, mutta tämän noston se teki vain askeleen viiveellä. Laukkatyöskentely vasempaan oli Mirjalle ympyrällä vielä aika vaikeaa, mutta parani loppua kohti.
Harjoitusravia emme juurikaan menneet, paitsi ympyröillä ennen loppuraveja. Siinä koitimme saada saman tunteen kuin väistöissä, että hevoset liikkuvat itsestään eteenpäin, ensin kevyessä ravissa, sitten harjoitusravissa, ja lopulta laukassa, johon piti vain soljua harjoitusravista. Oikeaan kierrokseen Mirja oli taas selvästi vetreämpi, ja isoista liikkeistä huolimatta niissä oli varsin helppo istua.
Loppuveryttelyt teimme vapaasti suuntia vaihdellen niin, että vanha sisäohja piti saada suunnanvaihdoksessa luonnostaan jäämään tuelle uudeksi ulko-ohjaksi. Pikku hiljaa piti päästää hevonen myös pidemmälle kaualle. Mirja oli jo hyvin vertynyt, joten tämä sujui meiltä hyvin.
Loppukäynniksi hyppäsin tapani mukaan taas alas taluttamaan ratsuani. Maneesiin oli tuntimme puolivälin paikkeilla tullut yksi Primuksen opettajista, Ellu, ratsastamaan omalla hevosellaan. Kun kävelin Mirjan kanssa, hän oikein erikseen ratsasti lähellemme ja sanoi, miten mukava on nähdä Mirjan menevän niin hyvin. Ilmeisesti tamman kanssa ei kaikilla niin vaan synkkaa, mutta minun mielestäni se oli oikein mukava.
Piritakin kehui, että olin ratsastanut hyvin: olin kuunnellut ohjeet ja tehnyt niiden mukaan ja saanut hevosen toimimaan. Kaiken kruunasi se, kun Pirita huomasi uudet, vanhojen hajonneiden tilalle ostamani minichapsit ja kehui niitä "tosi styleiksi"! Paljon paremmin ei siis olisi voinut syyskausi alkaa, ja olenkin kyllä taas todella innostunut tästä harrastuksesta - aivan niin kuin silloin, kun yli 15 vuotta pianoa soitettuani älysin viimein hakea uusia tuulia uudelta opettajalta.
Pirita - t. Mirja
En päässyt uuden ryhmäni syyskauden avaukseen, joten ennen ensimmäistä tuntiani jännitti kuin ei olisi taas hetkeen ratsastanutkaan. Enkä oikeastaan ollutkaan, kun takana oli reilun kuukauden kesätauko. En etukäteen tiennyt ryhmästä juuri mitään, ja päivällä jo hieman epäilin oliko sittenkään järkevää vaihtaa tiukan Piritan tunnille.
Tallin ilmoitustaululla oli listat vain Piritalle, ja seitsemän tuntini oli näistä viimeisin. Perjantaisin ei siis ole kuin yksi ryhmä kerrallaan, mikä tietää koko 80 m x 30 m maneesia kuudelle ratsukolle! Tämä ja päivän viimeinen ryhmä takaavat myös ihanan rauhallisen tunnelman aiemmin niin hektiseen ja junnupitoiseen tiistaihin verrattuna. Kaiken lisäksi ryhmä vaikutti tosi mukavalta ja taidoiltaan tasaiselta, joten summamutikassa Piritan perässä tehty vaihto osoittautui enemmän kuin onnistuneeksi.
Sitten itse tuntiin. Minulle oli merkitty kansallisissa kenttäkisoissakin startannut vuonna 1997 syntynyt Mirja. Muistin sen suureksi ruunikoksi, ja menin katsomaan sitä edeltävälle tunnille. Primus Tallilla on toinenkin samat tuntomerkit täyttävä tamma, Ritva, ja niinpä seurasinkin onnellisesti puoli tuntia ihan väärää hevosta. Mirja ei ollutkaan se herkän näköinen muodossa sipsutteleva ratsu, vaan epäpuhtaan näköisesti pää kenossa laahustava tamma.
Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun nousin kentällä puhisevan Mirjan selkään ja kävelin maneesiin, jossa ratsastimme Piritan äänen säästämiseksi - ääntä hän nimittäin oli joutunut edellisellä tunnilla käyttämään hieman tavallista enemmän, koska oppilaat eivät oikein saaneet teitä kohdalleen. Kun Pirita kuuli, etten ollut koskaan aiemmin mennyt Mirjalla, hän kertoi isoliikkaisen tamman vaativan tasaisen käden ja pohkeiden väliin ratsastamisen, jotta se ei kiemurtele.
Niinpä sitten tein heti alkukäynnit selvästi uran sisäpuolella ja seurasin peilistä, että ratsuni kulkee suoraan. Aluksi se yrittikin venkoilla uraa kohti, mutta aika helposti pääsimme yhteisymmärrykseen oikeasta tiestä. Heti, kun se kulki suoraan, tuli kaulakin pyöreämmäksi ilman mitään erityisempiä kommervenkkejä. Jo käyntiveryttelyn aikana käännyimme päädyistä keskihalkaisijalle ja teimme pohkeenväistöä uralle ennen maneesin puoltaväliä. Mirja teki hyvin vasemmalle, mutta sitten kun piti vaihtaa suuntaa, sain yhden kierroksen verran taas keskustella suoraan kulkemisesta keskihalkaisijalla. Tämän jälkeen väistöt sujuivat suht helposti, etenkin kun Pirita neuvoi siirtämään väistättävän pohkeen liioitellun eteen, jolloin takaosa ei edistänyt.
