8.11.2017 - Maiju - t. Bella
Jälleen odotti yllätys hevoslistassa: vanha tuttu Bella! Ratsastin sillä tamman edellisellä ratsastuskouluvierailulla lähes täsmälleen vuosi sitten ja tykästyin siihen kovin. Keväällä Bella kuitenkin muutti takaisin omistajalleen kesän ajaksi. Ilmeisesti ratsastuskoulu miettii vieläkin tamman ostamista, koska sillä on jokin etenevä silmäsairaus. Oikeassa silmässä ihan näkyykin jotain harmaata. Bella on kuitenkin tullut jälleen talveksi takaisin tuntitöihin. Maijunkin mukaan tamma on ihana, se on kiltti ja kokenut ja tosi osaava, mutta ilmeisesti tuon silmäsairauden myötä alkanut heiluttaa päätään. Bella asuukin hämärässä rehulassa, ja tunnilla kulkee huppu päässä. Se on toistaiseksi tehnyt tunteja silloin tällöin, ja Maiju on itse ratsastanut sillä säännöllisesti.
Vaikka kankiteema vielä tällä tunnilla jatkui, oli Bellalla nivelsuitsitus. Maiju sanoi, että koska se on ollut niin herkkä päästään, hän ei halunnut
sille kankia. Eipä sillä niin väliä ollutkaan. Maiju myös varoitti, että Bella
heiluttaa päätään alussa, mutta kun aloitetaan tekemään töitä, se
lakkaa.
Alku olikin aina vaikea. Bella heilutti päätään lähinnä alas, ei
ylös, välillä vähän niin kuin ravisteli. Käynti oli ehkä vaikeinta.
Ravissa tuli kummallisia askeleita, pomppuja, ja välillä se nosti hidastakin hitaamman
laukan. Mutta kun vaan ratsasti eteenpäin vetämättä ja piti käden tasaisena tukien ja kertoen, että mitään hätää ei ole, niin
pään heiluttelu loppui täysin.
Alkuveryttely tehtiin oikeestaan kokonaan uran sisäpuolella. Jokainen kulma piti ratsastaa todella selkeästi, ja suorilla hevosten tuli olla suorat, sekä ravissa että
laukassa. Suoristamiseksi tehtiin pitkillä sivuilla lieveää avotaivutusta, jolla saatiin etuosa takaosan eteen. Oli muuten kumman työlästä, vaikkei ollut mitään muuta
tehtävää kuin pysyä uran sisäpuolella! Veryttely oli kyllä pitkä, hevosetkin puuskuttivat ihan kunnolla laukkatyön jälkeen.
Sitten rauhoituttiinkin hetkeksi keskiympyrälle käyntiin ja tehtiin jyrkkiä
pohkeenväistöpätkiä. Vanha tuttu juttu tämäkin: etuosa seuraa ympyrän kaarta ja takaosa väistää ulos. Väistö sai olla lyhyt, mutta ristiaskelten todella syvät. Näitä pari kummallakin ympyrän avoimella sivulla. Koko uralla sitten tultiin neljäsosalinjaa suoraan, josta tehtiin pohkeenäväistöä ravissa siksakmaisesti ulos ja sisään. Nämäkin olivat tosi lyhyitä, mutta selviä. Bellan kanssa ei kyllä ehditty tehdä kuin kaksi tai kolme väistöä, mutta ihan hyvin se väisti ja pysyi suorana.
Bella oli kyllä lopulta ihan oma ihana itsensä, vaikka alkussa olikkin haasteita. Sillä on pitkä ja reipas askel, joka olisi saanut kootessa lyhentyä enemmän. Vauhtia oli siis ehkä vähän liikaa ja kokoamista liian vähän, mutta tästä on hyvä jatkaa - jos Bella vaan muutoin on työkunnossa.
maanantai 27. marraskuuta 2017
perjantai 24. marraskuuta 2017
Kerta se on ensimmäinenkin!
1.11.2017 - Maiju - r. Foordi
Hevoslistaa tavatessani piti ihan tarkistaa, ettei rivit pompi, sillä kohdallani luki Foordi! Olen käytännössä koko syksyn ratsastanut vain Mimmillä enkä Foordilla koskaan, vaikka se on ollut ratsastuskoululla jo muutaman vuoden. Kymmenvuotias ruuna on kisannut kenttää, joten mistään perus Suomi-putesta ei ole kyse. Primuksella Foordi kerää ruusukkeita säännöllisesti koulukisoista, ja on monen suosikki. Ilokseni se oli myös hauska tyyppi, kun laittelin sitä kuntoon solariumin alla. Se koitti jatkuvasti avata riimunnarujen solmuja ja heitellä loimia tangolta alas.
Maiju oli aidosti hämmästynyt, kun kerroin, etten ole koskaan ratsastanut Foordilla. Hän sanoi ajatelleensa etsiä minulle vähän vaihtelua. Tulee kuulemma helposti maneereja, jos aina ratsastaa samalla. Varmasti ihan totta, vaikkei minulla mitään näitä pitkiä putkiakaan (Aku, Mimmi) vastaan ole. Maiju kertoi Foordin olevan kiltti ja koulutettu, mutta tyypillinen suomenhevonen: mitä enemmän vedät sitä kovempaa pääset. Vallan mainio opetushevonen siis minulle!
Teimme harjoituksia tähtäimena diagonaalisulku. Jokainen ratsasti omalla pienellä voltillaan, jossa ensin pysäytettiin hevonen juuri uralta lähdettäessä avotaivutusasentoon. Muutaman kerran jälkeen jatkettiin voltilta uraa pitkin avotaivutuksessa. Sitten sama volttiharjoitus, mutta nyt hevoset pysäytettiinkin juuri ennen uraa sulkutaivutusasentoon. Sitten taas sulkua koko uralla. Foordi oli ihan näppärä peli, ei ilmaiseksi antanut mitään, mutta asettui ja taipui pyydettäessä vaivatta.
Lopuksi tultiin muutamia ravipohkeenväistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa. Foordi alkoi aika rajusti ennakoida, joten oli isompi työ saada sen ensin suoristettua kuin lopulta väistätettyä.
Foordilla on suomenhevokseksi hyvät askellajit, laukkakin. Ollaksen niin reipas, ruuna vaatii yllättävän paljon jalkaa asettuakseen ja taipuakseen. Jos vaan koittaa vähän ohjasta nykiä, niin ei tosiaan tapahdu mitään muuta kuin kiihdyttämistä. Hankalin askellaji taisi olla kevy ravi, koska Foordin ravi on niin tasaista, että sieltä oli vaikea päästä ylös! Silti Maiju sanoi, että harjoitusravissa pitäisi vielä paremmin mennä liikkeeseen mukaan. Ehkä minä jotenkin alitajuisesti istunalla sitten koitan sitä jarruttaa, vaikka ei mitään vauhtiongelmia oikeastaan sitten nappuloiden löydyttyä ollutkaan. Saapa nähdä miten käy sitten, kun kankisuitsitus vaihdetaan niveliin...