Kevyessä ravissa ja laukassa veryteltiin ensin pääty-ympyröillä. Vaikka Mirja oli ollut jo yhdellä tunnilla, se oli vasempaan kierrokseen aivan tajuttoman kankea. Niinpä sain vaihtaa suuntaa ja mennä ensin oikeaan. Tavoitteena oli vain saada se liikkumaan pitkällä askeleella, muodosta viis, ja lopuksi laukassa sainkin viilettää ihan kunnon keskilaukkaa maneesia ympäri. Pirita arveli, että jäykkyys johtuu siitä, että ratsastajat arastavat sen suuria liikkeitä ja antavat sen köpötellä, jolloin tamma ei oikeastaan koskaan vetreydy.
Eteenpäinratsastaminen kuitenkin auttoi, ja Mirja oli varsin mukavan tuntuinen lopputunnin. Jatkoimme edelleen pohkeenväistöä, mutta pääasia ei ollut itse väistö vaan sen tempo. Yleensä hevoset hidastavat ja hidastavat väistössä, kun ratsastajat istuvat alas, mutta nyt teimme väistöt kevyessä ravissa. Vaikka uralla piti olla ennen maneesin puolta väliä, jäi hyvin aikaa keskihalkaisijalla suoristamiseen ja loivaan reippaaseen väistöön. Vasta Primuksella olen ymmärtänyt, miten tärkeä se toinenkin pohje on nimeenomaan eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessä niin, ettei väistöstä tule liian jyrkkä. Koska Mirjan ravi on niin suurta, sain tehdä tehdä päädyt todella tarkasti, jotta pääsin keskihalkaisijalle. Katseesta oli tässä iso apu. Mirja teki väistöt hyvin ja tasaisesti tahdin muuttumatta, vaikka muoto alkoi väistöissä löytyä vasta lähemäpä tunnin loppua.
Teimme väistöjä molempiin suuntiin, ja viimeiseksi väsitimme koko diagonaalin. Pirita seisoi diagonaalin lopussa ja yllätti kaikki sanomalla kunkin päästessä uralle: "Vasen laukka - nyt!" Mirjan kanssa nostot alkutunnista vaativat tarkkaa keskittymistä ja hieman raippaakin, mutta tämän noston se teki vain askeleen viiveellä. Laukkatyöskentely vasempaan oli Mirjalle ympyrällä vielä aika vaikeaa, mutta parani loppua kohti.
Harjoitusravia emme juurikaan menneet, paitsi ympyröillä ennen loppuraveja. Siinä koitimme saada saman tunteen kuin väistöissä, että hevoset liikkuvat itsestään eteenpäin, ensin kevyessä ravissa, sitten harjoitusravissa, ja lopulta laukassa, johon piti vain soljua harjoitusravista. Oikeaan kierrokseen Mirja oli taas selvästi vetreämpi, ja isoista liikkeistä huolimatta niissä oli varsin helppo istua.
Loppuveryttelyt teimme vapaasti suuntia vaihdellen niin, että vanha sisäohja piti saada suunnanvaihdoksessa luonnostaan jäämään tuelle uudeksi ulko-ohjaksi. Pikku hiljaa piti päästää hevonen myös pidemmälle kaualle. Mirja oli jo hyvin vertynyt, joten tämä sujui meiltä hyvin.
Loppukäynniksi hyppäsin tapani mukaan taas alas taluttamaan ratsuani. Maneesiin oli tuntimme puolivälin paikkeilla tullut yksi Primuksen opettajista, Ellu, ratsastamaan omalla hevosellaan. Kun kävelin Mirjan kanssa, hän oikein erikseen ratsasti lähellemme ja sanoi, miten mukava on nähdä Mirjan menevän niin hyvin. Ilmeisesti tamman kanssa ei kaikilla niin vaan synkkaa, mutta minun mielestäni se oli oikein mukava.
Piritakin kehui, että olin ratsastanut hyvin: olin kuunnellut ohjeet ja tehnyt niiden mukaan ja saanut hevosen toimimaan. Kaiken kruunasi se, kun Pirita huomasi uudet, vanhojen hajonneiden tilalle ostamani minichapsit ja kehui niitä "tosi styleiksi"! Paljon paremmin ei siis olisi voinut syyskausi alkaa, ja olenkin kyllä taas todella innostunut tästä harrastuksesta - aivan niin kuin silloin, kun yli 15 vuotta pianoa soitettuani älysin viimein hakea uusia tuulia uudelta opettajalta.
tiistai 6. heinäkuuta 2010
Muotitermi schwungia etsimässä
5.7.2010 Primus Talli
Maiju - t. Marelle
Minun kesäkausi päättyi samoin kuin kevätkausi alkoi, Marellen selässä. Ensin olin vähän huvittunut hevosvalinnasta, sitten iski päälle kauhea tsemppi. Nyt minä näyttäisin itselleni, että tässä kevään aikana on jotain opittukin!
Oli tosi lämmin sää, mutta kentällä onneksi tuuli navakasti, joten täydellistä läkähtymistä ei tullut. Tunnin teemana oli pohkeen käyttö niin, että jalka pysyy oikealla paikallaan koko ajan eikä pohje jää puristamaan. Harjoittelimme antamaan käskyn ja olemaan sen jälkeen hiljaa.
Koitin heti ottaa Marelleen napakamman otteen kuin talvella. Käyntityöskentely lähtikin sujumaan ihan hyvin, tosin pysähdyksissä meinasi olla pientä hiipimistä, mikä oli vähän yllättävää. Kulmat tehtiin huolella ja aina kulman jälkeen tehtiin selvä eteenratsastus. Mikäli hevonen ei reagoinut, muistutettiin samantien raipalla. Näin saatiin pikkuhiljaa ratsut herkäksi aina samanvahvuiselle pohjeavulle.
Samoja kulmia tehtiin myös ravissa siten, että kulma mentiin aika kootusti ja sen jälkeen taas eteenratsastus. Laukkatyöskentely tehtiin niin, että jokaisen ravikulman jälkeen nostettiin napakasti laukka, ja siirryttiin taas raviin ennen seuraavaa kulmaa. Marellelle, joka on aika pitkä, meinasi tulla vähän kiire lyhyillä sivuilla, kun piti pidentää ja koota niin nopeasti. Maiju kehoittikin oleman sitkeä, eikä tammaa saanut päästää yhtään venymään.