Hevoslistaa tavatessani piti ihan tarkistaa, ettei rivit pompi, sillä kohdallani luki Foordi! Olen käytännössä koko syksyn ratsastanut vain Mimmillä enkä Foordilla koskaan, vaikka se on ollut ratsastuskoululla jo muutaman vuoden. Kymmenvuotias ruuna on kisannut kenttää, joten mistään perus Suomi-putesta ei ole kyse. Primuksella Foordi kerää ruusukkeita säännöllisesti koulukisoista, ja on monen suosikki. Ilokseni se oli myös hauska tyyppi, kun laittelin sitä kuntoon solariumin alla. Se koitti jatkuvasti avata riimunnarujen solmuja ja heitellä loimia tangolta alas.
Maiju oli aidosti hämmästynyt, kun kerroin, etten ole koskaan ratsastanut Foordilla. Hän sanoi ajatelleensa etsiä minulle vähän vaihtelua. Tulee kuulemma helposti maneereja, jos aina ratsastaa samalla. Varmasti ihan totta, vaikkei minulla mitään näitä pitkiä putkiakaan (Aku, Mimmi) vastaan ole. Maiju kertoi Foordin olevan kiltti ja koulutettu, mutta tyypillinen suomenhevonen: mitä enemmän vedät sitä kovempaa pääset. Vallan mainio opetushevonen siis minulle!
Teimme harjoituksia tähtäimena diagonaalisulku. Jokainen ratsasti omalla pienellä voltillaan, jossa ensin pysäytettiin hevonen juuri uralta lähdettäessä avotaivutusasentoon. Muutaman kerran jälkeen jatkettiin voltilta uraa pitkin avotaivutuksessa. Sitten sama volttiharjoitus, mutta nyt hevoset pysäytettiinkin juuri ennen uraa sulkutaivutusasentoon. Sitten taas sulkua koko uralla. Foordi oli ihan näppärä peli, ei ilmaiseksi antanut mitään, mutta asettui ja taipui pyydettäessä vaivatta.
Lopuksi tultiin muutamia ravipohkeenväistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa. Foordi alkoi aika rajusti ennakoida, joten oli isompi työ saada sen ensin suoristettua kuin lopulta väistätettyä.
Foordilla on suomenhevokseksi hyvät askellajit, laukkakin. Ollaksen niin reipas, ruuna vaatii yllättävän paljon jalkaa asettuakseen ja taipuakseen. Jos vaan koittaa vähän ohjasta nykiä, niin ei tosiaan tapahdu mitään muuta kuin kiihdyttämistä. Hankalin askellaji taisi olla kevy ravi, koska Foordin ravi on niin tasaista, että sieltä oli vaikea päästä ylös! Silti Maiju sanoi, että harjoitusravissa pitäisi vielä paremmin mennä liikkeeseen mukaan. Ehkä minä jotenkin alitajuisesti istunalla sitten koitan sitä jarruttaa, vaikka ei mitään vauhtiongelmia oikeastaan sitten nappuloiden löydyttyä ollutkaan. Saapa nähdä miten käy sitten, kun kankisuitsitus vaihdetaan niveliin...
keskiviikko 22. marraskuuta 2017
Aivojumppaa
25.10.2017 - Hanna - t. Mimmi
Maiju oli poissa ja sijaisena Hanna. Hän on erikoistunut teematunteihin: istunta, käsi ja tuntuma, miten hevonen liikkuu ja kantaa itsensä oikein... Kun Hanna sitten kysyi, mitä haluaisimme tehdä, aloimme kaikki toivoa jotain tällaista erilliskursseilla opetettavaa teemaa. Saimmekin tunnin mittaisen aivojumpan, jossa ensin tsekattiin istunta ja sitten harjoiteltiin tuntumaa, pohkeen ja käden vuorovaikutusta.
Aluksi siis jokainen nosti jalat eteen satulan polvitukien päälle. Näin istuinluut saadaan vartalon alle, ja kun tuosta asennosta tiputtaa jalat alas, istuu myös oikeassa kohdassa satulassa.
Vieläkään ei otettu ohjia, vaan käveltiin pitkin ohjin uran sisäpuolella. Tästä oikeasta istunta-asennosta kokeiltiin hieman liioitellen, mitä tapahtuu, jos paino siirtyy. Loppujen lopuksi ei tarvinnut paljonkaan keikahtaa jommalle kummalle puolelle, kun hevoset jo reagoivat painoapuun kääntymällä joko kentän keskelle tai kohti uraa. Eipä tarvitse ihmetellä vaikkapa hankaluuksia väistössä, jos paino- ja pohjeavut antavat täysin ristikkäisiä käskyjä...
Koko tunnin ajan hevoset koitettiin saada itse imemään ohjaa, eikä niin, että ratsastaja olisi vetänyt ohjasta hevosta tuntumalle. Teimme pitkiä asetuksia ja aina niin, että ensin jalka aloitaa ja käsi jatkaa, ei yhtä aikaa. Näin ei pakoteta hevosta vaan koitetaan houkutella sitä.
Harjoitukset olivat Mimmille ihan valtavan hyödyllisiä, ja kun joskus 40 minuutin jälkeen lähdettiin vähän vapaammin uralle, niin jopas oli tuntumaa kahdella ohjalla ja hevonen kantoi itsensä. Otin ihan tarkoituksella alun niin, etten juuri välittänyt missä Mimmin pää on, vaan koitin vain ajatella ohjeita ja tehdä kuten Hanna sanoo. Mimmi oli silti ihan pyöreä, vaikka minun makuun vähän pitkä. Mutta näin verytellen lopputunnista olisi jo voinut tehdä vaikka mitä!
Mimmi on myös minusta paljon mielyttävämpi nivelillä kuin kangilla. Kai tamma on sen verran herkkä, että kova rauta suussa vaatisi ratsastajalta enemmän kuin mihin minä pystyn.
Maiju oli poissa ja sijaisena Hanna. Hän on erikoistunut teematunteihin: istunta, käsi ja tuntuma, miten hevonen liikkuu ja kantaa itsensä oikein... Kun Hanna sitten kysyi, mitä haluaisimme tehdä, aloimme kaikki toivoa jotain tällaista erilliskursseilla opetettavaa teemaa. Saimmekin tunnin mittaisen aivojumpan, jossa ensin tsekattiin istunta ja sitten harjoiteltiin tuntumaa, pohkeen ja käden vuorovaikutusta.