Tämä lyhentely ja eteenratsastus alkoi tuottaa tulosta suurella keskiympyrällä, jolla tehtiin lopuksi askeleen lyhennyksiä sekä käynnissä että ravissa. Tahdin piti säilyä muuttumattomana, mutta askelen lyhentyä puolen kierroksen aikana selvästi. Sitten taas ratsastettiin eteen. Maiju tarkkaili paitsi lyhennystä myös ratsastajan pohkeen käyttöä. Marelle kulki kohtuullisessa muodossa ja tammasta löytyi sitä kuuluistaa schwungia, joka nyt tuntuu olevan päivän termi kouluratsastuksessa. Sain siis takaosan alle ja polkemaan ja aloin pikkuhiljaa ymmärtämään, miten hieno Marelle voisi oikein ollakaan. Lisäksi pohkeeni pysyivät kuulemma hyvin paikallaan, joten ehkä istunnan sarallakin on jotain jäänyt mieleen.
Tunnista jäi tosi hyvä fiilis muutaman viikon kesälomalle ja sellainen olo, että pitäisiköhän sitä Marellea päästä vielä kokeilmaan uudestaan. Elokuun toisella viikolla sitten jatketaan Piritan valvovan katseen alla.
Maiju - t. Marelle
Minun kesäkausi päättyi samoin kuin kevätkausi alkoi, Marellen selässä. Ensin olin vähän huvittunut hevosvalinnasta, sitten iski päälle kauhea tsemppi. Nyt minä näyttäisin itselleni, että tässä kevään aikana on jotain opittukin!
Oli tosi lämmin sää, mutta kentällä onneksi tuuli navakasti, joten täydellistä läkähtymistä ei tullut. Tunnin teemana oli pohkeen käyttö niin, että jalka pysyy oikealla paikallaan koko ajan eikä pohje jää puristamaan. Harjoittelimme antamaan käskyn ja olemaan sen jälkeen hiljaa.
Koitin heti ottaa Marelleen napakamman otteen kuin talvella. Käyntityöskentely lähtikin sujumaan ihan hyvin, tosin pysähdyksissä meinasi olla pientä hiipimistä, mikä oli vähän yllättävää. Kulmat tehtiin huolella ja aina kulman jälkeen tehtiin selvä eteenratsastus. Mikäli hevonen ei reagoinut, muistutettiin samantien raipalla. Näin saatiin pikkuhiljaa ratsut herkäksi aina samanvahvuiselle pohjeavulle.
Samoja kulmia tehtiin myös ravissa siten, että kulma mentiin aika kootusti ja sen jälkeen taas eteenratsastus. Laukkatyöskentely tehtiin niin, että jokaisen ravikulman jälkeen nostettiin napakasti laukka, ja siirryttiin taas raviin ennen seuraavaa kulmaa. Marellelle, joka on aika pitkä, meinasi tulla vähän kiire lyhyillä sivuilla, kun piti pidentää ja koota niin nopeasti. Maiju kehoittikin oleman sitkeä, eikä tammaa saanut päästää yhtään venymään.
Tämä lyhentely ja eteenratsastus alkoi tuottaa tulosta suurella keskiympyrällä, jolla tehtiin lopuksi askeleen lyhennyksiä sekä käynnissä että ravissa. Tahdin piti säilyä muuttumattomana, mutta askelen lyhentyä puolen kierroksen aikana selvästi. Sitten taas ratsastettiin eteen. Maiju tarkkaili paitsi lyhennystä myös ratsastajan pohkeen käyttöä. Marelle kulki kohtuullisessa muodossa ja tammasta löytyi sitä kuuluistaa schwungia, joka nyt tuntuu olevan päivän termi kouluratsastuksessa. Sain siis takaosan alle ja polkemaan ja aloin pikkuhiljaa ymmärtämään, miten hieno Marelle voisi oikein ollakaan. Lisäksi pohkeeni pysyivät kuulemma hyvin paikallaan, joten ehkä istunnan sarallakin on jotain jäänyt mieleen.
Tunnista jäi tosi hyvä fiilis muutaman viikon kesälomalle ja sellainen olo, että pitäisiköhän sitä Marellea päästä vielä kokeilmaan uudestaan. Elokuun toisella viikolla sitten jatketaan Piritan valvovan katseen alla.
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Jalkoja, jalkoja ja jalkoja
28.6.2010 Primus Talli
Maiju - r. Eetu
Nyt ei ollut Foxy koulutuksessa, kun Pirita oli jäänyt neljäksi viikoksi lomalle. Tunnille en sitä kuitenkaan saanut, vaan listassa oli tuttu Eetu. Toinen opettaja, Ellu, tuli puolelta Eetun kamoja kannellen satulahuoneeseen ja kyseli, onko Eetun ratsastaja paikalla. Hevoset olivat olleet juhannuksena kolme päivää laitumella tekemättä mitään, ja opettajat olivat päättäneet vähän liikuttaa niitä ennen tuntia. Eetu oli siis jo valmiiksi hikinen, mistä Ellu halusi varoittaa.
Olisin kyllä voinut ottaa sen kolme päivää levänneekin Eetun, sillä ongelmamme oli taas se vanha tuttu paikalla liikkuminen ja tyhjäksi jääminen. Ajoittain meno oli aika kivaa, mutta niitä talven muutaman tunnin superfiilistä ei vaan enää tunnu löytyvän. Joudun tekemään ihan kauheasti töitä ja muistuttamaan raipalla tuon tuosta, että Eetu liikkuu edes jotenkuten.
No, Maijun tehtävä oli kyllä mielenkiintoinen. Aloitimme kääntämällä kentän poikki ja tekemällä pysähdyksiä eleettömästi. Piti muistaa asettaa, taivuttaa, pysähtyä napakasti istunnalla ja lähteä tarmokkaasti liikkeelle. Erityisesti mietittiin omia lapoja ja niiden vetämistä alaviistoon, jotta ryhdistä tulisi suora ja rento. Kun tämä sujui ei pysähdyttykään vaan tultiin reippaassa käynnissä ja hidastettiin kymmenen askeleen ajaksi. Hidastuksen jälkeen ei annettu eteenpäin ajavia apuja lainkaan, vaan tarjottiin vain pitkää ohjaa. Lopulta hevoset reagoivat tähän oikein, että venyttivät kaulaa eteen ja alas ja askel piteni. Eetu meinasi välillä olla omissa ajatuksissaan ja kuikuilla ihan muualle tehtävään keskittymisen sijasta, mutta lopulta sain senkin kanssa homman toimimaan.
Ravissa käännyttiin edelleen kentän poikki ja tehtiin siirtymiset samalla periaatteella käyntiin. Laukka tehtiin siten, että se nostettiin yksitellen Maijun valvovan silmän alla ja laukattiin reippaasti koko pitkä sivu. Nostossa piti muistaa olla paitsi itse jäntevä myös olla roikkumatta sisäohjassa. Eetun kanssa tämäkin vaati muutaman toiston, ennen kuin se nosti laukan terävästi.
Eetun tyhjyyteen ei tullut Maijulta mitään muuta neuvoa, kuin jalkoja, jalkoja ja jalkoja. Näyttää siltä, että pääsen kokeilemaan tätä vielä ensi viikolla, kun olen viimeisen kerran kesätunnilla. Sen jälkeen pidän taukoa elokuun toiselle viikolle asti, jolloin syyskauden tunnit alkavat.
Maiju - r. Eetu
Nyt ei ollut Foxy koulutuksessa, kun Pirita oli jäänyt neljäksi viikoksi lomalle. Tunnille en sitä kuitenkaan saanut, vaan listassa oli tuttu Eetu. Toinen opettaja, Ellu, tuli puolelta Eetun kamoja kannellen satulahuoneeseen ja kyseli, onko Eetun ratsastaja paikalla. Hevoset olivat olleet juhannuksena kolme päivää laitumella tekemättä mitään, ja opettajat olivat päättäneet vähän liikuttaa niitä ennen tuntia. Eetu oli siis jo valmiiksi hikinen, mistä Ellu halusi varoittaa.
Olisin kyllä voinut ottaa sen kolme päivää levänneekin Eetun, sillä ongelmamme oli taas se vanha tuttu paikalla liikkuminen ja tyhjäksi jääminen. Ajoittain meno oli aika kivaa, mutta niitä talven muutaman tunnin superfiilistä ei vaan enää tunnu löytyvän. Joudun tekemään ihan kauheasti töitä ja muistuttamaan raipalla tuon tuosta, että Eetu liikkuu edes jotenkuten.
No, Maijun tehtävä oli kyllä mielenkiintoinen. Aloitimme kääntämällä kentän poikki ja tekemällä pysähdyksiä eleettömästi. Piti muistaa asettaa, taivuttaa, pysähtyä napakasti istunnalla ja lähteä tarmokkaasti liikkeelle. Erityisesti mietittiin omia lapoja ja niiden vetämistä alaviistoon, jotta ryhdistä tulisi suora ja rento. Kun tämä sujui ei pysähdyttykään vaan tultiin reippaassa käynnissä ja hidastettiin kymmenen askeleen ajaksi. Hidastuksen jälkeen ei annettu eteenpäin ajavia apuja lainkaan, vaan tarjottiin vain pitkää ohjaa. Lopulta hevoset reagoivat tähän oikein, että venyttivät kaulaa eteen ja alas ja askel piteni. Eetu meinasi välillä olla omissa ajatuksissaan ja kuikuilla ihan muualle tehtävään keskittymisen sijasta, mutta lopulta sain senkin kanssa homman toimimaan.
Ravissa käännyttiin edelleen kentän poikki ja tehtiin siirtymiset samalla periaatteella käyntiin. Laukka tehtiin siten, että se nostettiin yksitellen Maijun valvovan silmän alla ja laukattiin reippaasti koko pitkä sivu. Nostossa piti muistaa olla paitsi itse jäntevä myös olla roikkumatta sisäohjassa. Eetun kanssa tämäkin vaati muutaman toiston, ennen kuin se nosti laukan terävästi.
Eetun tyhjyyteen ei tullut Maijulta mitään muuta neuvoa, kuin jalkoja, jalkoja ja jalkoja. Näyttää siltä, että pääsen kokeilemaan tätä vielä ensi viikolla, kun olen viimeisen kerran kesätunnilla. Sen jälkeen pidän taukoa elokuun toiselle viikolle asti, jolloin syyskauden tunnit alkavat.
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Ensimmäiset toistot 10 000:sta
21.6.2010 Primus Talli
Pirita - r. Eetu
Pirita on ottanut näköjään tavakseen ratsastaa Foxyn aina maanantaisin ennen meidän tuntiamme, joten noinkohan on, että meidän tuttavuutemme jäi kertaluontoiseksi. Todella harmi, jos näin kävi! Sen sijaan yhteinen taipaleemme Eetun kanssa jatkui taas.
Takapuoli ja jalat jätettiin nyt rauhaan ja keskityttiin käsiin. Minä pääsin esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu, kun hevonen kiskaisee ohjista yhtäkkiä. Pirita vetäisi ohjista eteenpäin, ja minä tietenkin kellahdin takakenoon. Kuten syksyn istuntakurssilla harjoittelimme myötäämistä pienellä liikkeellä käsivarren ja tiukkojen vatsalihasten avulla. Jos toisen - etenkin vatsalihakset - unohti, ei mitenkään pysynyt oikeassa asenoossa. Pirita opetti oikeaa tuntumaa tönäämällä olkavarresta eteenpäin eri voimakkuuksilla, ja meidän piti panna vastaan niin, että liike oli mahdollisimman pieni.