Aluksi siis jokainen nosti jalat eteen satulan polvitukien päälle. Näin istuinluut saadaan vartalon alle, ja kun tuosta asennosta tiputtaa jalat alas, istuu myös oikeassa kohdassa satulassa.
Vieläkään ei otettu ohjia, vaan käveltiin pitkin ohjin uran sisäpuolella. Tästä oikeasta istunta-asennosta kokeiltiin hieman liioitellen, mitä tapahtuu, jos paino siirtyy. Loppujen lopuksi ei tarvinnut paljonkaan keikahtaa jommalle kummalle puolelle, kun hevoset jo reagoivat painoapuun kääntymällä joko kentän keskelle tai kohti uraa. Eipä tarvitse ihmetellä vaikkapa hankaluuksia väistössä, jos paino- ja pohjeavut antavat täysin ristikkäisiä käskyjä...
Koko tunnin ajan hevoset koitettiin saada itse imemään ohjaa, eikä niin, että ratsastaja olisi vetänyt ohjasta hevosta tuntumalle. Teimme pitkiä asetuksia ja aina niin, että ensin jalka aloitaa ja käsi jatkaa, ei yhtä aikaa. Näin ei pakoteta hevosta vaan koitetaan houkutella sitä.
Harjoitukset olivat Mimmille ihan valtavan hyödyllisiä, ja kun joskus 40 minuutin jälkeen lähdettiin vähän vapaammin uralle, niin jopas oli tuntumaa kahdella ohjalla ja hevonen kantoi itsensä. Otin ihan tarkoituksella alun niin, etten juuri välittänyt missä Mimmin pää on, vaan koitin vain ajatella ohjeita ja tehdä kuten Hanna sanoo. Mimmi oli silti ihan pyöreä, vaikka minun makuun vähän pitkä. Mutta näin verytellen lopputunnista olisi jo voinut tehdä vaikka mitä!
Mimmi on myös minusta paljon mielyttävämpi nivelillä kuin kangilla. Kai tamma on sen verran herkkä, että kova rauta suussa vaatisi ratsastajalta enemmän kuin mihin minä pystyn.
maanantai 13. marraskuuta 2017
Siirtymisiä kolmikaarisella
18.10.2017 - Maiju - t. Mimmi
Olivialla ei sitten ilmeisesti ainakaan tässä vaiheessa ainakaan minun kanssani käytetä kankisuitsia, joten Maiju palautti minut Mimmin selkään. En ole tainnut nähdä koskaan kenenkään ratsastavan silläkään kangilla, mutta koska sillä on omat kankisuitset, ei tämä liene mikään harvinaisuus.
Aikaisemmin Maijun kankitunnilla olemme harjoitelleet pitämään ohjia siten, että nivelohja kulkee normaalisti ja kankiohja vain keskisormen ympäri. Tällä keralla ojat otettiin Kyra Kyrklyndin tyyliin, jolloin kankiohja tulikin pikkurillin alta ja poistui kuten nivel. Tämä oli minulle luonnollisempi tapa kuin tuo aiempi, vaikka kaikkein luonnollisin on se, missä kankiohja tulee käteen nivelen yläpuolelta.
Mimmi oli kankisuitsituksella hieman erilainen kuin nivelillä. Se ei ollut niin tasainen ja jännittyi helpommin. Välillä tuli tosi hyviä pätkiä, ja sitten välillä taas tamma kulki pää pitkänä, selkä notkolla ja jalat perässä laahaten. Itsekään en kyllä ollut lähelläkään parhaintani raskaan alkuviikon vuoksi. Mimmi ja Maiju kuitenkin tarjosivat sen verran tekemistä, että oli pakko koittaa keskittyä joka hetki.
Alkutunnista meni aika paljon aikaa suitstuksen kertaamiseen, mutta ehdittiin silti työskennellä tehokkaasti lähinnä kolmikaarisella kiemurauralla. Ensin haettiin reitti ihan vaan käynnissä. Sitten keskimmäinen kaari tultiin laukassa. Lopulta koko kaari laukattiin, siirtymiset tehtiin käynnin kautta. Mimmi oli aluksi vähän löysä, ja reaktiot etenkin pidättäviin apuihin olivat hitaita. Maiju sanoikin, että jos on pyytänyt kauniisti ilman toivottua lopputulosta, on ihan oikeutettua pyytää seuraavalla kerralla niin selvästi, että alkaa tapahtua. Ensin tämä tuntui vähän hurjalta, mutta kieltämättä niistä kangista oli sitten apua käyntisiirtymisissä.
Mimmin kanssa oli aina välillä myös vähän ahdasta, kun sillä on paitsi iso laukka niin myös aina pieni epäluulo vastaantulevia hevosia kohtaan. Onneksi tunnen tamman jo sen verran hyvin, että kun vaan pisti sen töihin ja pyysi riittävän selvästi myös laukkaamaan eteen, ei ongelmia oikeastaan sitten tullutkaan.
Vaikka ei joka hetki ihan putkeen mennytkään ja vaikka tiedän, että pystymme Mimmin kanssa jo paljon parempaankin, niin ihan hyvä työntäyteinen turpaterapiatunti tämäkin oli.
Olivialla ei sitten ilmeisesti ainakaan tässä vaiheessa ainakaan minun kanssani käytetä kankisuitsia, joten Maiju palautti minut Mimmin selkään. En ole tainnut nähdä koskaan kenenkään ratsastavan silläkään kangilla, mutta koska sillä on omat kankisuitset, ei tämä liene mikään harvinaisuus.
Aikaisemmin Maijun kankitunnilla olemme harjoitelleet pitämään ohjia siten, että nivelohja kulkee normaalisti ja kankiohja vain keskisormen ympäri. Tällä keralla ojat otettiin Kyra Kyrklyndin tyyliin, jolloin kankiohja tulikin pikkurillin alta ja poistui kuten nivel. Tämä oli minulle luonnollisempi tapa kuin tuo aiempi, vaikka kaikkein luonnollisin on se, missä kankiohja tulee käteen nivelen yläpuolelta.
Mimmi oli kankisuitsituksella hieman erilainen kuin nivelillä. Se ei ollut niin tasainen ja jännittyi helpommin. Välillä tuli tosi hyviä pätkiä, ja sitten välillä taas tamma kulki pää pitkänä, selkä notkolla ja jalat perässä laahaten. Itsekään en kyllä ollut lähelläkään parhaintani raskaan alkuviikon vuoksi. Mimmi ja Maiju kuitenkin tarjosivat sen verran tekemistä, että oli pakko koittaa keskittyä joka hetki.
Alkutunnista meni aika paljon aikaa suitstuksen kertaamiseen, mutta ehdittiin silti työskennellä tehokkaasti lähinnä kolmikaarisella kiemurauralla. Ensin haettiin reitti ihan vaan käynnissä. Sitten keskimmäinen kaari tultiin laukassa. Lopulta koko kaari laukattiin, siirtymiset tehtiin käynnin kautta. Mimmi oli aluksi vähän löysä, ja reaktiot etenkin pidättäviin apuihin olivat hitaita. Maiju sanoikin, että jos on pyytänyt kauniisti ilman toivottua lopputulosta, on ihan oikeutettua pyytää seuraavalla kerralla niin selvästi, että alkaa tapahtua. Ensin tämä tuntui vähän hurjalta, mutta kieltämättä niistä kangista oli sitten apua käyntisiirtymisissä.
Mimmin kanssa oli aina välillä myös vähän ahdasta, kun sillä on paitsi iso laukka niin myös aina pieni epäluulo vastaantulevia hevosia kohtaan. Onneksi tunnen tamman jo sen verran hyvin, että kun vaan pisti sen töihin ja pyysi riittävän selvästi myös laukkaamaan eteen, ei ongelmia oikeastaan sitten tullutkaan.
Vaikka ei joka hetki ihan putkeen mennytkään ja vaikka tiedän, että pystymme Mimmin kanssa jo paljon parempaankin, niin ihan hyvä työntäyteinen turpaterapiatunti tämäkin oli.
perjantai 13. lokakuuta 2017
Työntäyteinen tunti
11.10.2017 - Maiju - t. Olivia
Volttiteema jatkui, ja minä sain toisen mahdollisuuden Olivian kanssa. Tällä kerralla Maiju jätti thiedemanit pois, sanoi, että katsotaan miten menee ilman niitä. Olivialla oli sama kuolain ja samat ohjat kuin viimeksi, mutta Maiju oli halunnut sille samanlaisen turparemmin kuin Akulla. Niinpä sille oli muutoin vaihdettu lomalla olevan Akun suitset. Maiju kysyikin maneesissa, että enkö tunnistanut suitsia, mutta olinhan minä ne jo tallissa hoksannut Akun suitsiksi. Johtuiko sitten tutuista suitsista vai mistä, mutta minun ja Olivian touhussa oli nyt paljon enemmän tolkkua kuin viimeksi.
Alotettiin käynnissä tekemällä pitkän sivun alkukirjaimiin voltit. Kun voltit sujuivat, jatkettiin pitkät sivut avoa. Olivialla oli avoissakin selvä puoliero. Lisäksi, kun aluksi laitoin sisäpohkeen liian taakse, sain tamman väistämään taipumisen sijasta... Saimme kyllä lopulta ihan hyviä pätkiä avotaivutusta, mutta olihan se vähän sellaista huojahtelevaa, sekä taivutuksen että käynnin tahdin osalta. Ihan joka askel pitäisi ratsastaa huolellisesti ja ajatuksella.
Sattui muuten hauskasti, kun yhtäkkiä Maiju sanoi, että ihan kuin minä ja Foxy oltaisiin tultu avotaivutusta! Siitä on jo aika monta vuotta aikaa, eikä Maiju edes opettanut minua silloin vakituisesti, mutta kiva, että hän muisti minun ratsastaneen paljon Foxylla. Ruuna oli suuri suosikkini aina siihen asti, kun se myytiin ja lopulta jouduttiin polvivaivojen vuoksi lopettamaan.
Ravia tehtiin ensin koko uralla, jossa toiselle pitkälle sivulle kuvioitiin K.N. Specialin loiva kiemura, mikä ei tosiaankaan ole kovin loiva... Olivia oli kokonaisuudessaan paljon herkemmällä menopäällä kuin viikkoa aiemmin, joten tällaiset tehtävät, joissa koko ajan tapahtuu jotain, olivat sille todella hyviä ja auttoivat keskittymään ratsastajaan.
Sitten ravattiin hetki ympyrällä, jossa tehtiin parit laukannostot. Kun laukka oli saatu kuntoon, jatkettiin koko uralle ja tehtiin molemmille pitkille sivuille loivat kiemurat, nyt siis oikeasti vaan muutama metri uralta sisään. Maiju neuvoi rohkeasti asettamaan myös vastalaukkakaarteessa sisään ja pitämään laukkaa yllä pohkeilla. Näin sainkin Olivian laukkaa paremmin kontrolliin ja tammaa kuulolle. Ennen kaikkea sain ratsastettua sitä pois sieltä vasemmalta, kun jatkuvasti asetettiin ja taivutettiin eri suuntiin. Suoralla uralla olisi ollut huomattavasti haastavampaa.
Kaikki nämä samat kuviot ratsastettiin myös toiseen suuntaan. Ennen varsinaista laukkaosuutta tehtiin ravista laukannostoja. Maijun ajatuksena oli lähinnä saada hitaampia hevosia terävämmiksi, Olivia taas ei juuri herättelyä tarvinnut; se nosti laukan samantien, kun muutkin nostivat. Tein pari nostoa siten, että oikeastaan annoin sille vain luvan laukata, mitään muita apuja ei tarvinnut. Muun ajan työskentelin ympyrällä. Siinä alkoikin tulla tulosta, oikealla oli tuntumaa ja tamma pysyi käsissä. Maijukin oli tyytyväinen, kun Olivia keskittyi minuun eikä välittänyt, vaikka muut laukkasivat ympärillä.
Oikeastaan missään vaiheessa ei tullut sellaista totaalista kaahotusvaihetta, vaan sain Olivian aina rauhoittumaan. Olin laittanut sille jälleen paalinarun kaulaan, ja pidin sitä nyt siellä vasemmassa kädessä, jossa Olivia on kiinni. Sain näin estettyä sen, etten jäänyt vetämään, kun oikea käsi lukittuu paremmin itsestään paikalleen. Maiju sanoi samoin kuin Kikka aikoinaan minun ratsastaessani Akulla, että aina kun tekee mieli vetää, myötää. Sitä koitin muistella, enkä Olivian kiusallakaan jäädä kiinni vasemmalta. Välillä se kulki ihan kenollaan oikealle vasemmassakin kierroksessa, mutta eipähän tullut koko tunnin vetokisaa. Ja aina kun asetti tai taivutti, niin iso liike ja perään ihan löysää ohjaa. Olivia on helposti todella epätasainen, eli vaatii ratsastajalta todella tasaista istuntaa ja etenkin kevennystä. Yhtäkkiä voi tulla sellainen kummallinen pomppu. Koko ajan saa laskea tahtia mielessään. Ymmärrän nyt varsin hyvin sen, mitä Eeva hevosesittelyssä oli sanonut!