Pirita oli ollut Finnderbyssä kuuntelemassa Kyra Kyrklundin klinikkaa, jossa Kikka oli ollut yhtenä esimerkkiratsastajista. Sieltä oli tullut paljon hyviä uusia ideoita ja vahvistuksia vanhoille ajatuksille, ja me pääsimme heti osalliseksi parhaista paloista. Pirita korosti sitä, että vain toistoja tekemällä voi päästä virheistä eroon. Yhden virheen korjaaminen vie kuulemma 10 000 toistoa, joten kerran viikossa tunnilla käymällä... Pirita kehoittikin jokaista keskittymään yhteen asiaan, joka minulla oli jäntevyys. Ihme ja kumma, ei siis nyrkkien asento! Tosin tähänkin sitten sain useamman kommentin, kun koitimme soveltaa oppimaamme käytäntöön ympyrällä. Ei kuulemma voi vaikutaa hevoseen, jos on nyrkki auki... Lopputulos oli onneksi se, että aina Piritan kohdalle tullessa muistin vääntää nyrkkiä pystyy ja kiinni.
Ratsastimme siten, että hevosen annettiin mennä rennosti ja reippaasti eteen, eli ei juuri jarruteltu, vaan koitettiin vaan löytää sitä tasaista tunnetta suuhun. Eetu oli tutun jähmeä, mutta laukassa ylireipas. Vaikka mistään muodosta ei taaskaan voinut edes puhua, niin Piritan mukaan vaikutan hevoseen hyvin. Jotainhan se on sekin.
Tunnin päätteeksi kysyin Piritalta, ovatko kaikki hänen syksyn tuntinsa jo täynnä. Perjantailta löytyi vielä mukavasta sennuryhmästä tilaa, joten päätin vaihtaa syyskaudeksi tuntia.
Pirita - r. Eetu
Pirita on ottanut näköjään tavakseen ratsastaa Foxyn aina maanantaisin ennen meidän tuntiamme, joten noinkohan on, että meidän tuttavuutemme jäi kertaluontoiseksi. Todella harmi, jos näin kävi! Sen sijaan yhteinen taipaleemme Eetun kanssa jatkui taas.
Takapuoli ja jalat jätettiin nyt rauhaan ja keskityttiin käsiin. Minä pääsin esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu, kun hevonen kiskaisee ohjista yhtäkkiä. Pirita vetäisi ohjista eteenpäin, ja minä tietenkin kellahdin takakenoon. Kuten syksyn istuntakurssilla harjoittelimme myötäämistä pienellä liikkeellä käsivarren ja tiukkojen vatsalihasten avulla. Jos toisen - etenkin vatsalihakset - unohti, ei mitenkään pysynyt oikeassa asenoossa. Pirita opetti oikeaa tuntumaa tönäämällä olkavarresta eteenpäin eri voimakkuuksilla, ja meidän piti panna vastaan niin, että liike oli mahdollisimman pieni.
Pirita oli ollut Finnderbyssä kuuntelemassa Kyra Kyrklundin klinikkaa, jossa Kikka oli ollut yhtenä esimerkkiratsastajista. Sieltä oli tullut paljon hyviä uusia ideoita ja vahvistuksia vanhoille ajatuksille, ja me pääsimme heti osalliseksi parhaista paloista. Pirita korosti sitä, että vain toistoja tekemällä voi päästä virheistä eroon. Yhden virheen korjaaminen vie kuulemma 10 000 toistoa, joten kerran viikossa tunnilla käymällä... Pirita kehoittikin jokaista keskittymään yhteen asiaan, joka minulla oli jäntevyys. Ihme ja kumma, ei siis nyrkkien asento! Tosin tähänkin sitten sain useamman kommentin, kun koitimme soveltaa oppimaamme käytäntöön ympyrällä. Ei kuulemma voi vaikutaa hevoseen, jos on nyrkki auki... Lopputulos oli onneksi se, että aina Piritan kohdalle tullessa muistin vääntää nyrkkiä pystyy ja kiinni.
Ratsastimme siten, että hevosen annettiin mennä rennosti ja reippaasti eteen, eli ei juuri jarruteltu, vaan koitettiin vaan löytää sitä tasaista tunnetta suuhun. Eetu oli tutun jähmeä, mutta laukassa ylireipas. Vaikka mistään muodosta ei taaskaan voinut edes puhua, niin Piritan mukaan vaikutan hevoseen hyvin. Jotainhan se on sekin.
Tunnin päätteeksi kysyin Piritalta, ovatko kaikki hänen syksyn tuntinsa jo täynnä. Perjantailta löytyi vielä mukavasta sennuryhmästä tilaa, joten päätin vaihtaa syyskaudeksi tuntia.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Hirvittävä pettymys ja karmea ketutus
14.6.2010 Primus Talli
Maiju - t. Hipsu
Kumma, miten yksi tunti saa aikaan hirveän ratsastusinnostuksen. Olin ihan täpinöissäni ennen tuntia: Piritan istuntatunti Foxylla! Ja siellähän se oli listassa, niin kuin pitikin, mutta tunnin pitäisi Maiju. No, ei se mitään, hevonen sentään oli oikea. Menin harjaamaan Foxya, joka oli aivan hiestä märkä ja tosi väsynyt. Ajattelin, että se on ollut aamulla ratsastettavana, mutta kun Pirita hetken päästä näki minut satulahuoneessa, sanoi hän vaihtavansa hevosen. Siinä vaiheessa fiilis laski kutakuinkin nollaan. Pakkaselle se painui heti, kun Pirita löysi listasta uuden ratsun: suomenhevostamma Hipsu. Se oli suunnilleen ainoa hevonen, jota en olisi halunnut. Hirvittävä pettymys vaihtui karmeaan ketutukseen, kun pihisten korjasin Foxyn kamat pois ja siirryin toiseen talliin Hipsun karsinaan.
Tamma ei ole tunnettu hyvistä tavoistaan, mutta kiukuspäissäni suutahdin sille heti, kun se luimisteli ja koitti potkaista. Pukemisen ajan Hipsu seisoikin sitten ihan kiltisti. Ilmeisesti ärsyyntymiseni siirtyi jollain positiivisella tavalla tammaan myös selästä, koska pelättyä katastrofia ei tullutkaan.
Maijun opastuksella jatkoimme jalkojen asettelua ja keskityimme erityisesti pohkeen paikkaan ja paikallapitämiseen sekä kevennyksen ryhtiin. Ensimmäinen tuotti vaikeuksia (taas estesatula), toinen onnistui hyvin (turvaliivista huolimatta). Kevennystä harjoiteltiin isolla ympyrällä, pohkeenkäyttöä lisäksi käyntipohkeenväistössä pitkältä uralta sisään ja takaisin uralle sekä laukassa pääty-ympyrällä.
Hipsu ei lopulta hipsutellut juuri lainkaan vaan pysyi otteessa kutakuinkin koko tunnin. Ennemminkin sitä sai ravissa välillä käskyttää eteen. Hieman se ennakoi etenkin nostoja, mutta muutoin talven sähellykseen verrattuna aivan selkeästi parempi tunti. Tehtävät tehtiin pääosin oikeaan kierrokseen, jossa Hipsu meni ajoittain ihan oikein päinkin. Ilmeisesti se, että istuu oikein, todella auttaa saamaan myös hevosen oikein, vaikkei juuri mitään muuta tekisikään. Koskakohan tämän oikein sisäistäisi?
Tunnin jälkeen oli siis ihan ok -fiilis. Sen verran kuitenkin jäi hampaankoloon, että päätin koittaa vaihtaa vakituntiani syksyllä Piritan tunnille. Ne eivät ehkä ole niin leppoisia kuin Maijun, mutta särmää niissä on enemmän
Maiju - t. Hipsu
Kumma, miten yksi tunti saa aikaan hirveän ratsastusinnostuksen. Olin ihan täpinöissäni ennen tuntia: Piritan istuntatunti Foxylla! Ja siellähän se oli listassa, niin kuin pitikin, mutta tunnin pitäisi Maiju. No, ei se mitään, hevonen sentään oli oikea. Menin harjaamaan Foxya, joka oli aivan hiestä märkä ja tosi väsynyt. Ajattelin, että se on ollut aamulla ratsastettavana, mutta kun Pirita hetken päästä näki minut satulahuoneessa, sanoi hän vaihtavansa hevosen. Siinä vaiheessa fiilis laski kutakuinkin nollaan. Pakkaselle se painui heti, kun Pirita löysi listasta uuden ratsun: suomenhevostamma Hipsu. Se oli suunnilleen ainoa hevonen, jota en olisi halunnut. Hirvittävä pettymys vaihtui karmeaan ketutukseen, kun pihisten korjasin Foxyn kamat pois ja siirryin toiseen talliin Hipsun karsinaan.
Tamma ei ole tunnettu hyvistä tavoistaan, mutta kiukuspäissäni suutahdin sille heti, kun se luimisteli ja koitti potkaista. Pukemisen ajan Hipsu seisoikin sitten ihan kiltisti. Ilmeisesti ärsyyntymiseni siirtyi jollain positiivisella tavalla tammaan myös selästä, koska pelättyä katastrofia ei tullutkaan.
Maijun opastuksella jatkoimme jalkojen asettelua ja keskityimme erityisesti pohkeen paikkaan ja paikallapitämiseen sekä kevennyksen ryhtiin. Ensimmäinen tuotti vaikeuksia (taas estesatula), toinen onnistui hyvin (turvaliivista huolimatta). Kevennystä harjoiteltiin isolla ympyrällä, pohkeenkäyttöä lisäksi käyntipohkeenväistössä pitkältä uralta sisään ja takaisin uralle sekä laukassa pääty-ympyrällä.
Hipsu ei lopulta hipsutellut juuri lainkaan vaan pysyi otteessa kutakuinkin koko tunnin. Ennemminkin sitä sai ravissa välillä käskyttää eteen. Hieman se ennakoi etenkin nostoja, mutta muutoin talven sähellykseen verrattuna aivan selkeästi parempi tunti. Tehtävät tehtiin pääosin oikeaan kierrokseen, jossa Hipsu meni ajoittain ihan oikein päinkin. Ilmeisesti se, että istuu oikein, todella auttaa saamaan myös hevosen oikein, vaikkei juuri mitään muuta tekisikään. Koskakohan tämän oikein sisäistäisi?
Tunnin jälkeen oli siis ihan ok -fiilis. Sen verran kuitenkin jäi hampaankoloon, että päätin koittaa vaihtaa vakituntiani syksyllä Piritan tunnille. Ne eivät ehkä ole niin leppoisia kuin Maijun, mutta särmää niissä on enemmän
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Ihana, ihana Foxy - laatukamaa!
7.6.2010 Primus Talli
Pirita - r. Foxy
Istuntakurssi alkoi leppoisissa tunnelmissa, koska kesän aamutunnit olivat jo ohi eikä illan hälinä ollut vielä alkanut; muita tunteja samaan aikaan ei ole. Kurssilaisia oli kuusi, ja minulle oli merkitty ratsuksi upouusi, vain muutaman päivän tallilla ollut Foxy. Se löytyi alatallin eli vähän niin kuin yksityispuolen vihoviimeisestä karsinasta, ja osoittautui kohtuullisen kokoiseksi aika tavallisen näköiseksi vaaleaksi ruunikoksi (huom, ei siis ollut valkoinen!). Hoidettaessa ruuna oli varsin hauska, osallistui kaikkiin toimenpiteisiin ja lopulta tiputti juotuaan vettä suoraan niskaani - mitäs kumartelin juuri silloin harjakorin puolessa!