Kaiken kaikkiaan olin nyt itse paljon määrätietoisempi ja keskittyneempi Olivian kanssa. Sanoin Maijullekin, että kun hevosen kanssa tulee tutuksi, niin pystyy rohkeammin ratsastamaan ja kokeilemaan mitä toimii ja mikä ei. Ensi viikolla alkaa kankijakso, mutta en tiedä ratsastetaanko Olivialla kangilla. Joillain voi kuulemma vaihtua ratsut, mutta sen näkee sitten ensi viikolla.
Volttiteema jatkui, ja minä sain toisen mahdollisuuden Olivian kanssa. Tällä kerralla Maiju jätti thiedemanit pois, sanoi, että katsotaan miten menee ilman niitä. Olivialla oli sama kuolain ja samat ohjat kuin viimeksi, mutta Maiju oli halunnut sille samanlaisen turparemmin kuin Akulla. Niinpä sille oli muutoin vaihdettu lomalla olevan Akun suitset. Maiju kysyikin maneesissa, että enkö tunnistanut suitsia, mutta olinhan minä ne jo tallissa hoksannut Akun suitsiksi. Johtuiko sitten tutuista suitsista vai mistä, mutta minun ja Olivian touhussa oli nyt paljon enemmän tolkkua kuin viimeksi.
Alotettiin käynnissä tekemällä pitkän sivun alkukirjaimiin voltit. Kun voltit sujuivat, jatkettiin pitkät sivut avoa. Olivialla oli avoissakin selvä puoliero. Lisäksi, kun aluksi laitoin sisäpohkeen liian taakse, sain tamman väistämään taipumisen sijasta... Saimme kyllä lopulta ihan hyviä pätkiä avotaivutusta, mutta olihan se vähän sellaista huojahtelevaa, sekä taivutuksen että käynnin tahdin osalta. Ihan joka askel pitäisi ratsastaa huolellisesti ja ajatuksella.
Sattui muuten hauskasti, kun yhtäkkiä Maiju sanoi, että ihan kuin minä ja Foxy oltaisiin tultu avotaivutusta! Siitä on jo aika monta vuotta aikaa, eikä Maiju edes opettanut minua silloin vakituisesti, mutta kiva, että hän muisti minun ratsastaneen paljon Foxylla. Ruuna oli suuri suosikkini aina siihen asti, kun se myytiin ja lopulta jouduttiin polvivaivojen vuoksi lopettamaan.
Ravia tehtiin ensin koko uralla, jossa toiselle pitkälle sivulle kuvioitiin K.N. Specialin loiva kiemura, mikä ei tosiaankaan ole kovin loiva... Olivia oli kokonaisuudessaan paljon herkemmällä menopäällä kuin viikkoa aiemmin, joten tällaiset tehtävät, joissa koko ajan tapahtuu jotain, olivat sille todella hyviä ja auttoivat keskittymään ratsastajaan.
Sitten ravattiin hetki ympyrällä, jossa tehtiin parit laukannostot. Kun laukka oli saatu kuntoon, jatkettiin koko uralle ja tehtiin molemmille pitkille sivuille loivat kiemurat, nyt siis oikeasti vaan muutama metri uralta sisään. Maiju neuvoi rohkeasti asettamaan myös vastalaukkakaarteessa sisään ja pitämään laukkaa yllä pohkeilla. Näin sainkin Olivian laukkaa paremmin kontrolliin ja tammaa kuulolle. Ennen kaikkea sain ratsastettua sitä pois sieltä vasemmalta, kun jatkuvasti asetettiin ja taivutettiin eri suuntiin. Suoralla uralla olisi ollut huomattavasti haastavampaa.
Kaikki nämä samat kuviot ratsastettiin myös toiseen suuntaan. Ennen varsinaista laukkaosuutta tehtiin ravista laukannostoja. Maijun ajatuksena oli lähinnä saada hitaampia hevosia terävämmiksi, Olivia taas ei juuri herättelyä tarvinnut; se nosti laukan samantien, kun muutkin nostivat. Tein pari nostoa siten, että oikeastaan annoin sille vain luvan laukata, mitään muita apuja ei tarvinnut. Muun ajan työskentelin ympyrällä. Siinä alkoikin tulla tulosta, oikealla oli tuntumaa ja tamma pysyi käsissä. Maijukin oli tyytyväinen, kun Olivia keskittyi minuun eikä välittänyt, vaikka muut laukkasivat ympärillä.
Oikeastaan missään vaiheessa ei tullut sellaista totaalista kaahotusvaihetta, vaan sain Olivian aina rauhoittumaan. Olin laittanut sille jälleen paalinarun kaulaan, ja pidin sitä nyt siellä vasemmassa kädessä, jossa Olivia on kiinni. Sain näin estettyä sen, etten jäänyt vetämään, kun oikea käsi lukittuu paremmin itsestään paikalleen. Maiju sanoi samoin kuin Kikka aikoinaan minun ratsastaessani Akulla, että aina kun tekee mieli vetää, myötää. Sitä koitin muistella, enkä Olivian kiusallakaan jäädä kiinni vasemmalta. Välillä se kulki ihan kenollaan oikealle vasemmassakin kierroksessa, mutta eipähän tullut koko tunnin vetokisaa. Ja aina kun asetti tai taivutti, niin iso liike ja perään ihan löysää ohjaa. Olivia on helposti todella epätasainen, eli vaatii ratsastajalta todella tasaista istuntaa ja etenkin kevennystä. Yhtäkkiä voi tulla sellainen kummallinen pomppu. Koko ajan saa laskea tahtia mielessään. Ymmärrän nyt varsin hyvin sen, mitä Eeva hevosesittelyssä oli sanonut!