Siinä hevosia kuntoon laitellessa kyselin muita tuntilaisilta Foxysta, jonka kanssa samaan aikaan tallille oli tullut toinenkin uusi hevonen. Yksi ratsastaja muisteli, että se toinen on nuori ja tämä Foxy päälle kymmenvuotias kokenut ratsu. Totuus paljastui maneesissa, kun opettajamme Pirita tuli heti kertomaan, että Foxy on vasta viisivuotias! Se on kuulemma ikäisekseen kypsä, ei säpsy ja kisannutkin jo 80-sentin luokkia. Ainoa ongelma kuulemma on heikko kääntyvyys, tarvitsee paljon johtavaa ohjaa ja ulkopohjetta. Vähän hirvitti, niin nuori hevonen...
Mutta ensimmäinen vau tuli heti, kun pääsin liikkeelle. Foxylla oli tosi pitkä ja letkeä käynti. Käynnissä me työskentely aloitettiinkin, keskiympyrällä. Maneesissa oltiin ihan siksi, että pystyttiin koko ajan katsomaan peilistä omaa istuntaa. Tässä vaiheessa lähinnä keskityttiin saamaan lantio sopivasti liikkeelle ja ratsastajat istumaan oikealla kohdalla satulassa. Jalkoja käytettäessä tuntuman satulaan piti pysyä tasaisena. Sama pienessä ravipätkässä ympyrällä, ja sitten ravattiin hetki myös koko uraa pitkin.
Toinen vau tuli ravissa, sillä Foxyn ravikin oli hurjan maatavoittavaa. Se ei varmaankaan mennyt erityisen lujaa, mutta askel oli niin pitkä, että teimme koko ajan isompaa uraa kuin muut hevoset.
Pienen ravipätkän jälkeen tultiin taas ympyrälle. Syksyn kurssin tavoin Pirita havainnollisti yhden ratsastajan avulla selän, lantion ja jalkojen oikean asennon ja näytti itsekin maasta eri asentoja. Sitten hän käänsi jokaisen jalat kertaalleen oikeaan paikkaan, ja meidän tehtäväksi jäi sitten koittaa muistaa se fiilis ja korjata lopputunti (ja -kurssi...) jalkoja opetetun mukaisesti. Minun ongelmani oli sama kuin syksyllä: reidet irtoavat ja polvet kääntyvät liikaa ulos.
Kevennyksessä otettiin taas vatsalihakset käyttöön ja oltiin jänteviä. Lantion piti nousta samaan linjaan polvien ja kantapäiden kanssa. Harjoiteltiin hidastamaan omaa kevennystä ja siirtämään sen avulla hevonen käyntiin. Foxy reagoi tähän kerrassaan mainiosti.
Sitten kevennettiin taas koko uraa, ja samalla piti maneesin lukuisista peileistä koko ajan tarkkailla omaa istuntaa. Ilmeisesti minulla oli syksyn kurssista vielä jotain muistikuvia, koska hyvin pian sain Piritalta tehtäväksi "haastaa itseäni lisää" eli hidastaa välillä Foxyn ravia kevennyksen tahdilla. Toimi, etenkin kun otti vatsalihakset käyttöön, jolloin kevennyksestä tuli hallitumpaa.
Laukat tehtiin pääty-ympyröillä. Muut nostivat käynnistä, mutta Foxyn kanssa nostettiin ravista. Siinä vaiheessa tuli kolmas vau: laukka se vasta isoa olikin! Aika raakaa vielä, mutta isoa. Tosi isoa. Siinä oli vatsalihakset kovilla, kun koitin pitää jalat oikeassa paikassa, ohjat lyhyinä ja vielä käyttää johtavaa ohjasotetta ulkopohkeen kanssa, jotta pysyttiin ympyrällä (joka oli noin kaksi kertaa isompi kuin muiden isojen hevosten...).
Loppuravissa saatiin mennä aika vapaasti. Jo alkutunnista sain ohjeeksi ratsastaa ruunan pitkälle kaulalle, ja etenkin lopussa se sitten onnistuikin. Pirita ohjeisti sen johtavan otteen ja ulkopohkeen avulla tasapainottamaan nuorta hevosta lisää, ja niinhän se kääntyminenkin onnistui ongelmitta. Hevonen paineli letkeää raviaan rennossa muodossa. Piritan mukaan Foxysta näki, että istunta oli kunnossa. Ilmeisesti se sitten voi olla niin yksinkertaista, että kun vaan istuu oikein, niin hevonenkin menee oikein!
Mitään ihmeempää tehtävää ei siis tuntiin sisältynyt, mutta Foxy oli niin makea, että tunnista jäi mahtava fiilis. Erityisen kiva oli se, kun tunnin päätteeksi Pirita kävi sanomassa, että ruuna oli mennyt hyvin. Piritan mukaan se käy erittäin valikoidusti tunneilla, pääasiassa sillä ratsastavat Kikka ja Pirita itse. Arvoitukseksi jäi, miksi minä olin sen saanut, kun Pirita on viimeksi nähnyt minut hevosen selässä helmikuussa... Olin samaa mieltä Piritan kanssa, kun hän kehui Foxyn olevan laatukamaa. Onnekseni ratsut pyritään pitämään vakiona koko kurssin ajan, joten saan toivottavasti jatkaa sillä ensi viikollakin. Ja yhtään väheksymättä Maijun tehokkaita tunteja, Piritassa vaan on sitä jotain. Lisää tätä!