Kaiken kaikkiaan olin nyt itse paljon määrätietoisempi ja keskittyneempi Olivian kanssa. Sanoin Maijullekin, että kun hevosen kanssa tulee tutuksi, niin pystyy rohkeammin ratsastamaan ja kokeilemaan mitä toimii ja mikä ei. Ensi viikolla alkaa kankijakso, mutta en tiedä ratsastetaanko Olivialla kangilla. Joillain voi kuulemma vaihtua ratsut, mutta sen näkee sitten ensi viikolla.
torstai 12. lokakuuta 2017
Voltteja, voltteja
4.10.2017 - Maiju - t. Olivia
Minä, joka kuvittelen itseni sellaiseksi isojen ja vähän jähmeiden ruunien ratsastajaksi, sain alleni jo toisen herkkistamman, Olivian. Olivia on kuulemma rautias 12-vuotias saksalaistamma, mutta koska en tiedä sen virallista nimeä, en löytänyt sitä vielä Sukupostista. Olivia oli syksyllä kauden avajaisissa hevosesittelyssä, mutta minä olin silloin teatterissa... Olivialla aiemmin samalla tunnilla ratsastanut kertoi, että silloin Eeva oli ollut tamman selässä. Eevan oli kuulemma ollut vaikea selittää ja ratsastaa samanaikaisesti, kun Olivia vaatii niin paljon huomiota. On kuulemma haastava, pitää tehdä paljon mutta samalla niin vähän. Maiju sanoi antaneensa minulle Olivian, koska se muistuttaa Akua! Tunnin jälkeen kyllä totesin, että onhan niissä samaa, mutta Olivian moottori on vielä ihan omaa luokkaansa. Samalla tavalla ei saa jäädä vetämään, ja on hankalaa saada hyvää tasaista tahtia. Oliviakin on osaava, ja luonteeltaan tasaisempi. Se on kuitenkin huomattavasti toispuolisempi kuin Aku.
Saimme laittaa kaulan ympäri paalinarut, jos halusimme. Minä otin Olivialle. Maiju sanoi, että koska Olivia on niin tyhjä oikealta ja kiinni vasemalla, hän tykkää pitää narua siinä tyhjässä kädessä ja koittaa muistaa myödätä säännöllisesti sieltä toisesta. Lähdin samalla ajatuksella liikkelle, ja varoin joka askeleella vetämästä vasemmalta. Olivia pysyi hyvin käsissä, tosin ei kulkenut mitenkään kovin vakaassa muodossa. Taisin olla sen vasemman ohjan kanssa vähän liiankin varovainen, koska vasempaan kierrokseen Maiju huomautti muutamaan kertaan, että asetus saa olla selvempi. En vaan mielestäni osannut asettaa Oliviaa syyvään ilman, että vetäisin.
Maiju rajasi kellon alle tiukat kulmat lantasaaveilla ja keskelle lyhyttä sivua voltin tötteröillä, jotka piti kiertää sisäpuolelta. Volttia ratsastettiin ensin ihan vaan käynnissä. Olivian piti mennä aika hitaan tuntuisesti, että sen käynti oli sopivan tahdikasta. Se oli myös aika herkkä kääntymään, joten joka askeleen sai ratsastaa, ettei tiestä tullut ihan mitä sattuu. Ravia tehtiin aika vähän keskiympyrällä, jossa nostettiin melkein heti laukka. Kun laukka oli saatu kuntoon ympyrällä, jatkettiin koko uraa. Kulmat piti ratsastaa huolellisesti lantasaavit kiertäen ja vähän laukkaa kootenkin.
Oikeassa kierroksessa tultiin sitten volttia niin, että nostettiin voltin jälkeen etujalkojen osuttua uralle laukka käynnistä. Olivialla vähän alkoi keittää tässä vaiheessa, sen mielestä voltin olisi voinut unohtaa ja nostaa vain laukka suoraan. Parin tällaisen kierroksen jälkeen tehtiin voltti kaksi kertaa suoraan laukassa. Ensimmäisellä kerralla katsoin alas kohti keskimmäistä tötteröä, eikä Olivia kääntynyt. Mutta kun katsoin aina kahden tötterön päähän, ei ollut mitään ongelmia. Iso merkitys katseella siis!
Olivian isoon mottoriin ja herkästi kuumuvaan luonteeseen nähden tällainen laukkatehtävä onnistui meiltä ihan mukavasti. Laukkavolttien jälkeen viimeiset 10-15 minuuttia olivatkin sitten vaikeita, koska vauhdista olisi riittänyt vaikka kolmelle hevoselle. Silloin on tosi vaikea olla vetämättä. Alkutunnista vielä onnistuin, aina pidättämisen jälkeen vasemmalta iso peräänanto. Lopputunnista piti vaan ottaa ihan tosi isoja pidätteitä, mutta niiden vaikutus kesti ehkä 10 metriä ja sitten taas kipitettiin. Pidin Maijun vinkin mukaisesti paalinarua tyhjässä eli oikeassa ohjassa, mutta ensi viikolla taidan ottaa sen kokeeksi vasempaan. Näin ei tule kiskottua, vaikka mieli tekisikin.
Kaikenkaikkiaan jäi vähän epätasainen fiilis tunnista, mutta Olivia tuntuu kyllä haastavuudestaan huolimatta varsin mukavalta tammalta. Se saakin nyt toimia on/off-ontuneen Akun sijaisena, sillä Aku on lähetetty Porvooseen lomailemaan. Muutoin se ei olisi lähtenyt mihinkään, mutta talliin piti saada tilaa. Kikka ja Maiju olivat sitten päätynet Akuun, kun olivat miettineet, että kuka voisi lähteä pidemmälle lomalle. Mitään päätöksiä loman pituudesta tai muustakaan ei kuulemma ole tehty. Jalat on kuvattu, eikä ensi katsomalta mitään ei löytynyt, mutta spesialistin lausuntoa vielä odotellaan. Toivotaan, että loma auttaa ja uusi etujalkojen rengaskengitys myös, tai että kuvista löytyisi jotain sellaista, mikä selittäisi ontumisen ja olisi parannettavissa. Keskiviikoista puuttuu kyllä paljon, kun ei voi käydä hoitamassa Akua ja juttelemassa sen kanssa.
Minä, joka kuvittelen itseni sellaiseksi isojen ja vähän jähmeiden ruunien ratsastajaksi, sain alleni jo toisen herkkistamman, Olivian. Olivia on kuulemma rautias 12-vuotias saksalaistamma, mutta koska en tiedä sen virallista nimeä, en löytänyt sitä vielä Sukupostista. Olivia oli syksyllä kauden avajaisissa hevosesittelyssä, mutta minä olin silloin teatterissa... Olivialla aiemmin samalla tunnilla ratsastanut kertoi, että silloin Eeva oli ollut tamman selässä. Eevan oli kuulemma ollut vaikea selittää ja ratsastaa samanaikaisesti, kun Olivia vaatii niin paljon huomiota. On kuulemma haastava, pitää tehdä paljon mutta samalla niin vähän. Maiju sanoi antaneensa minulle Olivian, koska se muistuttaa Akua! Tunnin jälkeen kyllä totesin, että onhan niissä samaa, mutta Olivian moottori on vielä ihan omaa luokkaansa. Samalla tavalla ei saa jäädä vetämään, ja on hankalaa saada hyvää tasaista tahtia. Oliviakin on osaava, ja luonteeltaan tasaisempi. Se on kuitenkin huomattavasti toispuolisempi kuin Aku.
Saimme laittaa kaulan ympäri paalinarut, jos halusimme. Minä otin Olivialle. Maiju sanoi, että koska Olivia on niin tyhjä oikealta ja kiinni vasemalla, hän tykkää pitää narua siinä tyhjässä kädessä ja koittaa muistaa myödätä säännöllisesti sieltä toisesta. Lähdin samalla ajatuksella liikkelle, ja varoin joka askeleella vetämästä vasemmalta. Olivia pysyi hyvin käsissä, tosin ei kulkenut mitenkään kovin vakaassa muodossa. Taisin olla sen vasemman ohjan kanssa vähän liiankin varovainen, koska vasempaan kierrokseen Maiju huomautti muutamaan kertaan, että asetus saa olla selvempi. En vaan mielestäni osannut asettaa Oliviaa syyvään ilman, että vetäisin.
Maiju rajasi kellon alle tiukat kulmat lantasaaveilla ja keskelle lyhyttä sivua voltin tötteröillä, jotka piti kiertää sisäpuolelta. Volttia ratsastettiin ensin ihan vaan käynnissä. Olivian piti mennä aika hitaan tuntuisesti, että sen käynti oli sopivan tahdikasta. Se oli myös aika herkkä kääntymään, joten joka askeleen sai ratsastaa, ettei tiestä tullut ihan mitä sattuu. Ravia tehtiin aika vähän keskiympyrällä, jossa nostettiin melkein heti laukka. Kun laukka oli saatu kuntoon ympyrällä, jatkettiin koko uraa. Kulmat piti ratsastaa huolellisesti lantasaavit kiertäen ja vähän laukkaa kootenkin.
Oikeassa kierroksessa tultiin sitten volttia niin, että nostettiin voltin jälkeen etujalkojen osuttua uralle laukka käynnistä. Olivialla vähän alkoi keittää tässä vaiheessa, sen mielestä voltin olisi voinut unohtaa ja nostaa vain laukka suoraan. Parin tällaisen kierroksen jälkeen tehtiin voltti kaksi kertaa suoraan laukassa. Ensimmäisellä kerralla katsoin alas kohti keskimmäistä tötteröä, eikä Olivia kääntynyt. Mutta kun katsoin aina kahden tötterön päähän, ei ollut mitään ongelmia. Iso merkitys katseella siis!
Olivian isoon mottoriin ja herkästi kuumuvaan luonteeseen nähden tällainen laukkatehtävä onnistui meiltä ihan mukavasti. Laukkavolttien jälkeen viimeiset 10-15 minuuttia olivatkin sitten vaikeita, koska vauhdista olisi riittänyt vaikka kolmelle hevoselle. Silloin on tosi vaikea olla vetämättä. Alkutunnista vielä onnistuin, aina pidättämisen jälkeen vasemmalta iso peräänanto. Lopputunnista piti vaan ottaa ihan tosi isoja pidätteitä, mutta niiden vaikutus kesti ehkä 10 metriä ja sitten taas kipitettiin. Pidin Maijun vinkin mukaisesti paalinarua tyhjässä eli oikeassa ohjassa, mutta ensi viikolla taidan ottaa sen kokeeksi vasempaan. Näin ei tule kiskottua, vaikka mieli tekisikin.
Kaikenkaikkiaan jäi vähän epätasainen fiilis tunnista, mutta Olivia tuntuu kyllä haastavuudestaan huolimatta varsin mukavalta tammalta. Se saakin nyt toimia on/off-ontuneen Akun sijaisena, sillä Aku on lähetetty Porvooseen lomailemaan. Muutoin se ei olisi lähtenyt mihinkään, mutta talliin piti saada tilaa. Kikka ja Maiju olivat sitten päätynet Akuun, kun olivat miettineet, että kuka voisi lähteä pidemmälle lomalle. Mitään päätöksiä loman pituudesta tai muustakaan ei kuulemma ole tehty. Jalat on kuvattu, eikä ensi katsomalta mitään ei löytynyt, mutta spesialistin lausuntoa vielä odotellaan. Toivotaan, että loma auttaa ja uusi etujalkojen rengaskengitys myös, tai että kuvista löytyisi jotain sellaista, mikä selittäisi ontumisen ja olisi parannettavissa. Keskiviikoista puuttuu kyllä paljon, kun ei voi käydä hoitamassa Akua ja juttelemassa sen kanssa.
keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Valmistautumista voltteihin
27.9.2017 - Nora - t. Mimmi
Maiju oli menettänyt äänensä, joten vielä viime vuonna Primuksella opettanut Nora Smolsky sijaisti, ja kivasti sijaistikin. Mimmi oli ensimmäistä kertaa koko syksyn aikana tallissa, jossa se tyytyväisen oloisena pötkötti oljilla. Kankussa oli sellaiset likaläikät, ettei ilman pientä pesua kehdattu edes lähteä tunnille.
Meidän ryhmämme oli kentällä kauniissa syyssäässä ja jo pimenevässä illassa. Jouduin tulemaan selästä alas samantien, sillä jostain syystä Mimmin turvajalustimet oli laitettu väärin päin. Mimmi kesti minun hihnojen reuhtomisen ihan hyvin ja seisoi kauniisti paikoillaan pujotellessani jalustinhihnoja. Kun pääsin takaisin selkään, Nora sanoi, että olin hyvin huomioinut hevoseni. Mimmin kanssa olen puuhaillut jo sen verran, ettei tullut mieleenkään yrittää kääntää jalustimia selässä istuen - eikä kyllä tulisi muillakaan hevosilla.
Pääsimme siis vähän myöhässä kävelemään, joten kävelin hieman pidempään muiden jo ravatessa. Aloitimme koko kentällä, ja Nora sanoi, että Mimmi hänen käsityksensä mukaan aina kyselee, että pelkäisiköhän tämä ratsastaja. Syksyn kokemusten perusteella Mimmi itse ei juurikaan pelkää ainakaan maneesissa, joten päätin, ettei se pelkää kentälläkään. Eikä myöskään pelännyt, käytimme Mimmin kanssa koko kenttää yksin ja yhdessä siinä missä muutkin. Ainoastaan kerran laitumen päässä tuli äkkipysäys, kun aidan takana vilisti jänis, mutta siitäkin jatkettiin eteenpäin ihan normaalisti. Lasken tämän ehdottomasti tunnin onnistumisten joukkoon!