Pirita - r. Foxy
Istuntakurssi alkoi leppoisissa tunnelmissa, koska kesän aamutunnit olivat jo ohi eikä illan hälinä ollut vielä alkanut; muita tunteja samaan aikaan ei ole. Kurssilaisia oli kuusi, ja minulle oli merkitty ratsuksi upouusi, vain muutaman päivän tallilla ollut Foxy. Se löytyi alatallin eli vähän niin kuin yksityispuolen vihoviimeisestä karsinasta, ja osoittautui kohtuullisen kokoiseksi aika tavallisen näköiseksi vaaleaksi ruunikoksi (huom, ei siis ollut valkoinen!). Hoidettaessa ruuna oli varsin hauska, osallistui kaikkiin toimenpiteisiin ja lopulta tiputti juotuaan vettä suoraan niskaani - mitäs kumartelin juuri silloin harjakorin puolessa!
Siinä hevosia kuntoon laitellessa kyselin muita tuntilaisilta Foxysta, jonka kanssa samaan aikaan tallille oli tullut toinenkin uusi hevonen. Yksi ratsastaja muisteli, että se toinen on nuori ja tämä Foxy päälle kymmenvuotias kokenut ratsu. Totuus paljastui maneesissa, kun opettajamme Pirita tuli heti kertomaan, että Foxy on vasta viisivuotias! Se on kuulemma ikäisekseen kypsä, ei säpsy ja kisannutkin jo 80-sentin luokkia. Ainoa ongelma kuulemma on heikko kääntyvyys, tarvitsee paljon johtavaa ohjaa ja ulkopohjetta. Vähän hirvitti, niin nuori hevonen...
Mutta ensimmäinen vau tuli heti, kun pääsin liikkeelle. Foxylla oli tosi pitkä ja letkeä käynti. Käynnissä me työskentely aloitettiinkin, keskiympyrällä. Maneesissa oltiin ihan siksi, että pystyttiin koko ajan katsomaan peilistä omaa istuntaa. Tässä vaiheessa lähinnä keskityttiin saamaan lantio sopivasti liikkeelle ja ratsastajat istumaan oikealla kohdalla satulassa. Jalkoja käytettäessä tuntuman satulaan piti pysyä tasaisena. Sama pienessä ravipätkässä ympyrällä, ja sitten ravattiin hetki myös koko uraa pitkin.
Toinen vau tuli ravissa, sillä Foxyn ravikin oli hurjan maatavoittavaa. Se ei varmaankaan mennyt erityisen lujaa, mutta askel oli niin pitkä, että teimme koko ajan isompaa uraa kuin muut hevoset.
Pienen ravipätkän jälkeen tultiin taas ympyrälle. Syksyn kurssin tavoin Pirita havainnollisti yhden ratsastajan avulla selän, lantion ja jalkojen oikean asennon ja näytti itsekin maasta eri asentoja. Sitten hän käänsi jokaisen jalat kertaalleen oikeaan paikkaan, ja meidän tehtäväksi jäi sitten koittaa muistaa se fiilis ja korjata lopputunti (ja -kurssi...) jalkoja opetetun mukaisesti. Minun ongelmani oli sama kuin syksyllä: reidet irtoavat ja polvet kääntyvät liikaa ulos.
Kevennyksessä otettiin taas vatsalihakset käyttöön ja oltiin jänteviä. Lantion piti nousta samaan linjaan polvien ja kantapäiden kanssa. Harjoiteltiin hidastamaan omaa kevennystä ja siirtämään sen avulla hevonen käyntiin. Foxy reagoi tähän kerrassaan mainiosti.
Sitten kevennettiin taas koko uraa, ja samalla piti maneesin lukuisista peileistä koko ajan tarkkailla omaa istuntaa. Ilmeisesti minulla oli syksyn kurssista vielä jotain muistikuvia, koska hyvin pian sain Piritalta tehtäväksi "haastaa itseäni lisää" eli hidastaa välillä Foxyn ravia kevennyksen tahdilla. Toimi, etenkin kun otti vatsalihakset käyttöön, jolloin kevennyksestä tuli hallitumpaa.
Laukat tehtiin pääty-ympyröillä. Muut nostivat käynnistä, mutta Foxyn kanssa nostettiin ravista. Siinä vaiheessa tuli kolmas vau: laukka se vasta isoa olikin! Aika raakaa vielä, mutta isoa. Tosi isoa. Siinä oli vatsalihakset kovilla, kun koitin pitää jalat oikeassa paikassa, ohjat lyhyinä ja vielä käyttää johtavaa ohjasotetta ulkopohkeen kanssa, jotta pysyttiin ympyrällä (joka oli noin kaksi kertaa isompi kuin muiden isojen hevosten...).
Loppuravissa saatiin mennä aika vapaasti. Jo alkutunnista sain ohjeeksi ratsastaa ruunan pitkälle kaulalle, ja etenkin lopussa se sitten onnistuikin. Pirita ohjeisti sen johtavan otteen ja ulkopohkeen avulla tasapainottamaan nuorta hevosta lisää, ja niinhän se kääntyminenkin onnistui ongelmitta. Hevonen paineli letkeää raviaan rennossa muodossa. Piritan mukaan Foxysta näki, että istunta oli kunnossa. Ilmeisesti se sitten voi olla niin yksinkertaista, että kun vaan istuu oikein, niin hevonenkin menee oikein!
Mitään ihmeempää tehtävää ei siis tuntiin sisältynyt, mutta Foxy oli niin makea, että tunnista jäi mahtava fiilis. Erityisen kiva oli se, kun tunnin päätteeksi Pirita kävi sanomassa, että ruuna oli mennyt hyvin. Piritan mukaan se käy erittäin valikoidusti tunneilla, pääasiassa sillä ratsastavat Kikka ja Pirita itse. Arvoitukseksi jäi, miksi minä olin sen saanut, kun Pirita on viimeksi nähnyt minut hevosen selässä helmikuussa... Olin samaa mieltä Piritan kanssa, kun hän kehui Foxyn olevan laatukamaa. Onnekseni ratsut pyritään pitämään vakiona koko kurssin ajan, joten saan toivottavasti jatkaa sillä ensi viikollakin. Ja yhtään väheksymättä Maijun tehokkaita tunteja, Piritassa vaan on sitä jotain. Lisää tätä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)