Aloittelimme volttien ratsastusta Maijun ohjeiden mukaan. Nora laittoi meidät ensin neliöuralle ja sitten salmiakkiuralle, tunnin loppupuolella myös ympyrälle, jota pienennettiin ja suurenneettiin. Näillä erikoisemmilla urilla harjoiteltiin ensin suoristamista ja kulmissa asettamista ja taivuttamista. Mimmi asettui ja taipui kivasti, mutta valmistelin kulmia etenkin salmiakkiuralla jopa liian kaukaa.
Laukkaa ratsastettiin koko kentällä kumpaankin suuntaan voltteja tehden. Ensin tehtiin isompia ja sitten pienempiä sen mukaan, miten hevoset alkoivat kaareville urille taipua. Mimmin kanssa olin melkein koko ajan kääntämässä, muutoin pitkä sivu olisi ollut liian... No, pitkä. Edellistunnin rullaavaa laukkaa en saanut kuin ihan välähdyksittäin, mutta kyllä laukka silti on parempaa kun sitä uskaltaa ihan todella reilusti ratsastaa eteen ja myös koota samalla! On selvästi vaatinut useampia kertoja Mimmillä, että olen tavallaan ymmärtänyt miten rohkeasti voin tammaa pyytää. Ja jos ei pyydä lainkaan, Mimmi melkeinpä valahtaa raviin. Nora sanoi tunnin alkupuolella, että vaikka Mimmi tuntuu hitaalta, en saisi ihan niin kovin hyökätä jalalla. Hyvä huomio, olin siis ehkä jo vähän liiankin ahne alusta asti etenkin nyt, kun Mimmi ei ollut vertynyt edellisellä tunnilla.
Ihan lopuksi päästiin jo tekemään volttikahdeksikkoa, se meni Mimmillä hyvin. Oikeastaan koko tunti meni Mimmillä ihan hyvin. Mentiin paljon laukkaa ja käyntiä, josta tuli loppua kohti ihan nelitahtista. Alan selvästi saada Mimmistä vähän jotain irti myös itselleni. Noran mielestä minulla oli siihen hyvä rento ja rauhallinen ote. Kehittämiskohteeksi sain katseen, joka valahti turhan usein alas hevosen niskaan, mikä vetää yläkropan vähän etukenoon. Katse kohti valotolppia ja lamppuja siis!
Maiju oli menettänyt äänensä, joten vielä viime vuonna Primuksella opettanut Nora Smolsky sijaisti, ja kivasti sijaistikin. Mimmi oli ensimmäistä kertaa koko syksyn aikana tallissa, jossa se tyytyväisen oloisena pötkötti oljilla. Kankussa oli sellaiset likaläikät, ettei ilman pientä pesua kehdattu edes lähteä tunnille.
Meidän ryhmämme oli kentällä kauniissa syyssäässä ja jo pimenevässä illassa. Jouduin tulemaan selästä alas samantien, sillä jostain syystä Mimmin turvajalustimet oli laitettu väärin päin. Mimmi kesti minun hihnojen reuhtomisen ihan hyvin ja seisoi kauniisti paikoillaan pujotellessani jalustinhihnoja. Kun pääsin takaisin selkään, Nora sanoi, että olin hyvin huomioinut hevoseni. Mimmin kanssa olen puuhaillut jo sen verran, ettei tullut mieleenkään yrittää kääntää jalustimia selässä istuen - eikä kyllä tulisi muillakaan hevosilla.
Pääsimme siis vähän myöhässä kävelemään, joten kävelin hieman pidempään muiden jo ravatessa. Aloitimme koko kentällä, ja Nora sanoi, että Mimmi hänen käsityksensä mukaan aina kyselee, että pelkäisiköhän tämä ratsastaja. Syksyn kokemusten perusteella Mimmi itse ei juurikaan pelkää ainakaan maneesissa, joten päätin, ettei se pelkää kentälläkään. Eikä myöskään pelännyt, käytimme Mimmin kanssa koko kenttää yksin ja yhdessä siinä missä muutkin. Ainoastaan kerran laitumen päässä tuli äkkipysäys, kun aidan takana vilisti jänis, mutta siitäkin jatkettiin eteenpäin ihan normaalisti. Lasken tämän ehdottomasti tunnin onnistumisten joukkoon!
Aloittelimme volttien ratsastusta Maijun ohjeiden mukaan. Nora laittoi meidät ensin neliöuralle ja sitten salmiakkiuralle, tunnin loppupuolella myös ympyrälle, jota pienennettiin ja suurenneettiin. Näillä erikoisemmilla urilla harjoiteltiin ensin suoristamista ja kulmissa asettamista ja taivuttamista. Mimmi asettui ja taipui kivasti, mutta valmistelin kulmia etenkin salmiakkiuralla jopa liian kaukaa.
Laukkaa ratsastettiin koko kentällä kumpaankin suuntaan voltteja tehden. Ensin tehtiin isompia ja sitten pienempiä sen mukaan, miten hevoset alkoivat kaareville urille taipua. Mimmin kanssa olin melkein koko ajan kääntämässä, muutoin pitkä sivu olisi ollut liian... No, pitkä. Edellistunnin rullaavaa laukkaa en saanut kuin ihan välähdyksittäin, mutta kyllä laukka silti on parempaa kun sitä uskaltaa ihan todella reilusti ratsastaa eteen ja myös koota samalla! On selvästi vaatinut useampia kertoja Mimmillä, että olen tavallaan ymmärtänyt miten rohkeasti voin tammaa pyytää. Ja jos ei pyydä lainkaan, Mimmi melkeinpä valahtaa raviin. Nora sanoi tunnin alkupuolella, että vaikka Mimmi tuntuu hitaalta, en saisi ihan niin kovin hyökätä jalalla. Hyvä huomio, olin siis ehkä jo vähän liiankin ahne alusta asti etenkin nyt, kun Mimmi ei ollut vertynyt edellisellä tunnilla.
Ihan lopuksi päästiin jo tekemään volttikahdeksikkoa, se meni Mimmillä hyvin. Oikeastaan koko tunti meni Mimmillä ihan hyvin. Mentiin paljon laukkaa ja käyntiä, josta tuli loppua kohti ihan nelitahtista. Alan selvästi saada Mimmistä vähän jotain irti myös itselleni. Noran mielestä minulla oli siihen hyvä rento ja rauhallinen ote. Kehittämiskohteeksi sain katseen, joka valahti turhan usein alas hevosen niskaan, mikä vetää yläkropan vähän etukenoon. Katse kohti valotolppia ja lamppuja siis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)